Kerjäläiset

On se nyt kumma, ettei noita romani-kerjäläisiä saada kuriin.

Taas yksi päivä tuli yksi inisijä lapun kanssa, eikä suostunut lähtemään vaikka sanoin ei ja näytin ruttuista naamaa. Jatkoi ininää kunnes lähdin lujaa pois.

Äsken samainen inisijä hyökkäsi yhden rollaattorilla köpöttelevän mummon kimppuun. Mummo yritti lähteä pois, mutta inisijä seurasi perässä. Jos minulla ei olisi ollut niin kiire bussiin, niin olisin käynyt repäisemässä lapun pois ja estänyt inisijää seuraamasta mummoa.

Paljon tehnyt hallaa tuollaiset kerjäläiset. Itse ainakin näen niitä joka päivä. Ei tee mieli antaa enää yhtään pennosta mihinkään keräyksiin, vaikka ennen olen aina joka vuosi antanut punaiselle ristille ja kirkon ulkomaanapuun. Ties mihin samanlaisille inisijöille nekin rahat menevät.
3175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pummeja me tirkistelijä toimittajat, minkä sille näpistelijä luonteelle voi!? teidän täytyy hyväksyä meidät sellaisena kuin me ollaan.

Äänestä

Suksi vidduun tai muuta kansallista ilmaisua.

Ne kaupusteliat on kans perseestä. Tulevat väkisin myymään vaikka kiikareita ja eivät ymmärrä ilmaisia "EN OSTA". Jostakin pöllitty sekin kama.

RAJAT on keksitty pitämään EI TOIVOTUT pois, mut tää viddun EU sotkee kaiken. Voishan TULLI tarkistaa, et onko PUMMILLA rahaa mukana tarpeeksi ja käännyttää vedoten IRTOLAIS pykälään.

Äänestä
  • Romania ja Bulgaria ovat käyttäneet vain muutaman prosentin EU -tuesta romanien elinolojen parantamiseen.Nämä maat ovat saaneet nimenomaan romanien elinoloja ... jne. JOO. Nekin rahat ovat menneet korruptioon.
    SUOMEEN EI TARVITA ROMANIKERJÄLÄISIÄ !!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuvottavaa kirjoitti:

On se nyt kumma, ettei noita romani-kerjäläisiä saada kuriin.

Taas yksi päivä tuli yksi inisijä lapun kanssa, eikä suostunut lähtemään vaikka sanoin ei ja näytin ruttuista naamaa. Jatkoi ininää kunnes lähdin lujaa pois.

Äsken samainen inisijä hyökkäsi yhden rollaattorilla köpöttelevän mummon kimppuun. Mummo yritti lähteä pois, mutta inisijä seurasi perässä. Jos minulla ei olisi ollut niin kiire bussiin, niin olisin käynyt repäisemässä lapun pois ja estänyt inisijää seuraamasta mummoa.

Paljon tehnyt hallaa tuollaiset kerjäläiset. Itse ainakin näen niitä joka päivä. Ei tee mieli antaa enää yhtään pennosta mihinkään keräyksiin, vaikka ennen olen aina joka vuosi antanut punaiselle ristille ja kirkon ulkomaanapuun. Ties mihin samanlaisille inisijöille nekin rahat menevät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu