Näin luterilaisia vedätettiin

Tässä pätkä vastaavan päätoimittajan A-P. Pietilän pääkirjoituksesta Länsiväylä-lehdessä 17.11.2010:

”Sukupuolineutraali avioliitto ja homoparien kirkollinen siunaaminen ovat olleet kirkon sisällä toimivan ryhmittymän tavoitteena jo kymmenen vuotta. Yhteys-liikkeen nimellä toimiva ryhmä oli aluksi salainen ja sen asiakirjat pidettiin luottamuksellisina. Ryhmä keräsi muun muassa kirkon työntekijöistä salaisen rekisterin, johon kirjoittautuneet lupautuivat esiintymään julkisuudessa homojen puolesta, heti kun aika olisi kypsä.

Yhteys-liike julkistettiin 2003. Tässä ei ole mitään kummallista tai hämärää. Mutta miksi ”asiantuntijoina” tiedotusvälineissä esiintyneet papit ja muut henkilöt eivät ole ilmoittaneet kuuluvansa aktivistijoukkoon? Miksi television, radion ja sanomalehtien jutuissa on haastateltu pääsääntöisesti Yhteys-liikkeen edustajia kertomassa homojen siunaamisesta? Toimittajien lähdekritiikki ja normaali toimituskäytäntö edellyttävät henkilön motiivien ja taustojen selvittämistä ja julkistamista. Näin ei ole toiminut Yle eivätkä muut isot mediat.
Yhteys-liikkeen kannattajat esittelivät viimeviikon kirkolliskokouksessa homopareille tarkoitetun rukouskaavan, joka erehdyttävästi muistuttaa heteroparien vihkikaavaa. Luonnos menee piispainkokoukselle, joka määrittää homojen ja lesbojen tulevan siunauskaavan. Tämä on Yhteys-liikkeelle merkittävä taisteluvoitto.

Tähän kirjoitukseen antoi aiheen Yhteys-liikkeen pappi. Hän ilkkui, että ”salaisena alkanut hankkeemme on maalissa, kun heterot seurakuntalaiset äänestävät (seurakuntavaaleissa) tietämättään meidän ehdokkaitamme, jotka muuttavat koko kirkon”.
Sama pappi tuomitsee perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat helvettiin, koska hän pitää heitä homokammoisina.”

Länsiväylä 17.11.2010 Pääkirjoitus s. 4 http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=7110

7

405

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Adventisti

      'Sama pappi tuomitsee perinteisen avioliittokäsityksen kannattajat helvettiin, koska hän pitää heitä homokammoisina.'

      Näin se vaan on kuitenkin että kansankirkkomme, josta ei voi ketään erottaa, täytyy hyväksyä jokainen
      jäsenensä. Homo on yhtälailla ihminen kuin heterokin. Ja eiköhän homot tarvitse rukousapua melkein
      yhtä paljon kuin heterot. Vapaissa suunnissa on pappeja ja lähetystyöntekijöitä, jotka ovat biseksuaalisia, mutta halu palvella Jumalaa on niin suuri, että rikkinäisyydestään huolimatta ja mahdollisesta julkisuudesta huolimatta pitävät kiinni kutsumustyöstään. Jumala on valmis tarvittaessa osoittamaan jokaisen ihmisen
      itsessään kelvottomaksi.

    • alex-kasi

      ja ihan asiaahan siellä puhuttiin - ainakin tavallaan. En nimittäin oikein voi yhtyä että sitä maailmaa muuttavaa aaltoa minkä ihmiskunta on saanut kokea jostain 1850 lähtien voisi kutsua yhteisnimellä Marxismi vaikka se onkin osa siitä. Kyseessä on suuremmat asiat kuin se - tänään on koko maailma jotenkin ajautunut saman systeemin alle - jopa kommunistinen Kiina on saman talous/kauppa systeemin vanki yhtä paljon kuin kaikki kapitalisti maat..

      Mutta yhtäkaikki - asiaa siellä puhuttiin - joten kiitos Riittalle.. linkistä.

      alex

      • Hmm ..

        ::En nimittäin oikein voi yhtyä että sitä maailmaa muuttavaa aaltoa minkä ihmiskunta on saanut kokea jostain 1850 lähtien voisi kutsua yhteisnimellä adventismi::


      • tööt!
        Hmm .. kirjoitti:

        ::En nimittäin oikein voi yhtyä että sitä maailmaa muuttavaa aaltoa minkä ihmiskunta on saanut kokea jostain 1850 lähtien voisi kutsua yhteisnimellä adventismi::

        hyväksy Jumalan sanan julistamista....


      • alex-kasi
        Hmm .. kirjoitti:

        ::En nimittäin oikein voi yhtyä että sitä maailmaa muuttavaa aaltoa minkä ihmiskunta on saanut kokea jostain 1850 lähtien voisi kutsua yhteisnimellä adventismi::

        Om aivan selvää että eräänlainen uusi aikakausi alkoi 1800 luvulla ja erikoisesti sen toisella puoliskolla. Maailma koneellistui ja teollisuus sai vauhtia, maailman väkiluku alkoi kasvamaan yhä kiihtyvämmällä vauhdilla ja jos katsomme missä olemme menossa, tänään voimme vain todeta että ei hyvältä näytä.

        Se on nimenomaan ns. "hyvinvointi" mikä on nykyisen tilanteen syy. Kun esimerkiksi maailmaa saastutetaan yhä enemmän, sen nimissä. Me tervitsisimme 4 maapalloa jotta jokainen voisi elää siinä ns. "hyvin voinnissa".

        Tämähän se teidän sokeutenne syy onkin - näette kaikessa jonkinlaisia "mörköjä" ja kertakaikkiaan kieltäydytte katsomasta asioita rauhallisesti ja asiallisesti.

        Nuo Riittan antamat linkit olivat oikein hyviä sinänsä - mutta niissäkin oli selvä tarkoitus antaa "oma sanomansa", että kaiken takana olisi ns. marxismi - mikä on totta vain osaksi. Sillä myös marxismin ajatukset ovat vain osa siitä ihmisten valtataistelusta jota käydään maailman hallinnasta.

        Jos supistamme kaiken siihen se sokeuttaa ja estää meitä näkemästä esimerkiksi Amerikan politiikan seuraukset. Kun terroristit surmasivat n.3300 ihmistä World Trade Center iskullaan on USA sen jälkeen surmannut mijoona ihmistä jos ei enemmänkin (sanottuna ilman että millään tavalla otan poliittista kantaa mihinkään).

        Joskus kaipaisi hieman enemmän asiallisuutta näihin "keskusteluihin".

        alex


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      47
      957
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      943
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      795
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      117
      736
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      87
      696
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      633
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      631
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      477
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      45
      467
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      447
    Aihe