Te olette käyneet hitaaksi kuulemaan minun totuuteni sanomaa. Teidän tulisi ojentautua sen mukaan. Nyt sinä ikään kuin ilottelet sen loisteessa ottamatta siitä vaaria. Te etsitte tilaisuuksia, mitä erilaisempia, erikoisempia, lippujen heilutuksia ja monia muita ulkoisia muotoja. Kun sitä vastoin teidän tulisi pysähtyä kiireisessä elämänne juoksussa, tutkia minun sanaani, hiljentyen edessäni. Silloin Minä pääsisin teille puhumaan itse kullekin, ohjaamaan teitä pyhityselämään ja erottautumaan enemmän minulle.
Minulla, teidän Herrallanne on teille paljon asiaa ja monia tehtäviä!
Älkää luottako ja sydäntänne kiinnittäkö tähän näkyvään tavaraan, rahaan ja pörsseihin. Tällä kaikella te voitte asioida minun valtakuntani työn hyväksi. Mutta jos sydämemme kiinnittyy näihin, silloin ne tulevat teille ansaksi ja paulaksi. Niistä tulee teille kahle, te ette voi olla minun kädessäni ja käytössäni (1. Joh.kirje 2:15). Älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Teidän tulee tehdä parannus kaikesta tällaisesta, sillä se todistaa teille sen, ettette rakasta minua, teidän Vapahtajaanne sellaisella rakkaudella kuin tulisi. Minä armahdan ja annan anteeksi kaiken rakkaudettomuutenne, kun nöyrrytte tuomiten ne poispantaviksi. Kun rakkauden tuli syttyy minua kohtaan, te annatte anteeksi kaiken toinen toisillenne, rakastaen toisianne.
Minulla on suuri huoli minun morsiusseurakunnastani ja yksilöistä, kun se on penseyden vallassa. Se ei ole kylmä eikä palava (Ilm. 3:15-16), vaikka Minä tahtoisin tuleni sytyttää palamaan!
Te minun omani, jotka ette ole vielä nähneet minun sanastani sitä totuutta, että kaikki uudestisyntyneet ihmiset ovat samaa Jumalan perhettä, kuninkaallista papistoa, pyhää heimoa ja omaisuuskansaa (1.Piet. 2:9). Teidän tulee nähdä tämä totuus sanastani. Teidän tulee se tunnustaa ja toimia sen mukaan. Minä en ole antanut uhriani vain muutamien puolesta, vaan sama uhri on annettu kaikkien edestä. Kun minun omani yhdistyvät, annan Minä seurakunnalleni suuren voiman ja pelottomuuden.
Jotka olette johtajia ja vastuunkantajia seurakunnissa, teille Minä sanon, Herranne ja Vapahtajanne, teidän itsenne tulee käydä lauman edellä ollen esimerkkinä muille. Jättäkää pois maailmallisuus, tulkaa palaviksi, täyttykää Pyhän Henkeni voimalla, ottakaa vastaan armolahjojani ja antakaa niiden vapaasti vaikuttaa omassa palvelutehtävässänne. Nämä kaikki auttavat teitä palvelustyössänne niin, että itse ette väsy ettekä ole voimattomia.
Teidän tulee myös antaa tilaa seurakunnissanne toimia niiden, joita Minä suosittelen voiteluni ja armolahjojeni kautta.
Antakaa heille mahdollisuuksia tuoda esiin kaikkea sitä tervettä, Sanaani perustuvaa Pyhän Hengen toimintaa armolahjojen, todistusten ym. muodossa. Silloin teidän seurakuntanne alkaa elää ja minun Hengen hedelmäni alkaa tuottaa hedelmää taivasten valtakunnalle.
Tuokaa esiin tervettä Sanan opetusta, jättäkää vitsailut ja juttujen kertomiset pois. Älkää myöskään puhuko pahaa toisistanne nostaaksenne omaa asemaanne. Minä Herra lupaan Sanassani, jos sinä tuot esiin jaloa etkä arvotonta, saat sinä olla minun suunani (Jer. 15:19).

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ottakaa kaikessa ohjeet minulta, sillä Minä, teidän Vapahtajanne olen tullut teille viisaudeksi, vanhurskaudeksi ja
pyhitykseksi. Kunnioittakaa toisianne, pitäkää toista parempana kuin itseänne.
Tehkää myös parannus rahanahneudesta, jotka siihen olette kietoutuneet. Minä, Herra, joka olen teidät kutsunut, pidän teidän tarpeistanne huolen.
Pitkää kuria ja järjestystä seurakunnassani, älkääkä antako myöskään vieraiden oppien tunkeutua seurakuntaan missään muodossa!
Varoittakaa noituudesta, horoskoopeista ja spiritismistä!
Varoittakaa televisio-ohjelmista, videofilmeistä, pornokuvista ja älkääkä itsekään olko niihin osallisia!
Taistelkaa puhtaan opin ja Herralle erotetun elämän puolesta. Silloin te voitte rauhoittaa sydämenne minun edessäni ja saatte elää Jumalan tekojen keskellä. Sitten kun tulette minun ilmestymiseni päivänä kasvojeni eteen, te ette tarvitse häveten tulla ja saatte täyden palkan minun haavoitetusta kädestäni, sanoo seurakunnan Herra, Jeesus teille.
Vaikka Minä, teidän Herranne olen antanut nuhteen sanan, niin ei se kuitenkaan teihin kaikkiin sovellu, sillä teidän
joukossanne on tunnollisia työni tekijöitä, jotka olette kilvoitelleet Sanaani noudattaen. Mutta tämä nuhtelu on rakkauden sanoma minun rakastavalta sydämeltäni, että te ymmärtäisitte kääntyä parannuksessa minun puoleeni
ja pääsette suuremmista siunauksista osalliseksi tullessanne vapaiksi uudistavan armoni ja vereni puhdistavan voiman kautta.
Teidän tulee kääntyä minun puoleeni kokosydämisesti hyljäten tuomiten pois elämästänne kaikki paha meno ja syntielämä!
Minä annan siihen voiman, kun te käännytte minun puoleeni parannuksessa. Minä annan synnit ja pahat teot anteeksi puhdistaen verelläni. Samalla Minä annan voiman uuteen elämään. Älkää puhuko pahaa toisistanne, älkääkä myöskään kadehtiko toistanne.
Te, jotka tahdotte olla minun kädessäni ja käytössäni, tulkaa minun eteeni kodeissanne.
Kun te tulette kokosydämisesti, silloin Minä teidän Herranne valtaan teidät pyhyydelläni ja voimallani. Te viette kantaen astioissanne Minun voimaani myös tilaisuuksiin ja seurakuntiinne. Niistä paikoista tulee minulle pyhitettyjä tilaisuuksia.
Silloin Minä alan toimia ennen näkemättömällä ja kokemattomalla tavalla!
Enkelin sanoma Urho Kyllöselle syyskuussa 1992
Enkelillä oli viesti, joka kuului seuraavasti: ”Tuomiot, tuomiot, tuomiot ovat tulossa; aikaa ei enää anneta.