Jäämme odottamaan kiitollisuudenosoituksia.
Suomi ja suomalaiset avustuksillaan on luonut 30 miljoonaa uutta elämää esim. Tansaniaan.
Kohtapian kun nämä siitetyt urheilijanuorukaiset/-neidot kaikki siirtyvät työelämään ja ryhtyvät taakaisnmaksamaan saatua elämänlahjaa nimenomaa suomalaisille.
Iltalehdestä lainattua:
"Kehitysavun vahingollisuudesta on hyvä esimerkki Tansania, jonne Suomi alkoi kaatamaan rahaa 1970-luvulla. Väkimäärä on ylittänyt jo 40 miljoonaa kun se avun alkaessa oli kymmenisen miljoonaa. Väestöennusteen mukaan väkimäärän kasvu jatkuu edelleen kymmenillä miljoonilla lähivuosikymmeninä. Ainoa apu, jota Tansania tarvitsee ovat kondomit, kunhan miehet ensin saataisiin käyttämään niitä. Väkimäärän suuri kasvu johtuu siitä, että länsimaisen lääketieteen tuominen maahan on vähentänyt lapsikuolleisuutta merkittävästi, mutta sukupuolikäyttäytyminen ei ole muuttunut."
Erityisen kiitollisia tansanialaiset saavat olla Suomen kristillisen LESTA, lestadiolais-lähetystyöntekijöille.
Motto: "Täyttäkää maa; Jumala on kieltänyt käyttämästä kortonkia."
Voimme jäädä odottelemaan terveellisä hedelmä- ja vihanneslasteja vastavuoroisina lahjoituksina Suomen virkeille vanhuksille hoitokoteihin ja -laitoksiin. Osa etelänherkuista toimitetaan mieluisasti myös kotonaan sinnitteleville pakkasenpuremille teräsvaareille ja -mummoille?
Velka on jo maksettu
Se avarakatseinen
3
545
Vastaukset
- tai vaihtoehtoisesti
neulotaan pillut vahvemmalla langalla..
- Se avarakatseinen
johonkin sopivaan paikkaan.
Saisko noille elukoille syötettyä "jarrua"?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Tanzania-demography.png
Kohtapian ne rupeaa tappamaan toisiaan...
- en anna raha-apua
koska poppoolle annetaan entistä paremmat lisääntymisen mahkut!
En anna kehitysmaille mitään tukea. Ainoa on se jos kaupasta ostan banaaneja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135