Niinistö liian vanha presidentiksi

Sauli Niinistö on kuulkaas jo yli 60 vuotias ja muutenkin täysin vieraantunut tavallisen Suomalaisen arjesta jos sitä lienee ikinä tuntenutkaan.

Suomi ei todellakaan tarvitse presidentikseen kokoomuslaista pappaa joka ajaa vain hyväosaisten etuja.

Kaikkihan muistamme miten Lipponen ja Niinistö ajoivat Suomen väkisin emuun vaikka heitä moneen otteeseen varoitettiin hosumasta. Kyllä tuli Niinistön hätäily maksamaan veronmaksajille tällähetkellä jo 2miljardiaeuroa ja summa tulee nousemaan. Niinistön harkintakyky on pettänyt useasti, myös yksityis elämässään. Ei tuommoista miestä voi valtionjohtoon pistää.

Kyllä sieltä parempia ja nuorempia prsidentti ehdokkaita löytyy kun vain halutaan.. Turha porvarimedian antaa kuvaa ettei muita sopivia presidentti ehdokkaita ole. Porvarien gallupitkin tehdään toisiltaan kyselemällä ja tuloshan tietysti aina on mikä on, yllätys yllätys.

Eiköhön Suomessakin ole jo tarpeeksi hyysätty näitä rikkaita, nyt on tavallisen kansan vuoro, eikä muutenkaan Suomen talous kestä tällaista riisto ja ryöstö politiikkaa, nyt maksetaan jo euroopan pankkien ja pelureidenkin laskut.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onhan hänellä oma hoitajakin..sutjakka flikka......30 vuotta ikä ero kertoo karua totuutta......STUBB.pressaksi....jos sillä pressalla yleensä mitään tekee.tuhlausta koko sou.SAIS SUOMIKIN YLPEILLÄ KOMIALLA MIEHELLÄ ...nuorella sellaisella....stubb.on käytökseltään loistava...KUKAAN EI OSAA KERTOA..MITÄ HYÖTYÄ AHTISAARESTA ON OLLUT SUOMELLE::::KALLIS MIES Suomen valtiolle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen kansa kirjoitti:

Sauli Niinistö on kuulkaas jo yli 60 vuotias ja muutenkin täysin vieraantunut tavallisen Suomalaisen arjesta jos sitä lienee ikinä tuntenutkaan.

Suomi ei todellakaan tarvitse presidentikseen kokoomuslaista pappaa joka ajaa vain hyväosaisten etuja.

Kaikkihan muistamme miten Lipponen ja Niinistö ajoivat Suomen väkisin emuun vaikka heitä moneen otteeseen varoitettiin hosumasta. Kyllä tuli Niinistön hätäily maksamaan veronmaksajille tällähetkellä jo 2miljardiaeuroa ja summa tulee nousemaan. Niinistön harkintakyky on pettänyt useasti, myös yksityis elämässään. Ei tuommoista miestä voi valtionjohtoon pistää.

Kyllä sieltä parempia ja nuorempia prsidentti ehdokkaita löytyy kun vain halutaan.. Turha porvarimedian antaa kuvaa ettei muita sopivia presidentti ehdokkaita ole. Porvarien gallupitkin tehdään toisiltaan kyselemällä ja tuloshan tietysti aina on mikä on, yllätys yllätys.

Eiköhön Suomessakin ole jo tarpeeksi hyysätty näitä rikkaita, nyt on tavallisen kansan vuoro, eikä muutenkaan Suomen talous kestä tällaista riisto ja ryöstö politiikkaa, nyt maksetaan jo euroopan pankkien ja pelureidenkin laskut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu