Oliskohan noissa suurten valtapuolueiden omissa toimissa jotain mennyt vikaan, kun kansa aikoo äänestää muutoksen puolesta? Turha se on syyttää puoluieita jotka eivät ole tätä sotkua ja rikollisten hyysäystä ole saaneet aikaan. Oliskohan katsottava omaan pesään ja kuunneltava "kentän ääntä" herkemmällä korvalla.
Miksi syytellään Perus Suomalaisia "Protestipuolueeksi"???
Tosi on
10152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Käyttää naurettavaa nimimerkkiä, joka kertoo vakuuttelun tarpeesta, kun taustalta löytyy massiivinen äärioikeistolaisten veropakolaisten halu alistaa suomalaiset ilmaiseksi orjatyövoimaksi. Ulkomailta johdettua roskasakkia ei kenenkään työläisen, työttömän , tai eläkeläisen, lapsiperheitten etenkään (persuissa on pedofiileja ja ne haluavat pedofiilien ääniä) kannata erehtyä peloissaan äänestämään.
Työväestönkin asiaa ajaa Vasemmistoliitto, jolle äänet kannattaa keskittää. Vasemmistoliiton Paavo Arhenmäkeä kannattaa kuunnella ja häneen voi luottaa.
Suomessa on rauha nyt.
jotka ovat vallasssa olleet ovat täysiä paskapuolueita. Näkeehän sen tuloksista kun kohta miljoona köyhää Suomessa....vai joko on ylikin.
Juuri näin,nyt nämä penteleen kusettajien puntit alkavat vapisemaan kun PS on kohta suurin puolue!
Ei auta enään valehtelu tai annin naaman vääntely sillä nyt Suomalaisten olot paremmiksi ja siihen auttaa vain PS!
Siksi syytetään, koska ovat syyllisiä. Pedofiilien äärioikeistolaisten porvareitten huijaripuolue. Kokkareitten jatkepuoluetta johdetaan ulkomailta, Brysselistä missä se limanuljaska Soini istuu Bilderbergin kynttiläillallisilla sairaasti hohottaen ihramahaansa, kun on saanut paniikkinappulaa painamalla pelokkaat ja epävarmat suomalaiset haluamaan lisää jatkoa kokoomushallituksen politiikalle, sillä sitähän se p-"suomalaisten" ontto puhe todellisuudessa on. Pelkkä raaka ja julma vale ja huijaus.
Työväestö keskittäkää äänet Vasemmistoliitolle, niin saadaan ihmisille parempaa tulevaisuutta, kaikille.
Meillä on jo olemassa puolue, jonka kautta oikeudenmukaisemman Suomen haave toteutuu: VASEMMISTOLIITTO.
Työväestön, eläkeläisten, lapsiperheitten, opiskelijoitten, ay-liikkeen, jokaisen tavallisen suomalaisen asiaa tehokkaasti tulee ajamaan Vasemmistoliitto, keskittäkää äänenne Paavon porukoille, siellä ei leikitä johtajia, vaan tehdään yhteistyötä kotimaisen orjatyövoiman käytön vastustamiseksi.
Poroporvareita huijari-p-"suomalaisia" boikottiin ja kaikki joukolla Vasemmistoliiton taakse. Niin se toimii.
surkea runkkareiden puolue,vanhoja sika-kommareita väärällään.
Suomen suurimpien rikollisjärjestöjen kaikki touhut on menneet FANTASTISESTI vituiks, toivottavasti persut korjaa jäljet!
Late Lapista.
Olisi se mukava, kun kansakin voisi sanoa Suomen elämän menosta "Fantastista".