Kenellä vastuu

Sinun.
Ei kukaan ulkopuolinen ole vastuussa siitä jos sinä (tai joku toinen) luopuu uskosta sentähden että srk noudattaa ns. kirkkokuria.

Ulkonaisista merkeistä näyttää siltä, että päätökset tehdään Beelsebulin hengessä. Mahdotonta uskoa että Jumalan Henki noihin nytkyttäjäisiin osallistuisi.

Totta kyllä, seurakunnalla, sen vanhimmistolla, paimenella ja julistajilla on suuri vastuu; UT varoittaa esim. ettei kenenkään pitäisi liian kepeästi pyrkiä opettajaksi (tulee olla varma Jumalan kutsusta ja johdatuksesta; että on oppinut kuulemaan Hyvän Paimenen äänen, on arka ja nöyrä tunto Hänen sanansa edessä) koska "he saavat sitä kovemman tuomion".

On siis asioita joihin Jumala suhtautuu erityisen vakavasti.

Mitkä sitten ovat asiat mihin opetuksen tulee painottua, mistä asioista erityisesti pitää pyrkiä opettamaan oikein? Tietysti kaikissa asioissa pitää pyrkiä totuudellisuuden julistukseen, jossa Jumalan Henki on läsnä, mutta ensisijainen on pelastuskysymys, evankeliumi, koska kaikki muu (hengellinen kasvu, pyhitys) perustuu siihen. Tämän jälkeen yksi tärkeimpiä asioita on seksuaalinen puhtaus, koska Raamattu aivan erityisesti nostaa tämän asian esiin. Seurakuntalaisia kehoitetaan välttämään (jopa pakenemaan) haureutta, koska haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan, jossa Pyhä Henki asuu; ja jonka vuoksi haureus aina on samalla hengellistä haureutta ja epäjumalanpalvelusta, loukkaus Jumalaa kohtaan, irtisanoutumista Hänen hyvästä tahdostaan. Ei voi olla uskossa ja elää haureudessa.

On mahdollista langeta, jolloin uskova tekee parannuksen, katuu ja haluaa siitä eteenpäin elää oikein, mutta esim. avoliitossa ei ole kyse lankeemuksesta vaan aktiivisesta synnissäelämisestä, sen harjoittamisesta.

Mielestäni uskovien olisi nykyäänkin hyvä miettiä kuinka koristautuvat ja pukeutuvat. Jos sydän on puhdas sen tulisi näkyä ulkoisestikin. Mutta mielestäni tämä on enemmän omantunnonkysymys ja liittyy myös ympäröivään kulttuuriin sekä seurakunnalliseen tapakulttuuriin. Se ei ole pelastuskysymys. Joka tapauksessa on kyse eri suuruusluokan asioista kuin haureuden (eli myös avoliiton) kohdalla. Toki voidaan miettiä tässä yhteydessä pukeutumisen motiiveja, jos tarkoituksena on näyttää haluttavalta ja saada toisessa sukupuolessa eroottisia värähtelyjä aikaan tms. Asiasta voidaan keskustella ja opettaa raittiisti, mutta esim. seurakunnasta erottamiseen tällainen ei ole riittävä peruste.

Vaikka seurakunnan paimenistolla ja opettajilla Jumalan edessä onkin suuri vastuu, omakohtainen vastuu hengellisestä elämästään on myös ja ensisijaisesti henkilöllä itsellään. Mielestäni osoittaa piittaamattomuutta Jumalaa kohtaan sellainen hengellinen elämä jos pureksimatta niellään kaikki mitä srk opettaa eikä edes pyritä asioiden sisäistämiseen hengessä niin että opetus voisi uskossa sulautua itseen eikä jäisi pääntiedoksi tai pelkiksi ulkoaopituiksi käyttäytymismalleiksi. Jokaisen tulee vaalia seurusteluyhteyttään Herran kanssa lukemalla sanaa ja rukoilemalla. Rukouksessa tutkimme sisimpämme motiiveja ja asenteita Herran edessä, annamme Hänelle luvan puuttua elämäämme ja ohjata meitä oikeaan kaikessa, missä Hän näkee parhaaksi ojentaa suuntaamme. Tällaista asennetta eli vilpittömyyttä Jeesusta kohtaan Jumala odottaa jokaiselta omaltaan. Silloin voimme juurtua Kristukseen ja Hänessä olevaan armoon niin syvästi, ettei kukaan eikä mikään saa meitä lankeamaan pois Hänestä.

hengellisestä elämästään.

En usko että kukaan luopuu uskosta (=Jeesuksesta) pelkästään sen tähden, että häntä on seurakunnassa nuhdeltu tai srk:sta erotettu, on nuhtelu/erottaminen sitten aiheellista tai ei.

Vielä asiasta:
Jos kaksi uskovaa elää avoliitossa eikä tahdo mennä naimisiin vapaiden suuntien perinteinen tulkinta on että nämä elävät haureudessa eivätkä siis kunnioita Jumalan tahtoa näiltä osin, samoin minäkin asian koen Raamatun ja Pyhän Hengen valossa. Tämä saattaa kuulostaa kovalta puheelta, mutta ainoa johdonmukainen ratkaisu tilanteessa on srk:sta erottaminen koska henkilöt elämäntavallaan ovat ITSE ERONNEET siitä mitä srk opettaa ja mihin uskomme.

Alkuseurakunnassa srk:sta erottamisesta käytettiin melko julmalta tuntuvaa ilmausta "hyljätty Saatanan haltuun" (1.Kor.5:5). Asialla oli kuitenkin perusteet: tarkoitus oli, että henkilö pelastuisi. Jos seurakuntalaisen sallitaan elää ilmeisessä synnissä se on paimenten taholta signaali sekä henkilölle että muille seurakuntalaisille että tällainen asia on sallittua, näin henkilö tuuditetaan väärään rauhaan, luulemaan että hän yhä edelleen on uskossa ja Herran yhteydessä, vaikka todellisuudessa on Herrasta luopunut. HÄN ON MENETTÄNYT Pyhän Hengen, tai AINAKIN VAARASSA HÄNET MENETTÄÄ mikäli parannusta tekemättä jatkaa syntielämän harjoittamista.

Korinttolaiskirje (kirjeet) antaa ymmärtää että erotettu itsekin ymmärsi irtaantuneesta Kristuksesta ja siksi kuuluvansa maailmaan eli Saatanalle. Asian ymmärrettyään hän teki parannuksen. Näin on pääteltävissä mikäli 1.Kor.5:1-5 ja 2.Kor.2:1-11 kertovat samasta tapauksesta. Kertomukseen liittyy tärkeä opetus anteeksiantamuksen käytännöllisyydestä: anteeksiantamattomuus, mikä ilmenee parannuksentehneen vikoiluna, vanhoista synneistä muistuttamisena ja rakkaudettomuutena, on yksi Saatanan juonista srk:n keskellä. "Sentähden minä kehoitan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan..." (2.Kor.2:8).

Kuvatussa tapauksessa uskova ei luopunut Jeesuksesta srk:sta erottamisen vuoksi vaan meni itseensä.

En voi ajatella että olet srk:sta erottamisen vuoksi luopunut uskosta.
Todennäköisempää on, että haureellisuuden kautta sielunvihollinen on saanut vieroittaa sisintäsi Kristuksen hyvyydestä ja Häneen juurtumisesta niin, että kun sinut sitten on erotettu seurakunnasta, sinulla ei ole ollut juurta Kristuksessa kestääksesi tilanteen, vaan tapahtumien seurauksena olet menettänyt luottamuksesi Häneen.

Jumalalla joka tapauksessa on hyvä tahto sinua kohtaan.
Hän rakastaa sinua äärettömällä rakkaudella. Jos olet joskus Jeesuksen omaksi tullut, Hän ei uudestisyntymistäsi unohda, ei sinua hylkää eikä jätä, vaan armollisesti odottaa ja kutsuu takaisin, saadakseen uudistaa yhteytesi Häneen ja tehdäkseen sinusta juurtuneen, hedelmää kantavan kristityn. Se on Hänen työnsä. Hengellisen kasvusi saat jättää Hänen käsiinsä. Jostakin pitää kuitenkin aloittaa. Muuten Jumalan armo jää tyhjäksi eikä hyödytä. Uusi alku syntyy kun langennut, ehkä jo hyvinkin syvällä luopumuksessa ollut, palaa itseään puolustelematta, vilpittömästi nöyrtyy ristin juurelle ottamaan Jeesuksen vastaan, ja siinä tutkii omaa sisintään:

- Olenko valmis rakastamaan Herraa enemmän kuin omia mielihaluja? Annanko Hänen synnyttää itsessäni rakkauden evankeliumiin, niin että Jeesuksen varassa kestän, tuokoon tulevaisuus tullessaan mitä tahansa?

Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room.8:31-39.