Meillä on nettotulot kuussa yhteensä 3700 euroa. Tarvitsisimme omakotitaloa varten lainaa 180 000 euroa. Tarkoitus olisi lyhentää tasaerin 1000 euroa kuussa, eli kun korot nousevat, laina-aika pitenisi. Tällä korkotasolla laina-aika olisi 18 vuotta.
Kuulostaako hullun hommalta? Onko laina liian suuri tuloihimme nähden? Meistä toisella on vakivirka, toinen tekee määräaikaista työtä opetusalalla. Pankki lähtisi hankkeeseen mukaan, eikä vaatisi edes takaajia, koska meillä on omaa rahoituspohjaa yli 30 %, mutta itseä noin iso laina arvelluttaa... Kokemuksia? Kuinka isoja lainoja olette vastaavilla tuloilla lyhentäneet? Meillä on kaksi lasta, yksi auto eikä muita lainoja.
Liian iso asuntolaina?
13
1870
Vastaukset
- hhhhdddg
No problem, toki vähän riippuu ja roikkuu kulutustottumuksistanne.
- sijoitusmies
Korot ovat poikkeuksellisen alhaalla. Tilanne ei ole missään tapauksessa "normaali", ja mikäli oletetaan että talous kääntyy parempaan suuntaan, korot nousevat vääjäämättä. Jo 5% kokonaiskorolla laina-aika venyisi yli 25 vuoteen. Käytännössä korkojen pysyminen alhaalla edellyttää todella huonoja aikoja. Esim. Japanissa näin on käynyt; työttömyys kasvaa, palkkoja leikataan, palveluja leikataan, veroja nostetaan, asuntojen arvo tippuu ja tippuu (tämä ei sinänsä ole suuri ongelma teille; eihän asunnon osto saisi riippua arvonnousulla spekulointiin).
Huomaattehan että ok-talossa asuminen on kallista. Kuinka kallista, riippuu talon kunnosta, neliömäärästä, lämmitystavasta, jne. Moni on myynyt 250m2 talonsa kun on tajuttu että lämpölasku onkin eri luokkaa verrattuna siihen rivariosakkeeseen. Jos talo on uudehko vaan ei suuri, tämä auttaa hieman. Mutta silti ennen kuin laina on maksettu, on syytä varautua remppakustannuksiin ja muutamaan isompaan projektiin. Kuinka helposti onnistuu parin tonnin irrottaminen yllättäviin pikkuremppoihin? Tuleeko teillä olemaan 30 000 euroa säästössä putkiremppaa ym varten? Myös muut kustannukset alkaen kiinteistöverosta tulevat nousemaan. Jopa korkovähennyksestä on keskusteltu, vaikka päätös olisi epäsuosittu (lue: poliittisesti vaikea toteuttaa).
Aika kiikun kaakun tulisitte olemaan taloudellisesti. Paljoa ei tarvitsisi tapahtua ennen kuin päätyisitte pulaan, tai vähintäänkin laina-aika venyisi käytännössä ikuiseksi.
Jos haaveilemanne okt sijaitsee pk-seudulla, sitten on mietittävä kuinka paljon olette valmiita uhraamaan/riskeeraamaan asuaksenne ok-talossa. Nykyisillä kuplahinnoilla kun 200 000 alkaa olemaan tasoa "hinnat alkaen". Jos ette asu pk-seudulla, neuvon tyytymään pienempään taloon. - Velallinen kyllä...
ovat yleistyneet viime vuosina. Mutta niitä ottavat pariskunnat ansaitsevat aika hyvin ja lyhennykset 1500-2000/kk. Näin löytyy hivenen joustovaraa mikäli toinen jää työttömäksi. Vaimon kanssa otimme tammikuussa 2002 165,000 lainaa ja silloisella kokonaiskorolla 6% kk-erät olivat alussa 1000 eur/kk. Sen jälkeen vaihdellut 800-940 eur/kk. Olen ollut puoli vuotta työtön ja nettotulomme silti karvan veran päälle 4000 eur/kk. Suunnittelette 1000 euron lyhennyksiä nykykorolla. Lainalaskurin mukaan 2% kokonaiskorolla/20 vuotta tekee 911 eur kuussa eli liki sen tonnin muuta asumiskustannukset päälle.
Siinä ei jää juuri mitään muuta joustoa kuin maksuvuodet. Ja sekin edellyttää että kumpikaan ei sinä' aikana jää nykytuloilla töttömäksi. Koska talous kaatuisi 20-30% nettotulojen tiputuksellla mikä johtuisi työttömyydestä. En tiedä tarviiko tässä kertoa sen enempää ja esittää mielipidettäni kun faktat puhuu jo puolestani.- Talokuume
Talo on 2000-luvulla rakennettu, 150 neliötä ja lämpenee kaukolämmöllä. Isoja remontteja ei siis olisi lähivuosina oletettavasti tulossa. Jättäisimme jemmatilille 10 000 euroa pahan päivän varalle. Tällä välin olemme käyneet neuvotteluja talon myyjien kanssa ja saaneet hilattua hintapyyntiä alemmas. Nyt velkaa tulisi "enää" n. 160 000 euroa. Kuullostaako edelleen hullun hommalta? Toisella meistä vakivirka, mulla määräaikaisia töitä opetusalalla.
