Tieteistarinoissa aina silloin tällöin sivutaan Jeesuksen historiallisuutta. Olen lukenut tarinoita Jeesuksen kloonaamisesta, Jeesuksen pelastamisesta ristiltä aikakoneella (näinollen saaden aikaan toisen tulemisen tulevaisuudessa) ja monia muita, joissa evankeliumit otetaan aikalailla luotettavana faktatietona. Totuus kuitenkin on, että suusanallisesti jutut muuttavat hyvin nopeasti muotoaan. Ihmisen muisti kun on jännä värkki, se muistaa mitä haluaa, jopa uusia muistoja tyhjästä luoden.
Kuvitellaan siis, että (lähi)tulevaisuudessa joukko historioitsijoita matkaa menneisyyteen tutkimaan Jeesus-tarinan luotettavuutta. Ensin heille selviää, että kansankiihotuksesta syytetty opettaja nimeltä Joosua on ristiinnaulittu kahden rikollisen kanssa Pilatuksen valtakaudella. Tästä selvinneen ajankohdan avulla he pääsevät puhumaan itse miehen ja hänen kannattajiensa kanssa.
Käykin ilmi, että Joosua on itämaisia oppeja juutalaisuuteen soveltava opettaja, joka ei missään nimessä väitä olevansa jumalallista alkuperää vaan sanoo olevansa "ihmisen poika" siinä missä kysyjätkin. Joosuan isoveli vakuuttaa ettei hänen syntymäänsä liity mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kahdeksalle oppilaalleen Joosua kertoo "Khristosta", aikojen alussa neitseellisesti syntyneestä vapahtajasta jossa Jahve tuli ihmiseksi, ja antoi henkensä pelastaakseen ihmiset synneistä.
Kahdeksan oppilaan (kuuden miehen ja kahden naisen) joukosta ei löydy Juudas-nimistä, eivätkä tutkijat löydä ketään Juudasta vaikka seuraavatkin Joosuaa aina hänen vangitsemiseensa asti. He eivät myöskään näe Joosuan tekevän mitään selittämättömiä ihmetekoja. Tämän pidempään tutkijoilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta pysyä menneisyydessä budjetin jo lievästi ylityttyä, eivätkä tuloksiin tyytymättömät rahoittajat enää anna varoja uuteen tutkimusmatkaan.
Millainen vaikutus tällaisilla löydöillä mahtaisi olla kristinuskoon kun ne tulisivat julki? Joutuisiko Raamattu huonoon valoon, vai kiistäisivätkö monet oppisuunnat tutkijoiden löydöt kokonaan? Jos itse olisit vielä elossa kuullessasi tällaisista löydöksistä, miten se vaikuttaisi sinun uskoosi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
(En ole kristitty, joten uskoni ei muutu miksikään sitä myöten mitä Jeesuksesta tiedetään.)
Luin taannoin romaanista, johon on tuotu viime aikojen muodikkaimmat teoriat: Jeesus oli naimisissa Maria Magdaleenan kanssa yms. Harmi kun en millään muista kirjoittajan nimeä.
Jokatapauksessa kirkon tai uskovaisten näkemys Jeesuksesta on vain yksi monista, joka sattumalta pääsi voitolle. Näkemykseen Jeesuksesta impotenttina hihhulijoina vaikuttaa se, että mahdollisesti kirkko aikoinaan hävitti kaikki todisteet Jeesuksen lasten olemassaolosta, jotta voidaan ylläpitää munkkien ja pappien selibaatti-instituutiota, joka on tuottanut (kat.) kirkolle paljon fyrkkendaalia testamenttien ym. muodossa.
Jos Jeesuksella oli lapsia, totta kai niiden olemassaolo on pitänyt kiistää. Ajattele nyt, jos Jumalan pojalla on poika, onko se Jumalan pojanpoika? Onko Jumalan pojanpoika yhtä jumalainen kuin Jumalan poikakin, vai esimerkiksi puolijumalainen, vai pelkkää kuolevaista lihaa? Voi vain kuvitella millaisia teologisia riitoja tuosta saisi aikaan.
Juupa juu... Sitten kun päästään eteenpäin 2000 v niin ollaankin jo tosi liemessä niiden pojanpoikuuksien kanssa.
Mutta voihan sitä ajatella että "Jeesuksen kautta me kaikki olemme tulleen Jumalan lapsiksi" KIRJAIMELLISESTI. On geenit sen verran jo sekaantuneet sinne sun tänne.
(Vaikken edelleenkään niihin jumalan poikuuksiin uskokaan...)
kuinkas moni on katsonut kaikenlaisia viihdeohjelmia televisiosta...
"kosken sinun olkapäätäsi, minä puhun nyt sinulle .. kun lasken numerot takaperin kolmesta yhteen, heräät ja luulet juovasi viiniä vaikka se on tavallista vettä..."