Viiden romanin liiga teki ainakin kahdeksan varkautta tai varkauden yritystä lauantaina Helsingissä.
Poliisi sai päivällä kiinni porukasta kaksi tekijää, mutta kolme oli illansuussa yhä etsinnässä.
Helsingin poliisin mukaan liiga iski uhreihin raha-automaateilla ydinkeskustan alueella. Uhreja oli esimerkiksi lyöty lehdellä näiden nostaessa rahaa ja napattu hässäkässä rahat.
Kiinniotetut nuorukaiset ovat 16-vuotiaita. Kaksi paossa olevista miehistä ovat 15-20-vuotiaita, ja he ovat pukeutuneita hip hop -asusteisiin. Kolmas on tummassa asussa liikkunut muita vanhempi mies.
Päivystävä komisario Tom Packalén kertoo, että liigan jäsenet ovat Romaniasta. Poliisi ei vielä tiedä, milloin porukka on saapunut maahan.
Kaikki uhrit eivät ole tehneet ilmoitusta poliisille. Poliisi pyytää heitä ja mahdollisia muita varkauden tai sen yrityksen kohteeksi joutuneita soittamaan kello 8-18 välisenä aikana numeroon 071 877 4169 ja muina aikoina numeroon 071 877 4002.

Vastaukset 11
Vanhimmat
kovia tekemään töitä kyllä noille pitää perustaa oikein oma rahasto.
On se kumma, että nämä "Ryöstäjäturistit" saa mellastaa Suomessa ihan vapaasti?
EIku kaikki Kalasataman romanit mars Alhovuoreen Nummi-Pusulaan. Alhovuoren taikaisäntähän hehkuttaa paikallislehdissä, kuinka hän työllistää romaneja. Palkan maksuun tarvitsee kuitenkin ke(rj)ätä rahaa. Joku Verkkoseurankunta oli keräännyt varoja ns. palkanmaksuun.
Elikä sinne vaan kaikki romanit, asuntovaunuja riittää kämpiksi.
Armeijahan voisi kouluttaa ne "Siivoomaan pankkiautomaattien ympäristöt" noista "ryöstäjäturisteista". Olisi ihan tarpeellista toimintaa ja tulisi kerralla selväksi mitä siitä seuraa pankkiautomaateilla kyttääville roistoille tehdään Suomessa.
jotka katsoivat viime kesänä YLE:n ulkolinjaa, tietävät että Espanjassa ja Italiassa nämä romanitouhut on arkikamaa!
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010111312693844_uu.shtml
Paaluun vain ja tulta.
Pesäpallo mailoineen tekis pankkiautomaatti nostoista turvallisia.
saatanan munattomia, etteivät saa mitään aikaiseksi. Täytyy varmaan tästä itse lähteä mustalaisjahtiin pesismailan kanssa. Ei nuo saatanan elukat usko muuta kuin kunnon väkivaltaa.
Ei ne lopeta ryöstelyään hokemalla: "hyi hyi ei saa ryöstää ihmisiä" jotain kovempaa sen on oltava.
Odottakaas vain, kun olli rehn saa tahtonsa läpi ja turkki pääsee eu:n jäseneksi. Silloin samanlaista roskasakkia tupsahtaa tänne kymmeniä tuhansia kaduille riehumaan. Viimeistään silloin on suomikin mennyttä kalua.
varastelu ja ryöstely kuuluu niiden kulttuuriin.