Punaisten armoton tuhoaminen oli välttämätöntä

Punaisten armoton tuhoaminen oli välttämätöntä. Sitäpaitsi nämä punikit olisivat kuolleet joka tapauksessa ellei sitten Lenin ja Trotskin käsissä niin Stalinin vankileireillä vaikka olisivat voittaneet mikä oli sinänsä mahdotonta ottaen huomioon Saksan määräävän aseman.

Uljanovilla oli hirveitä suunnitelmia koko maailman varalle. Neuvosto-venäläisten hallitsema maapallo jota johdettaisiin Kremlistä. Huono juttu.

Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli pelkkä kääntötemppu. Kukaan suurvalta ei tunnustanut kunnolla entisiä Venäjän imperiumin osia koska halusi itse hallita kutakin niistä. Lenin jopa lupasi monta kertaa kannattajilleen että Venäjä tulee saamaan takaisin Brest-Litovskin menetykset. Onneksi ei kaikkia saannut!
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vain noin 100 ammuttiin Suomessa, loput kuoli espanjantautiin, koska ne oli jo heikentyneet sairastettuaan punatautia. Stalin ampui kaikki punikit paitsi 4 Venäjällä.

Äänestä

Pääosa punaisista armahdettiin jo 1918 aikana ja loput myöhemmin. Noin 20 % menehtyi, heistäkin vain yli kolmannes ( reilut 7 000 ) teloitettuina. Loput kuolivat lähinnä tauteihin ja osa nälkään. Vuoden 1918 aikana armahdettiin noin 55 000 punaista, osa kokonaan, osa ehdonalaiseen. Leireihin jäi vain 6 700 pitkän rangaistuksen saanutta. Heistäkin pääosa armahdettiin jo seuraavana vuonna Mannerheimin toimesta.

Äänestä

Oma raaka piirteensä SKP:n sotilaslinjan toiminnassa 1920-luvulla, liittyi linjan sisäisiin »leikkauksiin»
eli puoluemurhiin, joiden tekijöinä olivat usein juuri Pietarissa koulutetut suomalaiset punaupseerit.
Murhat oli poikkeuksetta perusteellisesti suunniteltu ja pantu täytäntöön ammattimaisesti.
Ne olivat yksi GPU:n vastavakoilulta omaksuttu toimintamuoto Suomessa. Murhat tehtiin SKP:n puoluepäätöksillä ja luvan »leikkaukselle» saattoi antaa Suomessa ollut linjan yliorganisaattori.
Tekojen motiivina oli poistaa rivistä EK:n (Valpon) yhteysmiehiksi epäillyt.
Joissain tapauksissa kyseessä olivat myös puhtaat kostomurhat.

Ensimmäinen Suomen viranomaisten tietoon tullut »leikkaus» oli Teodor Sädevirran murha Helsingissä 26. elokuuta 1920. Kostomurhiin lukeutui Pekka Pitkäsen murha Kuopiossa 25. syyskuuta 1921.
Lokakuussa 1926 (tarkka päivä tuntematon) murhattiin Espoon saaristossa Kustaa Hakkarainen,
jota epäiltiin »ohranan mieheksi». Kostomurhiin lukeutui myös Heikki Haukkalan murha Keuruulla 25. tammikuuta 1927. Tyypillisiin »leikkauksiin» lukeutuivat mm. Pauli Kukkosen murha Oulussa 10. syyskuuta 1932 ja
Toivo Peltosen murha Keravalla 23. kesäkuuta 1933 jne.
Tyypillisesti näiden murhien tekijät välttivät kiinni jäämisen ja siirtyivät etappiteitä Neuvostoliittoon kaviaarin ja samppanjan pariin elämästään nautiskellen!



SKP:n noudattama puoluekuri ja puoluemoraali perustuivat Venäjän bolshevikkien maanalaisuuden kauden esikuvaan.
Se päti myös SKP:n suhteeseen terroria kohtaan. Terrori hyväksyttiin, »jos se on välttämätöntä porvariston
vastarinnan tukahduttamiseksi». SKP:lle selkänsä kääntäneiden ymmärrettiin tavallaan astuneen samalla porvariston puolelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lahtari1918n kirjoitti:

Punaisten armoton tuhoaminen oli välttämätöntä. Sitäpaitsi nämä punikit olisivat kuolleet joka tapauksessa ellei sitten Lenin ja Trotskin käsissä niin Stalinin vankileireillä vaikka olisivat voittaneet mikä oli sinänsä mahdotonta ottaen huomioon Saksan määräävän aseman.

Uljanovilla oli hirveitä suunnitelmia koko maailman varalle. Neuvosto-venäläisten hallitsema maapallo jota johdettaisiin Kremlistä. Huono juttu.

Suomen itsenäisyyden tunnustaminen oli pelkkä kääntötemppu. Kukaan suurvalta ei tunnustanut kunnolla entisiä Venäjän imperiumin osia koska halusi itse hallita kutakin niistä. Lenin jopa lupasi monta kertaa kannattajilleen että Venäjä tulee saamaan takaisin Brest-Litovskin menetykset. Onneksi ei kaikkia saannut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu