Onkohan tässä mitään uutta....
"Perheen miehen vanha äiti oli fanaattinen adventisti, joka kieltäytyi juomasta kahviakin, vaikka lääkäri oli todennut diagnoosin, jossa potilaalla oli "laiska sydän" ja lääkäri oli kehottanut ottamaan pari kolme kuppia kahvia päivittäin sydämen virkistykseksi ja aivoverenkierron edistämiseksi.
Eipä ollut tuttavaperheen miehen äiti ottanut lääkärin neuvoista vaarin ja oli tokaissut vain, että kahvin juonti on syntiä ja itse lääkärinkin olisi hyvä luopua kahvista.
Sarastui 80- vuotiaana miehen äiti dementiaan ja altzheimer tautiin. Molemmat diagnosoitiin.
Eipä mennyt aikaakaan, kun adventtikirkon talousjohtaja sai kuulla lääkärin lausunnoista. Hän otti puhelimitse yhteyttä miehen äitiin ja kyseli taivasosuuksista ja siitä, miten mahtaa sen perinnön ja omaisuuden käydä, jos se jää pojan haltuun. Voi ratketa poika huonoille teille saatuaan yhtäkkiä omaisuutta.
Adventtikirkon talousjohtaja esitti suoraan, että olisi paljon parempi testamentata koko omaisuus lahjoituksena adventtikirkolle, niin ei joudu poikakaan maksamaan omaisuusveroa eikä olisi muutakaan vaaraa.
Ja niin siinä sitten kävi, että adventtikirkon talousjohtaja yhdessä adventtikirkon oman lakimiehen kanssa teki koko äidin omaisuudesta lahjakirjan adventtikirkolle pojan edes tietämättä asiaa.
Tällaista on adventtikirkon toiminta yhä."
Kuka "siunaa" kirkkomme toiminnan?
5
216
Vastaukset
- uskontojen petosta!!
Sitä vartekohan koko pulju on perustettu, että se myy jotakin käsittämätöntä "taivaspaikkaa" joidenkien uskolla höynäyttämiensä ihmisten maallisen perinnön, lahkon omaisuudeksi luovutuksen ehdolla, ja tallaisia ihimis-ressukoita vain tuntuu riittävän. Ei voi sanoa kuin hyvänen aika sentää näitä ihmispoloisia!
- benedi
Minä lahjoitin adventtikirkolle kaksi osaketta, joissa molemmissa oli vuokralaiset.
Tuli päivä, jolloin menimme talousjohtajan kanssa niitä katsomaan,...katseltiin,
juteltiin vuokralaisten kanssa, niitä näitä, samalla kun nämä kaljanjuonnin
ohessa , jotakin ehtivät vastata.
Menimme pois, jäin kyydistä, ja vastaanottaja sanoi: " Ilmoitamme sinulle
kokuksen jälkeen"
He ilmoittivat: " Emme valitettavasti voi ottaa lahjoitustasi vastaan"
Kerroin aiemmin, kun minulta on jäänyt kymmenyksiä rästiin, niin annan nuo osakkeet!
Miten siis on, kuitataanko kymmenykset maksetuksi, kun lahjoitin kuitenkin kaksi
kohtuullisen arvokasta yksiötä,...ei tosin mistään Hesan keskustasta!?
Minä kuittaisin, sillä uskossa lahjoitin osakkeet, pyytämättä mitään vastineeksi, joten ne on nyt uskossa maksettukin!
Kaksi osakekirjaa oli kait rahapajan painamia,....kultaa ja hopeaa ei minulla ollut, mutta kaksi osaketta oli, ne annoin!
Puhutte siis aivan perättömiä, että adventistien talousihmiset ovat tällaisia: " Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat"
Asunnot nyt eivät olleet mitään raatoja, mutta asukkaista en sano mitään! Hih
Suomesta en tiedä, mutta ainakin Amerikassa on Adventtikirkolla kursseja, joissa jäseniä "autetaan" tekemään testamentti.
- tööt!
sikäläinen lakiviidakko on sellainen, että kyllä siinä oppia tarvitaan, jos kirkolle haluaa jotain testamentata.
- benedi
Kun tuo rouva ,leski? oli jo antanut elämänsä Kristukselle, niin
jouti kait hänelle antaa omaisuuskin?
Ny, on vain enää ratkaisematta eräs kysymys: Jos Jumalalle uhraa omaisuutensa, ja esim,, myy sen, ja 200,000 € shekki on tämän Alszhaimeri tädin kädessä,.
Jos hän ojentaa shekin pojalleen, niin onko tämän tädin poika Jumala, jolle täti halunnut uhrata omaisuutensa?
Jos hän ojentaa, sen adventtikirkon talousjohtajalle, niin onko hänkään Jumala?
Kun Jumala on salattu Jumala, ja shekki polttelee kädessä, niin kerrohan nyt rauhallisesti sinä " kyllästyNYT"
ihan omin sanoin, kenellekkä tuo raha (omaisuus) pitäisi luovuttaa, että se tulisi Jumalalle annetuksi,...poikahan ei ollut Jumala!!
Jos hän vie sen poliisille, miksi hän niin tekisi, rahahan on hänen, ja poliisi ei ole Jumalaa nähnyt!
Suomen pääministerillekö raha pitäisi antaa, ja sillä saataisiin aikaan uusi pääministeri!
Ottaisiko Uskova_1 sen vastaan, tältä tädiltä? Entä helluntalaiset? Entä jehovalaiset?
Olisiko luterilaisilla käyttöä tuolle summalla, ja onhan oikeauskoiset ortodoksit, olisiko oikein antaa se heille?
Kuka teistä ryhtyy tuomariksi ja jakomiehekisi, kenelle mummelin rahat kuuluisi parhaiten?
Keskustellaanpa nyt siitä!! Sehän kysymys jäi kokonaan teiltä selvittämättä ja perustelematta!
Eikös se juuri ollut se riitainen asia??,..ja teidänmielestänne yli euron antaminen adventtikirkolle
on jo pahasta!
Te ootte kummaa porukkaa, ratkaistaan nyt ensin tämä, osaatteko yksimielisesti ratkaista
kenelle rahat pitäisi antaa, jos mummu on halunnut antaa ne Jumalalle??
Vastatkaa!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581091Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75775- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36494Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476