Siamilaiset kaksoset ja mielenteoria

Miten psykiatri lähestyy tilannetta jossa siamilaisilla kaksosilla toisella on skitsofrenia ja toinen ei hyödy neuroleptilääkityksestä? Kaksosilla on siis yhteinen verenkierto.
5314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vaan olisi tämä siamilaisuus. Mulla on hyvinkin, sanotaanko, poikkeava kokemus EMDR:stä, että se on jopa riski. Opetusluvat eivät ihan kokemukseni mukaan riitä vielä sellaiseen. He haluavat aina osallistua ja ovat siksi ikävää sakkia ja tällaista ei tule ehkä päivittäisesti hyväksyä peruskoulun yhteydessä. Miksi invalidisoida tahallisesti? Sellaista ei voi kukaan päättää, eikä hallita juuri siamilaisuuden takia. Anteeksi, etkö tunne käsitettä siamilaisuus tässä EMDR-teoriassa?

1. Mieli on oma. Se on päivittäinen kokemus maailmasta.
2. Mieltä voi ohjailla sekä tapailla esineillä, asioilla ja luonnolla.
3. Mieltä ohjailee mielellään, itsensä ja muiden takia.

On sellaisia erityisongelmia joihin tulee puuttua. Siamilaisuus-käsite ei suinkaan kaada näitä yhden ihmisen niskaan, vaan kitetyttää kaikki meihin. Meidän on itse huolehdittava ja puuttuttava, yhdessä, jota sanotaan myös kolossaalisuudeksi. Tunnet varmaan jo käsitteen Spectrisesti?

Äänestä
  • tilanteeseen, sinun on jo oltava selvillä tästä. Että yhdessä osallistutaan meihin kaikkiin, mutta on olemassa toisenlaisia asioita. Mielessä, jotka eivät ole yhdessä. Kysymyksessä on väärän uskonnonharjoittaminen. Onko kysymyksessä tosiaankin Side/Sinde-virhe? Katsotaan seuraavaksi sanaparia Väärä/vääristelty? Esim. hortonomia, holokausti, tauko...., homeopatia. Tämäkö on ammatillinen pätevyys?

    Äänestä

  • Siderman vm-82 kirjoitti:

    tilanteeseen, sinun on jo oltava selvillä tästä. Että yhdessä osallistutaan meihin kaikkiin, mutta on olemassa toisenlaisia asioita. Mielessä, jotka eivät ole yhdessä. Kysymyksessä on väärän uskonnonharjoittaminen. Onko kysymyksessä tosiaankin Side/Sinde-virhe? Katsotaan seuraavaksi sanaparia Väärä/vääristelty? Esim. hortonomia, holokausti, tauko...., homeopatia. Tämäkö on ammatillinen pätevyys?

    myös spectrisesti. Se on koko maailman idea. Näin on aina oleva ja näin tulee aina olla. Jotkut luulevat, että uskonto opettaa psykologiaa, koska kirkossa on käytössä kolehti. Siitä voi uskoa mitä tahansa. Rikos voi siis olla hyvinkin toivottu ja laillinen. Olisiko jossakin lahkossa sellainen ongelma, ettei vielä erota itseään ja muita muista ihmisistä. Väline: Frisbee, ei oikeuta surffilaudan takia oikeuteen. Onko kysymyksessä vakavakin rikos? Miksi sellainen riski kiinnostaisi? Mielen tutkiminen on kielletty samantien samaisella keitaalla ja onnettomuus-asiat ovat edelleen päivän polttavin ongelma.

    "Sarjakuvamainen-virhe jossakin kunnassa, on multippeli-voima, jonka eettisyyteen tulisi puuttua asiallisesti. " Sidonnaisuus uskontoon on vähän ongelmana asiallisuudessa, mutta se ei oikeuta multippelin-voiman käyttöön. Miksi sellaista halutaa tuoda esiin koko ajan, sehän on virheellinen ja vaarallinen? Meillä on sellaiset säädökset käytössä ja silti tehdään tällaista. Vanhuus ei tule yksin? Onko se vahinko, koska sinulla ei ole ollut kelloa kaulassa? juu ja sellainen Kimble ei ole ollenkaan ammatti...

    Äänestä

  • Sinderman vm-82 kirjoitti:

    ole olemassakaan, että joku "hairahtanut", alleviivaten, saisi lähestyä. Asioista tulee heti näytöksiä, joista puhutaan heti perustellusti perfomanssina esim. rytminen voimistelu. Vioittunut mieli korjaantuu silläkin. Haluat vain arvailla, se on sairas tapasi. Ihmisten kanssa oleva sairas tapa, viikoittain, kuukausittain ja vuosittain. Mistään ei huolehdita, tapaamme usein tällaisen ongelman. Ongelmia ei saa eikä pitäisi tapailla liikuntakykyisenä. Valheenpaljastus-testistö on oma ajatukseni eri tilanteessta. Se onkin patoutuma jollekin. Voi kauhistus, kysymyksessä taitaa olla kummitus. Siinä on taikasi. Unohtaen, kadottaen ja ummistaen. Onko todellisuus nyt tallella? Miksi multa pitäisi koko todellisuus kysyä psykoterapioin tms. tavalla? Tämä vastaa kysymykseen: Millaiseen maailmaan synnyin? Saksikäsi-Edward kuvaa boheemisti sellaista maailmaa, jota ei tule tavoitella. Onko tämä mennyt jotenkin ohi? Maailmanrauhan täytyy olla jo kaikkien etuna. Ei enää rahan, mutta työ on jo kielletty. Mutta sitä saa osoittaa, muttei invaliditeetein... Meillä on vähän kysymyksiä tällä hetkellä seurailusta, joka ei ole kenenkään etu.

    Missä on punainen tupa ja perunamaa? Pyrkimys mystiikkaan on hieno tapa sekin, älä unohda sitä. Epäkypsää käyttäytymistä, kun ei ole vielä "yhtä köyttä?". Eläinrääkkäys, mutta se on vain hypoteesi ja oletus. Miksi sosiaalihuollon tulisi perustua tuollaiseen? Aikaisemminhan skitsofrenia luokiteltiin sosiaalihuolloksi, tämä on vanhentunut käytäntö jo 1800-luvulta. Sen sijaan nykyään on jo aistimus-käytössä.. Etkö vielä tunne tätäkään käsitettä? Floristinen historiallis-yhteiskunnallinen piirre onkin nykyään tosi kummallinen. Puhutaan joskus toistekin %. Juttellaan vaikka runoudesta mystiikan huomoiden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielentutkimus- kirjoitti:

Miten psykiatri lähestyy tilannetta jossa siamilaisilla kaksosilla toisella on skitsofrenia ja toinen ei hyödy neuroleptilääkityksestä? Kaksosilla on siis yhteinen verenkierto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu