Otin eilen ilalla puhelun Mäenpäälle. "Kui sää tuntemattomasta numerosta soitat", Mäenpää aloitti. Olisin kysyllyt vapauspuolueen tilanteesta, mutta Olavi ei suostunut puhumaan. Oli kuulemma tullut samana iltana yli kymmenen häirikkösoittoa.
Soitin Olaville
kalle hello
8213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja vielä kerrran: ON!!11!
Turkulainen muurasi itsensä vahingossa kellariinsa
25.11.2010 19:36 | Kommentit 0
Turku. Turkulainen eläkeläinen halusi muurata kellarinsa sisäänkäynnin umpeen. Työ onnistui muuten mainiosti, mutta sen päätteeksi mies huomasi muuranneensa itsensä sisälle kellariin.
"Hupsista, voisi sanoa. Hän oli väärällä puolella muuria, kun työ oli tullut valmiiksi", poliisi kuvaili lausunnossaan, jossa teko määriteltiin melko tyhmäksi.
Eläkeläinen vietti useita päiviä jumissa kellarissa. Onni onnettomuudessa oli, että työhön ryhtyessään hän oli tiiliskiivien ja laastin lisäksi varautunut myös ruualla ja juomalla.
Lopulta hän päätti, että kellarissa istuminen sai riittää. Koska juuri valmistunut oma seinä olisi ollut ikävä rikkoa, mies päätti mieluummin rikkoa naapurin seinän.
Eläkeläinen oli riidellyt naapuriensa kanssa jo jonkin aikaa, ja naapurit ilmoittivat poliisille kellarikerroksesta kuuluneista poraamisen äänistä. Kun mies lopulta ilmestyi toiselta puolen ulos, olivat poliisit häntä vastassa
Luulisi että nämä naapurit olisivat olleet jo totaalisen tottuneita kellarista kantautuneisiin poraamisen ääniin, mutta ei kai sitten.
Minäkin soitin Olalle ja kiitin häntä monista hyvistä neuvoista, joita tarvitaan epäsosiaalisen elämäntavan ylläpitämiseen. Ola ei sanonut suoraan, sehän olisikin jo harvinainen tapahtuma, että hänen on kiittäminen tampereen Seppoa monestakin syystä mm. Seppo on maksanut Olan pikavippejä, ruokkoja ja osan sakoistakin ihan vain hyvyyttään. Puulastoilla kellejään lypsävä tyrvään aasi ei ole tätäkään asiaa ymmärtänyt, joten hänen onkin syytä pikaisesti vetäytyä sairauseläkkeelle ja suljettuun hoitoon kuten turun rupusakin muutenkin.
ja Olan puhelimen kaiuttimesta kuului aivan sevästi käteenvetämisen ääniä. Ola lopetti puhelun ja sanoi: noi helvetin hinttisoittajat tarvisi kuohita!
Oliko mehukestit sano?
Nimimerkki -tässä totuus- taitaa olla yksi pillittävä mukanyrkkeilijä mamupoika, jonka kanssa Ola kaiket päivät hengaile
mun mielestä sano on tosi ilkeää sano kun joku esiintyy eva jalosena sano. eva jalonen on sano mun keksimä mielikuvitusolento sano eikä sitä saa käyttää sano kukaan muu kuin minä sano!