Hollanti kitkee kannabiskauppaa kahviloista

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/hollanti_kitkee_kannabiskauppaa_kahviloista_2150321.html

Hollanti kitkee kannabiskauppaa kahviloista
julkaistu tänään klo 01:37, päivitetty tänään klo 05:49
Hollanti haluaa kieltää kannabiksen laillisen myymisen turisteille. Hollannin hallitus suunnittelee lakia, jonka mukaan kannabiskahviloista saisivat ostaa kannabista vain paikalliset asukkaat. Tarkoituksena on kitkeä huumeturismia sekä vähentää kannabiksen tuottamiseen ja kauppaamiseen liittyvää rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä.

Hollannissa on yksi Euroopan löyhimmistä huumelainsäädännöistä. Laillisesti saa pitää hallussa enintään viisi grammaa kannabista tai hasista, mutta laajamittainen tuotanto tai vienti on kiellettyä.

Kannabista myydään laillisesti erityisissä kahviloissa, joita esimerkiksi Amsterdamissa on yli 200. Kahvilat ovat suosittuja turistinähtävyyksiä, ja Hollannin rajaseuduilla ne houkuttelevat asiakkaita myös esimerkiksi Saksasta ja Belgiasta
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lainaamasi teksti herättää muutamia ajatuksia. Ensinnäkin olisin toivonut, että olisit tuottanut omaa tekstiäsi lainaamasi uutisen lisäksi. Tämä helpottaisi keskustelua ja asia nousisi todennäköisemmin keskusteluun.

Sitten itse aiheesta. Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, Hollanti ei kitke kannabiskauppaa coffee shopeistaan. Hallitus suunnittelee että kannabista myytäisiin vain hollantilaisille. Henkilökohtaisesti suhtaudun erityisen kriittisesti uutisiin, joiden otsikossa on asiaa suurenneltu tai muutettu lukijoiden kalastelemiseksi tai oman agendan ajamiseksi. Kuten tässä tapauksessa.

Ylen uutisesta: "Tarkoituksena on kitkeä huumeturismia sekä vähentää kannabiksen tuottamiseen ja kauppaamiseen liittyvää rikollisuutta -"

Mielestäni tässä olisi ollut ensiarvoisen tärkeää korostaa, että kannabiksen tuottaminen on kiellettyä Hollannissa. Coffee shopit ovat siis laillisia, mutta nekään eivät saisi ostaa kannabiskukintoaan alihankkijoiltaan. Tai tarkemmin ottaen: coffee shopit saavat ostaa kannabista, mutta alihankkijat eivät saa myydä sitä. Siis kannabiksen tuottamiseen ja kauppaamiseen liittyvä rikollisuus tipahtaisi murto-osaan, jos lisensoitu yritys tai toiminimi saisi kasvattaa kannabista myytäväksi coffee shopeille. Tai miksei valtio voisi itsekin kasvattaa kannabiskukinnot coffee shopeille. Mitään haittaahan tästä ei olisi, myydäänhän kannabista coffee shopeissa muutenkin täysin avoimesti.

Uutisessa mainitut järjestyshäiriöt ovatkin se syy, miksi kannabiskahviloita suljetaan. Parempi ratkaisu samaan ongelmaan olisikin alhaisempi puuttumiskynnys järjestyshäiriöihin. Yleensähän järjestyshäiriöt saadaan talttumaan, kun asetetaan yritys vastuulliseksi asiakkaistaan. Laitetaan myyntilupa katkolle, jos yritys aiheuttaa jatkuvasti järjestyshäiriöitä.

Ylen uutisessa kirjoitettiin myös "Hollannissa on yksi Euroopan löyhimmistä huumelainsäädännöistä."

Lainaan mtv3:n uutista http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2007/10/568506

"Van Laar painotti, että Hollannissa halutaan pitää kannabis ja kovat huumeet erillään. Ideana on suojata kannabiksen käyttäjiä siirtymästä koviin huumeisiin ja estää heidän syrjäytymisensä. Vuodesta 1996 koululaisten kannabiksen käyttö on vähentynyt, mutta alkoholin käyttö on lisääntynyt."

Mielestäni mtv3 uutisoi aiheesta huomattavasti neutraalimmin kuin yle. Otsikointi on asiallista, eikä pyri johtamaan harhaan. http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2009/09/952676/

Äänestä
  • Hollannissa oikeistosiipi jota myös populismiksi kutsutaan on nostanut (kotkan) päätään. Kyseessä ei ole rastapäiset turistit vaan todellinen kulttuurien yhteentörmäys suvaitsemattoman islamin kanssa. Toki myös oikeistosiipi haluaa pössytellä silloin tällöin joten sitä ei kielletä kokonaan maan kansalaisilta eli anti-dekriminalisoida uudestaan. Maan Tapa täällä päin on että joka ehdotus menee läpi ihan kuin ensin uutisoidaan että se ja se ministeriö haluaisi sitä ja tätä ja sitten seuraava uutinen on että näin tästä lähin parin vuoden päästä tapahtuu kun yhdessä sovimme. Kiitos.

    Mieletöntä tuo dekriminalisaatio. Rikollista mutta syytettä ei saa nostaa joten lain silmissä katsotaan läpi sormien. Sormien läpi katsominen on yleistä keski-euroopassa. Kun suomalainen sisäministeriö sekä poliisi sinne pääsisi niin alkaisi sellaiset sakottamis, kieltämis ja holhous orgiat että oksat pois!

    Huumeturismia toki on ja käsittääkseni nämä turistit eivät ole ymmärtäneet "Hollannin menoa" ja luulleet tulleensa jonnekkin huume paratiisiin. Toki sitä lomalla pitää ottaa kaikki irti kun kerta maksettukkin ;) Mikäli miljoonat miljoonat eurojen tappiot kun "huumeturismi" kielletään... äää tuskinpa houkuttaa ketään.

    Yksi ratkaisu haitallisen huumeturismin kitkemiseksi olisi de-kriminalisoida kannabis hollannin rajanaapureiden kesken joten Amsterdamin örvellys jakautuisi suuremmalle alueelle laimeten kuten kossu vissyyn.
    Jumalauta sentään miksei Hollannin valtio tuota itse myymänsä THC ravinteet? Miksi?

    Äänestä

  • Miksi sekosit taannoin ronettaja?

    Markkinoit nähtävästi itseäsi savuverhon takaa kriittisenä kannabisnarkkarina? Olet siis jo analysoinut oman kannabiksenkäyttösi seuraukset?

    Niin, muistin virkistykseksi.

    LAINAUS ALKAA:

    Hamppuforum
    Kirjoittanut: tuulikkiT2 1.4.2008 klo 09.00

    Mitäs tuolla hamppufoorumilla on menneillään ku tämmöinen teksi tulee:

    "Selaimesi on pyrkinyt sivustolle, jolle pääsy on estetty lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun
    lain (1.12.2006/1068) perusteella. Poliisi ylläpitää ja päivittää luetteloa näistä lapsipornosivustoista. Sivustoilla
    olevien kuvien hallussapito ja levittäminen on säädetty rangaistavaksi. Poliisille kuvat ovat todisteita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

    Asiaan liittyvät mahdolliset viestisi voit lähettää keskusrikospoliisiin, sähköpostiosoitteeseen
    [email protected]

    Ei ole aprillipilaa
    Kirjoittanut: Ronettaja 1.4.2008 klo 11.35

    Aluksi luulin tuon olevan aprillipilaa, mutta eipä olekaan. hamppu.net/forum/disclaimer.php?redirect=/fo rum

    Mitäs kivaa sitä keksisi poliisien pään menoksi tästä hyvästä? Napalmia niskaan? Sivut nurin? Miljoona ja yksi huumeilmiantoa? XXS hyökkäyksellä joku tärkeä sivusto estosivuille? Mielenosoitus?

    Taidan olla viimeisen vaihtoehdon kannalla ja ehdotan myös, että ohjeita sensuurin kiertämiseen levitetään ja otetaan yhteyttä poliisiin ja päättäjiin. Myös mediaan ollaan yhteydessä.

    On ensiarvoista huomiota että 1) sensuurin ohittaminen ei ole laitotna 2) edes lapsipornon katselu ei ole laitonta. 3) kaiken muun kuin lapsipornon laittaminen sensuurilistalle on laitonta. 4) myös lapsipornon laittaminen sensuurilistalle on laitonta. Ei sen puoleen että puoltaisin lapsipornoa, mutta lapsipornon nimissä tehtävä ennakkosensuuri on sairasta.

    reeepllly
    Kirjoittanut: Mikke 1.4.2008 klo 11.46

    "...osoitan tämän tekstin lukemiseni ja ehtojen hyväksymisen sillä, että en valitse sivun alalaidasta abc inns -linkkiä, vaan aprillipäivän kunniaksi klikkaan TÄSTÄ."

    Tässä tekisi mieli sanoa
    Kirjoittanut: Ronettaja 1.4.2008 klo 12.31

    HAISTAKAA PASKA koko hamppufoorumin ylläpito.

    Ehdin jo ohittamaan internetsensuurin ja ihmettelin miksi siltikään tuo sivusto ei toimi. Seuraavaksi koitin tarkistaa käyttääkö operaattorini DNA:n verkkoa (siellä sensuurin ohitus ei onnistu). Ei tässä mitään vielä, mutta tuli sitten lähetettyä säpo jonnekin huitsin Nevadaan. Tarkemmin ottaen osoitteeseen [email protected] (aito osoite)

    Hyvä pila kyllä. Ellen olisi katkera, nauraisin itseni tärviölle.

    LAINAUS LOPPUU

    Niin, kun kerran kriittiseksi heittäydyit, niin mistä tässä oli kyse? Uhkailit poliisia napalmilla aprillipilan vuoksi. Olet kai tietoinen, ettei se ole tervettä toimintaa. Kuinka huumeet ovat sinulle näin tärkeitä, että kirjoitat näin:

    "On ensiarvoista huomiota että 1) sensuurin ohittaminen ei ole laitotna 2) edes lapsipornon katselu ei ole laitonta. 3) kaiken muun kuin lapsipornon laittaminen sensuurilistalle on laitonta. 4) myös lapsipornon laittaminen sensuurilistalle on laitonta"

    Menit aivan sekaisin, kun et heti päässyt hamppufoorumille ja sinulle vielä kerrottiin, että nyt on aprillipäivä.

    Kuinka voit argumentoida kannabiksen vaarattomuudesta, kun itsekin harkitsit napalmin käyttöä poliisivoimiamme vastaan? Tässä valossa kannabiksen vainoharhaisuutta ja kannabispsykoosia aiheuttava ominaisuus on enemmän kuin tosi.

    Toivottavasti olet ryhtynyt asiankuuluviin toimiin, jotta edelläkuvatun kaltainen vainoharhainen kohtaus saataisiin tulevaisuudessa eliminoitua.

    Eli lopettanut kannabismoskan käyttämisen, se ei ole sinulle hyväksi. Huomaat sen itsekin, jos olet oikeasti "kriittinen".

    Äänestä

  • vastausta vailla kirjoitti:

    Miksi sekosit taannoin ronettaja?

    Missä kohtaa laissa lukee että sensuurin ohittaminen laitonta. Pitäiskö taas kieltää, valvoa, uhkailla sekä rankasta?
    Ruotsalaisilla on oma echelon joten olet turvassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

niinpä niin kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/11/hollanti_kitkee_kannabiskauppaa_kahviloista_2150321.html

Hollanti kitkee kannabiskauppaa kahviloista
julkaistu tänään klo 01:37, päivitetty tänään klo 05:49
Hollanti haluaa kieltää kannabiksen laillisen myymisen turisteille. Hollannin hallitus suunnittelee lakia, jonka mukaan kannabiskahviloista saisivat ostaa kannabista vain paikalliset asukkaat. Tarkoituksena on kitkeä huumeturismia sekä vähentää kannabiksen tuottamiseen ja kauppaamiseen liittyvää rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä.

Hollannissa on yksi Euroopan löyhimmistä huumelainsäädännöistä. Laillisesti saa pitää hallussa enintään viisi grammaa kannabista tai hasista, mutta laajamittainen tuotanto tai vienti on kiellettyä.

Kannabista myydään laillisesti erityisissä kahviloissa, joita esimerkiksi Amsterdamissa on yli 200. Kahvilat ovat suosittuja turistinähtävyyksiä, ja Hollannin rajaseuduilla ne houkuttelevat asiakkaita myös esimerkiksi Saksasta ja Belgiasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu