Ihminen Järkeilee ja yrittää olla looginen.
Kun miettii näitä Jumalan tekosia järjellä, meinaa pää seota.
Uskovaisen ajattelussa on tiettyä logiikkaa kun
hän yrittää elää Jumalan tahdon mukaan. Eli Jumala
on sanonut että eläkää ja toimikaa antamieni ohjeiden mukaan (esim. Raamattu) niin pelastutte.
Ja jos ette toimi niin joudutte kadotukseen.
Itse olen ainakin miettinyt sitä että kun Jumala
kerran loi ihmisen niin miksi hän loi ihmisestä
epätäydellisen, että ihminen tekee jumalan tahtoa vastaan. Jumalahan olisi voinut luoda ihmisestä täydellisen synnittömän. Jumalahan pystyy mihin vain? Miksi Jumala rankaisee ihmistä
jonka hän on itse luonut juuri sellaiseksi kuin on halunnutkin?
Maailmassa toimitaan loogisesti koska epäloogisesti toimiminen on typerää. Mitenkähän on taivaissa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
mikä tässä maailmassa olisi loogista ?
Vastaus sinulle (kuka sitten lienet?) on juuri tämä: Jumala on rakkaus!
Tuntuuko vastaus ihan järjettömältä?
Lue ajatuksen kanssa pohdinnat linkissä:
http://www.nic.fi/~jlindell
kirjoitus "Miksi juuri kristillinen usko?"/ Jumala
Yritä sitten vastata kysymykseen: oliko rakkauden Jumalalla sittenkään muita vaihtoehtoja luomisessa? Onko vapaalla tahdolla varustettu ihminen, vaikka erehtyväinenkin ainoa vaihtoehto, jossa meillä on mahdollisuus elää molemminpuolisessa rakkaussuhteessa Jumalan kanssa? Nykyinen ihmiskeskeinen, itsekäs ajattelumalli ehkä joutuu koville.
ihmisen suoraksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." (Olikohan Saarnaaja?)
Jumalan luoma ihminen tunsi aluksi vain hyvän, mutta "käärmeen" houkutuksesta lankesivat tottelemattomuuteen (siitä on hyvä syödä) ja sen seurauksena tuli tietämään myös pahan; Jumalan pakoileminen paratiisin puiden sekaan, pelko ja häpeäntunne olivat ensimmäinen paha, pahat enkelit ja henget jotka kohtasivat.
vapaa tahto on avainsana tässä esittämässäsi ongelmassa. Jumala on puonut meidät tänne kehittymään. Se ei onnistu muulla tavalla kuin vapaan tahdon perusteella. Valintojesi myötä kasvat ja valintasi osoittavat sinun todelliset päämääräsi.
Exmoro, kun ihminen lähti alunperin tottelemattomuuden tielle, rupesi Jumala opettamaan "kantapään" kautta.
>>se on pistävä sinua kantapäähän>>.
on nyt ottanut varmennetunkin nimimerkkini jonka taakse piiloon yrittää.
Olen se IHAN ORGINAALI.
jOKU HALUAA SEKOITTAA NYT NÄMÄ NIMIMERKIT IHAN SEKAISIN.
Olen ollut palstalta konehäiriön takia viikon pois, ja sillä välin "hiiri"ON HYPÄNNYT PÖYDÄLLE.
Kyllä lukijat varmaan hoksaavat, että ei ole minun tyyliäni lainkaan kommentti tuossa yllä?