Niin he laskivat kansan luotaan ja ottivat hänet mukaansa, niinkuin hän venheessä oli; ja muitakin venheitä oli hänen seurassaan.
Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi.
Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: "Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?"
Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: "Vaikene, ole hiljaa". Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.
Ja hän sanoi heille: "Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?"
Ja suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa: "Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.4.html
Ja nousi kova myrskytuuli, ja aallot syöksyivät venheeseen, niin että venhe jo täyttyi.
Ja itse hän oli peräkeulassa ja nukkui nojaten päänaluseen. Ja he herättivät hänet ja sanoivat hänelle: "Opettaja, etkö välitä siitä, että me hukumme?"
Ja herättyään hän nuhteli tuulta ja sanoi järvelle: "Vaikene, ole hiljaa". Niin tuuli asettui, ja tuli aivan tyven.
Ja hän sanoi heille: "Miksi olette niin pelkureita? Kuinka teillä ei ole uskoa?"
Ja suuri pelko valtasi heidät, ja he sanoivat toisillensa: "Kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Mark.4.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun kohtaamme elämässämme pahimpia "myrskyjä" tuntuu siltä, että Jeesuskin vaan nukkuu "veneen perällä" eikä tee mitään. Olemme vihaisia ja aivan oikeutetustikin! Jumalalle saamme näyttää kaikki tunteemme, hän ymmärtää. Nämä ovat niitä meidän "laaksokokemuksiamme", joissa uskomme on koetuksella. Ystävämmekin saattavat olla kuten Jobin ystävät ja saattavat syyttää meitä sen sijaan, että tukisivat ja lohduttaisivat meitä. He saattavat sanoa: "Missä on nyt Herrasi?" tai "Mitä syntiä olet tehnyt, kun sinulle näin kävi?" tms. Ainakin he ajattelevat niin, vaikka eivät sanoisikaan sitä ääneen. Ihminen ainakin usein omasta mielestään kokee olevansa yksin suurimman koetuksen ja surun keskellä. "Eikö kukaan auta, eikö kukaan ymmärrä, minä en jaksa!"
Ei meillä kenelläkään ole tarpeeksi uskoa suurimman hädän keskellä, vaan saatamme vaipua epäuskoon ja olemme peloissamme aivan kuten opetuslapset, vaikka itse Jeesus oli heidän purressaan. Onhan hän meidänkin kanssamme, eikä hänen tarvitse sanoa kuin sana, niin kaikki muuttuu: "Vaikene, ole hiljaa!"
Jumalan koulussa olemme aina ensimmäisellä luokalla, olemme opetuslapsia. Onneksi meillä on Jeesus, joka ymmärtää heikkoutemme. Niin, "kuka onkaan tämä, kun sekä tuuli että meri häntä tottelevat?"