Saksan ja N-liiton salainen sopimus 1936

Saksan ja N-liiton salainen yhteistyösopimus tammi-helmikuun vaihteesta 1936.

-NL hyväksyy Saksan varustautumisen ja Englannin kanssa solmitun laivastosopimuksen

-NL hyväksyy Versaillesin rauhanehtojen kumoamisen ja Saksalta vietyjen alueiden vanhat siirtomaat mukaan luettuna liittämisen takaisin Saksaan. Saksa ei saa laajentua tämän jälkeen. NL antaa KONKREETTISTA TUKEA SAKSALLE ALUEIDEN TAKAISIN SAAMISESSA

-Puola jaetaan Curzon-linjaa myöden, Saksa saa Memelin alueen

-Tsekkoslovakia kuuluu Saksan intressipiiriin, mutta Sudeeettialueet siis liitetään Saksaan

-Kreikka, Romania, Bulgaria ja Turkki kuuluvat N-liiton intressipiiriin, NL pakottaa Kreikan ym hyväksymään sotilastukikohtia ym, jotta NL pääsee valvomaan liikennettä Välimerellä ja Mustalla merellä

-NL saa sotilastukikohtia jokaisesta Baltian maasta ja saa neuvotella niiden kanssa sinne pääsyn

-Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat puolueettomat, neutraali on myös Itä-Karjala Äänisjärveä myöten (Stalinin ehdotus). Jos jokin kolmas maa hyökkää näiden kimppuun ja jokin maa pyytää apua, tätä apua on annettava (Hitlerin ehdotus)

-NL ja Saksa harjoittavat maksimaalista sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä

Nämä asiat on kertonut Mannerheimille 1944 heinäkuussa saksalainen eversti Grossmann, joka oli Hitlerin palveluksessa vuodesta 1935 ollut tulkki, sihteeri ja agentti. Hän pakeni epäsuosioon jouduttuaan Suomen kautta ulkomaille. Vilho Tahvanainen sai käskyn kirjoittaa hänen selostuksensa III valtakunnan asioista ylös. Kirjoituksia syntyi sata sivua. Grossmann oli ollut vuoden 1935-36 neuvotteluissa tulkkina.

Lähde: Erkki Hautamäki: Finland i stormens öga

Nyt ehkä ymmärämme, miksi puoluepäivillä 1936 hyökättiin niin rohkeasti ja avoimesti kommunismia ja N-liittoa vastaan. Myös ymmärrämme Reininmaan miehityksen välittömästi maaliskuussa 1936. H uhmasi länsivaltoja, vaikka oli heikko. NL:n hän laski kuitenkin pysyvän passiivisena ja ehkä antavan sopimuksen nojalla jopa tukea asiassa.
3362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sattuikin

"Talvisodassa Suomea ei myynyt Saksa, vaan Yhdysvallat, Englanti ja Ranska

"Finland i stormens öga "Suomi myrskyn silmässä" paljastaa sensatiomaisesti, että Stalinin Neuvostoliitto myöskin Molotov/Ribbentrop - sopimuksen jälkeen piti avoinna kaksi vaihtoehtoa ja jo 15. lokakuuta 1939 solmi salaisen periaatesopimuksen länsivaltojen kanssa Churchillin allekirjoittamana.

Länsivallat hyväksyivät tässä sopimuksessa periaatteen, jonka mukaan NL voi yhdistyvien sodanpäämäärien mukaisesti miehittää Suomen ja Baltianmaat"
http://www.promerit.net/talvisota.html

Vai mitä oikein luin?

Äänestä
  • Odotahan, kun päästään rippentroppiin asti. Tässä on kuitenkin sitä edeltävä paperi. Stalin halusi paremman sopimuksen.

    Minäpä muuten luen sitä kirjaa enkä vain internettiä!

    Äänestä

  • S-32 kirjoitti:

    Odotahan, kun päästään rippentroppiin asti. Tässä on kuitenkin sitä edeltävä paperi. Stalin halusi paremman sopimuksen.

    Minäpä muuten luen sitä kirjaa enkä vain internettiä!

    Sama kai se on lukeeko hatusta vedettyjä hourupäitten paskajuttuja kirjasta vai netistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


S-32 kirjoitti:

Saksan ja N-liiton salainen yhteistyösopimus tammi-helmikuun vaihteesta 1936.

-NL hyväksyy Saksan varustautumisen ja Englannin kanssa solmitun laivastosopimuksen

-NL hyväksyy Versaillesin rauhanehtojen kumoamisen ja Saksalta vietyjen alueiden vanhat siirtomaat mukaan luettuna liittämisen takaisin Saksaan. Saksa ei saa laajentua tämän jälkeen. NL antaa KONKREETTISTA TUKEA SAKSALLE ALUEIDEN TAKAISIN SAAMISESSA

-Puola jaetaan Curzon-linjaa myöden, Saksa saa Memelin alueen

-Tsekkoslovakia kuuluu Saksan intressipiiriin, mutta Sudeeettialueet siis liitetään Saksaan

-Kreikka, Romania, Bulgaria ja Turkki kuuluvat N-liiton intressipiiriin, NL pakottaa Kreikan ym hyväksymään sotilastukikohtia ym, jotta NL pääsee valvomaan liikennettä Välimerellä ja Mustalla merellä

-NL saa sotilastukikohtia jokaisesta Baltian maasta ja saa neuvotella niiden kanssa sinne pääsyn

-Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska ovat puolueettomat, neutraali on myös Itä-Karjala Äänisjärveä myöten (Stalinin ehdotus). Jos jokin kolmas maa hyökkää näiden kimppuun ja jokin maa pyytää apua, tätä apua on annettava (Hitlerin ehdotus)

-NL ja Saksa harjoittavat maksimaalista sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä

Nämä asiat on kertonut Mannerheimille 1944 heinäkuussa saksalainen eversti Grossmann, joka oli Hitlerin palveluksessa vuodesta 1935 ollut tulkki, sihteeri ja agentti. Hän pakeni epäsuosioon jouduttuaan Suomen kautta ulkomaille. Vilho Tahvanainen sai käskyn kirjoittaa hänen selostuksensa III valtakunnan asioista ylös. Kirjoituksia syntyi sata sivua. Grossmann oli ollut vuoden 1935-36 neuvotteluissa tulkkina.

Lähde: Erkki Hautamäki: Finland i stormens öga

Nyt ehkä ymmärämme, miksi puoluepäivillä 1936 hyökättiin niin rohkeasti ja avoimesti kommunismia ja N-liittoa vastaan. Myös ymmärrämme Reininmaan miehityksen välittömästi maaliskuussa 1936. H uhmasi länsivaltoja, vaikka oli heikko. NL:n hän laski kuitenkin pysyvän passiivisena ja ehkä antavan sopimuksen nojalla jopa tukea asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu