Sama voisi päteä chattirakkauteen. Kuinka monella on virtuaalirakkaus, ehkä tekstareita tulee vaihdeltua puolin ja toisin. Muttei kuitenkaan olla tavattu livessä ja jos on aikomus tavata, sitäkin siirretään kokoajan vedoten aina ties minkäkin syyn varjolla. Luotetaan ja uskotaan palsta/chattikumppanin rehellisyyteen ja aitouteen, eikä edes osata kuvitella, että tällä kumppanilla on todennäköisesti monta 'hoitoa' yhtäaikaa.
Tiedän montakin tapausta, jossa näin on päässyt käymään, jopa tälläkin hetkellä. En silti lähde paljastelemaan sellaisia asioita, koska olen luottamuksen arvoinen. Tottakai se tuntuu pahalta, ettei toinen näe muuta kuin tämän kuvitellun virtuaalirakkauden. Jonain päivänä, kun heillekin totuus selviää, pudotus korkealta on todella kova. Ehkä virheistä oppii, vai oppiiko? Joku jaksaa yrittää aina uudestaan uuden kanssa.
Ei ole tarkoitus tietenkään pelotella liikaa näitä haavemaailmassa eläviä, pientä ajattelemisen aihetta vaan tässä tuon esille. Onhan tästäkin monet kerrat ollut keskustelua, mutta sitä on hyvä tuoda aina säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin esille.
Tiedän montakin tapausta, jossa näin on päässyt käymään, jopa tälläkin hetkellä. En silti lähde paljastelemaan sellaisia asioita, koska olen luottamuksen arvoinen. Tottakai se tuntuu pahalta, ettei toinen näe muuta kuin tämän kuvitellun virtuaalirakkauden. Jonain päivänä, kun heillekin totuus selviää, pudotus korkealta on todella kova. Ehkä virheistä oppii, vai oppiiko? Joku jaksaa yrittää aina uudestaan uuden kanssa.
Ei ole tarkoitus tietenkään pelotella liikaa näitä haavemaailmassa eläviä, pientä ajattelemisen aihetta vaan tässä tuon esille. Onhan tästäkin monet kerrat ollut keskustelua, mutta sitä on hyvä tuoda aina säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin esille.
Vastaukset 70
Vanhimmat
et sä voi yleistää... mul on ainakin ollut suhde jo puoltoist vuotta yhteen mieheen ja vielki ollaan yhdessä... tänä kesänä on tarkoitus tavata ekaa kertaa juhannuksena... mä rakastan sitä miestä ja hän rakastaa mua
on niin hyväuskoisia. miksi sitä rakkautta täytyy etsiä virtuaalisesti. ymmärrän kyllä, jos livessä ei ole onnistunut, silloin turvaudutaan nettiin. jotkut rakastaa rakastua. se on vain se tunne, onko se sitten aitoa? en usko.
Tottakai maailman on raarollisuuttakin ja mutta kyä sitä hyvääkin löytyy . .. pitää vaa kattos ny osata anskattoonny lukia rivien välistä ja kuunnella syräntään ja tee se toiselle mitä haluat sulle tehrää ...
kyllä tuokin aiheuttaa monet särkyneet sydämet.. jotkut ku sattuu oleen niin helevetin hyväuskosia.. mä en ainakaan netin kautta vois ettiä mitään tommosta.. tottakai sitä joskus on saattanu johonki ihastua.. mutta en silleen, että ne olis merkannu mulle yhtään mitään..
valehtele korvasi heiluvat
kerroin vain oman kokemukseni.. ei se ole silloin valehtelua, jos rehellisesti kerron, ettei kukaan ole merkannut mulle mitään.. pyrkijöitä kyllä näyttää roikkuvan kimpussa, mua ny ei vaan satu kiinnostaan.. :)
Lukekaa Chat-keskustelusta avaus "Chattaajien parisuhteet epäonnistuneita"...siellä todella monet kertovat onnistuneista parisuhteista. Ehkä teillä on vaan itsellänne käynyt huono Tsäkä.
Ja olette kateellisia niille jotka ovat onnistuneet siinä missä te ette ole.
oma kokemuksesi tähän. En koe olevani millään tavalla kateellinen sellaiselle asialla. Avaushan oli tarkoitettu keskusteluksi. Itselläni ei ole vielä henkilökohtaisesti kokemusta siitä aiheesta omalta kohdaltani, joten tsäkästä ei ole tässä kyse minulla, kerroin vain näkemykseni ympäriltäni.
Oman kokemukseni olen jo kertonut edellä mainitussa palstassa. Ei kukaan halua kertoa samoja asioita monesti uudelleen. Lue sieltä..
ollut yhtään Minni nikillä tehtyä viestiä, joten vastaus jää ikuiseksi arvoitukseksi. Mutta kiitos silti kannanotostasi, toivottavasti et pahoittanut mieltäsi. Ja onnea suhteellesi, mikäli sinulla sellainen oli vai muitako tarkoitit? ;-)
Niin, tuollaisia ajatuksia on itsellekin tullut mieleen. Törmäsin erääseen mieheen reilu puoli vuotta sitten. Välillä ollaan kovastikin yhteydessä ja mailaillaan puolin ja toisin, nyt on taas ollut kolme päivää hiljoksiin. Näitä "hiljaispätkiä" tulee aina silloin tällöin ja yht'äkkiä. Selitykset on hieman hataria ja olen ihan onnellinen, etten ole antanut puhelinnumeroani, paitsi, että senhän nyt saa selville aika helposti :)
Siis tämä avaus on petettyjen/pettyneiden naisten paikka. No, minä en ole sitä. Olkaa te yhdessä ja kertokaa miten kaltoin teitä on kohdeltu. Eiköhän se ole ollut teistä itsestänne kiinni.
En minä pettynyt ole, mutta kyllä miehessä pitää sen verran miestä olla, että olisi rehellinen ja kertoisi, mikä mättää. Ja jos ei aio enää yhteyttä pitää, niin kertoisi sen, ettei minun tarvitse "roikkua" hänessä.
yksi pettyneeksi joutunut uhri, et muuten olisi noin pahasti tuohtunut yhdestä viestistä ;D
Tuossa olet aivan oikeassa. Minulle kävi myös niin joskus. Mutta eiköhän se ole miehestä kiinni..ja yleistää ei pidä:)
uhri, mutta ehkäpä hänellä on jotain pettymyksiä ja tuo avaus sattui? Mutta virheistä oppii, ainakin jotkut. Ehkä osaa olla seuraavalla kerralla varovaisempi. Sehän täytyy aina muutenkin pitää täällä netissä mielessä. Joillakin tuo näyttelijäntaito on sen verran vahvaa, ettei toinen osaa edes epäillä ja vaikka osaisikin, toinen osaa kääntää asian niinpäin, että tilanne rauhoittuu.
Missähän kohdin mä yleistin? Mä kirjotin vain yhdestä miehestä.
Onko se sun mielestä pitkä aika ja 'hiljaispätkä'?
Naisia moititaan liikaa hyväuskoisiksi, mutta kyllä miehiäkin on - minä yksi heistä. Ei tullut siitäkään rakkaudesta mitään, vaikka niin näytti valoisalta. Nainen löysi uuden ja minä sain jäädä yksin. Luottamus meni.
Ehkä ei aina pidä syytellä toisiakaan, saattaa se vika olla omissakin touhuissa. Nettiyhteydenpito on vaativa laji ja väärinkäsityksille herkkä.
Joillekin nettiystävyyden ylläpito saattaa olla ylivoimainen tehtävä.
Live-tapaamisesta on turha tehdä liian suurta numeroa, kyse on tapaamisesta kuten sokkotreffeilläkin sillä erotuksella että suhteen eteen on jo tehty "työtä" ennen tapaamista. Voitte käydä vaikka chatti-tapaamisissa katsastelemassa, millaista porukkaa siellä voi tavata tai katsoa itseänne peiliin.
Joku pyytää ja viittaa että keskustelun asiat pitäisi mennä lukemaan siitä ja siitä keskustelusta, jossa on tekstiä kilometri tolkulla. No mitähän tämäkin avaus on sitten tekevinään jos kaikki keskustelu on jo käyty jossain mualla ja pitää hakea sieltä jostain suuresta keskustelusta, eli tämä on sitten se pienistä pienin keskustelu joka on jo pureskeltu loppuun.
Todella kaikki petetyt, jätetyt ja muuten onnettomat saavat käydä täällä sylkemässä ja mustamaalaamassa rakkautta joka on saanut alkunsa netistä? Koko avaus on valmiiksi sävytetty katkeruudella ja mustasukkaisuudella? Mikä voima saa kirjoittelemaan tämän tapaisia avauksia? Tämän kaltaisten voimien kanssa taistelevat kirjoittajat tuskin pystyvät löytämään riittävää määrää positiivista energiaa, jota rakkaudessa tarvittaisiin. Kirjoittaja on siis todennäköisesti sinkku ja pysyykin vielä jonkin aikaa.
Joku rouvakin näkyy kirjoittavan ja omituiseen sävyyn, eihän rouvien pitäisi leikkiä nettisuhteiden kanssa? Kannattaa säilyttää se livessä oleva rakkaus jos sellainen kerran on.
Joillakin saattaa olla luottamusta itseen enmmän kuin toisilla. Osa kirjoittajista on luotettavia ja osa epäluotettavia. Juttua voisi jatkaa loputtomiin, toisilla nuo viestit kiteytyy pariin keskeiseen sanaan jotka kuvastavat jotain kirjoittajan sisimmästä....
Hyviä palstahetkiä positiivisesti varautuneille !
Varokaa kumminkin miinoja joita reitillenne on asetettu.
hieno näkökanta asiaan. Tuosta avauksesta, sen oli tarkoituskin herättää keskustelua, koska tuskin siihen kukaan olisi ottanut kantaa, jos se olisi ollut ihan tasapaksua juttua. En tiedä, mistä rouvasta puhut tai sinkkuudesta. Hyviä hetkiä sinullekin. ;-)
ole kyse aina petetyistä, onnettomista jne. jotka kirjoittavat negatiiviseen sävyyn nettirakkaudesta.
Jotkut eivät vain ole kokeneet sitä, enkä itsekään pidä sitä varsinaisesti rakastumisena. Ehkä ihastus olisi parempi sana ennen livetapaamista, mutta kyse on näissä sanoissa vain sävyeroista.
Yllättävän paljon tuntuu löytyvän niitä, jotka elävät ajassa ennen nettiä ja pitävät sen kautta löytyneitä suhteita jotenkin kummallisina. Ja paradoksaalisesti samaan aikaan itse hakevat sen kautta vimmatusti jotain.
Ehkä monen olisi syytä siirtyä tälle vuosituhannelle, ja kuten sanoit, positiivisesti varautuneina.
Kiitos kulta.. Olet ihana.
Kirjoitin tämän viestin "multinickillä" (nimimerkilä), koska rakkaani halusi kannanottoni tähän keskusteluun.
En halunnut osallistua omala nickilläni, joten laitoin nimimerkin. lisäksi osallistuin keskusteluun aluksi aliaksellani "Lonkka" mutta lopuksi oli vääjäämätöntä tulla mukaan ihan omana persoonani Kristofeeruksena. Pieni hauska lisä vielä siitä että olenhan ollut vielä tuo Msn:kin, se oli pelkästään rakkaintani Nsn:ää varten.
Riittävän sekavaako?
No niille jotka ovat näköjään penkoneet toisten kirjoituksia se saattaa selvittää jotain?!
Jukka Korpela kirjoittaa kivasti virtuaalisuudesta.
Pieni ote Korpelan tekstistä:
"Monet tulevat vielä kauan tarrautumaan todellisuuteen. Tulevaisuus on kuitenkin virtuaalisuuden. Postmodernismi on vain todellisuuteen juuttuneen ihmisen sekavaa hämmennystä virtuaalisuuden edessä. "
Ei niin pitkä, ettei sitä lukea jaksaisi :D
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/virtual.html
itse?
Kyseisen kirjoituksen luin jo aikaa sitten,
tarkistin vielä ettei sitä oltu päivitetty ja ettei asiasisältö ole muuttunut alkuperäisestä.
"Virtuaalisissa ihmissuhteissa ihmiset kohtaavat persoonina, eivät ulkokuorina.
Todellisuuden ihmiskontakteista osa on epäilemättä virtuaalisia, siis oikeita, ja osa vaatii fyysistä läheisyyttä ja koskettamista. Mutta suurin osa ei. Kun ihmiset puhuvat kasvoista kasvoihin, eivät heidän kasvonsa kosketa toisiaan. He näkevät toisensa, siis heidän silmänsä ja aivonsa reagoivat toisen kasvoista heijastuvaan valoon, mutta se ei ole periaatteellisesti mitenkään eri asia kuin nähdä kasvojen kuva kuvaruudulta. Virtuaalisuuden tekninen kehittymättömyys on eri asia, mutta kehitys on nopeaa, eikä ehkä mene kovinkaan kauaa siihen, että voimme nähdä keskustelukumppanin paremmin virtuaalisuudessa kuin todellisuudessa."
Jos koko elämä asettuu virtuaalisuuden ympärille, ei kohta kykene enää koneen ulkopuoliseen elämään. Rakastutaan virtuaalisesti, rakastellaan virtuaalisesti, ikävöidään virtuaalisesti.
Kehitys on murroksessa ja teknikat vasta kehittymässä. Tekniikan lisäksi tarvitaan osaamista ja oikeaa soveltamista.
Päämäärähän on luoda apuvälineitä ihmisten keskinäiseen kmmunikointiin, ei suinkaan eristää ihmisiä toisistaan.
Miksiköhän vastakkainajattelu on niin looginen tapa ajatella? Minun mielestäni se perustuu ongelmanselvittelyyn ja on hyödyllistä mutta tehtäessä näitä vastaväittämiä tulisi muistaa että kysymyksellä ollaan hakemassakin vain toista äärinmäisyyttä.
Elämä ei ole joko tai, vaan se on kompromissi tämän kaiken väliltä. Aina välillä on hyvä muistuttaa tuosta maailman kaaottisuudesta ja siitä etä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
niin käy koskaan, eikä ole tarkoituskaan. Vaikka tänä päivänä tosiaan rakastutaan, rakastellaan ja ikävöidään virtuaalisti, tunteet ovat kuitenkin todellisia (toivottavasti ainakin), vaikka ne ilmaistaankin netin välityksellä.
Eikä mikään voi koskaan korvata toisen ihmisen kosketusta, minun on ainakin vaikea kuvitella sellaista. Tämä on vain yksi tapa muiden joukossa tavata ihmisiä ja mahdollisesti löytää se toimiva parisuhde.
...Voi sitä ihka oikeaa elämää olla koneen ulkopuolellakin... Eikä se sitä tarkoita, etteikö voisi myös olla koneellakin... Tuo oli taas tuollaista tyypillistä asennetta sunlaisilta ihmisiltä...
Kyllä se murros on ollut havaittavissa jo pitkään. Kohtahan koneita on jo vanhuksillakin ja nuoret opetetaan koneisiin jo alle kouluikäisinä.... Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että vaikka jotkut sanovat ihmisen sosiaalisen elämän jäävän koneen vuoksi pois, niin minun mielestä sosiaalisuushan nimenomaan kasvaa, kun koneen välityksellä on paljon mahdollisuuksia solmia uusia suhteita, ystäviä, kumppania ja jutteluseuraa.... Jotkut voivat johtaa tapaamiseen tai jäädä pelkkään virtuaaliin, mutta mitä sitten. Eiköhän tärkeintä ole se, että saa vaihtaa ajatuksia. Jos on esimerkiksi ujo ja jännittäjä luonteeltaan, mikäs sen mukavampaa kuin rupatella sätissä muiden kanssa ja pitää yllä verbaalista kykyä, mikä muutoin voisi jäädä kokonaan käyttämättä.
jotkut puhuvat rakkaudesta heti yhden-kahden juttukerran jälkeen. minä en millään jaksa uskoa tuollaiseen. sen uskon, että voi rakastua monen juttukerran jälkeen, muttei noin nopeasti, kun jotkut näyttävät rakastuvan. jos rakkaus tulee ensihuumassa, niin yhtä nopeasti se myös lakkaa. vielä naurettavampaa on nämä tapaamisjutut. ei tule tapaaminen onnistumaan. *paskanen nauru*
Muutoksen vastaisuutta on ollut iät ja ajat
ja se asuu suomalaistenkin kulttuurissä hyvin syvällä.
Nyt sen on kumminkin väistyttävä ja kansainvälistyminen ja globalisaatio on päivän trendi. Nuoriso tulee uudella asenteella ja vanhempien on pidettävä huoli taidoistaan että ei putoa kehityksen kelkasta.
Tietoverkot ovat ja tulevat olemaan hyvin merkitäviä sosiaalisen yhteydenpidon kanavia sanoo siihen vastarannan kiisket mitä tahansa.
Monilla vanhuksillakin on kyllä asenteet aivan kohdallaankin. Itse arvostan virkeitä ja aikaansa seuraavia vanhuksia, valitettavasti passiivisia ja dementoituvia on huolestuttavan paljon.
minä en usko palstarakkauteen.ei kai kenelläkään voi olla oikeasti tunteita jotain virtuaalihahmoa kohtaan.sehän voi olla vaikka toista sukupuolta.mistä niistä ikinä tietää.humpuukia koko virtuaali.
Rakastuin tosi suuresti virtuaalisesti.
Chattailtiin ja mailailtiin yli puoli vuotta.
Opittiin tuntemaan toisemme oikein hyvin.
Sitten tavattiin, rakastuttiin livenäkin.
Mentiin naimisiin. Nyt odotan vauvaa.
Näinkin onnellisesti voi netissä alkanut suhde jatkua.
Pysy hyvä ihminen nyt sit pois chatistä,ettei käy et chatti myös vie rakkautesi.Hyvin mahdollista,tiedän joka kerran ollut chattiholisti,se aina tulee olemaan sitä,mikään ei voi pysäyttää eikä lopettaa?!!
Onnea teille ja hyvää Äitienpäivää !
Isälle myös !
Helppohan tuollaista on selitellä. En usko tuohon.
...Jos sä et oo itse kokenut sitä, niin vaikeehan sun on tähän asiaan mitään syvällistä kommenttia antaakkaan... Ei ne tunteet heti tule, mutta ajan kanssa kylläkin... Aluksi sättäilyä, sitten mailien vaihtoa ja messengeriä...
ei tollasta satu, tosi helppoo keksii tollasta
taiatte olla höpöjö koko sakki
Tervetuloa joukkoon. ;-)
Yli sata viestiä poistettu? Minkä ihmeen vuoksi? Niin no joo, ymmärrän, että siinä oli loukkauksia joitakin kohtaa, mutta eikai sitä noin paljon ollut?
Mä tutustuin sätissä yhteen mieheen. Seksistähän me juteltiin ja päätettiin tavata. Pyysin sen luokseni kylään ja mies tuli. Ei me kuitenkaan menty sänkyyn. Juteltiin vaan jonkun aikaa ja sitten mies lähti pois. Mies ei sytyttänyt mua millään tavoin ja tuskin minäkään häntä. Että sellainen tositarina minun kohdaltani.
...mäkin tapasin yhden tyypin niin, että se tuli mun luo ja juotiin kahvit siinä ja juteltiin niitä näitä, muttei menty sänkyyn... ollaan kyllä kirjoiteltu sen jälkeen silloin tällöin...
kuin se, että olisi sattunut jotain kamalaa. Miten ihmeessä uskalsit pyytää sen omaan kämppääsi. Aika uhkarohkeaa toimintaa. Tuollaisessa kannattaa olla varovainen. Jos todellakin meinaa jonkun tavata, se kannattaa tehdä jossain yleisellä paikalla.
Rakkaus ja mahdollisuus rakastaa
ovat parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
On ihanaa saada tuntea olevansa rakastettu ja jollekin erityisen tärkeä. Harmi, että rakkaus osuu kohdalle niin harvoin.
Parastahan se on, kun kohdalle osuu.
Tule meidän kanssa tuonne. Kun tää palsta ei saa olla rauhassa....ja aina tuhoutuu. Sulla on hyviä mielipiteitä ja osaat keskustella. Tulisit?
joskus, jos tulen poikkeamaan. ;-)
Suhteemme on pari kuukautta vanha,olemme aivan rakastuneita tämän miehen kanssa.Onnea hämärtää miehen ex,joka on yhteisiltä tuttavilta kuullut musta jotakin.En aluksi epäillyt mitään kun hän kyseli tavaroidensa perään miesystävältäni,tekstaili ja soitteli ties mistä,mutta sitten mies alkoi jo näyttää mullekin hänen viestejään, jotka olivatkin tyyliin "anteeksi,rakastan sua edelleen,voitaisko selvittää asiat" jne. Äskettäin repes hermo multakin, ilmotin että jollei tämä muija tajua lopettaa niin luulis miehen tekevän asialle jotain.Yritän uskoa,kun mies sanoo,että hän rakastaa mua nyt.Yhdessä ollessamme puhelin soi,tekstiviestit laulaa ja mun pitäs olla ihan coolina.Tämä pari on seurustellut kahteen otteeseen ja viime erosta on muutama kuukausi.Exällä on selvä pakkomielle, että mies pitää nyt saada takasin, kun me ei olla oltu kuin vähän aikaa.Rasittavaa todellakin.Ja tietysti lapset vedetään mukaan:"Tulisko poikas leikkimään mun lasten kanssa,kun ne niin tykkää toisistaan?"Miehellä on pieni poika, minulla ei ole lapsia.
Kiitos että sain vuodattaa!
Kuinka moni palstarakkaus on menneen talven lumia kuukauden sisällä alkamisesta. Ja kuinka pian ensimmäinen sovittu tapaaminen siirtyy ja siirtyy. Lopulta tapaaminen epäonnistuu kokonaan.
99% Suunnitelluista tapaamisista epäonnistuu, eikä ne koskaan toteudu, koska toinen jänistää. Yleensä nainen. Surkean itsetunnon omaava ei uskaltaudu paikalle. Näin siinä käy. Ja taas saadaan makeat naurut pelleistä.
monella palstarakkaus voi kestää vain tietyn aikaa, eikä se johda ikinä mihinkään syvälliseen vaan kuihtuu omia aikojaan pois. onhan niitä tapauksia nähty vaikka kuinka paljon. Yksikään rakkaustarina palstoilla ei ole kestänyt. Eikä sellaista ihmettä tulla ikinä näkemäänkään, että kestäisi. *naur*
Tämä oma asiani ei liity niinkään rakastumiseen, mutta kirjoitteluun kuitenkin. Chatissa ja palstoilla kirjoittelu antaa täyden vapauden, olla joko oma itsensä tai sitten vetää jotain tiettyä roolia. Minä kirjoitan pääasiassa olemalla ihan oma itseni, mutta välillä on aivan mahtava tunne, kun voi hieman pelleillä ja ottaa todella rennosti. Mun heikkouteni on huumori. Varsinkin, jos on kaveri, joka on myös huumorintajuinen. Sellaisen kanssa on kiva pelleillä ja heittää ihan mitä juttua vaan ilman loukkaantumista. Voi piikitellä toista lähes vapaasti, nauraa yhdessä jutuille, miettiä eri asioita ja niiden syitä. Se on sitä vapautta. En voi sietää mitään tiukkapipoja, jotka eivät osaa tai kykene vapautumaan koneen äärellä vaan ovat ivallisia ja ylimielisiä huumorintajuisia kohtaan.
Ihastuakin voi joskus, eikä se mitään haittaa, oli sinkku tai varattu. No, varattuna se on siinä mielessä eri juttu, että se ei saisi koskaan johtaa mihinkään vakavaan. Minulla on netissä ystäviä sekä miehistä että naisista ja moni heistä on tullut minulle hyvinkin läheiseksi. Heidän luottamustaan en pettäisi koskaan. Mutta jos minulla on vihamiehiä, olen heitä kohtaan hyvinkin julma. Tosin tämähän on kuitenkin vain yksi pieni (tai joillekin suuri) palanen elämästä, joten kaikkea ei pidä laskea koneen varaan. Silti olen tällä hetkellä elämääni hyvinkin tyytyväinen.
onko eroa, tapahtuuko oletettu rakkaus sätin kautta vai palstojen kautta? sätissä voi mennä privaan, mutta palstalla kaikki pystyy seuraamaan keskustelua ja tulemaan keskusteluun mukaan. häviää sätin tarjoama kahdenkeskinen intimiteetti.
jos rakkautta pitää vatvoa julkisilla palstoilla, silloin on myös kyettävä ottamaan niskaan satelema paska vastaan. ihmettelen eräiden käytöstä, jossa hehkutetaan onnellisuutta palstalla ja sitten, kun tulee vähän paskaa niskaan, niin itketään, että miksi nyt kävikään näin. vähän järkeä voisi sinne päähänsä koittaa hankkia. tulee väkisinkin mieleen matti ja mervi. pakkomielle kertoa julkisesti onnestaan ja kaikki pitävät heitä todella naurettavina pelleinä julkisuudenhaluineen.
Minä en lähtisi koskaan palstoilla flirttailemaan kenenkään kanssa saatika mitään suhdettakaan perustamaan. Aika heikko itsetunto on, jos täytyy muiden nähden vetää tuollaista roolia palstoilla. Suosittelisin pientä piristävää lenkkiä ulkona ja muutoinkin elämän hankkimista.
Miksi siitä, että hehkuttaa onneaan pitää saada paskaa niskaan? Kerro minulle miksi? Onko se niin paha asia? Eikö täällä pahempiakin ole? Ja ei kait sätti-tai palstarakkaus kumpikaan jää vain yleiselle tasolle. Tottakai tulee mukaan puhelin ja mese ym. Ja sä voisit kanssa alkaa keskittymään ihan omiin asioihisi eli hankielämä sinäkin. Meitä ei sun mielipiteet edes kiinnosta. Itse olet pelle. Kateellinen iso pelle.
Teepä itse niinkuin ehdotat...eli lähde lenkille täältä sättäilemästä ja get a life. Ja kukaan ei suostus flirttailemaan sun kanssa siksi sanot ettet yritä heh heh heh
Teitä? Ketä teitä? Oletko Sima?
Taisi osua arkaan paikkaan, kun tuolla tavalla piti älähtää? Outoa tulla sanomaan viestiin, ettei kiinnosta juuri hänen viestinsä. Eiköhän tänne ole oikeus kirjottaa kenen tahansa?
Taasko se Nsn huutelee puskasta??? Ei taida todellakaan mennä sinulla kovin hyvin, kun olet noin riippuvainen ja vainoharhainen kaikesta, mitä täällä kirjoitetaan. Eikö treffit oikein meinaa onnistua?
ole huudellut yhtään mitään puskista. Ja mulla on kyllä rohkeutta esiintyä aina omalla nikellä. Että sillee.
edellinen viesti ei ollutkaan sinun kirjoittamasi ja syytin sinua aiheetta?
Senkus syytät mistä sitten ikinä keksitkin syyttää. Aivan sama mulle. Jos rakkaus on aihe syytellä ja irvailla toista niin siitä vaan. Mutta eikö tämän avauksen aihe ollut "palstarakkautta", joten miksi ei meidän tarinamme jopa sopis tänne kerrottavaksi. Jos ei tykkää kuunnella ihmisten tarinoita aiheesta miksi avata tälläisiä keskusteluja?
Millainen tarina Sinulla olisi kerrottavana? Minä olisin erityisen kiinnostunut, kun kaikki vaan puhuu ja puhuu, mutta kukaan ei todista tai esitä omaa tarinaansa kunnolla. Jos vain haluat, niin kerro ihmeessä. Ei tietenkään ole pakko. =)
Oli kyllä viimeinen kerta kun uskon mihinkään netin kautta solmimaan suhteeseen! jätkä kusetti mua ihan täysillä. Ei mitään rajaa. Paskat se edes ollut sinkku. sillä oli muija ja lapsikin. Miten ihmeessä tollasia on täällä. Eikö sekään yhtään ajattele omaa perhettään vaan käyttää hyväkseen sätissä muita. Enkä varmasti ole ainoa, ketä se kusetti!
Palstarakkaus kuuluu suurempaan kokonaisuuteen, jota kutsutaan kaukorakkaudeksi.
Kaukorakkaus on vaikea, surullinen ja samalla iloinen ja mukava. Rakastavaiset tietävät että toinen rakastaa toista ja ovat aina valmiit auttamaan toista, henkisesti. Mutta jotain siinä kuittenkin puuttuu, fyysinen puoli. Kun rakastaa toista, silloin haluaa nähdä hänet, saada fyysisen kontaktin, joka voimistaa sidetta. Juuri sen puuttuminen satuttaa.
Tuo oli osuvasti sanottu. Ihan kuten tekstiviestissäni:)