Tunnettu rauhanlähettiläs ja kansainvälisessä toimintaympäristössä ulkoasiainhallinnossa kunnostautunut kansanedustaja Pekka Haavisto, jolle Suomen puolustusvoimien komentaja, amiraali Juhani Kaskeala, myönsi ensimmäisenä siviilipalvelusmiehenä sotilasansiomitalin 2008, on ehdottanut sodanajan joukkojen supistamista 75 000 - 150 000:een. Kansanedustaja Osmo Soininvaara on päässyt 50 000:een laskelmissaan.
Puheenjohtaja Pakkasen on uskottu pitäneen kodinturvatoimintaa liian sotilaallisena toimintana.
Mikä on puheenjohtaja Pakkaisen mielipide sotatoimiyhtymistä eli pääasiassa jalkaväkiprikaateista, joilla on kaikki maavoimien keskeiset aselajit osinaan?
Pitäisikö sotatoimiyhtymien määrää jyrkästi vähentää, koska sotatoimiyhtymät ovat melko sotilaallista toimintaa, joiden ylläpitäminen edellyttää erikoistunutta aselajiosaamista?
Toinen asia on sitten se, että puolustusministeri, kansanedustaja Jyri Häkämies esitti "kypärä ja rynnäkkökivääri"-tyyppistä asevelvollisuutta innokaimmille.
No tuon kypärän ja rynnäkkökiväärin voisi toki jokainen hankkia itsekin, jos sarjatuliaseisiin saisi lupia helpommin, mutta tähän ei eduskunnassa ole oltu oikein henkisesti valmiita.
Miten paljon maanpuolustuksen sisäinen ja ulkoinen uskottavuus paranee siitä, että suurelta osalta maanpuolustuksesta ollaan siirtymässä jalkaväkirikaatitasolta torjuntapataljoona-, maakuntakomppania- ja vartiojoukkuetasolle?
Ymmärrän kyllä, ettei tuo joukkue- ja ryhmätasolle tuleminen julkisessa keskustelussa välttämättä haittaa kaikkia jalkaväen ryhmänjohtajia yhtä paljon kuin erikoiskoulutettuja tukevien aselajien reserviläisitä tai huoltavan aselajin ammattilaisia: jääkäreillä ja jalkaväen alikersanteillahan on monessa toiminnassa kansanvaltainen enemmistö tehdä järjestöpäätöksiä.
Kannattaisiko kiinnittää huomio jalkaväkiprikaatien ylläpitämiseen siten, että vaikka niillä ei olisikaan jakovahvuudessa uusinta yhdysvaltalaista, saksalaista, ranskalaista tai englantilaista kalustoa tai edes maanpuolustuksen kansainväliseen toimintaan vaihtaneen Ruotsin 1990-luvun kalustoa niin silti osaaminen säilyisi sukupolvelta toiselle.
Georgia lähti Etelä-Ossetian sotaan 7.8.2008 kolmen kuukauden sotilaskoulutuksen saaneella reservillä, jossa oli vahvana usko, ettei ammattiarmeijalle kuitenkaan mitään kyetä. Tämän kaltaisia kolmen kuukauden sotilaita Ruotsi käyttää lentoasemien ja varalaskupaikkojen varmetamiseen ilmeisesti vaikka laskuvarjojääkäreitä vastaan.
Kannattaisiko puolustuspolitiikassa lähteä Lissabonin 1.12.2009 alkaneesta turvallisuusvelvotteesta sekä siitä, miten Suomessa ylläpidetään sotatoimiyhtymissä kaikki aselajiosaaminen ja yleisesti sotilaallinen yleissvistys.
Lyhyesti sanottuna vaikutelma on se, että varikolta saa puolustusministeriltä M91:n univormun, mutta ei välttämättä varsikenkiä sekä melko väljän Norincon ja kypärän, kun taas Reserviläisliiton puheenjohtajalle kodinturvatoiminta ilman raskaampaa jalkaväkiaseistusta on liian sotilaallista toimintaa.
Lopputuloksena on tietenkin Ruotsin ja Alankomaiden malli, joka sopii mainiosti kansainväliseen toimintaan Aasiassa, mutta jolla on erittäin vaikeaa puolustaa lähes koko maata tai sen keskesiä alueita.
Puheenjohtaja Pakkasen on uskottu pitäneen kodinturvatoimintaa liian sotilaallisena toimintana.
Mikä on puheenjohtaja Pakkaisen mielipide sotatoimiyhtymistä eli pääasiassa jalkaväkiprikaateista, joilla on kaikki maavoimien keskeiset aselajit osinaan?
Pitäisikö sotatoimiyhtymien määrää jyrkästi vähentää, koska sotatoimiyhtymät ovat melko sotilaallista toimintaa, joiden ylläpitäminen edellyttää erikoistunutta aselajiosaamista?
Toinen asia on sitten se, että puolustusministeri, kansanedustaja Jyri Häkämies esitti "kypärä ja rynnäkkökivääri"-tyyppistä asevelvollisuutta innokaimmille.
No tuon kypärän ja rynnäkkökiväärin voisi toki jokainen hankkia itsekin, jos sarjatuliaseisiin saisi lupia helpommin, mutta tähän ei eduskunnassa ole oltu oikein henkisesti valmiita.
Miten paljon maanpuolustuksen sisäinen ja ulkoinen uskottavuus paranee siitä, että suurelta osalta maanpuolustuksesta ollaan siirtymässä jalkaväkirikaatitasolta torjuntapataljoona-, maakuntakomppania- ja vartiojoukkuetasolle?
Ymmärrän kyllä, ettei tuo joukkue- ja ryhmätasolle tuleminen julkisessa keskustelussa välttämättä haittaa kaikkia jalkaväen ryhmänjohtajia yhtä paljon kuin erikoiskoulutettuja tukevien aselajien reserviläisitä tai huoltavan aselajin ammattilaisia: jääkäreillä ja jalkaväen alikersanteillahan on monessa toiminnassa kansanvaltainen enemmistö tehdä järjestöpäätöksiä.
Kannattaisiko kiinnittää huomio jalkaväkiprikaatien ylläpitämiseen siten, että vaikka niillä ei olisikaan jakovahvuudessa uusinta yhdysvaltalaista, saksalaista, ranskalaista tai englantilaista kalustoa tai edes maanpuolustuksen kansainväliseen toimintaan vaihtaneen Ruotsin 1990-luvun kalustoa niin silti osaaminen säilyisi sukupolvelta toiselle.
Georgia lähti Etelä-Ossetian sotaan 7.8.2008 kolmen kuukauden sotilaskoulutuksen saaneella reservillä, jossa oli vahvana usko, ettei ammattiarmeijalle kuitenkaan mitään kyetä. Tämän kaltaisia kolmen kuukauden sotilaita Ruotsi käyttää lentoasemien ja varalaskupaikkojen varmetamiseen ilmeisesti vaikka laskuvarjojääkäreitä vastaan.
Kannattaisiko puolustuspolitiikassa lähteä Lissabonin 1.12.2009 alkaneesta turvallisuusvelvotteesta sekä siitä, miten Suomessa ylläpidetään sotatoimiyhtymissä kaikki aselajiosaaminen ja yleisesti sotilaallinen yleissvistys.
Lyhyesti sanottuna vaikutelma on se, että varikolta saa puolustusministeriltä M91:n univormun, mutta ei välttämättä varsikenkiä sekä melko väljän Norincon ja kypärän, kun taas Reserviläisliiton puheenjohtajalle kodinturvatoiminta ilman raskaampaa jalkaväkiaseistusta on liian sotilaallista toimintaa.
Lopputuloksena on tietenkin Ruotsin ja Alankomaiden malli, joka sopii mainiosti kansainväliseen toimintaan Aasiassa, mutta jolla on erittäin vaikeaa puolustaa lähes koko maata tai sen keskesiä alueita.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.