Ilpoisten piiri

???

Onko kenelläkään (huonoja) kokemuksia ko. ryhmästä? Käaittääkseni meno on aika maltillista, kun kuitenkin ev.lut.kirkon sisällä pyöritään.

112

15141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaks kertaa käyny

      parjaajien piirileikkiä

    • Tarkkailija...

      Maltillistako? Tietojeni mukaan muutama on tehnyt itsemurhan sen illan jälkeen ja muita huiputetaan sillä kohelluksella. Piiri on tarkkailun alla.

      • puolestani on rukoil

        Tiedonsanojen ja muun välityksellä annetaan ihmistetn ymmärtää, että tällaista sairautta poteva ihminen paranee. Omalle kohdallenikin näitä tiedonsanoja on osunut, mutta mitään paranemista ei ole tapahutnut.

        Jos kaikki ne ihmiset joiden puolesta rukoillaan parantuisivat tai edes osa heistä ei Martin kirkko riittäisi ihmispaljouden takia.

        Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa.

      • puolestani on rukoil kirjoitti:

        "Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa. "

        - missäs tynnyrissä olet viettänyt aikaasi?

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        Täysin väärä diagnoosi. Minä olen nähnyt/ollut paikalla/rukoillut sairaitten puolesta ja kymmeniä toidellisia parantumisia on tapahtunut. Ja vielä sillai, että lääkärit ovat todenneet äkillisen, ihmeellisen parantumisen tapahtuneen.
        Syöpä, sokea, maksasairaus, menieren tauti, mielisairaus, yms.

        Minä parani 2004 sydänvaivaivasta ja koin valtavan Pyhän hengen kosketuksen.Tiedon sanat kun on pitänyt paikkansa.Evankelistalla on parantamisen armolahja

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Sinunko tarkkailun alla? Ja tuo syyllistäminen on loukkaavaa. Itsemurha on usein pitkän kriisin ikävä loppu. Siihen vaikutta joukko tapahtumia elämänkaaren varrelta jo kiintymisuhteesta alkaen.

      • Anonyymi

        Ei pidä paikkaansa.

      • Anonyymi
        puolestani on rukoil kirjoitti:

        Tiedonsanojen ja muun välityksellä annetaan ihmistetn ymmärtää, että tällaista sairautta poteva ihminen paranee. Omalle kohdallenikin näitä tiedonsanoja on osunut, mutta mitään paranemista ei ole tapahutnut.

        Jos kaikki ne ihmiset joiden puolesta rukoillaan parantuisivat tai edes osa heistä ei Martin kirkko riittäisi ihmispaljouden takia.

        Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa.

        Minulla on aivan päinvastainen kokemus. Olen itse saanut paljon apua sekä Ilpoisten piiristä että muista vastaavista jo 40 vuoden ajan Paljon parantuu, jokainen rukous auttaa. Ihmeellistä tosiaan on ettei kirkko tulvi väkeä, mutta nyt on korona aika ja lähetykset ovat netissä. Paljon on kirkkoja ja rukous iltoja, joissa tilat tulvivat kävijöitä. On silkkaa typeryyttä kulkea ilman Jumalan apua, mutta valitkoon jokainen itse. Tyhmää vain haukkua ja epäillä ilman vankkaa kokemusta. Jokainen tällainen auttakoon siis itse itseänsä jos kerran on niin fiksu.

      • Anonyymi
        Jumalanhullu kirjoitti:

        "Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa. "

        - missäs tynnyrissä olet viettänyt aikaasi?

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        Täysin väärä diagnoosi. Minä olen nähnyt/ollut paikalla/rukoillut sairaitten puolesta ja kymmeniä toidellisia parantumisia on tapahtunut. Ja vielä sillai, että lääkärit ovat todenneet äkillisen, ihmeellisen parantumisen tapahtuneen.
        Syöpä, sokea, maksasairaus, menieren tauti, mielisairaus, yms.

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        - Ei tunneta yhtäkään sattumasta poikkeavaa todennettua tapausta. Vailitettavasti.

      • Anonyymi

        Höpö taidat itse olla tarkkailun alla😟

        Kyllä Jumala parantaa, jos uskot Jeesukseen ja rukouksen voimaan kaikesta sydämmestäsi. Kaikella on tarkoitus ja kaikkia ei Jumala paranna, itse olen saanut kokea Jumalan parantavan voiman. Kiitä vaan älä epäile Jumalan suurta voimaa, kiitos, että viellä saamme julistaa veren evankelijumia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei todellakaan paranna kaikkia. Ei tullut hononäköiselle silmiin näköä.

      • Anonyymi
        Jumalanhullu kirjoitti:

        "Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa. "

        - missäs tynnyrissä olet viettänyt aikaasi?

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        Täysin väärä diagnoosi. Minä olen nähnyt/ollut paikalla/rukoillut sairaitten puolesta ja kymmeniä toidellisia parantumisia on tapahtunut. Ja vielä sillai, että lääkärit ovat todenneet äkillisen, ihmeellisen parantumisen tapahtuneen.
        Syöpä, sokea, maksasairaus, menieren tauti, mielisairaus, yms.

        Terveys on lasten leipää.Terveys tulee Jumalalta armosta ja rakkaudesta.Ps.1:1 Autuas se mies,joka tutkistelee Jumalan lakia päivät ja yöt.Kaikki mihin hän ryhtyy,menestyy.Ps.103: 3 Hän,joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi.Terveys tulee Jumalalta,ei apteekista,ei saatanallisilta koronarokotteiden suunnittelijoilta ja keksijöiltä. Mene äläkä tästedes syntiä tee,ettei sinulle pahempaa tapahtuisi sanoi Jeesus parantamalleen miehelle.Ei sairaus ole paha,mutta Iankaikkinen ero Jumalasta on.Synti erottaa ihmisen Jumalasta: haureus,aviorikos,Varkaus,murhat,väärät todistukset.Synti vie ihmisen helvettiin.Ahneus on synti.Homoseksuaalisuus on synti.Ainoastaan Jeesuksen Veri voi puhdistaa ihmisen kaikesta synnistä.Käänny pimeydestä valkeuteen,epäuskosta uskoon.Sanoudu irti käärmeestä,joka on valehtelija ja valheen isä.Halpaa armoa ei ole olemassakaan.Jeesus tehtiin synniksi,sairaudeksi meidän edestämme,että jokaisella joka uskoo häneen olisi Iankaikkinen elämä.Pyhä Henki saa aikaan synnin tunnon,kun ihminen tiedostaa olevansa kadotettu ja joutuvansa oikeudenmukaisesti helvettiin.Sitten Pyhä Henki näyttää ristillä tapahtuneen Vanhurskauden.Sielun vihollinen on riisuttu aseista.Kuolema on voitettu.Synti on voitettu.Valhe on voitettu.Älä pelkää; usko ainoastaan.Usko on voitto.Hauta on tyhjä.Jeesus nousi ylös kuolleista ja elää tänä päivänä.Jeesus Kristus on sama eilen,tänään ja iankaikkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä paikkaansa.

        Kaikki ei parane, se ei tarkoita että Rukous ois huuhaata,myös Ilpoisten piirit ihmiset olisivat huiputtaja,auttakoon Taivaan suuri Herra sinua ymmärtämään asioiden oikean laidan.
        Taivaan Isän hellää huolenpitoa sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla on aivan päinvastainen kokemus. Olen itse saanut paljon apua sekä Ilpoisten piiristä että muista vastaavista jo 40 vuoden ajan Paljon parantuu, jokainen rukous auttaa. Ihmeellistä tosiaan on ettei kirkko tulvi väkeä, mutta nyt on korona aika ja lähetykset ovat netissä. Paljon on kirkkoja ja rukous iltoja, joissa tilat tulvivat kävijöitä. On silkkaa typeryyttä kulkea ilman Jumalan apua, mutta valitkoon jokainen itse. Tyhmää vain haukkua ja epäillä ilman vankkaa kokemusta. Jokainen tällainen auttakoon siis itse itseänsä jos kerran on niin fiksu.

        Olin Medsiaanisten juutalaisten kokouksessa v. 2006 Jerusalemissa. Siellä Jeesus Kristus paransi selkäni skolioosin. Ja 2 alinta välilevy ä Jumala loi uudeksi. Sen jälkeen ei ole ollut niitä kamalia kipuja alaselässä. Kiitos Jeesus Kristus hyvyydestäsi mua kohtaan..

      • Anonyymi
        Jumalanhullu kirjoitti:

        "Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa. "

        - missäs tynnyrissä olet viettänyt aikaasi?

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        Täysin väärä diagnoosi. Minä olen nähnyt/ollut paikalla/rukoillut sairaitten puolesta ja kymmeniä toidellisia parantumisia on tapahtunut. Ja vielä sillai, että lääkärit ovat todenneet äkillisen, ihmeellisen parantumisen tapahtuneen.
        Syöpä, sokea, maksasairaus, menieren tauti, mielisairaus, yms.

        No ne on salattu hyvin,parantumiset.Kun tutkittu ja etsitty uskonnollisen ihmeen kautta parantuneita .Ei ole löytynyt mitään joka olis todistettavissa lääkärintodistuksin tms.Usassa on luvattu melko mehevä summa yhdestä parantumis ihmeestä jonka pystyy todistamaan.Vielä ei ole kukaan tullu hakemaan rahoja.

      • Anonyymi
        Haba52 kirjoitti:

        Minä parani 2004 sydänvaivaivasta ja koin valtavan Pyhän hengen kosketuksen.Tiedon sanat kun on pitänyt paikkansa.Evankelistalla on parantamisen armolahja

        Onko sinulla lääkärintodistus ennen ja jälkeen ? Amerikoissa odotetaan ihmeparantumista joka on todistettavissa.Muistaakseni 100000 dollaria .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        - Ei tunneta yhtäkään sattumasta poikkeavaa todennettua tapausta. Vailitettavasti.

        Juuri näin.

      • puolestani on rukoil kirjoitti:

        Tiedonsanojen ja muun välityksellä annetaan ihmistetn ymmärtää, että tällaista sairautta poteva ihminen paranee. Omalle kohdallenikin näitä tiedonsanoja on osunut, mutta mitään paranemista ei ole tapahutnut.

        Jos kaikki ne ihmiset joiden puolesta rukoillaan parantuisivat tai edes osa heistä ei Martin kirkko riittäisi ihmispaljouden takia.

        Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa.

        Parantuminenkin on Jeesuseksen käsissä, ei ihmisen saneltavissa, on hyvä muistaa.

      • Jumalanhullu kirjoitti:

        "Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa. "

        - missäs tynnyrissä olet viettänyt aikaasi?

        Vai ei Jumala paranna kristillisissä piireissä?

        Täysin väärä diagnoosi. Minä olen nähnyt/ollut paikalla/rukoillut sairaitten puolesta ja kymmeniä toidellisia parantumisia on tapahtunut. Ja vielä sillai, että lääkärit ovat todenneet äkillisen, ihmeellisen parantumisen tapahtuneen.
        Syöpä, sokea, maksasairaus, menieren tauti, mielisairaus, yms.

        Olen kyllä kuulut tunnus teoista, ilpoisten piirinkin kautta josta ovat löytänee Jeeusen parantumisen seurauksena, koska Jeesukselle ole mikään mahdonta.

      • puolestani on rukoil kirjoitti:

        Tiedonsanojen ja muun välityksellä annetaan ihmistetn ymmärtää, että tällaista sairautta poteva ihminen paranee. Omalle kohdallenikin näitä tiedonsanoja on osunut, mutta mitään paranemista ei ole tapahutnut.

        Jos kaikki ne ihmiset joiden puolesta rukoillaan parantuisivat tai edes osa heistä ei Martin kirkko riittäisi ihmispaljouden takia.

        Uskon kyllä että Jumala parantaa, mutta ei Ilpoisten piirissä sen enenpää kuin muissa Kristillisissä kokoontumisissa.

        Epä uskon vuoksi eivät kaikki parane seon selvää.

    • Ev. lut.
    • puoliso

      Vahvaa touhua on. Vienyt täysin puolisoni mennessään. Avioelämämme kärsii. Minulla ei ole mitään arvoa tämän piirin rinnalla. Oma uskoni on ollut vahva, mutta nyt en tiedä mitä ajatella. Omat tuskani saan kärsiä aivan rauhassa. Ystäväpiirimme on rajusti kaventunut. Uskoni vuoksi haluan olla kuitenkin puolisoni rinnalla vaikka raskasta on.

      • Anonyymi

        Oletko mahtanut itse osallistua? Avaappa nettikokous tänään klo 19. Kuuntele nöyrästi niin saat voimaa ja apua. Ja kiitä Jumalaa uskovasta puolisosta. Olisiko ryyppyveikko parempi?

      • Anonyymi

        Minulla on ollut sama kokemus parinkymmenen vuoden aikana, että puolisoni on henkisesti, fyysisesti ja aineellisesti hylännyt, mutta ei halua erota, koska ei halua edes erossa antaa minulle mitään. Lisäksi hän vuorotellen katsoo hengellisiä ohjelmia, ja käy joskus tilaisuuksissa paikkakunnallaan, mutta vuorotellen eroottisia, lännen- tai murhaelokuvia ja käyttäytyy todella oudosti. Hän kerää kauhesti roinaa ympärilleen, mutta ei anna kenellekään yhtään mitään ja on hajoittanut puolisolleen antamansa lahjat ja heittänyt sormukset jorpakkoon. Hieman pelkään häntä ja lahkolaisten takia on vaikeaa erota, pitäsi kadota olemasta esimerkiksi muuttamalla ulkomaille ja vaihtamalla nimeä. Lisäksi puoliso on hylännyt jopa sukulaisensa eikä välitä heistä tippaakaan kuin muodollisesti jos he tulevat käymään kerran kymmenessä vuodessa. Muistakaa vaimoa ja lasta esirukouksin, että pääsisivät tästä tilanteesta ilman draamaa jonain päivänä ehjin nahoin.

    • saamme rukoilla.

      Olin Tuulan rukoiltavana ja valitin että tapaturman seurauksena näin kaiken kahtena.

      Tuula rukoili puolestani , mutta mitään ei tapahtunut - kaksoiskuvat olivat ja pysyivät.

      Mutta se mikä tässä on kaikkein tärkeintä, että Tuula ei sanonut että sinulla on aivovamma.

      Jos Tuula olisi ollut yhteydessä Kritukseen olisi hän saanut tietää että suurin ongelmani oli silloin ja on nyt aivovammani jonka sain tapaturmassa - kaksoiskuvien näkeminen vain oli osa sitä oireyhtymää.

      Niin puolesani on rukoiltu Ilpoisten piirissä kymmeniä kertoja ja se on tuntunut hyvälle, mutta mitään apua en sieltä ole saanut.

