kursori liikkuu itsestään

tim

Eli ongelma on seuraavanlainen:

Kursori liikkuu itsestään näytön vasemmassa reunassa [eikä pelkästään liiku, vaan myös 'itsestään painaa hiiren painikkeita'], mutta reagoi samalla myös hiiren liikkeisiin. Konetta ei voi käyttää, koska esim. windowsissa kursorin itsestään liikkuminen aiheuttaa sen, että työpöydän kuvakkeet siirtyilevät ja pian työpöytä on ihan sekainen. Eikä hiiren kursoria pysty liikuttamaan haluamaansa suuntaan kunnolla, koska se vaeltaa holtittomasti ruudulla.

Ongelma ilmeni, kun asensin käyttiksen [win xp] uudestaan, ja ongelma alkaa heti jo kohdassa, missä windowsiin kirjaudutaan. Vikasietotilassa kone kuitenkin toimii eli tällöin kursori ei liiku itsestään. Siksi luulisin, ettei vika ole fyysisesti tietokoneessa. Olen myös koittanut ottaa hiiren pois ja kokeillut toista hiirtä, mutta ei auttanut.

Välillä kone kuitenkin toimii normaalisti, ainakin sen jälkeen, kun kone on ollut kiinni muutaman tunnin. Todella omituinen ongelma.

Mutta jos jollakulla olisi jotain ratkaisua tähän ongelmaan, niin olisin erittäin kiitollinen... Voisiko johtua jostain viruksesta? Olen kyllä ajanut ajantasalla olevan virusohjelman ja poistanut spywarea ainakin kahdella eri ohjelmalla. voi kyllä olla melko toivoton ongelma.

4

3516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaapattu

      >ursori liikkuu itsestään näytön vasemmassa reunassa [eikä pelkästään liiku, vaan myös 'itsestään painaa hiiren painikkeita'], mutta reagoi samalla myös hiiren liikkeisiin. Konetta ei voi käyttää, koska esim. windowsissa kursorin itsestään liikkuminen aiheuttaa sen, että työpöydän kuvakkeet siirtyilevät ja pian työpöytä on ihan sekainen. Eikä hiiren kursoria pysty liikuttamaan haluamaansa suuntaan kunnolla, koska se vaeltaa holtittomasti ruudulla.<

      -Joku on päässyt tunkeutumaan koneellesi ja käyttää sitä kuin omaansa!
      Onko koneellasi palomuuria ollenkaan ja jos on niin tarkista kiireesti mitä liikennettä olet sallinut sisään ja ulos koneestasi.

    • yölentäjä

      Itsellä oli sama ongelma, virusohjelma ei löytänyt mitään, mutta kun tein ad-awarella täyden tarkastuksen ja poistin sen löytämät örkit, niin kursorikin rauhottui.
      Älä kysy mikä se oli, mutta mulla se autto

    • ja siivous

      Jos lakkaa kun otta verkon pois niin on joku vieras koneella, muuten se on joku örkki.
      Silloin ei auta kuin palomuuri ja mielellään täyssiivous.
      Se, että koneen sammuttaminen auttaa hetkeksi viittaa koneen kaappaukseen.

      On myös olemassa virus, (oliko nimeltään cool mouse?)joka liikuttaa kohteita karkuun kun yrittää tavoittaa niitä hiirellä.

    • Jake

      Itselläni on samantapainen ongelma. Ainoa vaan, että tuo hiiri ei hirveästi liiku. Satunnaisesti pomgahtaa tuonne vasempaan yläkulmaan.

      TIEDÄN että, omassa tapauksessani kyseessä ei ole virus, eikä mikään muukaan etäkäyttöjuttu. Kun asennan LogiTechin viralliset ajurit (näppäin & hiiri) niin kursori toimii taas normaalisti. Eli kyseessä on ajuriongelma. Windowsin oma tunnistus ei riitä vaan pitää olla valmistajan omat.

      Suosittelen, että käyt lataamaassa hiiresi valmistajan kotisivuilta uusimmat ajurit. Ja jos ongelma jatkuu vielä, niin kyseessä on ilmeisesti joku edellisten kirjoittajien ehdottamista ongelmista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      236
      1825
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1202
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      932
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      38
      727
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      702
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe