Kenellä vastuu

Helluntalaisuus
Sattumalta katsoin tänään helluntaiseurakunnan Jumalan palveluksen. Nostatti mieleen vanhat muistot. Minut erotettiin seurakunnasta avoliiton vuoksi (olimme molemmat uskovaisia). Silloin oli kiellettya meikkaus ja korvakorutkin. Kun katsoin ohjelmaa tänään, jossa naiset meikattu ja korut korvissa, niin herätti kysymyksen?; KUKA siellä päättää mikä on oikein? Menetin uskoni, kenen on vastuu???
7391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Normaali ihminen vastaa viimekädessä yksin, mitä sitä on tullut lihassa tehtyä.

Oliko pakko mennä avoliittoon, moinenhan ei yleensä ole hyvä, ja on vähän kumppanin alasarviointia, kun
ei hänen vuokseen viitsi varsinaiseen avioon astua.

Miksi annoit uskosi pois? Olisit perustanut sen Jumalan Sanaan Raamattuun, niin ei olisi ollut olentoa, joka
olisi uskon voinut viedä.

Ehkäpä ei vieläkään ole myöhäistä uskon suhteen, etteiko sitä voisi saada takaisin, ja entistä ehompana.

Sinun vain pitää paneutua Raamattuun, ja siihen perustaa uskosi, mitään muuta järkevää ja todesta otettavaa vaihtoehtoa ei ole.

PS! Hellareissa on sellaista vikaa, että seurakunta on ottanut Jumalan paikan, ja seurakunta on se juttu
sitten. Tuolloin ei ole ihme, että seurakunta voikin riepotella uskisraukkaa miten tahtoo, ja usko helposti
menetetään, jos joudutaan ulos seurakunnasta.

Äänestä

vaellat häneen turvautuen ja tahtoaan tehden, eikä ole sidottu toisiin ihmisiin, vaikka tietysti elävänä Jumalan lapsena sinulla onkin veljiä ja siskoja Jeesuksessa. Tietysti vastuun etsimisen sijaan sinun kannattaa lähestyä Jeesusta ja sitä kautta häneen rakastua, mahdollisesti uudelleen tai ensimmäisen kerran, riippuu edellisestä tapauksesta. Hänen rakastaminen on tahtonsa tekemistä, eikä kenelläkään voi olla todellisuudessa syytä loukkaantua Jeesukseen, koska rakkaudesta meitä kohtaan on sovittanut syntimme, että voimme häneen turvata ja tehdä Isän Jumalan tahdon elämässämme anoen elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjan ja siten vaeltaa lahjavanhurskaudessaan. Kaikki kiitos Isälle Jumalalle Jeesuksen nimessä, amen.

Tilanne on sama missä liikkeessä olisivat tapahtuneet, tietysti kannattaa varoa hätäisesti arvostestelemasta ketään toista tai liikkeitä, sillä Jumala Jeesuksen nimessä toimii tavalla ja toisella, eikä niitä voida arvioida pelkästään liikkeiden nimillä tai toisissa seurakunnissa tapahtuneilla, vaan aina kyse on nimenomaisesta tapauksesta ja henkilöiden mahdollisesta Jumalan tahdossa olemisessa tai olemattomuudesta ja koskee tietysti myös meitä itseämme ja kaikkia toisia.

Herra Jeesus on hyvä ja tahtoo kaikki laumassaan vanhurskauttaa ja pyhittää ja siihen monia kutsutaan, sinuakin ilman erotusta. Älä jää menneisyyden vangiksi vaan lähesty Herraa Jeesusta ja unohda rukoillen ja anteeksipyytäen ja anoen kaikki menneet, sovi myös jos on jotakin toista vastaan tai olet rikkonut toisia, sillä se on myös Herran tahto valkeudessa meidän vaeltavan niinkuin antaa valkeuttaan kirkkaudestaan.

Äänestä
  • eikä tarvitse elää riippuvaisena valheellisen lahkon käskyläisenä. Ajattele omilla aivoillasi, sinun avomiehesihän on ollut se tärkein ja siinä ei ole ollut mitään väärää, jos on itseään kaunistanut meikein ja koruin.

    Äänestä

  • pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:

    eikä tarvitse elää riippuvaisena valheellisen lahkon käskyläisenä. Ajattele omilla aivoillasi, sinun avomiehesihän on ollut se tärkein ja siinä ei ole ollut mitään väärää, jos on itseään kaunistanut meikein ja koruin.

    hassuine kirjoituksinesi.

    Äänestä

NEW WORLD ORDER
ILLUMINATI/FREEMASONS(which is a lusiferian group) ARE MAKING KINGDOM FOR SOON COMING ANTICRIST AND RFID 666

Suurin osa ihmisistä ei tiedä mitä on tapahtumassa. Raamatun ennustukset käyvät toteen silmiemme alla. Jos et vielä ole sisällä Jumalan valtakunnassa, niin anna elämäsi Jeesukselle ennen kuin on liian myöhäistä. Jeesuksen toinen tulemus on aivan oven edessä.

Pedon merkki Raamatussa:

Ilmestyskirja

13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
14:9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
14:10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
14:13 Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."

Tässä vielä Edesmenneen Aaron Russon haastattelu pedon merkistä, ihmisten siruttamisesta ja yhdestä maailman hallituksesta, jota antikristus asettuu hallitsemaan

http://www.youtube.com/watch?v=7nD7dbkkBIA&feature=rela ted
http://www.youtube.com/watch?v=6bEFo8BPBGc
(VIDEOSSA ESITETTIIN ETTÄ USKOVAT TEMMATTAISIIN ENNEN ANTIKRISTUKSEN AIKAA, SIITÄ ON MONENLAISIA TULKINTOJA)

MENE JA JULISTA TÄMÄ TIETO ETEENPÄIN ENSIKSI NIILLE JOITA RAKASTAT ENITEN JA SITTEN KENELLE TAHANSA JONKA TAPAAT. ELÄ ARKAILE JA PELKÄÄ IHMISIÄ JA HEIDÄN MIELIPITEITÄÄN. OLE ROHKEA JA LUJA JA TAISTELE JALO USKON TAISTELU JA SELVIYDY VOITTAJANA PERILLE.

MIETI MITÄ HERRA TEKI PUOLESTASI
******* http://www.youtube.com/watch?v=yzqTFNfeDnE *******

Äänestä

Yksinkertaisuudessaan kysymykseen että kenellä on vastuu niin jokaisella itsellään on vastuu itsestään.

Ja kysymykseen kuka päättää mikä on oikein niin vastaus on ihminen itse. Jumala ei päätä, ei tuomitse, ei käske. On ihmisen oma vastuu päättää mikä on oikein ja mikä väärin itse kullakin hetkellä. Kuuntelemalla omaa sydämen ääntä saat siihen vastauksen. Et tarvitse muuta kuin Rakkauden äänen ja se kertoo sinulle mitä sinun tulee tehdä ja mikä askel seuraavaksi ottaa ja mihin uskoa.

Jos uskosi menetit varmasti niin oli tarkoitettukin. Kaikella on tarkoituksensa. Voit aina rakentaa uskosi uudelle pohjalle...uudesta laajemmasta tietoisuudesta, jonka lähde on Rakkauden tietoisuus ja jumaltietoisuus.

Voimia ja uudenlaista yhteyttä rakentamaan! Uskoa ei kukaan voi viedä sinulta pois. Vain rakennelmat ja vanhat uskomukset kaatuvat, joiden ei ole tarkoituskaan pysyä pystyssä. Ne, jotka eivät palvele ihmistä itseään katoavat ajan kanssa. Lopulta vain Rakkaus pysyy. Muu on harhaa.


Rakkaus,
Valo,
syvin olemuksemme.
Kiitos kun olet!

Äänestä

ei sun tarvitse uskoas menettää kuitenkaan, valitse joku suvaitseva srk vaikka. tai ole ilman. itse päätät.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sielustani? kirjoitti:

Helluntalaisuus
Sattumalta katsoin tänään helluntaiseurakunnan Jumalan palveluksen. Nostatti mieleen vanhat muistot. Minut erotettiin seurakunnasta avoliiton vuoksi (olimme molemmat uskovaisia). Silloin oli kiellettya meikkaus ja korvakorutkin. Kun katsoin ohjelmaa tänään, jossa naiset meikattu ja korut korvissa, niin herätti kysymyksen?; KUKA siellä päättää mikä on oikein? Menetin uskoni, kenen on vastuu???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu