myönnä virheesi tupakkajutussa!
Möttöskä 1
Tuomari N.
26323
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
roskasakki jota möttöskäkin edustaa myönnä mitään virhettä koska he ja heidän jumalansa ovat kaikkitietäviä ja kaiken näkeviä ja kuulevia.
VOI VITTU MITÄ ÄÄLIÖITÄ !!!
Miksi Möttöskä 1 pitäisi pyydellä anteeksi toisen tekemää virhettä?
Eikö evolutionistienkin pitäisi pyytää anteeksi niiltä, joita he ovat nimetelleet vaikka miksi, niiltä, jotka ovat esittäneet, että termodynamiikan toinen laki on voimassa maapallolla. Nythän wikipedia mukaan asia on siten, niinkuin nämä haukutut ja solvatut olivat esittäneet.
""Eikö evolutionistienkin pitäisi pyytää anteeksi niiltä, joita he ovat nimetelleet vaikka miksi, niiltä, jotka ovat esittäneet, että termodynamiikan toinen laki on voimassa maapallolla. Nythän wikipedia mukaan asia on siten, niinkuin nämä haukutut ja solvatut olivat esittäneet.""
Ei ole. Wikipedian mukaan termodynamiikan toinen pääsääntö koskee eristettyjä systeemeitä. Maapallo ei ole eristetty systeemi, vaan avoin, vaikka käytännössä vaihtaakin niin vähän materiaa (meteoriitit, avaruuspöly, heliumin karkaaminen), että sitä voidaan käsitellä suljettuna systeeminä. Mutta ei missään tapauksessa eristettynä. Saamme jatkuvasti runsaasti auringonvaloa ja vastaavasti lämpöä karkaa todella paljon maapallon yöpuolelta avaruuteen.
ja millä tavoin kumoaa term.dynamiikan säännöt? Kerro vähän siitä mekanismista äläkä vain julista uskoasi, että jollain kummallisella tavalla se kumoutuminen vain tapahtuu.
Tai kerro miten muuttolinnut ovat opetelleet vähän kerrassaan muuttamaan lopulta Hawaijille asti. Niinhän te opetatte muuttolintujen muuton kehittyneen, vuosi vuodelta aina vain kauemmas ja kauemmas. Mutta jos teiltä tuotakin kysyy niin solvauksia vaan tulee suurimmalta osalta evokkeja ja sitten teiltä pitäisi pyytää anteeksi. Jopa sellaista mikä on julkaistu tieteellisen julkaisun sivuilla kuten. Esimerkkejä niistä löytyy.
Eikö jo mene jakeluun, että koska TD II on sovellettavissa ainoastaan eristettyihin järjestelmiiin, niin TD II:n soveltaminen avoimeen tai suljettuun systeemiin on yksinkertaisesti vaan tyhmää - se ei sovellu siihen.
Analogia: käytätkö sinäkin ruuvimeisseliä muttereiden vääntämiseen?
""Mikä noista luettelemistasi asioista ja millä tavoin kumoaa term.dynamiikan säännöt?""
projektinjohtajalla näyttää olevan hieman luetun ymmärtämisen vaikeuksia. Nimittäin, en tietenkään ole missään väittänyt, että nuo säännöt kumoutuisivat, päinvastoin, ne ovat tietämyksemme mukaan voimassa aina ja kaikkialla.
""Kerro vähän siitä mekanismista äläkä vain julista uskoasi, että jollain kummallisella tavalla se kumoutuminen vain tapahtuu.""
LOL. En ole väittänyt, etteivätkö ne olisi voimassa. Kysymyksessä on vain sinun oma typeryytesi, kun et osaa lukea, mitä termodynamiikan toinen pääsääntö itse kertoo: Eristetyn systeemin kokonaisentropia kasvaa. Siksi maapallon, joka ei ole eristetty systeemi, entropia voi kasvaa tai laskea, toinen pääsääntö ei sitä määrää.
""Tai kerro miten muuttolinnut ovat opetelleet vähän kerrassaan muuttamaan lopulta Hawaijille asti. Niinhän te opetatte muuttolintujen muuton kehittyneen, vuosi vuodelta aina vain kauemmas ja kauemmas. Mutta jos teiltä tuotakin kysyy niin solvauksia vaan tulee suurimmalta osalta evokkeja ja sitten teiltä pitäisi pyytää anteeksi. Jopa sellaista mikä on julkaistu tieteellisen julkaisun sivuilla kuten. Esimerkkejä niistä löytyy.""
Siinä ketjussahan tuo tuli jo ilmi. Kysymyksessä on mitä ilmeisimmin merelle eksyneiden lintujen populaatiosta ja muutto Alaskaan on tapahtunut niin, että eteläisimmille rannikoille (joko USA:n länsirannikolle tai Aasian rannikoille) muuttaneista linnuista osa on aina muuttanut hiven pohjoisemmaksi.
"Tai kerro miten muuttolinnut ovat opetelleet vähän kerrassaan muuttamaan lopulta Hawaijille asti"
Pystytkö vieläkään nimeämään yhtään lintua joka viettäisi kesät Alaskassa ja muuttaisi talveksi Havaijille? Ellet pysty, kysymykselläsi ei ole mitään järkevää arvoa.
Voisitko sitten valistaa Turun Yliopiston väkeä heidän tyhmyydestään.
http://vanha.physics.utu.fi/opiskelu/kurssit/UFYS1002/fys2.pdf.
Ko. luentomonisteen tekijällä on mennyt käsitteiden suljettu ja eristetty merkitykset vinksalleen.
Miksi käytät monikkoa yliopistojen yhteydessä?
""Voisitko sitten valistaa Turun Yliopiston väkeä heidän tyhmyydestään.
http://vanha.physics.utu.fi/opiskelu/kurssit/UFYS1002/fys2.pdf.""
En ole vastuussa yliopistojen luentomateriaaleista.
Monisteen tekijä käyttää sanaa suljettu tarkoittamaan eristetty. Mutta se on väärin, kuten voit vaikkapa vanhan-kissan tarjoamista linkeistä lukea.
Kapustarinta tai jotain sen sukulaisia, joilla ei välttämättä ole suomenkielisiä nimiä, on ainakin sellainen.
Mitä yrität tyhmyyksissäsi oikeastaan esittää, tiedätkö enää itsekään, vai joko mopo karkasi niin pahasti?
Otin yhteyttä tuosta asiasta ko. monisteen tekijään ja hän myönsi tuossa kohtaa olevan virheen ja lupasi myös korjata sen virheen.
""Kapustarinta tai jotain sen sukulaisia, joilla ei välttämättä ole suomenkielisiä nimiä, on ainakin sellainen.""
Niin, Möttöskä nimesi kapustarinnan. Se ei kuitenkaan elä lainkaan tuolla alueella. Me etsimme sen sukulaislajin, joka asuu. Mutta sen muuttoreitistä Alaskaan ei siis ole varmuutta.
""Mitä yrität tyhmyyksissäsi oikeastaan esittää, tiedätkö enää itsekään, vai joko mopo karkasi niin pahasti?""
Onko sinulla taas vaikeuksia ymmärtää keskustelun etenemistä? Tähän mennessä kukaan ei ole kertonut yhtään lintua, joka asustaisi talvet Hawaijilla ja kesät Alaskassa eli sellaista lintua, jonka Möttöskö aloituksessaan viittasi.
Pidä siis vain huolta omasta mopostasi.
"Kapustarinta tai jotain sen sukulaisia, joilla ei välttämättä ole suomenkielisiä nimiä,..."
Latinankielinen nimi on kaikilla. Kurmitsat lentävät tyypillisesti pitkiä muuttomatkoja. Amerikkalaiset arktiset kurmitsat talvehtivat aina tulimaata myöten, mutta minä en tiedä yhtäkään joka talvehtisi vain Havajilla. Tiedätkö sinä?
Latinankielisen nimen sijasta pitäisi oikeastaan puhua tieteellisestä nimestä. Esimerkiksi harjasusi hiski.k:n tieteellisen nimen Chrysocyon brachyurus, "kultakoira lyhythäntä", kaikki osat ovat kreikkaa. Latinaksi se olisi jotain sellaista kuin Aureocanis brevicaudatus.
En voinut vastustaa kiusausta pilkkujen .....miseen.
nim. Felis silvestris domesticus var. hyvingiensis
ja virheesi ulottuu nyt myös kuvitteelliseen lintuunkin!
"lintulaji pesii alaskassa, talvehtii hawajilla"
Tuo on karkea yleistys, todellisuudessa tuo kyseinen lintu pesii tundralla molemmin puolin Beringinsalmea ja talvehtii ympäri Tyyntä merta, Australiassa saakka. Hawaijilla talvehtii vain pieni osa tuosta lajista.
Se olisikin ihmeellistä, jos tuo laji talvehtisi _ainoastaan_ Hawaijilla, mutta kun on ympäri ämpäri Aasiaa ja Austraaliaa myöten, Kaliforniassakin.
Mikä tupakkajuttu? Mitäs möttöskä tälläkertaa on sekoilut? Kieltänyt tupakan haitallisuuden?
"Esimerkkejä niistä löytyy. "
Ahaa? Missä?
Syy, miksi 2 pääsääntö ei päde maapallolla lukee säännössä.
Olettaen että kyseessä ei ole vain möttöskä-maailman tapahtumat, ja oikeasti on ensinnäkin olemassa laji joka muutta alaska-hawaji väliä, niiin spekuloidaan hieman aiheella:
Koska maapallo on geologisesti aktiivinen, vulkaanisesti aktiivinen, tuliperäisiä saaria syntyy ja katoaa, ja tämä yhdistettynä jääkauden vaikutukseen, sekä muistamme galapakossaarten sirkut, tästä lyhyt looginen päätelmä; luonto on löytänyt keinon, lintulaji pesii alaskassa, talvehtii hawajilla. Millaisen prosessin kautta tälläiseen käyttäytymiseen on päädytty? Hyvä kysymys. Merkittävä tekiä on myös ilmavirrat, sekä merivirrat, jotka osaltaan määräävät lintujen muuttoreitit yhdistettynä niiden muuttoaikaan. Muuttujia on runsaasti, kiusallista. Lisäksi sen voisit kertoa mikä lintulaji muuttaa tätä väliä?
Ja miten näiden, luultavasti mielikuvituslintujesi, lajien käytös muuttuu seuraavan 50.000 vuoden aikana, toinen hyvä kysymys.
"Mikä tupakkajuttu? Mitäs möttöskä tälläkertaa on sekoilut? Kieltänyt tupakan haitallisuuden? "
MTV3 teki uutisen tupakasta 2,5 milj. vuotta vanhan fossiilin löytymisen vuoksi. Uutisessa kuitenkin toimittaja höpisi tupakan polttamisesta ja pureskelusta, josta Möttönen sitten riemastui, jotta apianihmisetkö niitä silloin käytti.
Vaan kun alkuperäisessä englannin kielisessä uutisessa ei ihan noin sanottu, ja kun MTV3:kin sitten korjasi uutistaan, niin Möttöskä ei vaan voinut todeta asiantilaa vaan mussutti mitä mussutti. Noloa katseltavaa näin ulkoapäin, mutta ilmeisesti tyypillistä käytöstä Möttöskältä (ja däng däng / Luomupässi komppasi).
"Mikä tupakkajuttu? Mitäs möttöskä tälläkertaa on sekoilut? Kieltänyt tupakan haitallisuuden?"
Maikkari uutisoi että Perusta on löytynyt 2,5 miljoonaa vuotta vanha kivettynyt tupakkakasvi mikä osoitti että tupakkaa poltettiin jo tuolloin. Möttöskä otti uutisen esille esimerkkinä siitä miten evot nielevät mitä tahansa.
Tosiasiassa kyse oli alkujaan engl. kiel. uutisesta, että tuo 2,5 miljoonaa vuotta vanha tupakkakasvi osoitti että tupakkakasvi on peräisin niiltä seuduilta. Siinä myös mainittiin että Perussa käytettiin tupakkaa jo ennen konkistadoreja. Maikkarin toimittaja sotkeutui ja kirjoitti että tupakkaa poltettiin jo 2,5 miljoonaa vuotta sitten.
Maikkari korjasi uutisensa, mutta Möttöskän ilakointi taisi jatkua senkin jälkeen...
vanha-kissa näköjään ehti ensin, samaan aikaan kun minä vasta kirjoitin...
Mutta kettu kyllä kirjoitti paremmin.
Vanha kettu on parempi kuin pussillinen uusia. (Tunnetaan myös variaatio 'vanha konstaapeli on parempi kuin bussillinen uusia'.)
oli erinomaisen naurettavaa, että Möttöskä väitti ajanmääritysmenetelmien olleen väärässä tuon uutisoinnin takia:
"Tämäkin asia todistaa vain sen, että evokkien aikamääritykset ovat ties mistä kaiveltuja."
Kun nimenomaan ajanmääritysmenetelmien oikeellisuuteen luottaen kykenimme olemaan varmoja, että yski Suomen tärkeimmistä medioista uutisoi virheellisesti. Mutta kreationisteilla on mustakin valkoista, koska Mortonin demoninsa panee heidät luulemaan virheellisesti.
Aivan sama vaikka osa niiistä linnuista talvehtisi kuussa. Kyse on kuitenkin niistä jotka norkoilevat Havajilla ja kykenevät lentämään sinne yhtä soittoa.
Otsikko on Hawaijin linnut. Asia on mielestäni selvitetty linnun tieteellistä nimeä myöten. Ei jäänyt historiaan luomisen ensimmäistä kiistatonta todistetta.