Vaara uhkaa

Olen itse kirkosta eronnut jo joskus 15 vuotta sitten, ja uskontoja pidän hölynpölynä joita ne sisällöltään ovatkin. Mutta....ihminen on homo magicus, eikä tiettyjä henkisiä ja 'hengellisiä' pyrkimyksiä ja tarpita voi poistaa. Uskonnot eivät koskaan kokonaan katoa, vaan korvautuvat uusilla. Tässä piilee vaara.

Suurin uhka on islam, joka on nopeimmin kasvava uskonto kaikkialla maailmassa tällä hetkellä. Tämä ei tarkoita sitä, että islam olisi ainut, tai edes lopullinen uhkakuva uudesta voittoisasta uskonnosta, sillä islamkin saattaa saada vakavan kilpailija jostain mistä meillä ei ole edes vielä tietoa. Maailmassa on tuhansia uskontoja, ja tutkimusten mukaan keskimäärin kaksi uutta syntyy joka päivä.

Olemme oppineet suhteellisen vapaaseen ja liberaaliin elämäntapaan, mikä on koskenut niin periaatteellista uskonnonvapautta, mielipiteen vapautta, seksuaalista vapautta - myös naisille - kuin ruumiinkulttuurinkin vapautta. Olemme voineet saunoa yhdessä, miehet ja naiset, ja juosta sieltä julkisemmallakin paikalla syntymäasussa uimaan tai hankeen. Eikä mikään laki tai sharia ole kieltänyt miehiä kulkemasta hawajipaita päällä kadulla, tai naisia minihameissaan. Ja naisillamme on ollut sama oikeus kuin miehilläkin kulkea vapaasti, ja lähteä tapaamansa miehen mukaan ilman, että jokin siveyspoliisi on tullut perässä pidättämään naista ja vienyt tätä ammuttavaksi lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen.

On hyväksyttävä se tosiasia, että jokaisella ihmisyhteisöllä on jokin ei-maallinen usko- tai uskomusjärjestelmä. Emme voi loputtomasti taistella uskontoja vastaan tarjoamatta tilalle mitään. Tyhjiö täyttyy aina jollain, halusimme sitä tai ei. Siksi on yhtä tärkeää miettiä mitä annamme vastineeksi kristinuskolle, kuin vain taistella sitä vastaan.

Itse pidän järkevänä vastineena jonkinlaista epädogmaattista luonnonuskontoa, tai uskomusjärjestelmää joka ei ole suoranaisessa ristiriidassa rationaalisen ajattelun kanssa, eikä uhkaa tiedettä. Tämä olisi paitsi vapautus kirkosta ja kristillisestä mytologiasta, myös Pohjolan pelastus muistakin ulkoa tulevista uhkakuvista.
12309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Eipä ole olemattomien palvominen vielä tullut mieleen ja en tunne eläväni missään tyhjiössä :)
Ihmisiä ei voi enää hallita pelottelemalla ja uhkakuvilla.

Äänestä
  • Luontoon perustuvassa 'uskomuksessa' ei palvota mitään eikä ketään. Et elä tyhjiössä, koska saatat olla ns. tiedeuskovainen jonka maailmaan ei mahdu muu kuin tieteen tuntema atomimaailma - uskonto sekin. Eikä ihmisiä voisikaan pelotella taikauskoisilla uhkakuvilla jos kerran mihinkään korkeampaan auktoriteettiin ei uskottaisi. Koeta tajuta, ihminen ei ole homo sapiens (viisas ihminen) - vain täysi idiootti ja naivi uskoo sellaiseen.

    Äänestä

  • Unchrist kirjoitti:

    Luontoon perustuvassa 'uskomuksessa' ei palvota mitään eikä ketään. Et elä tyhjiössä, koska saatat olla ns. tiedeuskovainen jonka maailmaan ei mahdu muu kuin tieteen tuntema atomimaailma - uskonto sekin. Eikä ihmisiä voisikaan pelotella taikauskoisilla uhkakuvilla jos kerran mihinkään korkeampaan auktoriteettiin ei uskottaisi. Koeta tajuta, ihminen ei ole homo sapiens (viisas ihminen) - vain täysi idiootti ja naivi uskoo sellaiseen.

    ei ihminen tarvitse mitään uskontoa

    Äänestä

  • vapaa.. kirjoitti:

    ei ihminen tarvitse mitään uskontoa

    ..täysin rehellistä agnostikkoa tiedät? Ellei usko johonkin mytologiaan, niin sitten materialistiseen, atomistiseen tiedeuskoon.

    Käsitätkö edes mitä sana usko tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että USKOO johonkin, vaikkapa siihen, ettei muuta todellisuutta ole olemassa kuin se minkä tiede tuntee.

    Taidat elää USKOSSA!

    on se nähty, miten herkkäuskoisia kusetetaan .... tänäänkin, heh

    Äänestä

  • Unchrist kirjoitti:

    ..täysin rehellistä agnostikkoa tiedät? Ellei usko johonkin mytologiaan, niin sitten materialistiseen, atomistiseen tiedeuskoon.

    Käsitätkö edes mitä sana usko tarkoittaa. Se tarkoittaa sitä, että USKOO johonkin, vaikkapa siihen, ettei muuta todellisuutta ole olemassa kuin se minkä tiede tuntee.

    Taidat elää USKOSSA!

    Pitäisikö tämä tulkita niin, että uskon vastakohta on skeptisismi? Mihin katoaa kriittinen ajattelu, joka antaa kuitenkin myönnytyksiä ulkomaailman olemassaololle? Epäilemättä kaikki, mitä tiedoksi voi väittää, vaatii sen, että siihen uskoo (huom. Tiedon klassinen analyysi: Tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. En käsittele nyt tämän paradokseja sen tarkemmin.), mutta se ei tee siitä vielä uskontoa! Uskonto on järjestäytynyttä toimintaa, uskominen laajassa näkökannassa (kuten sinä näytät edustavan) tarkoittaa ylipäätään, että pitää jotain asiaa totena.

    Ihmettelen myös, miksi ihmiset pelkäävät islamia? Suurin osa islamilaisista on tapauskovia, niinkuin kristitytkin, ainakin modernisoituneimmissa islamilaisissa maissa (mm. Turkki) ja islamilaisista pieni vähemmistö on äänekästä ja radikaalia puoluetta, samoin kuin kristityt. Islaminusko ei tule saamaan jalansijaa maallistuneessa Suomessa sen paremmin kuin mikään muukaan uskonto. Mihin muuten perustat väitteesi, että ihminen tarvitsee jotain uskontoa, eli miten perustelet, että ihminen on "homo magicus"?

    Äänestä

nopeimmin kasvava uskonto, mutta ainakin länsimaissa uskonnottomuus kasvaa nopeimmin. Uskonnottomat käsittävät ateistit, agnostikot ja muut, jota viis välittävät uskonnoista. Suomessa uskontojen ulkopuolelle kuuluvia on jo miljoona. Äskettäin BBC julkaisi tutkimuksen, jossa 52% briteistä valitsi kohdan "no religion".

Ehkä vieläkin tarkeämpi tekijä on uskontojen "laimistuminen". Kirjoituksia ei enää pidetä absoluuttisena totena, vaan niitä tulkitaan sopivasti.

Fundamentalisteille pahin vihollinen on länsimainen vapaa yhteiskunta, internet, vapaa lehdistö, sananvapaus ja ihmisoikeuksien julistus.

Äänestä
  • ..ehkä euroopalaiseen kantaväestöön, ja jo entuudestaan kristittyihin maahanmuuttajiin, mutta tuskin paljonkaan siihen väkeen joka tulee Aasian ja Afrikan muslimialueilta.

    Äänestä

Ihminen on todellakin uskonnollinen ihminen, homo religiosus kuitenkin enemmän kuin homo magicus. Yhtään uskonnotonta kulttuuria ei tunneta, eikä sellaista ole koskaan ollut, eikä ole tänäänkään. En näe islamia sellaisena uhkänä kuin sinä nät, enkä pidä hyvänä uhkakuvien lietsomista. Sen sijaaan esim. valtion tuki uskontojen tieteelliselle tutkimukselle teologisissa tiedekunnissa ja humanistisessa tiedekunnassa on tehokas "ase" uskontojen radikalisoitumista vastaan. Samoin valtion tuella koulutetut imaamit voisivat olla suomalaisen islamin kannalta hyvä asia estäen sen radiakalisoitumista ja marginalisoutumista. Uskonnon opetus koulussa samoin lisää tietoa, avartaa maailmaa ja lisää suvaitsevaisuutta.

Äänestä
  • " Emme voi loputtomasti taistella uskontoja vastaan tarjoamatta tilalle mitään. Tyhjiö täyttyy aina jollain, halusimme sitä tai ei. Siksi on yhtä tärkeää miettiä mitä annamme vastineeksi kristinuskolle, kuin vain taistella sitä vastaan. "

    Uskontoja vastaan ihmiskunta on käynyt ja käy jatkuvaa ideologista taistelua. Uskomukset syntyivät tiedon puutteessa ja ilmiöiden syiden väärien johtopäätösten tuloksena. Tieto ja uskomukset ovat kulkeneet ihmiskunnan lapsuudesta saakka rinnakkain ja tietyssä mielessä kulkevatkin.
    Uskontojen asema ei voi muuta kuin minimalisoitua. Niiden luonne muuttuu lähinnä menneen taikauskoisen kulttuurin muisteluksi.

    Ihmisen henkinen elämä sisältää tiedon sekä mielikuvat. Kulttuurin sadat puolet heijastavat todellisuutta niin sanotusti epätieteellisesti. Siveellisyys, -moraali- ja kauneusarvot, niitä ei voi esittää matemaattisesti.
    Toisaalta ne ovat jatkuvassa muutoksessa yhteiskunnallisen kehityksen mukana ja ollen myös itse sitä.

    Jo nykyään uskosta luopuva ei oikeastaan luovu paljostakaan. Taikauskon tilalle hän saa heti mahtavan kulttuuriympäristön. Ja todellisena pitämiään raamatun uskomuksia hän voi pitää edelleen antiikin tarujen kera ihmiskunnan kulttuuriperintönä, taruina ei totena.

    Äänestä

  • merihukka kirjoitti:

    " Emme voi loputtomasti taistella uskontoja vastaan tarjoamatta tilalle mitään. Tyhjiö täyttyy aina jollain, halusimme sitä tai ei. Siksi on yhtä tärkeää miettiä mitä annamme vastineeksi kristinuskolle, kuin vain taistella sitä vastaan. "

    Uskontoja vastaan ihmiskunta on käynyt ja käy jatkuvaa ideologista taistelua. Uskomukset syntyivät tiedon puutteessa ja ilmiöiden syiden väärien johtopäätösten tuloksena. Tieto ja uskomukset ovat kulkeneet ihmiskunnan lapsuudesta saakka rinnakkain ja tietyssä mielessä kulkevatkin.
    Uskontojen asema ei voi muuta kuin minimalisoitua. Niiden luonne muuttuu lähinnä menneen taikauskoisen kulttuurin muisteluksi.

    Ihmisen henkinen elämä sisältää tiedon sekä mielikuvat. Kulttuurin sadat puolet heijastavat todellisuutta niin sanotusti epätieteellisesti. Siveellisyys, -moraali- ja kauneusarvot, niitä ei voi esittää matemaattisesti.
    Toisaalta ne ovat jatkuvassa muutoksessa yhteiskunnallisen kehityksen mukana ja ollen myös itse sitä.

    Jo nykyään uskosta luopuva ei oikeastaan luovu paljostakaan. Taikauskon tilalle hän saa heti mahtavan kulttuuriympäristön. Ja todellisena pitämiään raamatun uskomuksia hän voi pitää edelleen antiikin tarujen kera ihmiskunnan kulttuuriperintönä, taruina ei totena.

    ..että näkemyksesi on toiveajattelua. Kuten jo aloituksessa totesin, maailmalla syntyy kaksi uutta uskontoa per päivä. Osa noista uus-uskonnoista pukeutuu tieteen valeasuun kuten scientologit tai Urantia-uskovaiset, osa tukeutuu vanhoihin valtauskontoihin luoden niistä vain uusia lahkoja tulkintoineen. Ja aina tuntuu löytyvän kuulijakuntaa johon hölynpöly uppoaa. Amerikka on hyvänä esimerkkinä molemmista tapauksista.

    Mutta edelleen pidän pahimpana uhkakuvana islamia tällä hetkellä. Sillä islam ei ole vain uskonto, se on myös arvokoodisto kristinuskon tavoin maallisine moraalioppeineen. Me olemme jo ohittaneet pahimman vaiheen omassa historiassamme, mutta muslimeilla on vielä pitkä tie edessään, ja islam vastustaa vapaamielistä länttä, maltillisemmatkin yksilöt.

    " Sanoisin, Unchrist29.11.2010 19:45
    ... Kuten jo aloituksessa totesin, maailmalla syntyy kaksi uutta uskontoa per päivä "

    Lisäisin vielä tuohon, että niitä syntyy vanhojen suurten uskontojen hajoamistuotteina. Uskontojen kriisin tuotteina. Tieteellisen maailmankuvan voittokulun tuotteina.
    Uskontojen hajoaminen ja katoaminen on prosessi ja jonka konkreettista etenemistä on turha veikkailla. Hajoaminen on tosiasia. Uskonnolisen maailmankuvan onttous on tosiasia.

    " Mutta edelleen pidän pahimpana uhkakuvana islamia tällä hetkellä. "

    Jaa että miksiköhän? Siksikö että juuri viime vuosina islamin nimissä on tehty veritekoja. Eikö samaan aikaan ole tehty (viimeisen 10 aikana) murhia kristinuskon nimissä.

    Jos olet lukenut raamatun ja koraanin, joudut toteamaan koraanin tekstin huomattavsti inhimillisemmäksi kuin raamatun.
    Toisaalta koraani ja raamatun uskonnot ovat lähes identtiset. Toisessa Jeesus on Jumala, toisessa vain profeetta. Siinä lienee suurin ero aatteellisesti.

    USA:n sotapolitiikkaa puolustellaan islamfobialla. Afganistanin mittaamattomien maaperän rikkauksien ryöväämistä sanotaan rauhanturvaamiseksi ja ääri-islamin kitkemiseksi.
    Sanoisin vain, että uskontoja ei voiteta sodalla. Uskontoja ja uskovia vastaan ei pidä käyttää väkivaltaa. Se ei ole sivistynyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Unchrist kirjoitti:

Olen itse kirkosta eronnut jo joskus 15 vuotta sitten, ja uskontoja pidän hölynpölynä joita ne sisällöltään ovatkin. Mutta....ihminen on homo magicus, eikä tiettyjä henkisiä ja 'hengellisiä' pyrkimyksiä ja tarpita voi poistaa. Uskonnot eivät koskaan kokonaan katoa, vaan korvautuvat uusilla. Tässä piilee vaara.

Suurin uhka on islam, joka on nopeimmin kasvava uskonto kaikkialla maailmassa tällä hetkellä. Tämä ei tarkoita sitä, että islam olisi ainut, tai edes lopullinen uhkakuva uudesta voittoisasta uskonnosta, sillä islamkin saattaa saada vakavan kilpailija jostain mistä meillä ei ole edes vielä tietoa. Maailmassa on tuhansia uskontoja, ja tutkimusten mukaan keskimäärin kaksi uutta syntyy joka päivä.

Olemme oppineet suhteellisen vapaaseen ja liberaaliin elämäntapaan, mikä on koskenut niin periaatteellista uskonnonvapautta, mielipiteen vapautta, seksuaalista vapautta - myös naisille - kuin ruumiinkulttuurinkin vapautta. Olemme voineet saunoa yhdessä, miehet ja naiset, ja juosta sieltä julkisemmallakin paikalla syntymäasussa uimaan tai hankeen. Eikä mikään laki tai sharia ole kieltänyt miehiä kulkemasta hawajipaita päällä kadulla, tai naisia minihameissaan. Ja naisillamme on ollut sama oikeus kuin miehilläkin kulkea vapaasti, ja lähteä tapaamansa miehen mukaan ilman, että jokin siveyspoliisi on tullut perässä pidättämään naista ja vienyt tätä ammuttavaksi lyhyen oikeudenkäynnin jälkeen.

On hyväksyttävä se tosiasia, että jokaisella ihmisyhteisöllä on jokin ei-maallinen usko- tai uskomusjärjestelmä. Emme voi loputtomasti taistella uskontoja vastaan tarjoamatta tilalle mitään. Tyhjiö täyttyy aina jollain, halusimme sitä tai ei. Siksi on yhtä tärkeää miettiä mitä annamme vastineeksi kristinuskolle, kuin vain taistella sitä vastaan.

Itse pidän järkevänä vastineena jonkinlaista epädogmaattista luonnonuskontoa, tai uskomusjärjestelmää joka ei ole suoranaisessa ristiriidassa rationaalisen ajattelun kanssa, eikä uhkaa tiedettä. Tämä olisi paitsi vapautus kirkosta ja kristillisestä mytologiasta, myös Pohjolan pelastus muistakin ulkoa tulevista uhkakuvista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu