Tuntuu ihankun en saisi elää kuten toiset, omistaa kavereita ja pitää hauskaa. Ihankun mun kuuluu kokea vaan koko ajan pahaa oloa enkä ansaitse mitään hyvää tältä elämältä. Näin jokin tai joku mua rajottaa ja kieltää. Hyvä olisi tietää mikä sekö että oon ollu laitoksessa ja mua ollaan sanottu oikeen tosi sairaaks. Mutta kaikki mun ongelmat on johtunu siitä että mua kohtaan ollaan oltu väkivaltasia. Olo on turvaton, ihankun mun keho ei kuuluis mulle vaan sille voidaan aina yhä uudestaan ja uudestaan tehä pahaa, lihottaa, pakottaa syömään, pakottaa olemaan laitoksessa, vahingoittaa. Tiiän että noin ei saa asiat olla ja sisälläni huudan: ei mulle ei saa tehä pahaa ja pakottaa mihinkään. Ja se joka huutaa on yhä se pieni tyttö joka joutui hirveisiin tilanteisiin aikasemmin, mutta olenhan nyt jo aikuinen fyysisesti vaan henkisesti yhä sama kun ennen. Tuo vaikuttaa varmaan taas oudolta,mutta kukaan tässä maailmassa ei koskaan ymmärrä mitä ja minkälaista kärsimystä mulle ollaan aiheutettu. Sisälläni elän uudestaan kaikki ne hetket ja taistelen ja huudan vastaan, vaikka olenkin vaan paikoillani ja hiljaa. Mutta tuo tunne mun sisällä on semmonen aina kun mielen valtaa kaikki hirveet muistot. Nyt haluan kostaa, rangasta. Toivon että kaikki ne kamalat ihmiset saa joku päivä ansionsa mukaan rangaistuksen. Vaan olen voimaton tekemään mitään. Mitä niille tekisin? En mitään, miks satuttaisin ihmisiä joilla päässä viiraa tuplasti enemmän kun mulla? En mä satuta koskaan en oo nii sairas kun ne ketkä on satuttanu mua! Haluan vihata niitä enemmän kun mitään koko maailmassa, vaan ei tule vihan tunnetta vaikka toivoisin et tulis nyt. Tiiän ketkä ansaitsee samanlaisen elämän kun mulla on ja on ollu just ne kamalat järkyttävät että haluan haukkua ....en kestä.
Saako mt-potilas elää kuten "normaalit"?
tyttö parka
1448
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä, on toisaalta vapauttavaa ja lohduttavaa tajuta, että on terveempi kuin esimerkiksi kaltoinkohdelleet vanhempansa. Omat vanhempani olivat alkoholisteja, isäni hyvin kierolla tavalla temppuileva ja manipuloiva juoppo. On vapauttavaa pystyä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Sehän kalvaa vain itseä ja vihaamalla sama paska jatkuu hamaan hautaan saakka elämää vahingoittamassa. Minä olen antanut anteeksi vanhemmilleni. He ovat heikompia kuin minä! Enkä suostu enää vetämään heidän elämänsä taakkaa mukanani, vaan seison omilla jaloillani!