      Kävin Ilpoisten piirissä monia vuosia ja yhtäkään ystävää en sieltä saanut. Olin jopa tämänkin asian takia rukoiltavana.

      • Anonyymi

        Tuula ei ollut lääkäri. Eikä rukous ole lääketiedettä. Se on nöyrästi Jumalan puoleen kääntymistä Jeesuksen kautta. Ensin parannus omista synneistä, myös arvostelusta.

        Arvostelu on itse asiassa raamatullista.Meitä kehoitetaan arvioimaan ja tutkimaan kaikki .Eli julistus,puheet,profetiat,rukoukset,opetus ja ihmiset jotka näitä tuottaa.Kun olemme arvioineet ,arvostelemme.Joko hyvää tai ei hyvää.Tämän arvioinnin ohjekirja on tietenkin raamattu.

    • Martinsilta

      Kävin varmaan kymmenisen vuotta kokouksissa. Jossain vaiheessa alkoi epäilyttämään touhu ja jättäydyin pois. Outoa on, että jatkuvasti tulee kuin liukuhihnalta samat pitkät sairauslistat tiedonsanoina ja kuitenkaan vakuuttavia todistuksia paranemisista en ole kuullut. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä on sellaista hengellistä viihdettä, jota kansa tahtoo eikä siksi kyseenalaista ilmeisiä ristiriitoja. Jeesuksen rooli on ehkä typistetty ihmeidentekijäksi ja inhimillisen hädän auttajaksi. Pahimmillaan saattaa jäädä eräänlaiseen hurmoskoukkuun ja luovuttaa vastuun omasta elämänsä "johdatukselle". Luulen kuitenkin, että porukka haluaa tehdä parhaansa, mutta palava into riittää harvoin onnistuneeseen tulokseen. En siis tuomitse, mutten myöskään innostu asiasta.

      • Tuttavani ailimummun kertomaa:
        - profetoija näki Aili-mummun seinillä käärmeitä. Syynä taisi olla se, kun Aili-mummussa oletetusti oli ylpeydenhenki tai jokun muu paha henki, jonka takia hän ei voinut hyväksyä okkulttista menoa

        - Aili-mummua ivattiin kateelliseksi, kun hän kieltäytyi lähtemästä mukaan profetoijan näky-rukoukseen, jossa olisi pitänyt vaipua lähes transsiin. Mummu oli tottunut rukoilemaan avoimin mielin, Raamattuun tukeutuen, luottaen siihen, että Jumala puhuu myös järjen kautta.

        - toiminta siistii tapaansa aina silloin, kun sitä arvostellaan

      • gjkl
        ailimummu kirjoitti:

        Tuttavani ailimummun kertomaa:

        Jumala parantaa Ilpoisten piiristä huolimatta.

      • Kuolevainen
        gjkl kirjoitti:

        Jumala parantaa Ilpoisten piiristä huolimatta.

        Jos parantaa, se ei ole minulta pois enkä sitä vastusta.

        Hyvä on kuitenkin muistaa sekin näkökulma, että Jeesuksen parantamisien tarkoitus oli myös täyttää Vanhassa Testamentissa luvatut Messiaan tunnusmerkit. Olennaisinta on se, että näiden tunnustekojen perusteella voidaan ymmärtää Jeesus luvatuksi Messiaaksi. Se, mitä tapahtui ristillä on asian ydin. Jos aletaan kiinnittämään mielenkiinto ihmeisiin ja merkkeihin, vaarana on, että itse evankeliumin perussanoma unohtuu tai hukkuu. Tätä olen joskus huomannut itsessäni ja ehkä se mahdollista muidenkin kohdalla.

        Vaikka ajassa parantuisin, tulee minun kuitenkin kerran kuolla. Siksi iloitsen ja pidän kiinni evakeliumin sanomasta, koska se kantaa kuolemankin hetkellä.

      • Lukevainen
        Kuolevainen kirjoitti:

        Aika hyvä kiteytys. Ihan raamatullisestikin tarkastellen voisi huomioida, että vangittu Johannes kastaja pyysi tuomaan sanan Jeesukselta siitä, onko hän Vanhan Testamentin lupaama voideltu vai tuleeko odottaa toista. Siihen Jeesus vastasi viittaamalla tunnustekoihin, joiden tuli antaa vastaus siihen kuka Jeesus on. Olennaisempaa kuin tunnusteot itsessään onkin se, kuka Jeesus on.

      • Anonyymi

        Siinähän se lahkolaisuuden ydin on: Uskotaan sokeasti kaikki se mikä tulee oman kuplan sisältä ja sopii omaan pirtaan. Poikkipuolen sanojat leimataan milloin miksikin huonoiksi. Lahkolainen kokee olevansa parempi ihminen uskonsa vuoksi kuin muut.

        Hahaa. Arvostelijat eivät ole olleet todellisessa hädässä. Kyllä Jumalaa huudetaan avuksi kun on tosi hätä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän se lahkolaisuuden ydin on: Uskotaan sokeasti kaikki se mikä tulee oman kuplan sisältä ja sopii omaan pirtaan. Poikkipuolen sanojat leimataan milloin miksikin huonoiksi. Lahkolainen kokee olevansa parempi ihminen uskonsa vuoksi kuin muut.

        Kuule, ole sinä kaikessa rauhassa tietämättömyydessäsi. Kun kuolema korjaa, näet totuuden. Silloin on valitettavan myöhäistä.

      • Anonyymi
        Lukevainen kirjoitti:

        Aika hyvä kiteytys. Ihan raamatullisestikin tarkastellen voisi huomioida, että vangittu Johannes kastaja pyysi tuomaan sanan Jeesukselta siitä, onko hän Vanhan Testamentin lupaama voideltu vai tuleeko odottaa toista. Siihen Jeesus vastasi viittaamalla tunnustekoihin, joiden tuli antaa vastaus siihen kuka Jeesus on. Olennaisempaa kuin tunnusteot itsessään onkin se, kuka Jeesus on.

        Ei paljon analyysit auta kun kommentoijallekin tulee tosi hätä. Ketä silloin huudat avuksi? Oletko kovinkin valikoiva ja analyyttinen.

      • Anonyymi

        Martin kirkon kokoukset ovat raittiimpia ja rauhallisimpia tässä valtakunnassa. Liian hyvin näkyy olevan kommentoijien ulkonainen elämä. Silti näkyy olevan aikaa arvostella. Eikö voi pysyä omilla reviireillään ja niitä pohtia?

      • Anonyymi

        Juu ei ole pakko. Saa valita. Nöyrät saavat voimaa ja iloa.

      • Anonyymi
        Kuolevainen kirjoitti:

        Jos parantaa, se ei ole minulta pois enkä sitä vastusta.

        Hyvä on kuitenkin muistaa sekin näkökulma, että Jeesuksen parantamisien tarkoitus oli myös täyttää Vanhassa Testamentissa luvatut Messiaan tunnusmerkit. Olennaisinta on se, että näiden tunnustekojen perusteella voidaan ymmärtää Jeesus luvatuksi Messiaaksi. Se, mitä tapahtui ristillä on asian ydin. Jos aletaan kiinnittämään mielenkiinto ihmeisiin ja merkkeihin, vaarana on, että itse evankeliumin perussanoma unohtuu tai hukkuu. Tätä olen joskus huomannut itsessäni ja ehkä se mahdollista muidenkin kohdalla.

        Vaikka ajassa parantuisin, tulee minun kuitenkin kerran kuolla. Siksi iloitsen ja pidän kiinni evakeliumin sanomasta, koska se kantaa kuolemankin hetkellä.

        Jumala näkee nöyrän ihmisen kärsimyksen. Vain Jeesus pelastaa ja parantaakin. Ei ole vielä tarpeeksi vaikeaa ihmisillä, analyyseistä päätellen.

      • Anonyymi
        ailimummu kirjoitti:

        Tuttavani ailimummun kertomaa:
        - profetoija näki Aili-mummun seinillä käärmeitä. Syynä taisi olla se, kun Aili-mummussa oletetusti oli ylpeydenhenki tai jokun muu paha henki, jonka takia hän ei voinut hyväksyä okkulttista menoa

        - Aili-mummua ivattiin kateelliseksi, kun hän kieltäytyi lähtemästä mukaan profetoijan näky-rukoukseen, jossa olisi pitänyt vaipua lähes transsiin. Mummu oli tottunut rukoilemaan avoimin mielin, Raamattuun tukeutuen, luottaen siihen, että Jumala puhuu myös järjen kautta.

        - toiminta siistii tapaansa aina silloin, kun sitä arvostellaan

        Ei siellä kukaan mihinkään transsiin vaivu..... nyt sinä puhut höpöja

      • Anonyymi
        Kuolevainen kirjoitti:

        Jos parantaa, se ei ole minulta pois enkä sitä vastusta.

        Hyvä on kuitenkin muistaa sekin näkökulma, että Jeesuksen parantamisien tarkoitus oli myös täyttää Vanhassa Testamentissa luvatut Messiaan tunnusmerkit. Olennaisinta on se, että näiden tunnustekojen perusteella voidaan ymmärtää Jeesus luvatuksi Messiaaksi. Se, mitä tapahtui ristillä on asian ydin. Jos aletaan kiinnittämään mielenkiinto ihmeisiin ja merkkeihin, vaarana on, että itse evankeliumin perussanoma unohtuu tai hukkuu. Tätä olen joskus huomannut itsessäni ja ehkä se mahdollista muidenkin kohdalla.

        Vaikka ajassa parantuisin, tulee minun kuitenkin kerran kuolla. Siksi iloitsen ja pidän kiinni evakeliumin sanomasta, koska se kantaa kuolemankin hetkellä.

        Juuri noin.Parantumis kokoukset eivät ole raamatullisia.Evankeliumia tulee viedä aina maan ääriin.Toki kokoontua sanan äärelle ja rukoilla.Mutta ei näitä jossa parantumiset ovat keskiössä.Niitä ei juurikaan tapahdu.

    • Kova juttu

      Paljon asiallisia kommentteja ja osa ei niin asiallisia. Keskeistä Ilpoisten piirin toiminnassa on se, että ihmiset ottaisivat Jeesuksen elämäänsä raamatun tarkoittamalla tavalla, henkilökohtaisena pelastajana. Kuten Jeesus on sanonut, kukaan ei tule Isän luo muuta kuin minun kauttani.

      On selvää, että parantumiseen liittyvät asiat kirvoittavat ajatuksia - niin hyviä kuin huonoja. Suosittelen, että mikäli mietit kovasti näitä asioita niin mene käymään joku tiistai-ilta Martinkirkossa klo. 19.00. Voit itse arvioida millainen tilaisuus on.

      Muutamia vuosia sitten en tiennyt näistä asioista mitään. Menin käymään Ilpoisten piirin tilaisuudessa uteliaisuuden vuoksi ja myös sen takia, että tiesin eläväni todella "huonoa" elämää. Kuulin tilaisuudesta tutultani. Useiden eri tapahtumien seuraksena olkapääni parantui kun puolestani rukoiltiin. Aivan uskomaton juttu ajattelin! Todelinen ihme kuitenkin tapahtui vasta, kun sain antaa elämäni Jeesukselle. Vuosien vauhdikas ja rankka juhliminen oli hämärtänyt elämäni tarkoituksen.

      Joitain asioita on vaikea ymmärtää jos ei niitä ole itse kokenut. Näin se menee. Esimerkiksi jos ei ikinä ole ollut katsomassa El Clasicoa, Real Madridin ja Fc Barcelonan välistä taistelua, on vaikea ymmärtää millainen tunnelma stadionilla on. Kun antaa elämänsä aidosti ja vilpittömästi Jeesukselle niin koko elämää muuttuu - päätös ei tosin ole helppo. Sen tiedän eritäin hyvin.

      Jeesus sanoi:
      Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie leveä, joka vie kadotukseen, ja monta on jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. " Matt 7:13-14

      • Anonyymi

        Juuri näin! Hieno puheenvuoro! Allekirjoitan.

    • manaaavamanna

      minä kävin piirissä

      minua vaivasi esim:

      -anemia
      -alkohiolismi
      -luumätä
      -pikkuvarpaan jomotus
      -heikko erektio
      -pehemeä ja liukas aamukakka
      -pälvikalju
      -anoreksia
      -hinkuyskä
      -maksakirroosi
      -kuivat limakalvot
      -spitaali
      -vauhtisokeus
      -gonorrea
      -kaksikielisyys
      -liiakkinen korvavaikun eritys

      ja kaikki nämä vaivat paranivat heti
      kun kävin manattavana piirissä

      • KysettäväKilkko

        hienoa, että olet nykyisin yksikielinen :-)

    • Haba 52

      Ei ole huonoja kokemuksia! Jumala toimii väkevästi näissä tilaisuuksissa, olen käynyt 2006 ensimmäisen kerran ja paranin sydänviasta kun rukoiltiin puolestani ja olen kiitollinen Jumalalle saadusta jatko ajasta jolla elän tällä hetkellä! Myöskin vaikeaan eturauhasvaivaan sain apua .

    • Rohkaisija

      olen uskovainen ja käynyt ilpoisten piirin tilaisuuksissa vuosia. olen monta kertaa masentuneena, epätoivoisena jne.saanut rohkaisua ja apua noissa tilaisuuksissa - Jumalalta (!) ihmisten välityksellä.Jumala on koskettanut minua monta kertaa näissä tilaisuuksissa. olen ollut rukouspalvelussa monia kertoja.yhä edelleen minuun tekee vaikutuksen se,miten nämä tavalliset, vajavaiset ihmiset (myös Tuula) haluavat tehdä osuutensa:rukoilla hätää kärsivien puolesta.he laittavat itsensä alttiiksi ihmisten arvostelulle,he antavat aikaansa ja voimiaan,he ovat uskollisia Jumalalle(!).Jumala toimii juuri tällaisten tavallisten ihmisten kautta.Jumalalle merkitsee paljon heidän uskollisuutensa.nämä ihmiset eivät ole vastuussa siitä,tapahtuuko jotain vai ei.Jumala tekee mitä tekee. Joskus Jumala vastaa myös ajan mittaan, ei heti. olen itse myös pettynyt monta kertaa,jos rukoilija ei ole osannut mielestäni olla tarpeeksi myötätuntoinen tms. mutta he ovat vain ihmisiä, eivät jumalia. armolahjojen (tiedon sanat, profetiat ym.) käyttö on myös AINA vajavaista, ja kaikki pitää koetella joka tapauksessa aina. ihmiset ovat yhtä vajavaisia joka puolella, kaikissa seurakunnissa.Jumala toimii silti joka puolella, ilman rajoja,ja kaikenlaisten ihmisten kautta. rohkaiskaamme näitä ja muita ihmisiä,jotka ovat omistaneet elämänsä Jumalan palvelemiseen (joka sekin on vajavaista,kun täällä ei yhtään täydellistä uskovaista/ihmistä ole)! syytämmekö toisia ihmisiä siitä,jos mitään ei tapahdu?! voisiko syy olla meissä itsessämme? ei jokin profetia tms. pelkästään muuta tilannetta ja elämäämme. meidänkin tulee tehdä oma osuutemme. usein Jumalan vastaukset ovat prosesseja...ehkä meidän tulisi kysyä asioista suoraan Jumalalta? silti muiden ihmisten sanomiset ja rukoukset ovat apuna matkallamme :)

    • Elämme-ihmeessä

      Minulla on hyviä kokemuksia. Koen että Jumala on parantanut minut hermoston sairaudesta kun sitä Jumalalta pyydettiin Ilpoisten piirissä. Kolkemukseni on että piirissä vallitsee ystävällinen ilmapiiri.Lukijat voivat tulla tutustumaan joka ti. 19.00 Martin kirkkoon ja arvioimaan itse.Elämme ihmeessä johon olemme vain niin tottuneita ettei se tunnu enään ihmeeltä.

      • SunilanUkko

        Vai että hermoston sairaudet parani rukouksen johdosta? Tämän jälkeen - siispä tämän takia.

    • niinkuinkaikissa

      Onhan sielläkin varmaan jotain mistä jollakin olis jotain sanomista, tiedän paikan missä ei ole ole mitään vajavuuttaa eikä eksytyksen pelkoa. Taivaassa, siellä on hyvät ja oikeaoppiset kokoukset, jopa ylistyksetkin siellä hyväksytään, vähä pdemmätkin.

    • "Onko kenelläkään (huonoja) kokemuksia ko. ryhmästä?"

      Ei mulla ainakaan.

    • Ei ole kun pelkkää hyvää kokemusta.Jumala on koskettanut ja parantanut.

      • Jos näin väität, lienet innokas keräämään vimmaisen rukoilijaryhmän perinteiseen rukoustapahtumaani, jossa pelkän rukouksen, tarvittavien sakramenttien ja uhrilahjojen avulla palautetaan amputoitu jäsen takaisin.

        Tapahtuma on julkinen, paikalle kutsutaan median edustajat ja järjestystä ylläpitämään sanoin joukoi mellakkapoliiseja. Tämä siksi, että onnistuessaan jonkin jumalharhan kannattajat saattavat oikeutetussa kiihkossaan yrittää käännyttää vääräuskoisia, epäonnistuneen jumalan palvojia väkivalloin.

        Kukaan ei vielä ole uskaltautunut ilmoittautumaan, joten joutunen taas viettämään rukoustapahtumani yksin. Syyn tiedät sinäkin: olematon ei mitään pysty parantamaan ja sen vuoksi osoitat tämän ymmärtäväsi jättämällä ilmoittautumatta.

        Mailia nikkini at suomi24.fi jos kuitenkin uskosi epäjumalaasi on riittävän vahva.

    • Ei mitään huonoja kokemuksia.Jumala on koskettanut ja parantanut monta kertaa.rukouksen ja tiedon sanan kautta.Evankelistalla on parantamisen armolahjat..

    • Jumalanlapsiykä

      2.kor.6:8." kunniassa ja häpeässä, pahassa maineessa ja hyvässä, eksyttäjinä ja kuitenkin totta puhuvina",
      Herra ei katso henkilöön eikä paikkaan.
      tärkeintä on rakkaudessa vaikuttava usko.

    • KunniatonKruunu

      Kun Tuula on johtamassa tilaisuutta ei mitään ylilyöntejä tapahdu.
      Tuula ei ollut paikalla ja siellä oli tällainen ryhmittymä, kuin kunnian kruunu ja sinne ihmisiä houkuteltiin. Tuo tapahtuma oli kaikkea muuta, kuin kunniallien ja hyvä. Päin vastoin tuosta
      porukasta on saanut paljon kärsiä

    • NinniJaJenni

      Ihminen joka menee tuollaiseen iltaan on aivan palasina ainakin henkisesti ja usein myös fyysisesti.

      Rukoilijoiden tulisi osata kohdata nämä rikotut ihmiset hyvin rakkaudella, etteivät rikkoisi lisää.

      Kun on koulu/työpaikkakiusattu ja menee rukoiltavaksi haluaa sitä saada tuntea Jeesuksen rakkautta ja hyväksyntää, eikä mitään hienoja korulauseita.

      Hyvä on tietää, että Jeesus ei meitä riko vaan tahtoo luoda uutta ja eheyttää.

      Jeesus on rakkaus. Raamattu ei kerro yhtään tapausta, jossa Jeesus ei olisi rakkaudella kohdannut hänen luokseen tulleita.
      Tämä Samarialainen nainen oli todella hyvä ja koskettava kertomus äidin rakkaudesta lastaan kohtaan ja Jeesus antoi avun !

      • Anonyymi

        Ei tarvitse olla rikki ja palasina.Jumala kyllä pystyy kokoamaan Särkyneen saviruukku ja luoda meidät ehyeksi.

    • Anonyymi

      Luin juuri Ilpoisten piirin sivuilta että Tuula Ekbom on kuollut 8.6.

      Tuntuu hämmentävältä, koska olen juuri lukenut hänen elämäkertansa, joka ilmestyi viime vuonna. Kävin Martinkirkon kokouksessa vain kerran, enkä ole katsonut heidän tv-ohjelmiaan; sikäli en niin tiedä paljoa. Mutta olihan hän merkittävä hahmo Turun hengellisessä elämässä.

      • Anonyymi

        Tuntuu kyllä vähän pahalta lukea täältä näitä kommentteja ja arvosteluja Ilpoisten piirin toiminnasta.
        Minä olen käynyt siellä jo jonkun aikaa, ja todella olen pahoillani että en ole aikaisemmin sinne mennyt, niin hyvä ja rauhallinen ilmapiiri siellä on.
        Kaikki ovat toisilleen ystävällisiä, kukaan ei arvostele ketään, kaikki hyväksyvät toisensa.
        Todella oli suru uutinen meille kun Tuulan kuolemasta tuli tieto en ehtinyt Tuulan kanssa paljon puhua, mutta kaipaamaan jäin hänen paikalle tuloaan, sitä lämmintä tunnetta joka tuli, kun hän sanoi meille :Shalom, todella se rauha tuntui.

        Nyt täällä jotkut puhuvat ettei parantumisia tapahtunut, se ei pidä paikkaansa, minullekin on siinä moni sanonut omasta parantumisestaan, viimeksi yksi mies tuli juttelemaan miten hänenkin rytmihäiriöt hävisi, olivat pahat ja lääkärille olisi ollut aika, mutta Tuula hänen puolestaan Jeesuksen parantavaa kosketusta rukoili ja rytmihäiriöt hävisivät, eikä enää niitä ole tullut.
        Monia muitakin parantumia on paljonkin, mutta niistä varmasti turha puhua heille ja jotka eivät usko Jumalaan, eihän ihminen joka ei ole elämäänsä Jeesukselle antanut, edes halua uskoa, nythän on "muotia" pilkata uskovia, siksi sanonkin että voin vain rukoilla uskomattomien puolesta, niinkuin Jeesus kehoittaa.

        Itse uskon Raamatun sanaan, se ei minulle ole satukirja, ja voin vain sanoa, usko on jokaisen oma ratkaisu, ja jokainen joudumme vastaamaan omista teoistamme ja tekemättä jättämisistämme, kun on sen aika, ja näinhän Raamatussa on lukenut, että lopun aikoina uskovia pilkataan, juuri heidän, minunkin, uskomme tähden.

        Sitä ihmettelen että joku sanoo vaimonsa kirkossa Ilpoisten illoissa käymisen vaikuttavan avioliittoonsa kielteisesti, kuulostaa siltä vaimolla on siellä hyvä ja rauhallinen olo, minun mieheni vie ja hakee, ei mitään ongelmaa siitä että käyn, käydäänhän sitä ystävienkin kanssa välillä jossain, niin miehet kuin naisetkin, ei sen pitäisi ongelmaa tuoda, eikö jokaisen oma asia ole jos uskoo Jumalaan.

        Ei sinne ketään pakoteta, sinne tulee jos haluaa, ei kerätä kolehtia, mihinkään ei pakoteta, on vain ystävyyttä ja yhteinen usko Taivaallisen Isäämme, heillä kenellä se on, ja on vapaa tahto pilkata ja ivata meitä uskovia, siihenkin on oikeus, mutta kannattaa miettiä miten arvostelee ja miksi!

        Siunausta kaikille meille!

        Vielä tuohon edelliseen tekstiini haluan sanoa : Älkää hyvät ihmiset näissä kommenteissanne ihmisiä nimeltä arvostelko, kun ette omaa nimeännekään laita, se ei minusta ole oikein, nimettömänä on niin hyvä arvostella.
        Ja heille jotka sanovat ettei mitään parantumista tapahtunut, ei kukaan ihminen ketään siellä paranna, jos olet uskossa ja Jeesus haluaa parantaa sinut rukoilijan kautta, niin Hän parantaa, siihen on rukoilija vain välikappale.
        Joskus Jeesus parantaa "ei uskovan", mutta Hän päättää siitä, ei kukaan muu.
        Älkää myöskään Ilpoisten piirin vierailijoiden tapaa julistaa siellä, liittäkö Ilpoisten piirin tavaksi, vierailijat julistaa omalla tavallaan, kaikki hyväksytään vierailijoiksi, kaikki joiden usko perustuu vain ja ainoastaan Raamatun, eli Jumalan sanaan. Joka kerta on yleensä mukana vierailija, ja heillä on kaikilla oma tapansa.

        Näin siellä toimitaan rukoili ja on vain välikappale ja Jumala tekee sen työn.Jään kyllä Ilpoistenpiirissä kaipaamaan Tuula jonka sitten perillä taivaan kirkkaudessa ja ihanassa Ruusutarhassa näämme.Siunausta Sinulle ystävä🎁

        Olen jumalan johdattamana mennyt ilpoisten piirin iltaan 2001 15.5. Kuulin omassa kodissa keskellä olohuoneessa kävellessä jumalan sanovan tänään minä lähetän sinut Martinkirkkoon. Se oli ti Ilpoisten piirin ilta. Olin menossa tanssimaa Thrinaxiin sinä iltana. Mutta sanat kuultua minulle tapahtui jotain mitä en itsellään vielä ymmärrä. Selkä parantui ja viikon päästä otin Jeesuksen kolmannen kerran vastaan elämäni aikana. Silloin lämmin henki meni päästävarpaisiin ja samalla sekunnilla rinnassa oleva tuska poistui joka oli ollut 4 vuotta. Synti painoi. Kun nousin lattialta ylös olin kevyt kuin höyhen. 22.5 klo: 21.40 tulin uskoon. Olen parantunut tiedoinsanoilla näissä kokouksissa. Tänä vuona tulee 19 vuotta uskonelämä. Rukoilija oli kummallakin kertaa Martti Immonen. Kiitos Jeesus että tulit pelastajaksi. Riitta Karvonen-Kudjoi ent. Älli

        Vielä kerron että ärrä vika parantui yksityisessä kodissa Paraisilla. Israelin matkalla kohdussa oleva myötä leikattiin kun kelluin kuolleessa meressä ja lyhyt rukous Herra paranna kaikki mitä minussa on vialla. Seuraavalla viikolla oli gynelogintutkimuksessa aika minulla oli kolmen sentin leikkaushaava jossa kolme tikkiä. Kyllä siinnä lääkärikin ihmetteli nytten en ymmärrä sinuthan on leikattu. Kyllä Jumalan ihmeet olevat tämäpäinäkin totta. Riitta Karvonen-Kudoi

        Kohdussa oli myöma. RiittaK-K

    • Anonyymi

      Saimme rukous liinan sokeutuvalle pojallemme. Se vaikutti niin että pääsimme Hyksiin laser-leikkaukseen nopeasti ja näkö on pysynyt nyt jo 35 v. Uskomme että rukous liinalla oli vaikutus. Jumala johtaa, käyttää myös lääketiedettä. Ratkaisevaa oli rukous liina ajoisss

    • Anonyymi

      Ilpoisten piirissä, eivät vieläkään käsitä, ja ymmärrä, että Jumalan antama sapatti tulee pitää pyhänäpäivänä.

      Sapatti on Jumalan merkki.

      1234567---

      • Anonyymi

        Tietoa on Ilpoisten piiri pitää sunnuntain pyhänä. He kyllä tietävät että muutoksia on tehty mitä tulee pyhäpäiviin. Sunnuntaihin kuitenkin kallistuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietoa on Ilpoisten piiri pitää sunnuntain pyhänä. He kyllä tietävät että muutoksia on tehty mitä tulee pyhäpäiviin. Sunnuntaihin kuitenkin kallistuvat.

        Paavin komennossa menevät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavin komennossa menevät.

        Toisin sanoen he johtavat sankoin joukoin suuria ja pieniä harhaan. Näin suurista ja pienistä tulee uskonnon uhreja.

        1234567---

    • Anonyymi

      LUODAAN IHMISEN SYKLI UUDELLEENM,IE. PYHÄN HENGEN PALLO OTETAAN VAAN.MITÄ SE TARKOITTAA.? TÄMÄ PALLO ILMESTYO 2019.1 EI 2000 VUOTTA SITTTEN.JOKU TODELLA SAIRAS USKONTO VAI EI ENÄÄ KOSKAANM((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((((POIKIEN USKONNON LOI TOMI LAUPIASS MAARANEN,.KAUSALA.ALA*-ASTE-UUSI-KOTI-Rer

    • Anonyymi

      On ollut ainakin hyvin asiallista ja sielunhoidollista toimintaa. Uskon, että tarkat periaatteet heillä. Kannattaa katsoa vaikka TV 7:n arkistosta tai mennä paikan päälle, sitten kun on mahdollista. Puhdasta Evankeliumia siellä julistetaan ja rukoillaan ihmisten puolesta. Tottakai voi jostakin opillisesta ykstyiskohdasta olla eriäviä mielipiteitä, koska kaikki puhujat ovat yksilöitä, mutta se ei tee kuitenkaan kokonaisuutta tyhjäksi. Esimerkiksi muistan erään puhujan, joka sanoi, että Raamatun alkukertomusten Paratiisi eli Eedenin puutarha on muuttunut öljyksi. Minä taas olen aina siinä uskossa ollut, että Jumala on ainoa olento, joka voi hengellistää konkreettisiakin asioita ja toisinpäin tuoda hengellisestä maailmasta asioita fyysiseen maailmaan, jos hän niin haluaa. Kun syntiinlankeemus tapahtui, Eedenin puutarha hengellistettiin, kun taas ihminen ja langennut maailma jäi pysyvästi konkretiaan. Raamattu myös kertoo, että kaikki palautetaan aikojen lopulla myös Jumalan alkuperäisen suunnitelman mukaiseksi. Kaikkea hyvää!

      • Anonyymi

        Heidän periaatteet eivät käy ainakaan minulle, niinkauan, kun heille ei Jumalan antama sapatti käy pyhäpäiväksi.
        Sanasta luemme: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa. Myöskin: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

        Ei käy monille muillekaan heidän julistuksensa.

        Suunnan muutos vaan julistuksiin, vaikka helppoa se ei tulisi olemaan.

        Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen leipää syöt sen lauluja laulat.

        Nöyrtyminen tunnustaa tosiasiat, sehän se on kaikkein vaikeinta, kun on harhassa ollut kukaties koko ikänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heidän periaatteet eivät käy ainakaan minulle, niinkauan, kun heille ei Jumalan antama sapatti käy pyhäpäiväksi.
        Sanasta luemme: Joka ei pidä Hänen käskyjänsä, ei ole Hänen omansa. Myöskin: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

        1234567---

        Sapatti onkin monille se kompastuskivi.

    • Anonyymi

      nostetaan.

    • Anonyymi

      Ilpoisten piirin perustaja Tuula Ekbom on kuollut.
      Jotenkin tuntuu, että piiri ei ole enää sama Tuulan poismenon jälkeen.

      En ole saanut tietooni Tuulan kuoleman syytä.
      Mikäli joku sen tietää, niin voisi palstalle kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Katselin viimeisimmän lähetyksen Youtubesta,. Lopun rukouksissa sanottiin "me nuhdellaan koronaa...". Minulle tuollainen kielenkäyttö on outoa, eikö siinä asetuta Jeesuksen paikalle? Hän nuhteli tuulta, ja meillä on hänen nimissään myös valta nuhdella. Noinko ajatus tuossa menee?

      • Anonyymi

        Erpiö "nuhteli" koronaa ja sitten sairastui siihen itse. Pidän eksytyksenä myös puheita "uskovan auktoriteetista", viime lähetyksessä tuollaista taas kuuli.

    • Anonyymi

      Ilpoisten tv lähetyksissä kerätään messevä summa rahaa - eihän oikea Jumala ole kiinnostunut maallisesta mammonasta - tässä mennään jo siihen aikaan kun kolikko kirstuun kilahti niin sielu taivaaseen vilahti. Niin wilahti tää viikonloppukin taas sunnuntain puolelle .

    • Anonyymi

      Tämän viikon tapahtumassa kerrottiin että Lassi Erpiö sairastaa koronaa, on sairaalassa ja huonossa kunnossa. Nyt kehotettiin rukouspalvelussakin käyttämään maskia. Toivottavasti Erpiö selviää, en kyllä hänen puheistaan paljoa perusta mutta sehän on sivuseikka tällaisessa.

      • Anonyymi

        Luterilaisella palstalla oli kirjoituksia, että hän olisi kuollut tähän tautiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luterilaisella palstalla oli kirjoituksia, että hän olisi kuollut tähän tautiin.

        Miten piirin mahtaa käydä Lassi Erpiön kuoleman jälkeen? Joku toinen vetäjä Soile Inkarin rinnalle varmaan pitäisi olla, onko ehdotuksia?

    • Anonyymi

      Kaikki kiitos Jeesukselle Ilpoisten piirin rukouksista. Voin aistia Jumalan rakkauden voiman näissä ohjelmissa. Olen iloinen olen saanut Jumalan kosketusta omaan kotiini joka on niin rakas minulle. Kiitos Jeesus.

    • Anonyymi

      Siunausta heille. Tekevät hyvää työtä. Toki kaikki ihmisyhteisöt ovat vajavaisia. Ei täydellistä yhteisöä tai seurakuntaa olekaan. Kiitos ja Voimia!

    • Anonyymi

      1990-luvulla matkustin Helsingistä Turkuun Pendolino junalla. Rankka matka, koska nopea, mutkitteleva kyyti aiheutti minulle oksettavan pahoinvoinnin. Asemalta vielä bussilla lähelle Martin kirkkoa, jossa oli rukousilta. Istuin pää alaspäin kirkon eteisen penkillä todella huonovointisena, iso matkalaukku vieressäni. Joku kirkon työntekijä lähestyi kysellen vointia (olin heille tuntematon). Työntekijä pyysi minua sakastin puolelle, jossa olisi tarjolla teetä ja voileipiä. En voinut siellä edes päätä nostaa, koska jälleen olisin oksentanut Hetken päästä siihen tuli Tuula Ekbom, kuulin kun joku kertoi hänelle sairaasta olostani. Ekbom ympäröi minut toisten rukoilijoiden kanssa ja laittoivat kätensä päälleni ja lyhyesti rukoilivat. Heti tunsin vatsan alueella kuinka oksettava pahaolo loppui ja tilalle tuli terveyden ja vahvuuden tunto. Sanoinkuvaamaton oli se kiitollisuus Jeesusta kohtaan. Ja tietenki kävin illan aikana siellä rukous- ja ylistyskokouksessa kertomassa kuinka Jeesus paransi minut hetkeä aikaisemmin. Annoin kunnia Jeesukselle! Monia muitakin parantumis ihmeitä olen saanut kokea Häneltä. Oi kuinka ihana, Voimallinen, Armorikas Vapahtaja Jeesus on meitä pieniä ihmisiä kohtaan. Sinuakin!

      • Anonyymi

        Hieno todistus. Kiitos, kun jaoit.

    • Anonyymi

      Käännän kanavaa kun Ilpoiten piiristä tulee julistusta, jossa Jeesus on taustalla ristillä. Ristin pitäisi olla tyhjä, sillä Jeesus on noussut kuolleista, ja meni taivaaseen.

      Vapailla suunnilla on yleensä tyhjä risti, niinkuin kuuluukin olla.

      • Anonyymi

        Yhdyn näkemykseesi. En myöskään pidä ollenkaan näistä patsaista, vai mitä ne nyt olikaan. Pois pois kirkoista missä niitä vielä on.

        Risti on todellakin tyhjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhdyn näkemykseesi. En myöskään pidä ollenkaan näistä patsaista, vai mitä ne nyt olikaan. Pois pois kirkoista missä niitä vielä on.

        Risti on todellakin tyhjä.

        Toinen käsky: Älä tee itsellesi Jumalankuvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toinen käsky: Älä tee itsellesi Jumalankuvaa.

        Alttaritaulut tulee vaihtaa nopiasti !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alttaritaulut tulee vaihtaa nopiasti !

        Tallaiset alttaritaulut tulisi todellakin vaihtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tallaiset alttaritaulut tulisi todellakin vaihtaa.

        Ei kannata katsoa heidän julistustaan. Jeesus patsaita seinillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata katsoa heidän julistustaan. Jeesus patsaita seinillä.

        Olen lopettanut katsomisen.

    • Anonyymi

      Paljonko pitää olla päässä vikaa, että uskoo kaikkeen humpuukiin?

    • Mikä vika ilpoisten piirissä, jos kerran rukoilevat toisten puolesta he parantuvat, joita on mainittukin.

      • Anonyymi

        Vika on siinä kun näistä "parantumisista" valehdellaan.

    • Anonyymi

      Ilpoisten piirille tietoa mikä päivä on pyhäpäivä.

      YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN. Alakansakoulun Raamatunhistoria. Kouluhallituksen hyväksymä 22.2.1950
      USKONTO KIRJASTA LUETTUA: Kun Jumala nyt kuuden pitkän luomispäivän jälkeen katsoi kaikkea mitä hän oli tehnyt, niin hän näki, että kaikki oli kovin hyvää.
      Silloin Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä, ja siksi Jumala siunasi sen päivän JA PYHITTI SEN MEIDÄNKIN LEPOPÄIVÄKSEMME.

      1. Sunnuntai
      2. Maanantai
      3. Tiistai
      4. KESKIVIIKKO
      5. Torstai
      6. Perjantai
      7. Lauantai sapatti

      1234567---

      • Anonyymi

        Olipa selko Suomenkielellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa selko Suomenkielellä.

        Selvennetään mitä muutoksia ajan saatossa on tehty.

        Tri Eck
        Kirkko on muuttanut sapatin viettämisen sunnuntaille omalla vallallaan, ilman kirjoituksia.
        - Tri Eck, lakimies ja roomalaiskatolisen kirkon esitaistelija väittelyssään Martti Lutherin kanssa.

        CONVERT'S CATECHISM
        Katolisen, käännynnäisen katekismus, Reverend Peter Geiermann C.Ss.R., joka sai 25.1. 1910 paavi Pius X:nen "apostolisen siunauksen", sanoo sapatin muuttamiskysymyksestä: KYSYMYS: Mikä päivä on sapatti ? VASTAUS: Lauantai on sapatti. KYSYMYS: Miksi vietämme sunnuntaita lauantain sijaan ? VASTAUS: VIETÄMME SUNNUNTAITA LAUANTAIN SIJAAN SIKSI, ETTÄ KATOLINEN KIRKKO LAODIKEAN KIRKOLLISKOKOUKSESSA 364 jKr. SIIRSI SEN PYHYYDEN LAUANTAILTA SUNNUNTAILLE. - 2. painos, s. 50.

        Jesaja kirjoittaa: Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.

        Adventismipalstalla v.2008 Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoitus. Hyvin ymmärrettävää.

        ILMESTYSKIRJAN PETO TUNNISTETTU.
        Kumpi on tärkeämpää tälle ajalle tunnistaa peto, vaiko hänen merkkinsä. Jos tunnistetaan jalan jäljet, mutta ei kulkijaa on rosvo merkeistä huolimatta karkuteillä.
        Jos tunnistetaan peto, mutta ei tunnisteta hänen tapojaan merkitä askeleitaan, voidaan joutua pedon merkitsemäksi saaliiksi.
        Monet pitävät mikrosirua pedon merkkinä, ja monelle raha on paholaisen verta, joka merkitsee omistajansa paholaisen merkille.
        Yhtä kaikki heille ei selviä kuka on paholaisen merkin takana oleva peto, ja kuinka se tunnistetaan. Vastauksia etsitään kaikkialta muualta kuin Raamatusta, vaikka Raamattu on itsensä tulkki.
        Mikrosirut ja erilaiset valvonta välineet ovat kyllä pedon hallussa olevia välineitä, mutta niiden avulla kumarretaan muutakin kuin petoa.
        Tekniikka on aina ollut pedon etsijöiden hampaissa, mutta junakaan ei ollut peto vaikka radan päästä löytyikin hirviö.
        Mikrosiru ei ole peto, ja rahakin on vaihdon väline jolla peto hallitsee kaupan, työelämän ja kirkollisen toiminnan aikatauluja omalla jumalattomalla tavallaan.
        Kuitenkaan kansa ei tunnista petoa, sillä se pukeutuu karitsan vaatteisiin, ja rakentelee sille kirkkoja, saaden sen kumartamaan itseään.
        Raamatun tuntomerkit pedosta löytyvät Raamatusta ja Lutherin kirjoituksista. "Ompa paavi, eli antikristus rohjennut muuttaa Jumalan kymmentä käskyäkin, muuttaen sapatin sunnuntaiksi".
        Kahdeksan Raamatun kohtaa Danielin kirjasta, ja Ilmestyskirjasta vahvistaa Lutherin käsitykset oikeiksi.
        Paavi ei ole Kristuksen viransijainen maan päällä, vaan Pyhä Henki, sen pitäisi olla kaikille selvä asia.
        Vicarivs Filii Dei=666 kirjainten numeroarvot Ison Tietosanakirjan mukaan. Historia ja Raamattu kertovat pedosta ja sen merkistä samalla tavalla, eikä Jumalan ikuinen merkkikään ole salassa Raamatun sivuilta.
        1. Ensimmäiseksi peto menee Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala
        2. Toiseksi peto muuttaa ajat ja lait, ja surmaa Jumalan pyhiä.
        3. Kolmanneksi pukeutuu helakan punaan ja purppuraan, joka on katolisen kirkon tunnusväri.
        4. Neljänneksi asuu kaupungissa jossa on seitsemän kukkulaa, eli Roomassa.
        5. Viidenneksi peto saa kuolinhaavan, ja paranee.
        6. Kuudenneksi hallinta-aika 1260 vuotta ennen kuolinhaavaa, jolloin säkkipukuiset todistajat (Vanha ja Uusi Testamentti) levitettiin omalla kielellä Latinan sijasta, joka on pedon kieli nykyäänkin.
        7. Seitsemänneksi on maan porttojen ja kauhistusten äiti, eli äitikirkko joka on Rooma.
        8. Kahdeksanneksi saa kaikki pienet, ja suuret kumartamaan itseään, sen jonka kuolinhaava parani, eli paavin.
        Nykyinen Eurooppa todistaa kaiken oikeaksi katolisen kirkon vaikutusvallan kasvaessa, ja sunnuntailakien korostuessa.
        Pedon muuttama lepopäivä "SUNNUNTAI" on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen. kuin se on ollut katolisen vallan tunnusmerkki, eli vuodesta 321 jKr. lähtien.
        Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta merkki säilyy muuttumattomana ajan loppuun saakka.

        VERTAILUKOHTEET: 2.Moos.31:12-18 ja Ilm.13:11-18. 5.Moos.6:1-8
        Jumalan merkki, ja pedon merkki vastakkain. Rangaistuskin sama, eli kuolemantuomio. Jumalan merkin rikkomisesta tuomio on iankaikkinen. Pedon merkin kohdalla se on pedon aikakauteen liittyvä rangaistus.

        1234567---

      • Anonyymi
        UUSI

        Vielä kuolinhaavasta.
        Paavinvalta sai kuolinhaavan Ranskan vallatessa Rooman v. 1798 ja vangitessa paavin. Näytti siltä, että se merkitsi loppua paavikunnalle. Englantilainen historioitsija Thomas Carlyne kirjoitti katolisesta kirkosta: Paavikunta ei voi palata enempää kuin pakanuuskaan. Mutta "kuolinhaava" alkoi parantua. Lateraanisopimuksen mukaan v. 1929 Vatikaani sai v. 1870 menettämänsä alueen ja poliittiset oikeutensa takaisin.

        Ilm.13:3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

        1234567---

    • Sopiva piiri, jotka haluavat ravita sielun elämää jumalan sanalla, tulla pelastetuksi elämään.
      Toinen ohjelma mikä on tv7 siellä rukoilaaan sairaiten puolesta.

      • Anonyymi

        Oletko tietoinen mitä kaikkea on muuteltu, mitä tulee Jumalan sanaan ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6436
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1009
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe