Finis SDP

Sdp loi virkakoneiston,
joka valitsee virkojen haltijat/ toimenhaltijat,
jotka valvovat virkojen virkaetuja, työsopimuksia ja palkoja.
Sdp on virkakoneisto, toimenhaltijoille
se valitsee itsensä ja valvoo koneistossaan viran- ja toimenhaltijoiden etuja.
Tämä näkyi hyvin jo 1970-luvulla.
SDP loi virkoja/toimia aktiivisille jäsenilleen,
ollen työnantaja työntekijä,
palkat maksoi kunta ja valtio.  Tämä on se oikea hyvä toveri akseli.

Suomalaista vasemmistoa ei köyhän asiat kiinnosta.
Asia on todistettu Työväen sivistysliiton teettämällä tutkimuksella.
SDP:n perusturvavastaisuus on näkynyt vuodesta 1985 lähtien.
SDP, ei ole perusturvan valvonta tai puolustaja puolue.
Aseveli/toveri akselilla virkailijoille toimenhaltijoille saavutetut ja hankittavat edut, ovat ensi sijaisia, ei köyhien asiat

STT.
Pienituloiseksi lasketaan yksin asuva, jonka tulot ovat vuodessa enintään noin 13 000 eli kuukaudessa vajaat 1 100 euroa.
Suomalaisten selvä enemmistö joutuu tyytymään alle 25 000 euron vuosituloihin, käy ilmi Verohallituksen keskiviikkona julkistamista tiedoista.
Suomessa oli viime vuonna noin 4,8 miljoonaa verovelvollista, ja lähes 3,4 miljoonan tulot jäivät alle 25 000 euroon.

Alle 10 000 euron vuosiansioihin joutui viime vuonna 2009 tyytymään vajaat 1,7 miljoonaa suomalaista.
.
177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on ammatti politiikkojen ja jäsenkirja jäsenien etujärjestö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


. kirjoitti:

Sdp loi virkakoneiston,
joka valitsee virkojen haltijat/ toimenhaltijat,
jotka valvovat virkojen virkaetuja, työsopimuksia ja palkoja.
Sdp on virkakoneisto, toimenhaltijoille
se valitsee itsensä ja valvoo koneistossaan viran- ja toimenhaltijoiden etuja.
Tämä näkyi hyvin jo 1970-luvulla.
SDP loi virkoja/toimia aktiivisille jäsenilleen,
ollen työnantaja työntekijä,
palkat maksoi kunta ja valtio.  Tämä on se oikea hyvä toveri akseli.

Suomalaista vasemmistoa ei köyhän asiat kiinnosta.
Asia on todistettu Työväen sivistysliiton teettämällä tutkimuksella.
SDP:n perusturvavastaisuus on näkynyt vuodesta 1985 lähtien.
SDP, ei ole perusturvan valvonta tai puolustaja puolue.
Aseveli/toveri akselilla virkailijoille toimenhaltijoille saavutetut ja hankittavat edut, ovat ensi sijaisia, ei köyhien asiat

STT.
Pienituloiseksi lasketaan yksin asuva, jonka tulot ovat vuodessa enintään noin 13 000 eli kuukaudessa vajaat 1 100 euroa.
Suomalaisten selvä enemmistö joutuu tyytymään alle 25 000 euron vuosituloihin, käy ilmi Verohallituksen keskiviikkona julkistamista tiedoista.
Suomessa oli viime vuonna noin 4,8 miljoonaa verovelvollista, ja lähes 3,4 miljoonan tulot jäivät alle 25 000 euroon.

Alle 10 000 euron vuosiansioihin joutui viime vuonna 2009 tyytymään vajaat 1,7 miljoonaa suomalaista.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu