Mittavasta kavalluksesta epäilty oululainen kiinteistövälittäjä on palannut kuukauden mittaiselta karkumatkaltaan takaisin Suomeen. Oulun käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona miehen epäiltynä törkeästä kavalluksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Marraskuun alussa ulkomaille paenneen kiinteistövälittäjän epäillään omineen yli 200 000 euroa tyrnäväläisen taloyhtiön varoja. Mies toimi taloyhtiön isännöitsijänä.
Poliisin mukaan mies palasi alkuviikosta kotimaahan vapaaehtoisesti. Syyksi hän on kertonut katumuksen ja halun sovittaa tekonsa.
Miloin suomessa herrat ja päätäjät rupee katumaan vai onko ne tunneettomia ihmisiä ja se on turhaa taivaan portilla noyristellä kun kohtalo on jo selvä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
noista kavalluksista näytä saavan muuta kuin ehdollista. Mitä ihmettelen. Saa vaikka piilottaa kuppaamansa rahat vaikka kun ei pyttyä tule... takaisinmaksu langetetaan mutta käytännössä harva makssaa mitään takaisin.