Ristillä puhuttua...

Ristillä puhuttua: 5.

” Minä panen hohtimet tuohon lähelle ja siinä on muitakin työkaluja, jos pääset ristiltä itse alas”. Minä menen nyt pois, mutta tulen sitten myöhemmin takaisin ja autan, jos olet vielä elossa, niin kuin uskono olevankin. Menen nyt kotiini ja tulen sitten vasta takaisin, kun ilta pimenee tulen pimeän turvin, ette kukaan minua näe”. Minä olen kuollut ristillä useitakin kertoja, tai sitten menettänyt tajuntani, kuitenkin henkeni keskeinen on liikkunut Johannahin luo ja takaisin. YLEVÄLLÄ SIELULLANI JA VASTUUNI TUNTIEN MINÄ MENIN RISTILLE KUOLLAKSENI KANSOJEN, NIIDENKIN JOITA EN TUNTENUT, SYNTIEN TÄHDEN SAADAKSENI AIKAAN SOVITUKSEN.

Vasta ristillä minä huomasin kauhean tosiasian, minut haluttiin todellisuudessa tappaa kokonaan, loppuun asti sillä: MINÄ OLE SE JOKA MINÄ OLEN luoja elämän henki. Siksi he minua vihasivat saadakseen hallita minutta. Siksi minut on jatkuvasti lihaan pantu, jotta olisin pois valtakomission tieltä. Minun syntini on heidän mielestään se kun minä sanon olevani, OIKEAMIELINEN OIKEUS! Heidän rietas syntimieltymyksensä ei sitä kestänyt, että minä ojennan heitä, vaikkakin vähäsen oikealle. En minä ole pyrkinyt ihmiskunnan viisaita sivuuttamaan ja kaikkea hallitsemaan.

Miksi minä suostuin menemään ristille? Minulla oli mielessä lähteä muualle, joko egyptiin tai pohjoiseen Sirthiin, ei kuitenkaan Mooabin maahan. Egyptiin ei käy, koska kirjoitukset kielsivät. Mooabilaiset olivat ystävällisiä, mutta he tunsivat minu olevan, ei heihin kuuluvan. Beduiinejä minä rakastan ja heidän vapaata elämäänsä, poissa kaupunkien vilskeestä ja markkinapaikoista.

Muistelen nyt Äitini Mirchiamia ristillä ja nuorta Johanahia 16v 7kk ikäistä. Sanoin äidilleni: Minun on helpompi jos sinä ja Johannahi lähtisitte pois, kantaa yksin tuskani. Äiti itki ja johannahi vastusti sotilasta ja sanoi:” Se on niin väärin ei hän kuulu ristilleJeshaani. Minä tapan sinut sotilas, jos et ota pois rakasta ystävääni ristiltä”. Minä tulen ottamaan pois ystäväni”. Sotilas työnsi Johannahin pois ja sanoi: ” Minä panen sinutkin ristille, jos et lakkaa riehumasta”. Keihäänsä varrella sotilas työnsi heidät lähtemää pois. Ainoastaan ristin luona oli Äitini Mirchiam ja Johannahi, ei muita.

Illan pimentyessä tuskaisassa tilassa minä ajattelin sitä kasieni irrottamista. Vasten käsi oli jo jokseenkin irti. Oikeakin käsi oli mahdollinen irtautumaan. Suunnittelin laskeutua ristiltä alas, saatuani kädet irti. Kaatuminen eteenpäin näytti vaarallisela. Siinä voisi otsa murskaantua kallioon. Toisaalta jos saan käteni pystypaaluun ja pidän kiinni, voisin laskeutua varovasti ja saisinkin jalkanikin irti alapuusta. Ottaisin sitten jaloista naulat irti ja pakenisin pois. Sitten taas tajunta pimeni. Olin ollut näyissä ja syvässä koomassa kai, tai kuolemassa.

Heräsin siihen kun auttajani tulikin pimeyden turvin ja otti minut alas ristin kanssa. Hän näki minut kuolleeksi ja kuitenkin hänen ihmeekseen minä heräsinkin. Hän sanoi: ” Minä otankin sinut pois ja vien sinut vaikka kotiini ja hoidan sitten kuntoon, sillä minä en usko, että sinä olet syyllinen mihinkään, siihen mistä sinua syytettiin.” Minä otan nyt varoen naulat pois, kun sinä olisit halunnut itse ottaa ne pois. Sanoin, että minulla on kokemusta enemmän ja osaan ammattini hyvin. Sen verisen liinasen, vaippani liepeestä, minä pidän muistona ja pelastuksenani, jonka sinä minulle lupasit, samoin minun pitää istua sinun vierelläsi tuomiopäivänä, jolloin kaikki sielut punnitaan.

Kersettin kanssa otimme ristiltä alas, ensin Jcifin ja sitten veljeni Jeshanin, joka olikin kuollut. Minä laitoin molemmat käteni Jeshanin pään päälle ja kutsuin hengen takaisin. Jeshani palasikin elämään ja alkoi valittaa hiljaa. Häneltä otettiin naulat pois varovasti. Krsetti auttoi liinasilla sitomaan meidän haavamme, jotta ei tulisi tulehduksia ja veri näkyisi, jos joku tulisikin vastaan, kun nyt lähdemme pois kummulta Golgothan so. Morianin kalliolta.