Kuinka monet lapset nykyisin uskaltavat lähteä järjestöstä jos asia ei kiinnosta? Vielä 60-70-luvulla oli hirveä häpeä koko suvulle jos jonkun todistajan lapsi erotettiin, tai ei vaan vielä mennyt kasteelle soveliaassa ajassa. Pienillä paikkakunnilla on tietysti eri meininki kuin suuremmissa kaupungeissa.
Kysyisin vaan yleisesti mikä on nykyään n.% nuorisosta joka lähtee seuraamaan isiensä jälkiä.
Voi olla vähän hölmö kysymys, mutta uteliaisuuttani kyselen.
Kysyisin vaan yleisesti mikä on nykyään n.% nuorisosta joka lähtee seuraamaan isiensä jälkiä.
Voi olla vähän hölmö kysymys, mutta uteliaisuuttani kyselen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ex:ät vastaavat näin; Käytännössä kaikki nuoret lähtevät pois. Mutta jos kasvu on prosentin parin luokkaa, sanotaankin, että ketään ulkopuolista ei tule sisään kasvu on pääasiassa todistajien lapsia. Ota tuosta sitten selvää.
Ei täällä mitään ole.
* Käytännössä kaikki nuoret lähtevät pois
Enpä ihan tuollaista menisi väittämään.
* ketään ulkopuolista ei tule sisään kasvu on pääasiassa todistajien lapsia.
Kyllä joitakuita ulkopuolisiakin järjestöön liittyy, mutta täällä länsimaissa kasvu on pääasiassa todistajien lapsia.
* Ota tuosta sitten selvää.
Minusta tuo on ainakin melko selvä kuvio. Sata vuotta Suomessa tahkottua kirjapainobisnes-totuutta on tehnyt tehtävänsä. Varsinkin nykyisellä tiedonkulun (internet!) aikakaudella ihmiset tietävät jo niin paljon Jt-sirkuksesta (ja ylipäänsäkin judeo-kristillisistä uskonkäsityksistä ja niiden perusteista), että kiinnostusta voi todellakin olla vaikea löytää. Ihmiset eivät enää ole niin herkkäuskoisia erilaisille aatteille ja ideologioille kuin ennen. Tämäkin nähdään toki Jt-opissa todisteena maailmanlopun läheisyydelle, vaikka kyse on puhtaasti siitä, että uskonnollisista myyteistä ja niiden taustoista (sekä lahkojen toimintatavoista) on vain enemmän tietoa kuin ennen.
Toista se on vielä tuolla muualla, esimerkiksi entisen Neuvostoliiton alusmaissa tai jossain ambomaalla, jossa ihmisillä ei yleensäkään ole asioista erityisen paljon tietoa ja elinolot jättävät toivomisen varaa sen verran, että helposti tartutaan tällaisiin satuihin ja lupauksiin nurkan takana odottavasta paremmasta maailmasta. Toivoa on toki vaikeissa oloissa hyvä pitääkin yllä, mutta ehkä valheeseen perustuva toivo on kuitenkin vielä vähän eri asia.
>>Ex:ät vastaavat näin; Käytännössä kaikki nuoret lähtevät pois.
Yleistyksen juhlaa.
>> Mutta jos kasvu on prosentin parin luokkaa, sanotaankin, että ketään ulkopuolista ei tule sisään kasvu on pääasiassa todistajien lapsia. Ota tuosta sitten selvää.
Miksi et katselisi Vt-seuran antamia lukuja? Etenkin Suomesta, koska suomenkieli tuntuu olvan äidinkielesi. Vt-seuran julkaiseman tilaston mukaan vuosien 1995-2009 aikana kastettiin 6210 uutta todistajaa. Vuodesta 1995 vuoteen 2009 oli nettokasvu 34 todistajaa (18906=>18940), siis keskimäärin noin 2 uutta todistajaa joka vuosi.
Siitä voi kukin laskea ksvuprosenttia ja/tai miten tappavaa jehovantodistajuus on jos väkeä ei juurikaan poistu kuviosta.