Pyydän esirukousta:
Olen ollut yli 20 vuotta naimisissa. Olemme uskossa. Meillä on 3 alaikäistä lasta ja 4
täysi-ikäistä. Vaimoni on todella kaunis nainen.
Minä olen aivn tavallisen näköinen mies.
Seurustelimme 70-luvun alussa jolloin minä olin
jo elämää kokenut ja usean seksikokemuksen oman-
nut synnissä rypevä ja vaimoni oli täysin koke-maton, hiljainen vaikka päällisin puoliin moni
toisin ajattelikin. Kerran hän sanoi minulle, että
tykkää minusta, koska olen sellainen pehmeä nalle-karhu...myöhemmin hän sanoi, etten vastaa hänen miesihannettaan. Kärsin asiasta kovasti vuosia ja
kihloissa olessamme petin häntä kahdesti. Silloin en ollut vielä uskossa mutta,salasin asiat vuosikausia, kunnes Jumala otti mi-
nut kiinni ja tunnustin ja pyysin anteeksi...vaimo antoi anteeksi...Kuitenkaan en ole moneen vuoteen saanut tulla enää samaan sänkyyn, koska kuorsaan. Jos meillä on seksiä, se
tapahtuu täysin vaimoni odotusten mukaan 0 - 4
kertaa kuukaudessa. Nyt taitaa olla 5 viikkoa se-
libaattia ja olen hyvin ahdistunut. Ahdistus lei-
maa olemustani ja vaikuttaa myös työmotivaatioon.
Eniten minua ahdistaa sellainen, että vaimolla on
kauniita, eroottiisia alusvaatteita, mutta minun
läsnäollessani hän ei käytä niitä. En usko, että
hän pettää, mutta Jumala sen tietää. Vielä yksi
asia painaa kovasti eli sellainen, että vaimo sa-
noi minulle kerran, että minä olen oikeastaan ruma, koska minulla on porsaan silmät. Ellen olisi uskossa en kestäisi. Nytkin on viikonloppu
menneyt kaikenlaisissa ulkotouhuissa lasten kanssa
ja turhaan olen odotellut, että vaimo tulisi vie-
relleni. Itse en uskalla lähestyä, koska hän tor-
juu minut vihaisena. Myös seksi saattaa epäonnistua silloinkin kun siihen muuten olisi mahdollisuus, koska en tunne, että vaimo lainkaan
haluaisi seksiä kanssani. Vetoan Raamattuun: Vaimon ruumis älköön olko hänen itsensä vaan miehensä vallassa. (ja toisin päin myös) Pyydän
esirukousta tähän vuosikausia jatkuneeseen ongelmaan. Jeesus on vapahtaja ja kaikkivaltias
Olen syntinen, joka tahraan masturboiden itseni
ja käteni omaan spermaani. Senkin teen ahdistuneena, mutta joskus tuntuu, että se helpottaa. En halua itse pettää puolisoani, koska
silloin tottelisin lihan enkä jumalan tahtoa.
Jeesus armahda minua syntistä kurjaa. Herra katso:
Tässä on puoleesi kääntyvä, apua sinulta huutava
perheenisä ja aviomies. Vain sinä voit auttaa ja
siunata. Rukoilkaa puolestani. Siunausta kaikille.
Pyydän, että sinä joka luet tämän vakavan hätähuutokirjeeni ja et usko Jumalaan. Ole niin
ystävällinen ja jätä vastaamatta ja anna niiden
vastata, joilla on rukouksen mieli. Kiitos!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Satui lukemaan viestisi. Näissä samoissa ongelmissa painivat monet parit. Onko taustalla sitten liian suuret odotukset, stressi/masennus, väärinkäsitys, vai pettämistä. Kuitenkaan oikotietä ei ole, vaan asiasta täytyy keskustella keskenään rakentavasti ei syyttämällä ja moittimalla. Kerrot että sinua asia painaa, ja tiedustele mitä sille voi tehdä. Näiden kysymysten vastaukset kertovat miten asiassa tulee edetä. Nykyisin on paljon asiantuntijoita jotka ovat perehtyneet näihin asioihin. Varatkaa aika, jos solmut vaikka aukeavat. Rohkeutta!
Olet tappanut eläviä siittiöitä miljoonia masturboidessasi. Jokaisesta siittiöstä olisi voinut alkaa uusi ihminen ja nyt sinä olet tappanut ne kylmäverisesti.
Eikö Jumalan sana ole opettanut, että jättäisit
syyttämiset syyttäjälle so saatanalle. Ei Jumala
lyö lyötyä...kadun jokaista murhaa, vaikka kuoleehan niitä emättimessäkin koska vain 1 tai
muutama selviää.