Vuosi 2011 "profetiassa"

Pekka R

Palaan taasen kerran tännekin nyt kun länsimaisen maailmantalous on melkoisessa myllerryksessä. Samalla Wikileaksin paljastukset ovat tulleet esiin. Wikileaks liittyy olennaiselta osalta sen rinnakkaisrakenteeseen eli profetiaperusteisten lahkojen profetioiden seurantaan liittyvään vakoilujärjestelmään. Eri agenttiverkostot seuraavat erilaisia salaliittoja ja tuovat sen pohjalta esiin pelkokuvia ja uhkakuvia kuvattuna profetioihin, joilla saadaan jälleen rahoitettua toimintaa. Tällä ei ole mitään tekemistä Jumalan valtakunnan kanssa vaan se on täysin antikristuksesta. Tämän profetioiden vakoilujärjestelmä lähtee myös laajalla skaalalla murtamisprosessiin.

Raamatussa on myös kuva, kuinka antikristus menee Jerusalemin temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Tämä on jo toteutunut vähän aikaa sitten. Erään keskeisen lahkon johtaja sanoi taannoin, että he, .jotka nousevat voideltua eli Kristusta vastaan kokevat enneaikaisia kuolemia. Hän julisti olevansa Jumala. Elämme nyt tämän perustan jälkirakenteissa.

Jeesuksen tulemuksen perusteisiin taasen kerran. Jeesuksen ensimmäistä tulemusta edelsi Johannes Kastaja, joka hyljättiin täysin sen aikaisen uskonnollisen järjestelmän toimesta. Jeesuskin sanoi, että ihmiset puhuivat Johanneksesta pahaa. Hänen päänsä katkaistiin lopulta. Jeesuksen toista tulenmusta edeltänyt Johannes Kastaja eli William Branham on jo tullut sanoman kanssa. Hänetkin hyljättiin Sanan mukaisesti kaikkien toimesta eli koko aktiiviuskovista koostuva joukko hylkäsi hänet. Tämän täysin Sanan mukaista. Jeesuksen tulemusta ei voi ymmärtää oikein ellei ymmärrä tähän aikaan tulleen Johannes Kastajan sanomaa. Aikanaan hänet ”lynkattiin” aikalaistensa toimesta, joiden kärkinimenä oli Billy Graham. On selvää että Billy Grahamin johtamille lausunnoille ei voi antaa mitään painoa kun puhutaan Jeesuksen tulemuksesta, sillä Hän on hyljännyt Jeesuksen tulemuksen perustan. On olemassa ns. Lausannen julistus jonka totuusarvo on tyhjä Jeesuksen tulemukseen liittyvän kohdan osalta. Kyseessä on lähinnä fiktiivinen kirjaimellinen rakenne. Billy Graham on elänyt ansiokkaan elämän kun puhutaan normaalista uskonnollisesta toiminnasta. Jeesuksen tulemuksen suhteen hän on harhassa. Luoja en anna itseään pilkata, vaan vie vastustajat sivuraiteelle. Tiedän että näitä esiin tuomiani asioita vastaan hyökätään raivoisasti, mutta se on täysin Sanan mukaista. Siinä ei ole mitään uutta auringon alla. Luojan lait toimivat koko ajan oikein.

Luoja valmistelee vielä prosesseja 10.1.2011 asti. Tuo on vuoden tärkein päivä vuoden syklisen kierron ohjelmassa. Ensi vuosi menee pääosin siinä prosessissa, jolla antikristus ajetaan alas lähinnä profetiaperusteisissa lahkoissa. Tämän rinnakkaisilmiönä ovat maailman taloudelliset vaikeudet. Kaikki näkyy yksinkertaistetussa muodossa niissä lahkoissa, jotka tukeutuvat kirjaimellisuuteen. Vaikka missään raamatussa ei sanota, että ottakaa profetiat kirjaimellisesti. Kirjaimellisuuden Isä on antikristus. Päärakenteena toimii kahleiden murtaminen.

16

973

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjoitukset

      huomaatko tämän-ei Jerusalemin temppeliin-vaan Jumalan temppeliin,joka sopii paaville.On olemassa siis Jumalan temppeleitä kaksi-ihminen itse ja rakennus.

    • Häh?

      Mitä se William Branham sitte sanoo? Mikä on sen sanoma? Mulle uusi nimi.

      • kirjoitukset

        Sen verran,että oli sekoilija.

      • Hän perusti ns. "Jesus only"-lahkon eli unitaarikirkon muistaakseni 1950-luvulla US:ssa ja sillä on jalansija myös Suomessa. Lahkon oppien mukaan ei ole olemassa erillistä Isä J-laa, vaan Poika on itsensä Isä. Siis Poika on VT:ssä ilmoitettu näkymätön ja katoamaton J-la. Oppi menee kaukaa ohi Raamatun Pyhien Kirjoitusten, vai mitä ;=)

        Esim. Johannes kirjoittaa evankeliumeissaan ja kirjeissään Isä ja Poika J-lasta eri persoonina, jotka kommunikoivat keskenään ja Poika alistui Isänsä tahtoon olemalla tätä kohtaan kuuliainen. Luemme esimerkiksi seuraavan Yeshuan opetuksen: Joh.17:3
        "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he (ihmiset) tuntevat Sinut (Isä J-lan), joka YKSIN olet totinen J-la ja hänet, jonka Sinä olet lähettänyt, Yeshua HaMashiach'an."

        William ressukka eksyi totuudesta vanhemmalla iällään ja julistautui profeetta Eliaaksi.

        Hän eksytti suurilla tunnusteoillaan ja ihmeillään kymmeniä tuhansia Raamatun Kirjoituksia tuntemattomia, vilpittömiä kristittyjä opetuksellaan, joka korotti häntä itseään. Yeshua, J-lan Poika sai soitella 'toista viulua'. Tutustuin Williamin opetuksiin 1970-luvun alussa ja moni uskonystäväni eksyi branhamilaisuuteen ja jäi siihen kiinni kuin täi tervaan! Koska turvauduin Raamatun Kirjoituksiin, niin siksi en eksynyt!

        Tee sinä samoin, sillä vääriä profeettoja nousee tänä lopun aikana kuin sieniä sateella!

    • esim. kun sanot: "Raamatussa on myös kuva, kuinka antikristus menee Jerusalemin temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. Tämä on jo toteutunut vähän aikaa sitten."

      Siis kuka on mennyt ja mihin Jerusalemin temppeliin?

      Annat jonkun väliaikatiedote päivämäärän tammikuulle 2011.
      Sinulla lienee joku oma kaavio tai laskutapa jota sovellat käytäntöön.
      Millainen se mahtanee olla?

      Vielä kysyn sitä, että oletko mahdollisesti lääkäri Pekka Reinikainen, joka esiintyy joskus mm. taivaan ja maanväliltä ohjelmassa?

      • ihmisenä-

        -jonka luonnehdintaa yleisellä palstalla en ainakaan tällä kertaa aloita, koska silloin joutuisin käyttämään erittäin henkilöönkäypiä ilmauksia jotka ei varmaankaan antaisi kaikkein parasta ja terveintä kuvaa kyseessä olevasta henkilöstä. Sama ongelma pätee myös Rauni-Leena Luukanen-Kilde nimiseen henkilöön, joka myöskin on lääkäri ammatiltaan.

      • Inhottava realisti
        ihmisenä- kirjoitti:

        -jonka luonnehdintaa yleisellä palstalla en ainakaan tällä kertaa aloita, koska silloin joutuisin käyttämään erittäin henkilöönkäypiä ilmauksia jotka ei varmaankaan antaisi kaikkein parasta ja terveintä kuvaa kyseessä olevasta henkilöstä. Sama ongelma pätee myös Rauni-Leena Luukanen-Kilde nimiseen henkilöön, joka myöskin on lääkäri ammatiltaan.

        Onko tämä avaaja se kreationistien guru Pekka Reinikainen??

      • Inhottava realisti kirjoitti:

        Onko tämä avaaja se kreationistien guru Pekka Reinikainen??

        tietoa ole, mutta kyseinen nimimerkki on joskus aiemminkin kirjoittanut tänne, olisko ollut noin vuosi sitten.
        Teksti on muutaman päivän nähtävänä ja sitten hän ilmeisesti itse poistaa sen.
        Kysymyksiin hän ei muistaakseni silloinkaan vastannut.
        Ei siis halua väitellä, valitettavasti.

      • KTS (Ei kirj.)
        sumunlapsi kirjoitti:

        Ei edes hän sekoile noin pahasti...

      • MATTI T.
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ei edes hän sekoile noin pahasti...

        Ensin alkujaan tunnettu julistaja, mutta kun hän sai valtaisat voimat, eli kyvyn herättää kuolleita, niin se nousi hänen päähänsä ja hän sekosi ja paisui. Suomessa hänen seuraajansa kutsuvat itseään nimellä: ULOSKUTSUTUT.
        Hän eksyi julistamaan aivan omaa oppiaan ja tunnustikin juuri ennen kuolemaansa olevansa eksynyt.
        Branham ei ollut väärässä siinä, että hän julisti Pojan olevan VT:ssä mainittu Jumala, sillä 2.Moos.3 ja 4 luiku osoittavat hänen olleen siinä kohdassa täysin oikeassa, mutta hän meni asiassa niin pitkälle, että hän kielsi lopulta ISÄN olemassaolon ja siksi hänen oppinsa on hyvin vaarallinen.

        Sitten Antikristuksesta. Hän on jo noussut, siinä tuo profetia on paikkansa pitävä, ja että hän on julistanut olevansa Jumalaakin korkeampi, sekin pitää paikkaansa, sillä nuo arvot ovat Paavilla.
        Se että Antikristus nousee Jumalan Temppeliin, on vielä tapahtumatta, sillä kyseistä Temppeliä ei ole, sillä se tuhottiin vuonna 70 Roomalaisten toimesta ja uutta ei ole rakennettu.

        Seurakunta, eli Kristuksen ruumis eli Pyhän Hengen Temppeli on Antikristukselta suojattu joten hän ei voi sinne nousta, vaan tuolla nousemisella tarkoitetaan juuri Israelissa ollutta temppeliä joka siis tuhottiin roomalaisten toimesta.

      • MATTI T.
        MATTI T. kirjoitti:

        PITI OLLA WILLIAM BRANHAM.

      • Maijaliisa Hiekkanen
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Onko tämä avaaja se kreationistien guru Pekka Reinikainen??

        Eksyttäviä uskonnollisia virtauksia tulee ja menee. Niitä syntyy kuin sieniä sateella. On kotimaista laatua ja ulkomaista tuontitavaraa! Ja kannattajia aina piisaa? On aina sairaita, onnettomia, yksinäisiä, uskossaan horjuvia, tyhjiä sieluja, etsiviä... On aina "tilausta" uusille virtauksille! On aina tilaa uusille hengellisen kentän helppo-heikeille!

        Noin sadan vuoden saatossa monia virtauksia (ja eksytyksiä) on tullut ns. suuresta maailmasta!
        Mies toisensa perästä on ilmoittautunut "Herran voidelluksi" - ja vaatinut itsensä jalustalle. Usein ylemmäksi kuin Jeesus itse... Ihmisten palvontaa on piisannut! TÄMÄ on ihmemies! Ja jonot kiemurtelevat kun nämä armoitetut (?) saarnaajat tuovat matkalaukuissaan "herätyksen tulta" tänne Pimeään hyiseen Pohjolaan!

        On ollut torontolaisuutta, pensacolan aatteita, ja noita vanhempia kuten branhamilaisuutta, billyä ja silliä! Jne.

        Suuri osa ihmisistä on laumasieluja. Manipuloitavissa. Suggestioherkkiä. Uskovaiset valitettavalla tavalla. Tervettä kritiikkiä ja harkintaa puuttuu. Ja muka IhmeMiehet ovat niin "pyhiä" ettei heidän toimintaansa saa kritisoida? Pyh ja pah!

        Itse Jeesus käski kriittiseen asenteeseen: "Katsokaa ettei teitä kukaan eksytä! Monta tulee minun nimessäni ja sanoo minä olen Kristus." (Matt 24:4-5)

        Kristus? Mitä se tarkoittaa? Voideltu? Ja eikö vain nämä ihmetyypit lähes aina julista: MINÄ OLEN VOIDELTU! ---- ja tätä vakuutusta surullisen moni uskoo? Juoksee perässä. Ihmisten perässä. Ja eksyy!

        Jeesus opetti seuraamaan Häntä itseään, ei kaahottamaan ihmisten perässä! Ihmeiden perässä...

        Eksytyksiä tulee ja menee. Onnellinen se, joka rakentaa elämänsä Kalliolle. Ja tämä kallio on Kristus Jeesus meidän Herramme. Hän ja Hänen sanansa. Suolaisetkin - (eivät makeudella houkuttele..)

      • kirjoitukset

        Kysyn vain;missä kohtaa on Raamatussa sanoma,että menee jerusalemin temppeliin???

      • kirjoitukset kirjoitti:

        Kysyn vain;missä kohtaa on Raamatussa sanoma,että menee jerusalemin temppeliin???

        miksi kysyt sitä minulta, kun minä yritän kysyä sitä samaa aloittajalta?

        Ei Raamatussa tiettävästi puhuta Antikristuksen menosta Jerusalemin temppeliin.
        Sanamuodoista päätellen aloittaja viittaa ilmeisesti Paavalin 2 tees 2:4 kohtaan, kun hän kirjoittaa; "antikristus menee Jerusalemin temppeliin ja julistaa olevansa Jumala", sillä tuo muistuttaa kyseistä kohtaa Raamatussa.
        Siinä Raamatun kohdassa vain puhutaan Jumalan temppelistä, ei Jerusalemin ja siinä on iso ero.

        Kuitenkin ymmärrän miksi aloittajalla on mielessä Antikristus Jerusalemin temppelissä, eli ehkä sen takia kun Jerusalem on Jumalan silmissä se pyhin kaupunki koko maailmassa. Niinpä Jumalan viha olisi sitäkin suurempi, jos vastustaja asettuu kaupunkiin johon kautta historian Jumala on, kaikesta tapahtuneesta huolimatta, eniten mieltynyt.
        Myöskin Ilm. 11-luvussahan Peto voittaa ne kaksi todistajaa paikassa, jossa heidän Herransa ristiinnaulittiin (siis Jerusalemin kaduilla heidän ruumiinsa viruvat).

        Mutta, mutta en nyt tiedä tuota, kun tarkemmin mietin.
        Tähän asti olen ajatellut sen kyllä olevan Rooma, mutta mieleen tulee muitakin kohtia jotka puoltaa myös Jerusalemia Pedon tukikohtana.

        Elämä on myös oikeiden vastausten etsimistä..

        Et ole kaukana kun puhut Roomasta.Siis ensin pitää pedon nousta.Eli nykyinen EU ei ole vielä peto,mutta alku on hyvä.Nykyisen EU:n pitää saada kuolinhaava,ennenkuin se voi nousta uutena.Pedon kuolinhaavan aiheuttaa ilmeisesti nouseva karhu.Kyllä siellä pitää vallankaaus tulla,sillä nyt Venäjän karhu ole lähdössä minnekkään.Sirppi ja vasara tulevat uudestaan yhtymään.Koska Daniel kertoo,että karhulla oli kolme kylkiluuta suussansa.Nämä Viro,Latvia ja Liettua ovat sen kylkiluita.Venäjä kävelee niiden lävitse.Mutta samalla peto saa kuolinhaavan.Saksa kuuluu EU:un,näin ollen sen kuolinhaava paranee nopeasti.Maa ihmetteli petoa,koska se oli saanut saatanalta sellaisen vallan.Mistään päin muuta maailmaa ei nouse petoa,ei antikristusta ei väärää profeettaa.Koska se on tarkalleen ilmoitettu Raamatussa,missä se on.Näyttää siltä,että hairahtuneet puhuvat,Turkista,Syyriasta tms.Heillä ei ole Raamatun profetia hallussaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      50
      1168
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      815
    3. 68
      732
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      725
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      694
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      540
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      508
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      500
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      472
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      463
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      459
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      434
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      421
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      417
    18. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      33
      398
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      389
    20. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      31
      389
    Aihe