Sykopatti?

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen laatiman mielentilalausunnon mukaan potilaidensa kuolemiin syylliseksi todetulla perushoitajalla on persoonallisuushäiriö. Syyttäjän mukaan häiriö voi selittää hoitajan tekemiä henkirikoksia.

Perushoitaja Aino Nykoppille tehdyn mielentilatutkimuksen tulokset luettiin osin tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Lausunnon mukaan naisen syyntakeisuus ei ole kuitenkaan alentunut, sillä persoonallisuuden häiriö ei ole luokiteltavissa psyykkiseksi sairaudeksi. Hän on ymmärtänyt tekonsa ja tiennyt niiden olevan lakien ja sääntöjen vastaisia.
Poikkeuksellinen taipumus valehteluun

Mielentilalausunnon mukaan syytetyn käyttäytymisessä on tavattu vakavia häiriöitä jo nuoruusiässä. Hänellä on poikkeuksellisen runsas taipumus valehteluun ja hän on kyvykäs manipuloimaan muita ihmisiä näennäisen ystävällisellä ja miellyttävällä käyttäytymisellään. Hänessä on psykopaatin piirteitä.

Normaalisti mielentilatutkimuksen tulokset ovat salaisia, mutta julkistamiseen päädyttiin jutun poikkeuksellisuuden sekä yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Syyttäjän mukaan on tärkeää, että teon vaikuttimia päästään arvioimaan myös julkisuudessa, jotta vastaavanlaiset teot voitaisiin tulevaisuudessa estää.
Syyttäjä: Näin häiriö selittää rikosta

Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto totesi syytetyn toimineen sydämellisesti ja ikään kuin "lumonneen" uhrinsa. Syyttäjän mielestä persoonallisuushäiriö selittää perushoitajan tekemiä rikoksia seuraavin tavoin:

1. Syytetyllä on poikkeuksellisen voimakas taipumus valehdella.

2. Hän on kyvykäs manipuloimaan muita ja antamaan valheellisen, empaattisen vaikutelman.

3. Hänellä on heikko itsetunto.

4. Hän syyttää muita, jos joutuu vaikeuksiin ja kaunistelee omia tekojaan.

5. Hän ei kadu tai tunne ahdistusta. Syytetyltä puuttuu syyllisyyden tunto.

Syyttäjä vaatii Nykoppille elinkautista vankeusrangaistusta muun muassa viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Hän myrkytti potilaitaan, pääosin heikossa kunnossa olleita vanhuksia, vuosina 2004-2009.

Nykopp itse on kiistänyt syyllistyneensä syytteessä kuvattuihin tekohin. Hän myös vastusti mielentilalausunnon julkistamista. Varsinainen tuomio asiassa annetaan ennen joulua.
3125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Anna meidän miesten kaikki kestää.

Äänestä

Hoitsut ovat sadisteja. Myös narsistin piirteisiin kuuluu patologinen valehtelu ja henkisen pahoinvoinnin tuottaminen huonon itsetunnon seurauksena. Sadisti aiheuttaa tahallaan henkistä pahoinvointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on on ... kirjoitti:

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen laatiman mielentilalausunnon mukaan potilaidensa kuolemiin syylliseksi todetulla perushoitajalla on persoonallisuushäiriö. Syyttäjän mukaan häiriö voi selittää hoitajan tekemiä henkirikoksia.

Perushoitaja Aino Nykoppille tehdyn mielentilatutkimuksen tulokset luettiin osin tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Lausunnon mukaan naisen syyntakeisuus ei ole kuitenkaan alentunut, sillä persoonallisuuden häiriö ei ole luokiteltavissa psyykkiseksi sairaudeksi. Hän on ymmärtänyt tekonsa ja tiennyt niiden olevan lakien ja sääntöjen vastaisia.
Poikkeuksellinen taipumus valehteluun

Mielentilalausunnon mukaan syytetyn käyttäytymisessä on tavattu vakavia häiriöitä jo nuoruusiässä. Hänellä on poikkeuksellisen runsas taipumus valehteluun ja hän on kyvykäs manipuloimaan muita ihmisiä näennäisen ystävällisellä ja miellyttävällä käyttäytymisellään. Hänessä on psykopaatin piirteitä.

Normaalisti mielentilatutkimuksen tulokset ovat salaisia, mutta julkistamiseen päädyttiin jutun poikkeuksellisuuden sekä yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi. Syyttäjän mukaan on tärkeää, että teon vaikuttimia päästään arvioimaan myös julkisuudessa, jotta vastaavanlaiset teot voitaisiin tulevaisuudessa estää.
Syyttäjä: Näin häiriö selittää rikosta

Valtionsyyttäjä Leena Metsäpelto totesi syytetyn toimineen sydämellisesti ja ikään kuin "lumonneen" uhrinsa. Syyttäjän mielestä persoonallisuushäiriö selittää perushoitajan tekemiä rikoksia seuraavin tavoin:

1. Syytetyllä on poikkeuksellisen voimakas taipumus valehdella.

2. Hän on kyvykäs manipuloimaan muita ja antamaan valheellisen, empaattisen vaikutelman.

3. Hänellä on heikko itsetunto.

4. Hän syyttää muita, jos joutuu vaikeuksiin ja kaunistelee omia tekojaan.

5. Hän ei kadu tai tunne ahdistusta. Syytetyltä puuttuu syyllisyyden tunto.

Syyttäjä vaatii Nykoppille elinkautista vankeusrangaistusta muun muassa viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Hän myrkytti potilaitaan, pääosin heikossa kunnossa olleita vanhuksia, vuosina 2004-2009.

Nykopp itse on kiistänyt syyllistyneensä syytteessä kuvattuihin tekohin. Hän myös vastusti mielentilalausunnon julkistamista. Varsinainen tuomio asiassa annetaan ennen joulua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu