Joopa joo...

Sunnuntain levyraati oli hauska siihen asti, kunnes arvostelijat teilasivat venäläistyttöjen kappaleen. Mielestäni he eivät edes arvostelleet kappaletta, vaan antoivat pisteet ja jupisivat jotakin. Mielestäni yhtyeen tytöt lauloivat hyvällä englanninkielellä aivan samanlaista poppia, kuin monet länsimaalaisetkin tekevät.
Mikä oli sitten syy huonoon tulokseen. No, syy oli erityisesti miesten tekopyhyys. He ilmeisesti eivät uskaltaneet antaa hyviä pisteitä seksikkään näköisille tytöille, koska pelkäsivät leimaantuvansa. Itse nautin esityksestä. Ei se mielestäni ollut pornoa. En edes pidä pornosta. Videossa oli vain kolme tyttöä, joilla oli isot rinnat sekä kivat ja muodikkaat avoimet topit (rintaliivit?). Monet suomalaistytöt voisivat ottaa mallia.
Onnea tytöille.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyseessähän oli ihan tavallista liukuhihnateinipoppia. Pinnallista shittiä massateineille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fox kirjoitti:

Sunnuntain levyraati oli hauska siihen asti, kunnes arvostelijat teilasivat venäläistyttöjen kappaleen. Mielestäni he eivät edes arvostelleet kappaletta, vaan antoivat pisteet ja jupisivat jotakin. Mielestäni yhtyeen tytöt lauloivat hyvällä englanninkielellä aivan samanlaista poppia, kuin monet länsimaalaisetkin tekevät.
Mikä oli sitten syy huonoon tulokseen. No, syy oli erityisesti miesten tekopyhyys. He ilmeisesti eivät uskaltaneet antaa hyviä pisteitä seksikkään näköisille tytöille, koska pelkäsivät leimaantuvansa. Itse nautin esityksestä. Ei se mielestäni ollut pornoa. En edes pidä pornosta. Videossa oli vain kolme tyttöä, joilla oli isot rinnat sekä kivat ja muodikkaat avoimet topit (rintaliivit?). Monet suomalaistytöt voisivat ottaa mallia.
Onnea tytöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu