Kepulaisten hieno tukijärjestelmä

270 000 euron jättipotti käteen - näistä rahoista piti vaieta
15.11.2010 18:54


Maaseutuvirasto on sulkenut EU:n maataloustukien hakupalvelun verkkosivuillaan EU-komission kehotuksesta.

Virasto kertoo asiasta omilla nettisivuillaan.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Maaseudun Tulevaisuuden mukaan julkiset rekisterit yksityishenkilöille maksetuista tuista rikkovat yksityisyydensuojaa.

Näin useat jättituet painuvat julkisuudelta salaan.

Maaseutuviraston hakupalvelusta tänä vuonna haettujen tietojen mukaan esimerkiksi Sammon suuromistaja Björn Wahlroos sai EU:n maataloustukia 273 000 euroa vuonna 2009.

Tukilistan kärkipäässä on ollut muitakin tunnettuja yritysjohtajia. Esimerkiksi Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sai vuonna 2008 tukia 194 524 euroa.

Eduskunnassa istuvista kansaedustajista suurimmat maataloustuet kuittasi viime vuonna Timo Kaunisto (kesk.), joka sai tukea 125 000 euroa.
3240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomen tuet tipahtaa 10 miljoonia,rahat käytetään köyhemmille maille

Äänestä
  • Engelsmannien suurin maataloustuen saaja on Kuningatar Ellu ite.
    Kaippa sillä on rahalle tarvista ?

    Äänestä

  • Aijaa, ai siis on parempi että ne 10 miljoonaa menee ulkomaille eikä tule Suomeen? Olikohan tuossa nyt mittään jarkee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimittäjät kirjoitti:

270 000 euron jättipotti käteen - näistä rahoista piti vaieta
15.11.2010 18:54


Maaseutuvirasto on sulkenut EU:n maataloustukien hakupalvelun verkkosivuillaan EU-komission kehotuksesta.

Virasto kertoo asiasta omilla nettisivuillaan.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Maaseudun Tulevaisuuden mukaan julkiset rekisterit yksityishenkilöille maksetuista tuista rikkovat yksityisyydensuojaa.

Näin useat jättituet painuvat julkisuudelta salaan.

Maaseutuviraston hakupalvelusta tänä vuonna haettujen tietojen mukaan esimerkiksi Sammon suuromistaja Björn Wahlroos sai EU:n maataloustukia 273 000 euroa vuonna 2009.

Tukilistan kärkipäässä on ollut muitakin tunnettuja yritysjohtajia. Esimerkiksi Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin sai vuonna 2008 tukia 194 524 euroa.

Eduskunnassa istuvista kansaedustajista suurimmat maataloustuet kuittasi viime vuonna Timo Kaunisto (kesk.), joka sai tukea 125 000 euroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu