1 Kor. 15:33

Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee".

Vaikka syntiset jumalattomat kuinkakin vääntäisivät vääräksi Raamatun kirjoitukset sekä muutoinkin väheksyvät Raamatun kirjoituksia palstalla, niin älkää Jeesukseen uskovat sellaisesta lannistuko ja antautuko väittelemään Raamatun kirjoitusten totuudesta jumalattomain kanssa, heidän "perustellessaan" kirjoituksia ihmismielipiteisiin ja tunteisiin vedoten mm. suvaitsevaisuuskysymyksissä, vaan pysykää aina kannassanne, koska tiedätte, kenenkä toimesta Raamatun kirjoitusten sanoma on itsekunkin uskovan pelastanut.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen eläm,ä". (Joh. 3:16).
22319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Oikeastaan on ihan turhaa keskustella uskosta osattoman kanssa Jumalaan liittyvistä asioista, koska uskosta osattomalla ei ole Jumalan sisäistä tuntemista.

Äänestä
  • Ellei Jumala ensin vedä ihmistä luokseen, anna ymmärrystä sisäistää Sanaa, niin turhaan saarnamiehet saarnaavat.

    Äänestä

  • "...koska uskosta osattomalla ei ole Jumalan sisäistä tuntemista. "

    ...ei usko ole tunneasia vaan paljon syvempi jonkinmoinen outo systeemi uskovan sisikunnassa, ei oikein osannut sitä kunnolla selittää, mutta tolkun sain, että se ei ole niin kuin rakastumisen, intohimon tai hullaantumisen tunne. Em tunteet menevät/jäätyvät/kuoleutuvat pois, mutta usko säilyy, jos ei sillain niin kuin lihalliseen järkeensä tule.

    kaikesta huolimatta, on hyvä ihmisen vaihtaa mielipiteitä toisensa kanssa, ettei käy kuin Tali-Ihantala retkellä.

    .

    Äänestä

uskoisivat eivätkä ihmisoppeja, jotka ovat kirkolliskokousten dogmeja!

'

Äänestä
  • Melkein jokaisella on hyllyssään Raamattu. Kun sen avaa, lukee ja tutkii, ilman että joku ulkopuolinen taho syöttää valmiiksi pureskeltua totuutta, niin ennen pitkää lukija löytää Jumalan SANAN totuuden.
    Vaikeampi tapaus on sellainen, jolle on opetettu uskonnollista potaskaa Jumalan totuutena, ja ihminen on piinttynyt siihen. Sellainen on valmis puolustamaan oman järjestönsä oppia, ikäänkuin puolueen jäsen puolustaa omaa aatettaan. Se, onko se totuutta, sen näkee vain Jeesus. Hyvä niin, sillä Hän valitsee valittunsa uskon perusteella.

    Äänestä

  • UPDATE_9496373 kirjoitti:

    Melkein jokaisella on hyllyssään Raamattu. Kun sen avaa, lukee ja tutkii, ilman että joku ulkopuolinen taho syöttää valmiiksi pureskeltua totuutta, niin ennen pitkää lukija löytää Jumalan SANAN totuuden.
    Vaikeampi tapaus on sellainen, jolle on opetettu uskonnollista potaskaa Jumalan totuutena, ja ihminen on piinttynyt siihen. Sellainen on valmis puolustamaan oman järjestönsä oppia, ikäänkuin puolueen jäsen puolustaa omaa aatettaan. Se, onko se totuutta, sen näkee vain Jeesus. Hyvä niin, sillä Hän valitsee valittunsa uskon perusteella.

    taitavat olla ne, joille Jeesus on Joosefin poika, ollaanko samaa mieltä, lappix?

    Onko semmoisesta josefssonista syntien sovittajaksi, joka itse on synnissä siinnyt?

    Näitä tuumailen samalla, kun ihmettelen sinun väkeviä potaska/totuus vertauksiasi.

    En moiti lujaa argumentointiasi, mutta entäpä jos se joosepinpoika onkin potaskaa.

    Miten se suu sitten pannaan, kun vielä pelastuakin pitäisi :)

    .

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus on Joosefin poika. Hän oli Juudan heimoa ja Davidin kuningassuvun jälkeläinen. Siellä on sukuluettelo Abrahamista Davidin kautta Joosefiin ja tamän poikaan Jeesukseen.
    Ei kai SF halua väittää, että Matteuksen evankeliumissa Jumala valehtelee?

    Josef ja Maria olivat olleet sukupuoliyhteydessä kihlausaikana. Niin oli silloin ja niin on nytkin. Useimmat nuoret kokeilevat seksiä ja usea lapsi saa alkunsa ennen aviositoutumusta. Tässä ei ole mitään outoa tai lainvastaista. Sitä paitsi Joosef oli leskimies ja tiesi sukupuoliyhteyden iloisen luonteen.
    Juutalaisessa perinteessä kaikki pojat olivat Herran poikia tai Jumalan poikia.

    Jeesuksen vanhempien sukupuolikontaktissa ei ole mitään kieroa. Normaali tapahtuma. Lapsikin syntyi normaalisti. Evankeliumit eivät kerro mistään komplikaatioista.

    Evankeliumeissa ei sanota, että mystinen Pyhä Henki olisi nainut Mariaa ja siitä olisi siinnyt lapsi. Eikä voikaan. Jotta naiselle syntyisi lapsi, siittäjän täytyy olla lihallinen mies.
    Koska Maria synnytti lihallisen pojan kuten evankeliumeissa sanotaan, hänellä täytyy olla lihallinen isä.
    Hengen ja naisen sukusiitos ei tuota ihmislasta. Voiko oletettu henki edes suorittaa sukupuoliaktia ja luovuttaa miehen sulkusoluja naisselle? Ei ja vielä kerran ei.

    Jos henki nai Mariaa, sen täytyi mies.
    Jeesuksen jälkeiset sukupolvet korottivat tämän hengellisesti erityiseksi. Miehen olemus ei silti muuttunut, kuten Pietarikin toteaa Jeesuksen kuoleman jälkeen.
    Väittääkö SF Pietaria valehtelijaksi?
    Eikö SF näe, että PH:n osuus Marian jo ollessa raskaana on uskontoon liittyvä uskondogmi, mikä on kirjoitettu kauan Jeesuksen syntymän jälkeen.
    Kuka oli näkemässä, milloin Maria sekstasi Josefin kanssa? Jos Josef ei ollut isä, se oli joku toinen mies.

    Äänestä

  • meihukka kirjoitti:

    niin minä heittäisin tältä istumalta kaiken uskoni ja toivoni evankeliumin totuuteen.

    Mutta onneksi saan riemuita sydämessäni Totuuden evankeliumista, joka ei ole sinun
    "evankeliumillesi" edes kaukaista sukua. Sinun väännöksesi kuuluu niihin hylättäviin
    ja arvottomiin "evankeliumiversioihin", jotka Paavali kehottaa kiroamaan. Gal.1:8.

    Sinua merihukka en kiroa, enpä todellakaan. Päinvastoin, siunaan Herran Jeesuksen
    nimessä ja toivon, että tulisit jo piankin Totuuden tuntemaan. Lupaavana merkkinä
    voi pitää sinun kohdallasi Raamatun ja uskonasioiden aktiivista harrastusta.

    Jatketaan!

    ...totuuden ymmärtäminen tekee kipeää.
    Tai sitten vaara piilee lompakolle. Jos nimittäin sattuu tienesti tulemaan uskonnollisuudesta, niin täytyyhän sitä silloin puolustaa totuudesta riippumatta.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    on kerrottava, että totuuden ymmärtäminen on parasta, mitä ihminen voi kokea.

    Kieltämättä se voi tehdä kipeääkin, mutta vain sille vanhalle ihmiselle, jonka
    tuleekin joutua kuoletettavaksi ja pois pantavaksi. Uusi ihminen, uusi luomus
    meissä riemuitsee yhdessä Totuuden kanssa.

    Sanottakoon vielä; minun ohuella lompakollani ei ole mitään yhteistä totuuden
    kanssa. Jos olisi, niin kiroaisin sen lompakon pois totuuden tietä tukkimasta.

    Toivottavasti et löydä tuosta mitään uutta irvailtavaa :)
    .

    Äänestä

  • meihukka kirjoitti:

    Evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus on Joosefin poika. Hän oli Juudan heimoa ja Davidin kuningassuvun jälkeläinen. Siellä on sukuluettelo Abrahamista Davidin kautta Joosefiin ja tamän poikaan Jeesukseen.
    Ei kai SF halua väittää, että Matteuksen evankeliumissa Jumala valehtelee?

    Josef ja Maria olivat olleet sukupuoliyhteydessä kihlausaikana. Niin oli silloin ja niin on nytkin. Useimmat nuoret kokeilevat seksiä ja usea lapsi saa alkunsa ennen aviositoutumusta. Tässä ei ole mitään outoa tai lainvastaista. Sitä paitsi Joosef oli leskimies ja tiesi sukupuoliyhteyden iloisen luonteen.
    Juutalaisessa perinteessä kaikki pojat olivat Herran poikia tai Jumalan poikia.

    Jeesuksen vanhempien sukupuolikontaktissa ei ole mitään kieroa. Normaali tapahtuma. Lapsikin syntyi normaalisti. Evankeliumit eivät kerro mistään komplikaatioista.

    Evankeliumeissa ei sanota, että mystinen Pyhä Henki olisi nainut Mariaa ja siitä olisi siinnyt lapsi. Eikä voikaan. Jotta naiselle syntyisi lapsi, siittäjän täytyy olla lihallinen mies.
    Koska Maria synnytti lihallisen pojan kuten evankeliumeissa sanotaan, hänellä täytyy olla lihallinen isä.
    Hengen ja naisen sukusiitos ei tuota ihmislasta. Voiko oletettu henki edes suorittaa sukupuoliaktia ja luovuttaa miehen sulkusoluja naisselle? Ei ja vielä kerran ei.

    Jos henki nai Mariaa, sen täytyi mies.
    Jeesuksen jälkeiset sukupolvet korottivat tämän hengellisesti erityiseksi. Miehen olemus ei silti muuttunut, kuten Pietarikin toteaa Jeesuksen kuoleman jälkeen.
    Väittääkö SF Pietaria valehtelijaksi?
    Eikö SF näe, että PH:n osuus Marian jo ollessa raskaana on uskontoon liittyvä uskondogmi, mikä on kirjoitettu kauan Jeesuksen syntymän jälkeen.
    Kuka oli näkemässä, milloin Maria sekstasi Josefin kanssa? Jos Josef ei ollut isä, se oli joku toinen mies.

    Mariakin oli Daavidin sukua ja kuului Daavidin sukukuntaan.

    Äänestä

  • sukukunnista kirjoitti:

    Mariakin oli Daavidin sukua ja kuului Daavidin sukukuntaan.

    Semper Fidelis:
    " Sanottakoon vielä; minun ohuella lompakollani ei ole mitään yhteistä totuuden
    kanssa. Jos olisi, niin kiroaisin sen lompakon pois totuuden tietä tukkimasta. "

    SF ei kiellä lompakkoa, koska se on hänen jumalansa ja elinehtonsa.
    Jos hän olisi normaali ihminen, hän paljastaisi oman järjestönsä kieroudet opiksi ja ojennukseksi, etteivät hyväuskoiset kansalaiset höynäytyisi kantamaan ropojaan sinne.

    nyt pahasti umpihangella vai aavalle ulapalleko eksyit?

    Lompakon voit unohtaa näistä keskusteluista, ainakin minun osaltani.

    Viittauksesi 'omaan järjestöön' ja sen kierouteen siirrän suoraan mappi ööhön
    syystä, että tarkoitat moisella orgaanilla ilmeisesti helluntaiherätystä, johon
    minulla ei ole organisatorisia, hengellisiä tai muitakaan mainittavia yhteyksiä.

    Valoisaa illanjatkoa sinulle, vaikka pimeä kaamos yrittää tehdä tepposiaan :)

    En ole pitänyt SF helluntailaisena. Kirjoituksissa on selvä ero heidän dogmeihinsa. Uskon julistuksessa SF on yhtä julma vääräuskoisia kohtaan kuin helluntailainen. Siinä on yhteys.
    SF kammoaa myös samoin historiaa ja todellisuuden ymmärtämistä. Olematon ikuisen elämän haave näyttää oleva valtaisan riidan kohde.

    Onneksi ei ole enää noitarovioita.

    Merihukka (MH): >>En ole pitänyt SF helluntailaisena.>Kirjoituksissa on selvä ero heidän dogmeihinsa.>Uskon julistuksessa SF on yhtä julma vääräuskoisia kohtaan kuin helluntailainen.>SF kammoaa myös samoin historiaa ja todellisuuden ymmärtämistä.>Olematon ikuisen elämän haave näyttää oleva valtaisan riidan kohde.>Onneksi ei ole enää noitarovioita.

    Mikä on väärä oppi? Ja miten muuten opitaan tuntemaan Jeesus ja hänen tahtonsa kuin lukemalla ja oppimalla?

    Äänestä

  • Kirjoituksistanne kirjoitti:

    Mikä on väärä oppi? Ja miten muuten opitaan tuntemaan Jeesus ja hänen tahtonsa kuin lukemalla ja oppimalla?

    Kysyit väärästä opista.

    On parempi sanoa sillä tavalla, että kaikki sellainen opetus, joka poikkeaa Jumalan sanasta,
    on väärää oppia. Omalta osaltani en halua olla väärän opin, vaan oikean opin asialla.

    Jeesusta ja Jumalan tahtoa oppii tuntemaan tutkimalla Sanaa, rukoilemalla apua ylhäältä ja
    toteuttamalla sanaa oman arkensa keskellä niin, että on valmis panemaan pois kaiken pahan
    omasta elämästään. Se joka haluaa oppia tuntemaan Jeesusta ei voi jatkaa syntielämäänsä.

    .

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    taitavat olla ne, joille Jeesus on Joosefin poika, ollaanko samaa mieltä, lappix?

    Onko semmoisesta josefssonista syntien sovittajaksi, joka itse on synnissä siinnyt?

    Näitä tuumailen samalla, kun ihmettelen sinun väkeviä potaska/totuus vertauksiasi.

    En moiti lujaa argumentointiasi, mutta entäpä jos se joosepinpoika onkin potaskaa.

    Miten se suu sitten pannaan, kun vielä pelastuakin pitäisi :)

    .

    on Raamatun mukaan Joosefin poika, [Luuk.3:23], mutta jokaisesta Jumalan tahtoa tekevästä syntynyt Jeesus Kristus on Jumalan pyhyyden Hengestä syntynyt, sillä ...

    Johanneksen evankeliumi 3
    6 "Mikä lihasta on syntynyt, on lihaa; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henkeä."

    Roomalaiskirje 1
    2 Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, [Luuk. 1:70, Luuk. 24:25-27; Joh. 5:39; 1. Piet. 1:10]
    3 on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; [Matt. 1:1 ]
    4 pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme, [Ap. t. 2:36; Hepr. 1:5] (KR 1992)

    ´

    Äänestä

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä?

Joten kyllä uskovaisen on hyvä olla. Jeesus antaa sopivan ikeen ja sopivan kuorman ja lupaa vielä auttaa taakan kantamisessa. Jumalaton raahaa harteillaan itse kasaamaansa taakkaa eikä kukaan auta.

Äänestä
  • >>"Joten kyllä uskovaisen on hyvä olla. Jeesus antaa sopivan ikeen ja sopivan kuorman ja lupaa vielä auttaa taakan kantamisessa. Jumalaton raahaa harteillaan itse kasaamaansa taakkaa eikä kukaan auta."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    >>"Joten kyllä uskovaisen on hyvä olla. Jeesus antaa sopivan ikeen ja sopivan kuorman ja lupaa vielä auttaa taakan kantamisessa. Jumalaton raahaa harteillaan itse kasaamaansa taakkaa eikä kukaan auta."

    " Missä kohtaa R.yssä9.12.2010 13:32
    aloituksessa puhutaan perkeleestä?

    Mie voin tulla sanomaan Sinulle "merihukka" sun edessäsi minkä tahansa asian aivan suorinvartaloinkerien ja lätästä vielä nyrkin turpaan, jos tarve noin vaatii. ;) "

    Mielestäni tosiuskovaisen todellinen luonnekuva tuli esille.

    Äänestä

  • " Siinä tapauksessa, että olet rukoillut kelvottomasti saattaa sinun nokkarustosi olla jossakin vaiheessa koetuksella ;) "

    Tuohon se vihausko johtaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

R.yssä kirjoitti:

Älkää eksykö. "Huono seura hyvät tavat turmelee".

Vaikka syntiset jumalattomat kuinkakin vääntäisivät vääräksi Raamatun kirjoitukset sekä muutoinkin väheksyvät Raamatun kirjoituksia palstalla, niin älkää Jeesukseen uskovat sellaisesta lannistuko ja antautuko väittelemään Raamatun kirjoitusten totuudesta jumalattomain kanssa, heidän "perustellessaan" kirjoituksia ihmismielipiteisiin ja tunteisiin vedoten mm. suvaitsevaisuuskysymyksissä, vaan pysykää aina kannassanne, koska tiedätte, kenenkä toimesta Raamatun kirjoitusten sanoma on itsekunkin uskovan pelastanut.

"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan että hänellä olisi iankaikkinen eläm,ä". (Joh. 3:16).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu