Kun seurakuntavaaleissa äänestää 17% kirkkoon kuuluvista, kirkko kehuu äänestysintoa vilkkaaksi.
Mutta jos taas kirkkoon ei kuulu 21,5% kansasta, kirkon mukaan se on surkean pieni vähemmistö. Outoa logiikkaa, mutta tätähän se yleensä on.
Valtionkirkkoon kuulumattomien osuus kansasta on siis suurempi kuin kirkon sisällä äänestäneiden osuus. Tämä on se oleellinen asia, ja tulee takaamaan tasaisen erovirran jatkossakin, ja hyvä niin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pieni korjaus. Kirkollisvaaleissa äänesti 17 % äänioikeutetuista, ei kirkkoon kuuluvista. Kirkollisvaaleissa äänesti reilut puoli miljoonaa suomalaista ja kirkkoon ei kuulu noin miljoona suomalaista.
Vain noin 500 000 ihmistä on kiinnostunut, mitä kirkossa tapahtuu ja noin 3 700 000 ihmistä rahoittavat sitä, että homoja vihaavat ja puolustavat voivat jatkaa taisteluaan.
Vieläkö ihmiset uskovat siihen, että iloista antajaa jumalat rakastavat?
Antakaa se kirkollisveronne jollekin, joka sitä tosiaan tarvitsee.
ev.lut kirkkoon kuuluu n. 4 200 000
0-15-vuotiaita kirkon jäseniä on n. 800 000
Äänioikeutettuja siis 3,4 miljoonaa, joista 17,5 % äänesti, eli n. 600 000 siis oli äänestäjiä kaikkiaan. Suomalaisista kaikkiaan 11 %. Melkoista harvainvaltaa ja näennäisdemokratiaa kun noin pieni joukko päättää 80 % asiat.
Loppukevennyksenä voimme naureskella vaikka tälle: http://evl.fi/EVLMateriaalit.nsf/documents/E376FC40313A1067C22577DD00246773/$File/etusivugraafi_evl_prosentti_klo9.gif