Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen eivät kestä totuutta. Heidän totuutensa on heidän omansa, jota he itsepetoksella varjelevat viimeiseen asti.
Kun kirjoitetaan eksyttäjistä, nämä usein pillastuvat ja menettävät itsehillintänsä, alkavat kiroamaan ja toisinaan jopa pilkkaamaan aiheesta kirjoittavia ihmisiä.
Tavallinen helluntailainen pystyy keskustelemaan, eikä pidä itseänsä erehtymättömänä, eikä käytä väkivaltaa teoissa, eikä edes sanoissaan, vaikka joku toinen ihminen arvostelisi hänen seurakuntaansa, seurakunnan toimintaa ja seurakunnan pastoria. Tavalliset helluntailaiset ovat helluntaiseurakuntien perusta, heidän varassaan seurakunnat pysyvät pystyssä ja toimivat, heillä on jalat maassa ja he vaeltavat tässä todellisuudessa. He eivät luule itsestään liikoja, eivätkä he pöyhkeile näyistään ja ihmeellisistä teoistaan.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen kieltäytyvät näkemästä totuutta, jos jotakin ikävää tapahtuu, he ummistavat siltä silmänsä. Heidän mielestään on parempi vaieta, asioista ei saisi puhua. He selittävät ikävän asian tyhjäksi, kieroillen yrittävät tehdä asiasta aivan toisen, kuin se todellisuudessa on. Lapseen sekoontuneen pastorinkin he selittelevät uskon marttyyriksi, jota vainotaan hänen uskonsa tähden, ja tämän lisäksi syyllistävät uhrin, suuremmaksi syntiseksi, kuin itse tekijän, joskus jopa nimittäen uhria pikku viettelijättäreksi. Tämä saa jopa uskomattomatkin ihmiset hämilleen ja suuresti ihmettelemään.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen kiistävät eksytyksen, sitä ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. Joskus, vaikka se on hyvin harvinaista, he saattavat myöntää, että heidän seurakuntansa ulkopuolella on eksytystä, parhaimmillaan he ymmärtävät että mormonien ja Jehovan todistajien oppi on eksytystä. Mutta, eksytystä ei voi olla koskaan heidän omissa seurakunnissaan, se on heidän mielestään täysin mahdotonta, ja se ihminen joka sellaista väittää, on heidän silmissään mieletön ihminen, uskonnollinen ihminen, ja jopa sielunvihollisen palvelija.
Kaikki eksytyksestä kirjoitetut kirjat ovat fanaattisen karismaatikon ja hurmoksellisen helluntailaisen mielestä täyttä valhetta, ilkeätä arvostelua, pelkkää mustamaalausta, kateudesta syntynyttä kaunaista kirjoitusta, joka heidän mielestään on parasta polttamalla hävittää.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen näkevät vain sen totuuden minkä itse tahtovat nähdä, kaikki muu todellisuus, joka on vastoin heidän karismaattista arvomaailmaansa, on itsesensuroinnin kautta suljettu mielestä pois. Muiden uskovien kannalta, on arveluttavaa, että fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen pyrkivät vaientamaan heidänkin näkemyksensä, tahtovat sensuroida heidän kirjoituksensa, siltä osin, kuin se koskettelee fanaattisen karismaatikon ja hurmoksellisen helluntailaisen pyhiä asioita, joihin ei ole lupa koskea.
Kun kirjoitetaan eksyttäjistä, nämä usein pillastuvat ja menettävät itsehillintänsä, alkavat kiroamaan ja toisinaan jopa pilkkaamaan aiheesta kirjoittavia ihmisiä.
Tavallinen helluntailainen pystyy keskustelemaan, eikä pidä itseänsä erehtymättömänä, eikä käytä väkivaltaa teoissa, eikä edes sanoissaan, vaikka joku toinen ihminen arvostelisi hänen seurakuntaansa, seurakunnan toimintaa ja seurakunnan pastoria. Tavalliset helluntailaiset ovat helluntaiseurakuntien perusta, heidän varassaan seurakunnat pysyvät pystyssä ja toimivat, heillä on jalat maassa ja he vaeltavat tässä todellisuudessa. He eivät luule itsestään liikoja, eivätkä he pöyhkeile näyistään ja ihmeellisistä teoistaan.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen kieltäytyvät näkemästä totuutta, jos jotakin ikävää tapahtuu, he ummistavat siltä silmänsä. Heidän mielestään on parempi vaieta, asioista ei saisi puhua. He selittävät ikävän asian tyhjäksi, kieroillen yrittävät tehdä asiasta aivan toisen, kuin se todellisuudessa on. Lapseen sekoontuneen pastorinkin he selittelevät uskon marttyyriksi, jota vainotaan hänen uskonsa tähden, ja tämän lisäksi syyllistävät uhrin, suuremmaksi syntiseksi, kuin itse tekijän, joskus jopa nimittäen uhria pikku viettelijättäreksi. Tämä saa jopa uskomattomatkin ihmiset hämilleen ja suuresti ihmettelemään.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen kiistävät eksytyksen, sitä ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. Joskus, vaikka se on hyvin harvinaista, he saattavat myöntää, että heidän seurakuntansa ulkopuolella on eksytystä, parhaimmillaan he ymmärtävät että mormonien ja Jehovan todistajien oppi on eksytystä. Mutta, eksytystä ei voi olla koskaan heidän omissa seurakunnissaan, se on heidän mielestään täysin mahdotonta, ja se ihminen joka sellaista väittää, on heidän silmissään mieletön ihminen, uskonnollinen ihminen, ja jopa sielunvihollisen palvelija.
Kaikki eksytyksestä kirjoitetut kirjat ovat fanaattisen karismaatikon ja hurmoksellisen helluntailaisen mielestä täyttä valhetta, ilkeätä arvostelua, pelkkää mustamaalausta, kateudesta syntynyttä kaunaista kirjoitusta, joka heidän mielestään on parasta polttamalla hävittää.
Fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen näkevät vain sen totuuden minkä itse tahtovat nähdä, kaikki muu todellisuus, joka on vastoin heidän karismaattista arvomaailmaansa, on itsesensuroinnin kautta suljettu mielestä pois. Muiden uskovien kannalta, on arveluttavaa, että fanaattinen karismaatikko ja hurmoksellinen helluntailainen pyrkivät vaientamaan heidänkin näkemyksensä, tahtovat sensuroida heidän kirjoituksensa, siltä osin, kuin se koskettelee fanaattisen karismaatikon ja hurmoksellisen helluntailaisen pyhiä asioita, joihin ei ole lupa koskea.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.