- Mahdollinen kai
Talokuume kirjoitti:

Paljonko teillä on tällä hetkellä asumiskulut ja paljonko jää kuussa säästöön? Tonnin kuukausierä noin 300-400e muihin asumiskuluihin tekee kuussa yhteensä 1400 euroa. Muuhun elämiseen jäisi silloin 2300 euroa. Se varmaan riittää, mutta entäs silloin jos/kun joudut olemaan työpätkien välillä työttömänä? Paljonko silloin jää, ja pärjäättekö silloin?
Lapsettomalle pariskunnalle laina olisi ihan ok, mutta riippuu paljon lasten harrastuksista, iästä jne (eli kalleudesta) onko tuo tiukka summa teille vai ei. - Talokuume
Mahdollinen kai kirjoitti:
Paljonko teillä on tällä hetkellä asumiskulut ja paljonko jää kuussa säästöön? Tonnin kuukausierä noin 300-400e muihin asumiskuluihin tekee kuussa yhteensä 1400 euroa. Muuhun elämiseen jäisi silloin 2300 euroa. Se varmaan riittää, mutta entäs silloin jos/kun joudut olemaan työpätkien välillä työttömänä? Paljonko silloin jää, ja pärjäättekö silloin?
Lapsettomalle pariskunnalle laina olisi ihan ok, mutta riippuu paljon lasten harrastuksista, iästä jne (eli kalleudesta) onko tuo tiukka summa teille vai ei.asumiseen menee kuussa 760 euroa (laina vastike) ja säästöön jää kuussa vaihtelevasti, ehkä jotakin tonnin luokkaa, joskus yli joskus alle. Lapset vielä pieniä eivätkä juuri harrasta eli toistaiseksi halvassa iässä. Toisaalta päivähoitomaksuihin menee n. 500 euroa kuussa.
- velallinen..
Talokuume kirjoitti:
Talo on 2000-luvulla rakennettu, 150 neliötä ja lämpenee kaukolämmöllä. Isoja remontteja ei siis olisi lähivuosina oletettavasti tulossa. Jättäisimme jemmatilille 10 000 euroa pahan päivän varalle. Tällä välin olemme käyneet neuvotteluja talon myyjien kanssa ja saaneet hilattua hintapyyntiä alemmas. Nyt velkaa tulisi "enää" n. 160 000 euroa. Kuullostaako edelleen hullun hommalta? Toisella meistä vakivirka, mulla määräaikaisia töitä opetusalalla.
enää 160,000 muuttaa hivenen tilannetta. Tai oikeastaan se että sinulla vaki virka. Puolison kun vielä saisi vakiviran. Vaikka lainan tarve pienentynyt niin alous ei välttämättä silti kestäisi toisen työttömyyttä nykyisillä tuloillanne.Ja olettehan molemmat oikeutettuja ansiosidonaiseen pv rahaan?. No mistä minä tiedän teidän muista kuluista mikä myös vaikuttaa asiaan.
- Talokuume
velallinen.. kirjoitti:

molemmat tarkkoja rahankäyttäjiä. Kuulutaan työttömyyskassaan, eli jos toinen joutuisi työttömäksi, tulisi 500 päivää ansiosidonnaista. Silti itseä mietityttää, olisiko laina meille liian iso. Tähän mennessä on selvitty huomattavasti pienemmällä velalla, mutta kun täältä kehyskunnista ei tunnu sopivaa taloa halvemmalla löytyvän :(
- velallinen...
Talokuume kirjoitti:
asumiseen menee kuussa 760 euroa (laina vastike) ja säästöön jää kuussa vaihtelevasti, ehkä jotakin tonnin luokkaa, joskus yli joskus alle. Lapset vielä pieniä eivätkä juuri harrasta eli toistaiseksi halvassa iässä. Toisaalta päivähoitomaksuihin menee n. 500 euroa kuussa.
matala tuloraja siihen maksimi päivähoitomaksuun. Teillä varmasti auto. Pitää huomioida nekin kulut. Autoon menee yllättävän paljon ja lasten hoitomaksut jäävät kakkoseksi. Jos pärjää ilman autoa tai vanhalla jota korjailee itse niin aina parempi. Meill valitettavasti 2 ja voin sanoa että asumiskustannkset jää kakkoseksi autoihin verrattna. Ainakin silloin kun minäkin olin töissä. Lapset kasvaa ja kulútavat enemmän mutta eiköhän teidänkin tulotasonne parane koko ajan. Varsinkin silloin kun molemmilla vakituinen työ.
Jokaisella erit kulutusottumukset joten kannattaa pistää excelille tarkat laskelma teidän nykysistä todellisista kuluistanne. Helosti unohtaa monet kulut. Laskin joitain vuosia sitten vaimon kaukana olevan työpaikan todelliset matkakustannukset 4 ensimmäien työvuoden jälkeen. Uutena hankitun pikkuauton avonalennuksenhuomioon ottamisen myötä. Työssä käynnin vuosikustannukset oli 9000 eur/vuosi nettopalkasta. Nykyään jopa uuden auton myötä enemmänkin. Työmatkavähennykset nettona euroiss 1200 eur/vuosi. Et maininnut autokuluja joten pistä miehesi laskemaan ne tarkkaan ja huomioimaan maksukyvyssänne. Siis mikäl teillä on auto. - Mahdollinen kai
Talokuume kirjoitti:
asumiseen menee kuussa 760 euroa (laina vastike) ja säästöön jää kuussa vaihtelevasti, ehkä jotakin tonnin luokkaa, joskus yli joskus alle. Lapset vielä pieniä eivätkä juuri harrasta eli toistaiseksi halvassa iässä. Toisaalta päivähoitomaksuihin menee n. 500 euroa kuussa.
Eli asumiseen säästöön menee teillä nyt noin 1700 euroa. Kyllä minusta kuulostaa, että teillä olisi ihan hyvät mahdollisuudet selvitä haluamastanne lainasta :). Kun lapset menee kouluun niin sittenhän pvhoitomaksut jää pois tasapainottamaan suurempia kuluja.
Toisaalta nykymenossa saatte hyvin rahaa säästöön. Pari vuotta, niin teillä olisi vielä parikymmentätonnia lisää säästössä. Eli jos iso laina ahdistaa, niin asukaa nykyisessä vielä jonkin aikaa. Eihän nimittäin se, mitä lainaa PYSTYY hoitamaan ole ainoa kriteeri, vaan myös se, minkälaisen lainataakan kanssa katsoo voivansa nukkua yönsä rauhassa. Jokin arvo sen on mielenrauhallakin :). - iltapäiväkerho....
Mahdollinen kai kirjoitti:
Eli asumiseen säästöön menee teillä nyt noin 1700 euroa. Kyllä minusta kuulostaa, että teillä olisi ihan hyvät mahdollisuudet selvitä haluamastanne lainasta :). Kun lapset menee kouluun niin sittenhän pvhoitomaksut jää pois tasapainottamaan suurempia kuluja.
Toisaalta nykymenossa saatte hyvin rahaa säästöön. Pari vuotta, niin teillä olisi vielä parikymmentätonnia lisää säästössä. Eli jos iso laina ahdistaa, niin asukaa nykyisessä vielä jonkin aikaa. Eihän nimittäin se, mitä lainaa PYSTYY hoitamaan ole ainoa kriteeri, vaan myös se, minkälaisen lainataakan kanssa katsoo voivansa nukkua yönsä rauhassa. Jokin arvo sen on mielenrauhallakin :).luulin ""Kun lapset menee kouluun niin sittenhän pvhoitomaksut jää pois tasapainottamaan suurempia kuluja."" mutta kun koulu on vain 4 tuntia niin tarvitaan iltapäiväkerhotunnit ja ehkä myös aamulla niín taas tekee 250eur/kk. Vasta nyt kun poika on 8 ja täyttää kohta9 niin sekin loppuu.
- elämä on riski
Talokuume kirjoitti:
molemmat tarkkoja rahankäyttäjiä. Kuulutaan työttömyyskassaan, eli jos toinen joutuisi työttömäksi, tulisi 500 päivää ansiosidonnaista. Silti itseä mietityttää, olisiko laina meille liian iso. Tähän mennessä on selvitty huomattavasti pienemmällä velalla, mutta kun täältä kehyskunnista ei tunnu sopivaa taloa halvemmalla löytyvän :(
Niin ostakaa toki alkaa tässä jankkaa että pärjätäänkö vai ei. Itse tiedätte riskit Korot voivat nousta, energiakulut voivat nousta, avioero voi tulla, työttömyys voi uhkata, sairauksia voi iskeä, koko talousjärjestelmä voi romahtaa ja johtaa pahaan lamaan, mutta elettävä vain on ja riskejä täytyy ottaa. Lainanotto on ehkä aika pieni riski kuitenkin kaikessa tässä riskipelissä
- pankin setä
Jos ostettava kohde ei ole ylihintainen, ja olet henkisesti valmis tarvittaessa luopumaan asunnosta, niin siitä vaan. Jos kohde on myöhemmin myytävissä suurinpiirtein samalla hinnalla kuin itse maksoit tai kalliimmalla, jää ainoaksi riskiksi liiallinen kiintyminen tuohon taloon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k222351Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062260- 522247
- 321527
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381512- 301446
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt361402- 951161
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201136- 261126