jotka eivät enää ole osa Tanskaa - näin sanottiin Tanskan hallituksen taholta. Ne ovat islamisoituneita alueita.
Tämähän on ollut pitkään tiedossa,mutta silti Rkp ja vihreät haluavat lisää muslimeita Suomeen,vaikka muslimien aiheuttamat ongelmat ovat hyvin näkyvissä muissa Pohjoismaissa.
Tämähän on ollut pitkään tiedossa,mutta silti Rkp ja vihreät haluavat lisää muslimeita Suomeen,vaikka muslimien aiheuttamat ongelmat ovat hyvin näkyvissä muissa Pohjoismaissa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Järkyttävää arkitodellisuutta Tanskassa. Miten on mahdollista, että tällaista pääsee tapahtumaan? Tämä panee vakavasti miettimään, että onko "hyväntahtoisuus" todellakin eräs mielisairauden piilevä oire? Kyllä kaivataan kovempaa asennetta maahanmuutoon niin Tanskassa kuin muuallakin. Toinen kysymys on se, että maksetaanko ministereille ja kansanedustajille palkkaa siitä, että he pohtivat päivästä toiseen afrikan ja lähi-idän asioita Suomen asioiden jäädessä paitsioon? Mutta uurnilla nähdään.
Tukholman mamulähiöissä aiemmin asuneena,voin sanoa että ei muslimit todellakaan mitään mukavaa sakkia ole "vääräuskoisia" kohtaan.
Mutta Ruotsissakaan ei ole aikoinaan tajuttu sitä ratkaisevaa asiaa,että muslimit eivät ole samanlaisia kuin me,vaan ero on valtava - mutta aikoinaan sveduissa luultiin niin ja se virhe tulee nyt hirveän kalliiksi.
isän mukaan tytär oli länsimaistunut liikaa - joten isä tappoi hänet.
Muslimit ei sovi länteen ja he aiheuttavat jatkuvia ongelmia Pohjoismaissakin - Tanskassa tämä uskalletaan tunnustaa,Ruotsissa ei,eikä Suomessakaan.
Juuttipellet on vain pohjoismaalaisia saksalaisia. Ihan hyvä jos muslimit pilaavat sen kinkkua syövän paskamaan niin voi Bismarckin luoma Saksa lähettää "rauhanturvajoukot" sinne.
katsokaa ongelma on kohta espoossa ja vantaalla ja leviää sillä notredamus ennusti jo että musta mies tulee idästä ja valloittaa
Eikö meillä ole riittävästi ihan omiakin ongelmia, joiden hoitamiseen tarvitaan yhteiskunnalta panostusta = rahaa. Olisi hienoa, jos hoitaisimme ensin omamme ja jos sitten halua ja rahaa riittää, niin sitten .... mutta harkitusti.
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/41820-hyodylliset-idiootit-islamismin-asialla
Tuollaisia tarvittaisi lisää suomen eduskuntaan ja hallitukseen. Toistaiseksi persut saavat korvata Erkki Toivasen aiheuttaman aukon eduskunnan järjenmäärässä.
tuo uutinen http://keskustelu.suomi24.fi/node/9475169