Shoppailuhullu

Olen shoppailuhullu, rakastan varsinkin takkeja yli kaiken, laskeskelin, että olen kahden viime vuoden aikana ostanut takkeja 4300 eurolla, osa on ollut alennuksessa, joten jos olisin maksanut jokaisesta täyden hinnan, olisin maksanut 7100 euora. Suosin sellaisia merkkejä kuin Rils, Face, Mexx, STI, Moncler, Manuela Conti, Espirit ym. Ihan turha kysyä, mitä teen niin monella takilla, käytän sen mukaan kun ehdin, joku jää kaappiin, en vain voi vastustaa kaunista takkia. Juu.. kaappitilaa löytyy ruhtinaallisesti. Ja voisihan maksaa yhdestä takista 1000,- eihän silloin kovin montaa takkia saisikaan, mutta nautin siitä, että minulla löytyy säälle kun säälle sopivan paksu ja sopivan lämmin takki, ja saa valita takin muun vaatetuksen mukaan. Onneksi en ole tämän takia taloudellisissa ongelmissa, ei ole luottovelkaa, eikä sen puolin muitakaan velkoja. En ole joutunut luopumaan mistään muusta tämän hulluuden takia. Asunto on oma ja kauniisti ja laadukkaasti sisustettu, minulla on kaikkea muutakin mitä tarvitsen. Takit vaan ovat niin ihania. Toki ostelen myös aika paljon kenkiä ja saappaita, mutta en samalla lailla. Olenko yksin tämän hulluuden kanssa, vai löytyykö muita? Laukkuhulluja, Kenkähulluja?
2379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tunnustaudun myös takkihulluksi (myös kenkä-, vaate- & laukkuhulluksi).

Viimeksi kun laskin, niin takkeja oli 29kpl. Tämän jälkeen on tullut suunnilleen pari ostettua lisää.

Äänestä

Löytyy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minäkö? kirjoitti:

Olen shoppailuhullu, rakastan varsinkin takkeja yli kaiken, laskeskelin, että olen kahden viime vuoden aikana ostanut takkeja 4300 eurolla, osa on ollut alennuksessa, joten jos olisin maksanut jokaisesta täyden hinnan, olisin maksanut 7100 euora. Suosin sellaisia merkkejä kuin Rils, Face, Mexx, STI, Moncler, Manuela Conti, Espirit ym. Ihan turha kysyä, mitä teen niin monella takilla, käytän sen mukaan kun ehdin, joku jää kaappiin, en vain voi vastustaa kaunista takkia. Juu.. kaappitilaa löytyy ruhtinaallisesti. Ja voisihan maksaa yhdestä takista 1000,- eihän silloin kovin montaa takkia saisikaan, mutta nautin siitä, että minulla löytyy säälle kun säälle sopivan paksu ja sopivan lämmin takki, ja saa valita takin muun vaatetuksen mukaan. Onneksi en ole tämän takia taloudellisissa ongelmissa, ei ole luottovelkaa, eikä sen puolin muitakaan velkoja. En ole joutunut luopumaan mistään muusta tämän hulluuden takia. Asunto on oma ja kauniisti ja laadukkaasti sisustettu, minulla on kaikkea muutakin mitä tarvitsen. Takit vaan ovat niin ihania. Toki ostelen myös aika paljon kenkiä ja saappaita, mutta en samalla lailla. Olenko yksin tämän hulluuden kanssa, vai löytyykö muita? Laukkuhulluja, Kenkähulluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu