IKEAssa taisteltiin verissä

IL Julkaistu: 02.12.2010 20:29
Raivopäiset asiakkaat taistelivat keskiviikkona Tampereen Ikeassa tarjoustaljoista.
Edullinen lampaantalja villitsi asiakkaita Tampereen Ikeassa keskiviikkona käsirysyyn asti.
Paikalla ollut asiakas kertoo Suomi24-palstalla, että tappelu taljoista yltyi huoritteluksi ja hiuksista kiskomiseksi, eikä verenvuodoltakaan vältytty.
- Kiinnostus taljaa kohtaan oli aikamoista. Vähän se lähti liiallisuuksiin. Se oli sellaista kyynärpäillä tönimistä, muotoilee tavaratalonjohtaja Juha Taskinen IS:lle.
Joulukuun tarjouksena lampaantaljaa myytiin hintaan 9,95 euroa. Hinta houkutteli aamulla asiakkaita oven taakse odottamaan tavaratalon aukeamista.
- Hämmästyin aamulla töihin tullessa, kun parkkipaikalla oli niin paljon autoja, Taskinen sanoo.
- Meillä oli lähes 4 000 taljaa. Jotkut asiakkaat ostivat kerralla kymmenisen kappaletta, eivätkä ne kauaa kestäneet. Tietääkseni taljat loppuivat Espoosta ja Vantaalta myös.
- En nähnyt kenenkään lyövän ketään, tapahtumia todistamassa ollut Ikean business navigator Mikko Koukkanen rauhoittelee.
- Se oli sellaista innokasta kaupankäyntiä, että ”tää on mun, älä koske tähän”, mutta ei mitään mikä ei sovi lasten korville.
Taljat loppuivat matto-osastolta nopeasti, ja asiakkaat ohjattiin etsimään niitä itsepalveluvarastosta. Siellä yhden pahvilaatikon kimpussa oli parhaimmillaan 15 ihmistä. Avuksi kutsuttiin ylimääräinen vartija.
- Aika nopeasti aloimme itse jakaa taljoja asiakkaille, ja tilanne rauhoittui, Koukkanen kuvaa.
Vastaavaa intoa ei tavaratalossa ole aiemmin nähty. Tapaus saa liikkeen valmistautumaan tuleviin tarjouskampanjoihin huolellisemmin.
- Jatkossa varmaan siirrymme enemmän tähän jakamiskäytäntöön, Koukkanen sanoo.
16221253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 162

Vanhimmat

Yritän miettiä mihin noita käytetään, varmaan kissan tai koiran makuupaikaksi, vai tekeekö joku niistä turkkeja tai kintaita kenties?

Äänestä
  • ne laitetaan vessan matoksi

    Äänestä

  • talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Jo meni lampaan henki halvalla, sanoisin. Hullua touhua. Niin kuin nyt lampaannahat maailmasta loppuisivat, mutta kun halvalla saa niin hullu ostaa vaikka pieniä kiviä.

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Tosiaan, siellähän se lämmittää, ainakin pulkassa lasta talvella. Joo eipä ole perhettä minulla.

    Äänestä

  • Arvot tiessään kirjoitti:

    Jo meni lampaan henki halvalla, sanoisin. Hullua touhua. Niin kuin nyt lampaannahat maailmasta loppuisivat, mutta kun halvalla saa niin hullu ostaa vaikka pieniä kiviä.

    raadot Välimereen:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9504391

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    pitää tapella, eikö niitä saa, kuin vain määrättynä aikana vuodesta ja vähän?

    Äänestä

  • niistä nahoista kirjoitti:

    pitää tapella, eikö niitä saa, kuin vain määrättynä aikana vuodesta ja vähän?

    Varmaan niitä jossakin myydään ympäri vuoden, ihminen nyt vaan on perusluonteeltaan ahne,
    sitä kun puoleen hintaan jotakin myydään, ihmiset ryntäilevät ostamaan kuin nälkäiset sudet,
    vaikka ikinä ei kyseistä tavaraa tarvitsisikaan.

    Äänestä

  • Nahaton. kirjoitti:

    on ikeassakin yleensä noin 40e ja muualla usein kalliimpaa. Eli alle kympin hinna ei ole mikään ihme, että aika moni haluaa. Loistava alusta lemmikeille ja on se mukava sohvalla/ tuolilla itsellekin lämmikkeenä.

    Äänestä

  • lammas. kirjoitti:

    tappoväline , Suomessa teurastamot vaatii maajussilta rahaa ennen kuin hakee teuraaksi
    Ruoka on suomessa liian kallista , mutta humpuuki vuota pitää tapellen ostaa.

    Äänestä

  • Nahaton. kirjoitti:

    Varmaan niitä jossakin myydään ympäri vuoden, ihminen nyt vaan on perusluonteeltaan ahne,
    sitä kun puoleen hintaan jotakin myydään, ihmiset ryntäilevät ostamaan kuin nälkäiset sudet,
    vaikka ikinä ei kyseistä tavaraa tarvitsisikaan.

    Nimimerkki nahaton on aivan oikeassa, ihminen on luoteeltaan ahne, se hamuaa vaikka REKALLISEN PASKAA KUNHAN VAIN ILMAISEKSI SAA.

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Ton "Et taida olla perheellinen" -kommentin olis voinu tosta jättää pois. Kaikilla ei ole lapsia ja monelle, niin sinkulle kuin parisuhteessa elävälle, se voi olla kova paikka. Nimim. Se koira älähti, johon kalikka kalahti.

    Äänestä

  • Nojatuoliin. Tai penkin lämmikkeeksi.

    Äänestä

  • pentueetonkoira kirjoitti:

    Ton "Et taida olla perheellinen" -kommentin olis voinu tosta jättää pois. Kaikilla ei ole lapsia ja monelle, niin sinkulle kuin parisuhteessa elävälle, se voi olla kova paikka. Nimim. Se koira älähti, johon kalikka kalahti.

    Onko se jonku muun vika että on hankittu sukupuolitauteja tai jätetty lasten hankkiminen liian vanhalle iälle eikä idä enään?

    Turha siitä on yrittää muita syyllistää, ei se ole kenenkään ulkopuolisen vika.

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    Todellakin toivon, että SINULLA ei ole jälkikasvua. Maailma menee vain kamalammaksi paikaksi, jos tuollaiset sikiävät ja siirtävät asenteitaan seuraavalle sukupolvelle. Hui kauhistus, mikä ajatuskin.

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Perheelliset sielä tappelevat ja huorittelevat toisiaan verissäpäin. On tääki perhe elämää

    Äänestä

  • ne lämmittää lasten rattaissa ja pulkissa tosi hyvin..Ehkä ne oli menossa joululahjoiksi :) Itsekin aion tuollaisen taljan hommata piakkoin, mutta Ikean tarjouksen missasin :(

    Äänestä

  • on lämmin jalkoja vasten mm. sängyn vieressä mattona, nojatuolissa alustana jne.

    Äänestä

  • niistä nahoista kirjoitti:

    pitää tapella, eikö niitä saa, kuin vain määrättynä aikana vuodesta ja vähän?

    ovat kalliita yleensä.

    Äänestä

  • Arvot tiessään kirjoitti:

    Jo meni lampaan henki halvalla, sanoisin. Hullua touhua. Niin kuin nyt lampaannahat maailmasta loppuisivat, mutta kun halvalla saa niin hullu ostaa vaikka pieniä kiviä.

    Oletpa tyhmä :D Taljaa ei tehdä lampaan nahasta vaan villasta: lammas ei kuole :D

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Oletpa tyhmä :D Taljaa ei tehdä lampaan nahasta vaan villasta: lammas ei kuole :D

    Talaja sisältää myös nahkan idiootti.

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Oletpa tyhmä :D Taljaa ei tehdä lampaan nahasta vaan villasta: lammas ei kuole :D

    Ootko kattonu oikeeta lampaantaljaa? Kyllä siinä on nahka mukana. Tyhmä.

    Äänestä

  • on nyt 10 taljaa pienen poikamme pulkassa. Hän istuu niiden päällä kuin herran kukkarossa :>

    Äänestä

  • Sven Suolikaasu. kirjoitti:

    Nimimerkki nahaton on aivan oikeassa, ihminen on luoteeltaan ahne, se hamuaa vaikka REKALLISEN PASKAA KUNHAN VAIN ILMAISEKSI SAA.

    Kyllä sillä paskalla on käyttöä. mekin lannoitetaan paskalla joka kevät kasvimaat ja perunamaat joita tosiaan on aika kivasti.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Talaja sisältää myös nahkan idiootti.

    suomessakin hullun lehmän tautia

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Varmasti monella ei talja lasten rattaisiin tai pulkkaan joutanut, oli vaan pakko saada kun oli HALVALLA. Omat lapseni kasvoivat aikuisiksi ilman lampaan taljaakin.

    Äänestä

  • old_profile_34690 kirjoitti:

    ovat kalliita yleensä.

    kohta, kun Vantaan Ikea oli avattu. Muistaakseni maksoi 25€. Kyllä siinä oli nahka mukana eli aito turkis. Lämittänyt on lapsen lapsiani kärryissä ja pulkassa. Hyvä ostos.

    Äänestä

  • pulkkaan, rattaisiin lapselle, auton penkille. Paikalla luultavasti enemmänkin lapsiperheen edustajia.

    Äänestä

  • Niitä käytetään kirjoitti:

    talvella lastenrattaiden lämmikkeenä, ja pulkassa, kun vedetään lasta päiväkotiin. Et taida olla perheellinen?

    Minulla on lampaantalja tuolin päällä tässä tietokoneella istuessa, on nätti ja miellyttävä istuinpäällinen :)

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    Onko se jonku muun vika että on hankittu sukupuolitauteja tai jätetty lasten hankkiminen liian vanhalle iälle eikä idä enään?

    Turha siitä on yrittää muita syyllistää, ei se ole kenenkään ulkopuolisen vika.

    onko käynyt se mielessä että kaikki eivät halua penskoja?

    Äänestä

  • huh-uh kirjoitti:

    pulkkaan, rattaisiin lapselle, auton penkille. Paikalla luultavasti enemmänkin lapsiperheen edustajia.

    kukaan ei kertonu mulle tarjouksesta :( oisin ostanu ooppeliini semmosen ettei perse jäädy penkkiin kiinni pakkasella :)

    Äänestä

  • apuvatalantaa kirjoitti:

    Kyllä sillä paskalla on käyttöä. mekin lannoitetaan paskalla joka kevät kasvimaat ja perunamaat joita tosiaan on aika kivasti.

    Paskaa on monenlaista... varsinkin, jos aikoo syödä paskalla lannoitettua. Eräs naapurini käytti yhdyskuntalietepaskaa omaan kasvimaahansa...kylläpä oli kurpitsalla kokoa! Kukapa tietää mitä hormoneja lie oli nauttinut, kun ihmisten e-pilleri, ym. lääkkeet oli pissan kautta tulleet niihin. Huhhuh, jengi ei ymmärrä tätä kuviota näköjään lainkaan! Erään paskakuskin pellolla kasvoi orasta, jonka päässä oli kortsu! (oli siis lannoittanut peltonsa ihmisten paskalla, mikä on varmaan haitallisinta/myrkyllisintä kaikesta ulosteesta, mitä tällä planeetalla tuotetaan! Miettikää nyt helvetti mitä paskaa syötte!!!!!

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Oletpa tyhmä :D Taljaa ei tehdä lampaan nahasta vaan villasta: lammas ei kuole :D

    Talja ei TODELLAKAAN OLE KERITYSTÄ VILLASTA vaan NAHASTA VILLOINEEN!!!!!!!!!! Voi jestas näitä kaupunkilaisia!!! Lehmiäkään ei tarvita, kun maitoa saa kylmätiskiltä, juu!!!!

    Äänestä

  • neo landepaukku kirjoitti:

    Talja ei TODELLAKAAN OLE KERITYSTÄ VILLASTA vaan NAHASTA VILLOINEEN!!!!!!!!!! Voi jestas näitä kaupunkilaisia!!! Lehmiäkään ei tarvita, kun maitoa saa kylmätiskiltä, juu!!!!

    On ne tosiaan nämä kaupunkilaiset olevinaan viisaita....voi hele...i.
    Ei maalaisjärjestä sitten mitään tietoa,Kohta nuo kaupunkilaiset väittää että juustokin tuodaan kuusta,reikien kera!Voi perkele tuota tyhmyyden määrää!

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    Oletpa tyhmä :D Taljaa ei tehdä lampaan nahasta vaan villasta: lammas ei kuole :D

    en tiedä mitä kirjoittaisin nyt mutta sen sanon sinulle että paljastit juuri suuren tietämättömyytesi.

    Äänestä

  • elämä on kirjoitti:

    Onko se jonku muun vika että on hankittu sukupuolitauteja tai jätetty lasten hankkiminen liian vanhalle iälle eikä idä enään?

    Turha siitä on yrittää muita syyllistää, ei se ole kenenkään ulkopuolisen vika.

    Ei oo myöskään sinkun vika, jos ei oo onni osunu kohdalle. Ei kaikki ole niin onnekkaita, että löytäisivät elämänkumppanin. Ja luulenpa, että se lapsi kannattaa tehdä tasapainoisessa parisuhteessa, joka toimii, ja jossa ei läträtä viinalla ja tapella. Yksinäisyys ei välttämättä ole oma valinta. Miettisit vähän! Et taida olla älyllinen.

    Äänestä

  • old_profile_29055 kirjoitti:

    On ne tosiaan nämä kaupunkilaiset olevinaan viisaita....voi hele...i.
    Ei maalaisjärjestä sitten mitään tietoa,Kohta nuo kaupunkilaiset väittää että juustokin tuodaan kuusta,reikien kera!Voi perkele tuota tyhmyyden määrää!

    Onkohan nuo taljat edes lammasta nähneetkään. Tutkiskelin erään tavaratalon "lampaantaljaa", kovin oli muovisen tuntuinen, kova, ihan kuin jotain polyesterikuitua. Ja epäilystä vahvisti vielä se, että pohja nahka ja "villa" oli liimattu yhteen. Eli ns. nahka repsotti joistain kohdin kahtena levynä. Aitoa tuotteessa ehkä oli siis vain nahka. Tuote ei tosin tuoksunut yhtään nahalle eikä kyllä lampaanvillallekkaan. Tiedä häntä. Olen kyllä tunnustelut oikeaa lampaantaljaa ja se oli kyllä aika erilainen.

    Äänestä

  • ;mummeli;; kirjoitti:

    kohta, kun Vantaan Ikea oli avattu. Muistaakseni maksoi 25€. Kyllä siinä oli nahka mukana eli aito turkis. Lämittänyt on lapsen lapsiani kärryissä ja pulkassa. Hyvä ostos.

    Se on ollut parvekkeella koko ajan, koska se haisee. Sitten vein sen puliukolla lämmitteeksi.

    Äänestä

  • iines_ kirjoitti:

    Minulla on lampaantalja tuolin päällä tässä tietokoneella istuessa, on nätti ja miellyttävä istuinpäällinen :)

    Itse taas hankin lampaantaljan siksi, että lemmikkilampaani Päkä oli alkanut kärsiä villanlähdöstä ja pälvikaljuudesta. Villaton lammas on surkea näky, ja moinen käy tietysti myös eläinparan itsetunnon päälle, mutta nyt se on saanut peruukin. Se on lammas lammasten vaatteissa.

    Äänestä

  • juuuuuuuuuuuuuuuuuuh kirjoitti:

    Todellakin toivon, että SINULLA ei ole jälkikasvua. Maailma menee vain kamalammaksi paikaksi, jos tuollaiset sikiävät ja siirtävät asenteitaan seuraavalle sukupolvelle. Hui kauhistus, mikä ajatuskin.

    Suomalaisten ei pitäisi edes hankkia lapsia, koska kasvattavat vain heistä samanlaisia kuin mitä itse ovat. Eli kateellisia, ahneita juntteja vailla käytöstapoja.

    Äänestä

  • x kirjoitti:

    ne lämmittää lasten rattaissa ja pulkissa tosi hyvin..Ehkä ne oli menossa joululahjoiksi :) Itsekin aion tuollaisen taljan hommata piakkoin, mutta Ikean tarjouksen missasin :(

    Nimimerkille x Pitäisiköhän kirjoittaa Pulkassa eikä Pulkissa ,eihän Jorma Pulkkinenkaan ole Jorma Pulkkanen.

    Äänestä

  • Lampaantaljoja alkaa ilmestyä kirpputoreille kolmin-nelinkertaisine hintoineen.

    Äänestä

Ostetaan velaksi 1/2 miljoonan euron kämppä niin sitten on pakko tapella kympin taljasta.

Äänestä
  • Viidakon lait ja huono käytös vallitsevat lähiön asukeilla. Halvan lampaantaljan osto on viikon kohokohta ja jos naapurin muija y-rapusta meinaa ottaa parhaimman taljan. Vituttaahan se.

    Äänestä

Mihin joku niin monta tarvitsee, onko muka kymmenen kakaraa ja niillä kaikilla pulkat... Vai ompeleeko taljat yhteen että saa olohuoneeseen kivan maton?

Ostin itse aiemmin taljan kun hinta oli jotain 25 e, lattian koristeeksi ja kissojen kivaksi. Vähän siitä lähtee kyllä karvaa tai jotain irti.

Äänestä
  • Ikean taljat ei ole laadultaan mistään parhaimmasta päästä tosiaan. Kokemusta on.
    Itse petyttyäni ostin Maskusta ja hinta oli 69 euroa. Laatukin on aivan eri luokkaa. Kunnon talja viilentää lastenvaunuissa/lattialla esim vauvan alla kesällä, ja talvella taas lämmittää huomattavasti.

    Kirppiksellä varmaan osa myy ostamansa taljat puolet kalliimmalla...
    Vaateliikkeessä aikoinaan työskennellessäni, aina alemyyntien aikaan kun hinnat oli jo löytöhinnoissa, osa asiakkaista hamstrasi mitä sattuu, kuhan halvalla saivat ja rehellisesti kertoivat, että meinaavat mennä kirppikselle myymään ne heti, niin saavat vielä voittoakin niistä. Että tällaista bisnestä...

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Ikean taljat ei ole laadultaan mistään parhaimmasta päästä tosiaan. Kokemusta on.
    Itse petyttyäni ostin Maskusta ja hinta oli 69 euroa. Laatukin on aivan eri luokkaa. Kunnon talja viilentää lastenvaunuissa/lattialla esim vauvan alla kesällä, ja talvella taas lämmittää huomattavasti.

    Kirppiksellä varmaan osa myy ostamansa taljat puolet kalliimmalla...
    Vaateliikkeessä aikoinaan työskennellessäni, aina alemyyntien aikaan kun hinnat oli jo löytöhinnoissa, osa asiakkaista hamstrasi mitä sattuu, kuhan halvalla saivat ja rehellisesti kertoivat, että meinaavat mennä kirppikselle myymään ne heti, niin saavat vielä voittoakin niistä. Että tällaista bisnestä...

    Aika törkeetä laittaa laatu ja masku samaan lauseeseen.

    Äänestä

  • Jonain päivänä se Jani-Petteri on vanhustenhoitajana siinä vanhainkodissa jossa sinä olet, ja silloin tulee revanssi. Silloin sinä et saa paskaisen perseesi ympärille vanhustenvaippaa, vaan saat lillua kusessasi ja paskassasi vuoteessa viikkoja! MUAH HAH HAH!

    Äänestä

Aina tunkemassa joka paikkaan. Junassakin kun kuulutetaan joku asema niin rynnätään 5 min ennen asemaa toppatakki päällä odottamaan. Sitten siinä seisoskellaan kauheassa ruuhkassa. Itse istun kaikessa rauhassa paikallani, hymyillen ihmisten laumamaisuudelle, ja lähden liikkelle vasta kun ruuhka on loppunut, ilman jonotusta ja stressiä. Kaikella tällä ähkimisellä ja puhkimisella höyrypäät voittavat max. 30 sekuntia.

Muutama päivä takaperin bussissa ollessani keskiovi ei toiminut, ja se ilmoitettiin kuuluvasti joka asiakkaalle. No bussin saavuttua perille nousee todella vikkelään pullukka keski-ikäinen nainen änkeämään kyynärpäät heiluen keskiovelle, jolloin se ei auennutkaan. Muiden katsoen kiusaantuneesti etuovelle päin hän vasta ilmeisesti vasta muisti keskioven olevan epäkunnossa tunkemisen aiheuttavan pakokauhun ja adrenaliinipurkauksen vuoksi. No eipä se tähän jäänyt vaan rakettina tunkemaan ahtaalla käytävällä jonon ohi etuovelle. Itse istuin vielä kaikessa rauhassa paikallani ja lähdin liikkeelle vasta kun viimeinen oli astumassa ulos. Olin kävellyt pullukan naisen kiinni ennen muutaman sadan metrin päässä olevia liikennevaloja. :)

Samaa pakokauhua ja ohittamisentarvetta ihmettelen liikenteessä. Siinä ei todellakaan voita muutamaa kymmentä sekuntia enempää, jos nyt muutaman auton ohi härkäpäisesti. Ihmettelen myös aivan perään kiinni tulevia autoilijoita. He eivät ilmeisesti tajua, että tielle voi yhtäkkiä hypätä vaikka joku eläin, jolloin edessäoleva joutuu tekemään äkkijarrutuksen. Sitten jos edessä olevalla autoilijalla on vaikka pieniä lapsia takapenkillä, niin perässä kiinni ajava vatipää tietysti murskaa ne, koska ei ole riittävää turvaväliä ja aikaa reagoida. Eihän siinä mitään jos vain vatipään oma henki olisi vaarassa, mutta kun vaarantavat muidenkin hengen. Olenkin alkanut vittuillakseni tekemään pieniä jarrutuksia aina kun joku imeytyy aivan puskuriini kiinni (en tietenkään ruuhkassa vaan sellaisissa paikoissa joissa se ei vaaranna muuta liikennettä). Odotan oikein innolla jonkun höyrypään kolaroivan autoani tämän vuoksi. Haastan kaverin oikeuteen liian pienestä turvavälistä ja sanon, että kissa juoksi tielle jolloin jouduin tekemään refleksinomaisen äkkijarrutuksen.

Äänestä
  • Sano mun sanoneen!

    Äänestä

  • Kirjoitat asiaa!
    Suurin osa ihmisistä kun on vain tyhmiä, ahneita, välinpitämättömiä, suhteellisentajuttomia jne.
    Ja kuka on suurin syyllinen?
    Markkinavoimat, talous, politiikka, mediat, globalisaatio jne. Näyttää siltä ettei syyllisiä saada mitenkään, vaan yhteiskunta eli veronmaksajat joutuvat aina vaan uudestaan maksajiksi.
    Osa ihmisistä on jo siinä pisteessä ettei ajattele ns. maalaisjärjellä vaan ovat medioiden ja markkinavoimien ohjaamia, esim. BB-talot, kaiken maailman tanssii tähtien kanssa ym. paskaa. Kunhan saa halvalla, ihan sama mikä.

    Liikennekäyttäytyminen on vielä asia erikseen. Joskus mietin huvikseni, miltä näyttäisi jos tämä kiilaaminen ja perseessä roikkuminen esiintyisi kävellessäkin :-)

    Äänestä

  • toinen odottaja kirjoitti:

    Kirjoitat asiaa!

    Oikea sana on ajattelemattomia. Ei noissa ajatuksissaan tulevissa tilanteissa bussissa tai junassa juurikaan tule mietittyä että minäpä lähden nyt ryntäämään. Se on vain ajattelemattomuutta. Ruuhkabussit on metsäsuomalaiselle luonnostaan vastenmielinen paikka. Sieltä täytyy päästä pois. mistään laumamaisuudesta ei ole kyse.

    Äänestä

  • nakkkimakkara rynnär kirjoitti:

    Sano mun sanoneen!

    Suomessa tullaan jonottamaan ihan muuta kuin Ikean lampaantaljoja. Onhan se hyvä alkaa harjoitella jonottamista. TÄHÄN MAAHAN TULEE NIIN HELVATANMOINEN PUUTE, notta OKSAT POIS. KULUTUSJUHLAT OVAT KOHTA ELETTYÄ ELÄMÄÄ-VARAUTUKAA!!! Nyt olisi aika alkaa harjaannuttaa itseään elämään "ankeissa" oloissa, sillä NE OVAT TULOSSA!!! Sopeutuminen ankeisiin oloihin on helpompaa, kun on etukäteen vapaaehtoisesti harjoitellut siihen. Ei varmaankaan kulu montaakaan vuotta, kun olemme tilanteen edessä. Muistakaatten tämä kirjoitus, kun ne ajat koittavat.

    Äänestä

  • toinen odottaja kirjoitti:

    Kirjoitat asiaa!
    Suurin osa ihmisistä kun on vain tyhmiä, ahneita, välinpitämättömiä, suhteellisentajuttomia jne.
    Ja kuka on suurin syyllinen?
    Markkinavoimat, talous, politiikka, mediat, globalisaatio jne. Näyttää siltä ettei syyllisiä saada mitenkään, vaan yhteiskunta eli veronmaksajat joutuvat aina vaan uudestaan maksajiksi.
    Osa ihmisistä on jo siinä pisteessä ettei ajattele ns. maalaisjärjellä vaan ovat medioiden ja markkinavoimien ohjaamia, esim. BB-talot, kaiken maailman tanssii tähtien kanssa ym. paskaa. Kunhan saa halvalla, ihan sama mikä.

    Liikennekäyttäytyminen on vielä asia erikseen. Joskus mietin huvikseni, miltä näyttäisi jos tämä kiilaaminen ja perseessä roikkuminen esiintyisi kävellessäkin :-)

    Eiköhän sitä ihmistä vetele vietit ja muut luonnonvoimat enemmän kuin markkinavoimat. Niin se luolamieskin söi muinoin koko saaliin, vaikka pahaa teki. Ja sitten kutjotti kylmissään päivätolkulla. Eipä taida olla paljon taloustieteitä opiskeltu...

    Äänestä

Tää nyt on ihan jokapäiväistä Tässä maassa!!! SUOMI ON KÖYHÄ MAA ja SUOMALAISET ON KÖYHIÄ!!
That's it!!!

Voiko enää idioottimaisempia ihmisiä olla, taistelee kaupassa jostain ALE LAMPAANTALJASTA??????????

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä
  • mahtaako tämäkin vain olla jonkinsortin väritetty ilmainen mainos ikealle ? ruåtsi firmalle tehtiin verorahoilla valtavat tiesilmukat joka suunnasta ja hirmuiset parkkipaikat. noh ,eipähän rahat menny ku ruotsin yrittäjälle tällä kertaa ,mutta kuvastaa sitä ideologiaa että mielummin annetaan rahat ulkomaille ku sille naapurioven yrittäjälle. saisi jokainen ihminen pienessä mielessään miettiä ,mistä ne rahat otetaan julkiselle sektorille.

    Äänestä

  • miettijä_ kirjoitti:

    mahtaako tämäkin vain olla jonkinsortin väritetty ilmainen mainos ikealle ? ruåtsi firmalle tehtiin verorahoilla valtavat tiesilmukat joka suunnasta ja hirmuiset parkkipaikat. noh ,eipähän rahat menny ku ruotsin yrittäjälle tällä kertaa ,mutta kuvastaa sitä ideologiaa että mielummin annetaan rahat ulkomaille ku sille naapurioven yrittäjälle. saisi jokainen ihminen pienessä mielessään miettiä ,mistä ne rahat otetaan julkiselle sektorille.

    EKa 2000ihmistä jonottaa olarin tarjoustalossa 1e muovi ämpäreitä ja nyt jotain taljoja ikeassa. oikeesti en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. voin oikein aistia sen tunnelman kun siellä tuulipuvuissa kahisee housut ja samalla revitään niitä taljoja hullun kiilto silmistä jostain hyllystä. pitäisi jonkun kyllä kuvata nämä tapahtumat ja laittaa esim you tubeen niin saisi oikeata tosielämän selviytymis tarinoita. taistelu viimeisistä lampaan taljoista. ja jotkut vielä 10kpl mitäköhän sillä ostajalla on liikkunut päässä kun se on sinne kassalle mennyt 10 lampaantaljan kanssa itse ainakin punastuisin ja tuntisin suurta häpeää.

    jos ostat varsinkin lapselle taljan, varmistaudu, ettei ole niitä Ikean ym myymiä kiinalaisia, jotka ovat vahvoilla kemikaaleilla muokattuja (mm kromi). Varoisin laittamasta niitä ihokontaktiin (vert nahkahuomekalut, joista saa ihottumaa). Suonmalaisilta tuottajilta saa hyvä pitkäikäisiä taljoja, jsokin hinta on korkeampi, mutta niin myös laatu.

    IKEAan tehdään pyhiinvaellusretkiä seuramatkabusseilla. Kun uusi IKEA aukeaa, avajaispäivänä on ulkona kilometrin jono pyhiinvaeltajia. Kun suomalainen kuulee sanat IKEA ja ALENNUSMYYNTI samassa lauseessa, hän vajoaa uskonnolliseen hurmostilaan.

    Äänestä

  • 9 kirjoitti:

    MIstä asiasta sinä siinä kassalla seisoessasi tuntisit suurta häpeää?

    Toivottavasti ne lampaantaljat lämmittävät sitten näitä lampaita, kun paperiraha on arvotonta eikä kaupasta voi ostaa edes ruokaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=fOshw4kIGR4

    Äänestä

  • H.E.Tula kirjoitti:

    MIstä asiasta sinä siinä kassalla seisoessasi tuntisit suurta häpeää?

    porvarloiinen

    Äänestä

  • H.E.Tula kirjoitti:

    MIstä asiasta sinä siinä kassalla seisoessasi tuntisit suurta häpeää?

    No ihmiset on ahneita ei voi muuta sanoa.
    Eihän siitä ole kauaa kun vapaa valinnassa tapeltiin 0,5€ muovisista löylykauhoista. Poliisit kutsuttu paikalle rauhotteleen ihmisiä. En vaan tajua tuollaista hysteriaa tai sitten oon itse niin urpo etten tajua juosta tarjousten perässä.

    SE kuka osti 10 lampaantaljaa antaa varmaan niitä joululahjaksi koko suvulle. Tykkäs siitä tai ei,mutta kun halvalla sai niin pakkohan se on :D

    Kyllä meillä on muksuilla pulkassa täytetty villahuopa fleece-täytteellä.
    Oli talja,mutta voi yökötys kun ensin lumestu ja sitten tuli asteita ni alko haiseen ihan hirvittävälle ja äkkiä kaatopaikalle.

    Äänestä

  • No idioottimaisempaa olisi tapella normaalihintaisesta lampaan taljasta.

    Äänestä

  • Hävetkää! kirjoitti:

    IKEAan tehdään pyhiinvaellusretkiä seuramatkabusseilla. Kun uusi IKEA aukeaa, avajaispäivänä on ulkona kilometrin jono pyhiinvaeltajia. Kun suomalainen kuulee sanat IKEA ja ALENNUSMYYNTI samassa lauseessa, hän vajoaa uskonnolliseen hurmostilaan.

    asuessani 80-luvulla Ikeasta puhuttiin lähinnä vitsinä
    esim. työpaikalla.

    Äänestä

  • Tekke kirjoitti:

    jos ostat varsinkin lapselle taljan, varmistaudu, ettei ole niitä Ikean ym myymiä kiinalaisia, jotka ovat vahvoilla kemikaaleilla muokattuja (mm kromi). Varoisin laittamasta niitä ihokontaktiin (vert nahkahuomekalut, joista saa ihottumaa). Suonmalaisilta tuottajilta saa hyvä pitkäikäisiä taljoja, jsokin hinta on korkeampi, mutta niin myös laatu.

    yli 20 vuoden kokemuksella turkkurin töistä,sanon että ne muutamat tehtaat jotka Suomessa vielä parkitsevat lampaan nahkoja, käyttävät poikkeuksetta kromiparkkia.

    Äänestä

  • Ei tunne edes myötäh kirjoitti:

    porvarloiinen

    Kommari tietää, mitä on häpeä. Se on sitä, kun kommunistien ihannemaassa Neuvostoliitossa jonotettiin kilometrin pituisessa jonossa kaksi päivää pääsyä markettiin, jonka hyllyissä ei ollut muuta sosialismin antia kuin muutama leipä ja vähän maitoa ja huonoimmista ruhonosista leikattua lihaa. Se, poikaseni, pikku pioneerini, aiheutti voimakkaan tunteen siitä, että sosialismi on suuri HÄPEÄ!

    Äänestä

  • häpeän! kirjoitti:

    IKEAn tappelun saattoi aiheuttaa bussilastillinen venäläisiä, jotka ensi kertaa elämässään pääsivät seuramatkalle lännen kultamaahan, vapaaseen maailmaan. Sekoaahan köyhä proletaari moisen tavarapaljouden edessä.

    Äänestä

  • ja pelottavaa! Ihmisten tyhmyys pelottaa.

    Äänestä

  • miettijä_ kirjoitti:

    mahtaako tämäkin vain olla jonkinsortin väritetty ilmainen mainos ikealle ? ruåtsi firmalle tehtiin verorahoilla valtavat tiesilmukat joka suunnasta ja hirmuiset parkkipaikat. noh ,eipähän rahat menny ku ruotsin yrittäjälle tällä kertaa ,mutta kuvastaa sitä ideologiaa että mielummin annetaan rahat ulkomaille ku sille naapurioven yrittäjälle. saisi jokainen ihminen pienessä mielessään miettiä ,mistä ne rahat otetaan julkiselle sektorille.

    taas tätä pienen mielen jatinoita.. verorahat diibadaa diibadaa

    Äänestä

  • Tekke kirjoitti:

    jos ostat varsinkin lapselle taljan, varmistaudu, ettei ole niitä Ikean ym myymiä kiinalaisia, jotka ovat vahvoilla kemikaaleilla muokattuja (mm kromi). Varoisin laittamasta niitä ihokontaktiin (vert nahkahuomekalut, joista saa ihottumaa). Suonmalaisilta tuottajilta saa hyvä pitkäikäisiä taljoja, jsokin hinta on korkeampi, mutta niin myös laatu.

    kiinalaiset nyt kuorruttavat kaikki tuotteensa myrkyillä.

    Äänestä

Tuo on sairasta. En ole koskaan nähnyt tuolaista muualla kuin Aku Ankassa.

Näyttää siltä että ihmisillä ei ole muuta elämää kuin juosta tarjousten perässä. Mitä tuolaisella turhakkeella edes tekee? Paska huussin maton jatkees. Luulisi että tuolainen pöly huiska aiheuttaa allergiaakin.

Äänestä
  • siellähän jo ensimmäiset kauppaa taljoja 40e hintaan huutonetissä :O hyviä kommentteja tullut jo kysymyksiin myyjälle :)

    Äänestä

  • 18+3 kirjoitti:

    siellähän jo ensimmäiset kauppaa taljoja 40e hintaan huutonetissä :O hyviä kommentteja tullut jo kysymyksiin myyjälle :)

    kyllä jos multa kysyttäis niin kalja vs talja matsissa voiton veisi kalja ja jos jossain joskus olisi tarjous esim. lava kaljaa kympilla niin sit minäkin tönisin ja riehuisin mut et tapellaan taljasta niin sitä en miehenä ymmärrä ollenkaan.

    Äänestä

  • talja+sairaalakulut kirjoitti:

    kyllä jos multa kysyttäis niin kalja vs talja matsissa voiton veisi kalja ja jos jossain joskus olisi tarjous esim. lava kaljaa kympilla niin sit minäkin tönisin ja riehuisin mut et tapellaan taljasta niin sitä en miehenä ymmärrä ollenkaan.

    On meilläkin taljoja varmaan vintin orressa muistona menneiltä ajoilta ei niitä ole käytetty sen jälkeen kun siirryttiin hevosreestä lämpimämpiin talvikulkuneuvoihin,enkä ole kyllä muuallakaan nähnyt niitä käytös,no halvalla mitä saa sitähän pitää ostaa:)..

    Äänestä

  • On Roopeankka ja Aku Ankka, siinä kataisen valtio-opit!

    Äänestä

  • 18+3 kirjoitti:

    siellähän jo ensimmäiset kauppaa taljoja 40e hintaan huutonetissä :O hyviä kommentteja tullut jo kysymyksiin myyjälle :)

    Eikä :) Tekevätpä itsensä naurettaviksi.

    Äänestä

asiaa ostakaa ostakaa,mut koittakaapa ne kaikki romut hautaan mukaan saada ;)

Äänestä
  • Salossa aikoinaan saatiin jopa pari,kolme sairaalaan kun paikallinen marketti jakoi ilmaisia sateensuojia(oisko ollu jotain 300,kpl)käsiä poikki ja muita murtumia sekä nirhaumia.elikkäs kyllä Suomalainen rauhallisesti jonottaa osaa kun kerrankin jotain saa.tai sit katoo se viimeinenkin järjenvalo sielt pääkopast,vaiks ei sitä kyl näil leveysasteil meille paljoo suodakkaan.

    Äänestä

että Alkon oven takana jonotetaan, mutta en sitä että lampaantaljan vuoksi tapellaan!
Viinakaupan asiakkaista huonompikuntoisetkin veljet ja siskot on siis huomattavan sivistynyttä väkeä, vai oletteko milloinkaan nähneet asiakkaiden tappelevan siellä esimerkiksi Gambiinapullon takia? Tuon merkkinen juoma on suoraan verrannollinen 9.95 maksavaan lampaantaljaan, joten pelkästään jo sen perusteella voi jokainen tehdä päätelmänsä Alkon ja Ikean asiakkaista.

Äänestä
  • Alkoissa on yleensä jopa harras, valikoimia ihaileva tunnelma. Sivistyneitä ajatuksia viineistä vaihdellaan ja kokemuksia jaellaan valistuneessa hengessä.

    Äänestä

Oman lauman teuraitten nahat jos lähettää parkittaviksi, niin hintaa tulee helposti liki satanen per kipale.

Äänestä
  • ...oli ainakin ennen joka-aamuinen ilmiö kun stadin stocka avasi aamulla ovensa. Keskustan mummot polkivat toisiaan jalkoihinsa yrittäesään ehtiä ensimmäisenä elintarvikeosastolle, missä myytiin edellisen päivän leivät puoleen hintaan. Kerran näin, kun sähköovissa oli jotain vikaa, eikä ne auenneet aivan minuutilleen ajoissa. Se on hurjaa katsottavaa kun alkaa mummolauma hermostumaan. Eräänä toisena aamuna kiilattiin kavereiden kanssa ensimmäiseksi itsemme sisälle ja asetuttiin alakerran elintarvikeosastolle
    johtaviin rullaportaisiin niin, ettei yksikään mummo päässyt ohi. Näin ikäänkuin formuloista tutun turva-auton perässä jono tuli melkein perille saakka ja kun lauma lähes yhtaikaa saavutti tarjousleipälaatikon, oli näky melkoisen henkeäsalpaava.....

    Äänestä

  • Puhut asiaa nää suomalaiset nauta päät ovat sen verran kuutamolla ? Kukaan tuottaja ei varmasti tapa pässiään taljan vuoksi parkitseminen on suomessa niin kallista että kymppi tuntuu taljasta ihän järjettöman halvalta.

    Äänestä

aktiivinen menemään eduskuntatalon portaille osoittamaan mieltä. No jospa ihmiset tulisi sillai paikalle, että laittaisi lehteen ilmoituksen ilmaista juhla mokkaa tarjolla :D

Noita lampaantaljoja löytyy ny jokaisesta marketista, olishan noita biltemassa ja honkkarissa, samoihin hintoihinkin vielä. Kirppariltakin hyvä mies löytää noita myynnissä.

Äänestä
  • innokasta menemään vaikka töihin. Ai niin, siitähän ei saa puhua täällä. Herkimmät syyttävät vittuilusta.

    Äänestä

Kaikillahan on nykyään kännyt ja niissä videointi mahis, eiks niin. Ja eiku juutuupiin otokset.

Äänestä

Jotka viime vuonna tappelivat sikapiikkijonossa ;D

Äänestä

Vaikuttaisi taas siltä, että naiset nuo ikuiset kana-aivot & kanat ovat päästäneet shoppailuinnon valloilleen HAH HAH HAA :D

Äänestä

Ihan perus ikea-junttien toimintaa.
Samaa porukkaa joka ostaa koko kalustuksensa ikeasta ja omistaa lukuisia marimekko ja iittala tuotteita vain koska joku täti jossain naistenlehdessä on sanonut sen olevan muodikasta.
Turhia keskiluokkaisuuden status-symboleita nämä joita pidetään esillä vain että vieraat näkee että meilläpä ollaan muodikkaita.

Noh, olisin itsekin halunnut olla paikalla, katselemassa tosin näiden keski-ikäisten tätien riitelyä.

Äänestä

No... Tampereella nyt voi tapahtua mitä vain, eikä se ole kovin ihmeellistä.

Äänestä

Laadukas itse tehty lampaantalja maksaa noin 70-100 euroa, joten ihmettelen voiko aidon taljan saada mukamas 10 eurolla?

Itse vertaan Ikeaa H&M:ään. Eli jos haluaa todella laadukasta ja uuniikkia tavaraa on huonekalut haettava muualta. Tosin Ikeasta löytyy ihan kivoja huonekaluja, varsin opiskelijoille ja nuorille pareille. Eikä ikean laatu välttämättä huonoa ole. Olen käsittänyt että monet tuotteet ovat koko puuta, ei siis lastulevyä ja varsinkin keittiökaapit ym. näyttävät kivoilta.

Äänestä
  • kokopuuta? Suurin osa ikean kaluista on viilutettua pahvia eli mdf-levyä.

    Äänestä

  • "Eli jos haluaa todella laadukasta ja uniikkia tavaraa on huonekalut haettava muualta."
    Totta, mutta se ei koske pelkästään laatua, vaan myös eettisyyttä ja moraalia.
    Halvalla saa, mutta suurin osa onkin sitten kiinalaisten/intialaisten verellä ja hiellä maksettu.
    Minä en tähän osallistu...

    Äänestä

ku naiset on tyhmiä.Tapella jostain lampaantaljasta

Äänestä
  • Heeh, kyllä sielä miehet tappeli naistensa puolesta että onko niillä yhtään sen enempää päässä...vai jopa vielä vähemmän :D

    Sivusta seurasin hetken tapahtumaa,mutta itsellä ei käyny edes mielessä mennä sinne n. 50 hengen taisteluun.

    Äänestä

Se nyt on aivan varma se että aitoa lampaantaljaa ei saa alta 10 euroa! Mikä lie myrkyillä käsitelty jäljitelmä. En kyllä laittaisi lastani pulkkaan istumaan moisen taljan päälle!

Äänestä
  • .

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    .

    Aivan!
    Eikö kukaan ajattele lapsia?

    Kai paikalla on jo kriisiapua?

    Äänestä

Päätin itkeä........kapitalismi alkaa KUULUA KOKOOMUKSEN KORVIIN???????? HE ZYZZZE MISSÄ LUUURAAAT????

Äänestä
  • Minun pikku Mirkku ei istu jonkun 10 euron Lampaantaljan päällä !

    Mirkun pulkka on tehty kurpitsasta ja siinnä on Minkin turkkia alla.

    Kuinka te voitte kohdella Lapsianne noin törkeästi.

    Jotkut juoppoäidit käyttää Pulkassa kuulemma jotain vanhaa vilttiä. Yäk !

    Äänestä

  • PoroporvariKok. kirjoitti:

    Minun pikku Mirkku ei istu jonkun 10 euron Lampaantaljan päällä !

    Mirkun pulkka on tehty kurpitsasta ja siinnä on Minkin turkkia alla.

    Kuinka te voitte kohdella Lapsianne noin törkeästi.

    Jotkut juoppoäidit käyttää Pulkassa kuulemma jotain vanhaa vilttiä. Yäk !

    "Paikalla ollut asiakas kertoo Suomi24-palstalla, että tappelu taljoista yltyi huoritteluksi ja hiuksista kiskomiseksi, eikä verenvuodoltakaan vältytty." Kunnon meininkiä hyvä huarat!

    Äänestä

  • UPDATE_1669057 kirjoitti:

    "Paikalla ollut asiakas kertoo Suomi24-palstalla, että tappelu taljoista yltyi huoritteluksi ja hiuksista kiskomiseksi, eikä verenvuodoltakaan vältytty." Kunnon meininkiä hyvä huarat!

    sattuu, kun kerran itiksen lelukaupassa, oli leluja puoleen hintaan ja äidit lastenvaunujen kans ryntäs liikkeeseen kuin maailman lopun edellä.
    Mummot ja papat jäi kakkoseksi, voin kertoa et säälitti tavallaan, miten voikin olla nykyisin tälläistä.Mitään kunnioitusta ei ole enää vanhempia ihmisiä kohtaan, kyllä nuoremmat vois katsoa peiliin ja minkä kuvan antavat lapsilleen.

    Äänestä

  • pois alta kirjoitti:

    Mihin ne mummot ja papat niitä leluja sitten olisivat tarvinneet?

    Äänestä

Kyllä me ihmiset osaamme olla "Omantaljan Hakijoita".Miul on aitassa "homehtumassa 2 taljaa ja luulisin olevan net suomessa keitettyjä (punainen valk)
Hyvää Taljaa !

Äänestä

Itsellä oli aikoinaan ikean ruokapöytä tuolit,hajosivat parin kerran jälkeen...
Ostin ikeast up light lampun, kesti pari vuotta,lampun varjostin oli sulannut kiinni lamppuun...

Jep, eli en ostais mitää ikeasta,enkä lähtisi juoksemaan tarjousten perässä..
ps: ja mä sain aikoinaan vauvalle taljan ja ei ollut aito,haisi niin karseelle et lensi kyllä kiiresti roskii...

Äänestä

Ihminen on eläinkunnan ainoa "elukka". Kateellinen, pahansuopa, sotiva ja suutaan soittava paskiainen.
Ikean ale osoitti sen todeksi taas kerran konkreettisesti.
Isofaija

Äänestä
  • oletkin.

    Äänestä

Poikkesimme Porissa impolantien varrella kyläilemään talvipakkasella,
jätimme omakotitalon oven pieleen lastenvaunut jossa oli hyvälaatuinen lampaantalja (moka mikä moka).
Siität talja oli varastettu, onneksi lapsi oli sisällä!
Meni varmaan tarpeeseen, oman lapsen lämmittimenäkin olisi ollut vielä käyttöä!

Äänestä

Kelpaa suomalaisille kun kukaan muu ei niitä huoli,,buahahahaha

Äänestä

Ihan paniikissa olevaksi raivopääksi kun pelkää,että
ei saa jotain tavaraa.ei tarttr olla kummoinenkaan
tarjoustapaus niin kyllä kaikki käytöstavat on unohdettu.
Olen usein ihmetellyt tätä,eilen viimeksi,kun oli 40%
alennusmyynti eräässä tavaratalossa,ei siinä mitään mutta
meinasin itsekin mennä siihen henkeen mukaan,jouduin
vakuuttamaan itselleni,ei kaada maailmaa jos en nyt saa noita
tossuja itselleni alennuksella.Jäin sivustaseuraajaksi.
Jälki oli kauheaa,laatikoita auki Reino tossuja sikin sokin
lattialla asti.Ihmisten naamoja kun katsoi niissä oli kummallinen
palo,ja posket hehkuivat.
On se jotenkin hullun näköstä.
Tällasia me ollaan.ikävä kyllä.

Äänestä

Kaikki IKEASSSA kävijät tulisi rekisteröidä ja laittaa nimilista nettiin.
On se niin pimeetä touhua tää Svenssonien firma.

Äänestä
  • vituttaa sua kun se hurri tekee rahhoo enempi kun osaat kuvitellakkaan, on se pimee:)

    Äänestä

Kuukautisvuodoissaan olevat akat jonottaa lampaantaljaa ja kähisee keskenään, höh. Ainahan niillä on alapää verta valunu kerran kuussa. Vai että verissäpäin, ihan normaalia menoo musta.

Äänestä

Täällähän saa nauraa itsensä kipeäksi :D ihmiset on kyllä ihan päättömiä. Luulen kyllä että taustalla saattoi olla ajatus myös edullisen joululahjan ostamisesta koko suvulle. Kuka tietää, - itse olisin lähtenyt karkuun sen jonon nähdessäni, en ikinä pilaisi päivääni tappelemalla jostain helv* ikean lampaantaljasta :DDDD hei mut onhan ihmisen perusluonteessa pakko olla se eloonjäämistaistelun, keräilykultuurin ja metsästämisen kaipuu ja sitähän tuo nykypäivänä kuvaa. "Prkle mähän saan sen taljan kun ollaan tänne asti lähdetty" :DDD sais kyllä ihan uskomattoman videon tuosta, "tosi-elämän selviytymistaistelu ikean taljajonossa -Matti kertoo dramaattisen päivän käännekohdat" :DDDD

Äänestä

On se kamalaa, kun köyhällistö joutuu tappelemaan erilaisissa halpiskaupoissa verissä päin et säästäisivät muutaman roposen. Itse ostan laatutuotteita Stocmanilta, niin säästyy tappelulta rahvaan kanssa...

Äänestä
  • eri pussukassa, siinä sun laatutuoteesi. Toki pienemmällä tönimisellä voit seljetä joskus mutta noi ei ole kuin arvostuskysymyksiä. Kyllä sen sinunkin stokalta ostamasi teepaidan on kyynelsilmin joku kuustoista-tuntista päivää tekevä kymmenkesänen intian slummeissa neulonut, siinä sitä laatua sulle.
    Joku haluaa jonottaa, eikä ne muuten ole kaikki köyhiä, tyhmä!:)))) Saattaa olla isompi osa sinua parempituloisia, tyhmempi katsos maksaa tuotteistaan enemmän, stokallakin.

    Äänestä

  • Linnea -76 kirjoitti:

    eri pussukassa, siinä sun laatutuoteesi. Toki pienemmällä tönimisellä voit seljetä joskus mutta noi ei ole kuin arvostuskysymyksiä. Kyllä sen sinunkin stokalta ostamasi teepaidan on kyynelsilmin joku kuustoista-tuntista päivää tekevä kymmenkesänen intian slummeissa neulonut, siinä sitä laatua sulle.
    Joku haluaa jonottaa, eikä ne muuten ole kaikki köyhiä, tyhmä!:)))) Saattaa olla isompi osa sinua parempituloisia, tyhmempi katsos maksaa tuotteistaan enemmän, stokallakin.

    varakkaalle ihmiselle tuotteen maksaminen on lähinnä muodollisuus, vähän kuin oven avaus että pääsee oven toiselle puolen. Hinnalla ei ole väliä ...

    Äänestä

eräällä naisella! vanhempi nainen sai nuoremman huorittelut ja sormet silmiinsä niin että hiuksetkin pöllysi.

Äänestä
  • Että silmä puhki?

    ...Mahtoi olla sen arvoista!

    Äänestä

Viime jouluna kun odotin itsekkin Ikean talja-ALEn alkamista, niin pettymys oli suuri, kun
talja olikin niin pieni: n35-45cm x 65-70cm.
Kysyn vaan, että millainen matto se on, kun kynnysmattonikin on isompi.
Täällä Raisiossa niitä on siis myyty koko vuosi ilman veritahroja. Ei tunnu muillekkaan kelpaavan, kun ovat niin surkean pieniä taljoja; hädintuskin vaunujen tai pulkan pohjalle riittää. Se että kietoisi lapsen taljaan, niin tuskin onnistuu :/

Äänestä

Joo, olisihan tuo talja ollut kiva lapsen pulkkaan, en vaan ikinä päässyt taljoille asti kun ei ole pokkaa runnoa muita ihmisiä. Viimeisillään raskaana oleva siskoni uskaltautui taljoille asti, siinä uskossa että ihmiset ei käy raskaana olevan päälle.. Väärässä oli, tuli kyynärpäästä ja ne taljat jotka käsiinsä sai, hilpeä pariskunta repi käsistä yhteistuumin...Noh, heillä oli vissiin tarvetta kärylliselle kun ei raskaana olevalle yhtä liiennyt.

Toinen oli joskus muinoin ideaparkissa, kun tarkoituksena oli hakea edullinen talvihaalari pojalleni, ihmiset rynni kaupan auetessa ovien alta ja pieni poikani meinasi jäädä ihmismassan alle. Jäi haalari hakematta. Tuolloinkin ihmiset lähtivät about 10 haalarin kanssa. Ilmeisesti Suomesta löytyy paljon perheitä joilla 10 alle kouluikäistä lasta...

Joo, noh ilmeiseti te jotka jäitte ilman taljaa, saatte huutaa sellaisen omaksenne huuto.netistä tai hakea kirpparilta edulliseen 20e hintaan..

Äänestä

Vähemmistökansalaisten tapoja käyttäytyä kaupassa,jolle henkiläkunta on voimaton.Niin se on aina ollut eikä siinä näy tulevan poikkeusta koskaan.

Äänestä
  • Meinaatko, että koko porukka koostui mustalaisista?

    Äänestä

  • Mustalaisiako? kirjoitti:

    Meinaatko, että koko porukka koostui mustalaisista?

    Perheenäidit ne siellä tappeli,näyttivät kyllä olevan lähempänä alempaa keskiluokkaa pukeutumisesta ja käyttäytymisestä päätellen.Ai että kun nauratti.

    Äänestä

  • kipeetä sakkia kirjoitti:

    Perheenäidit ne siellä tappeli,näyttivät kyllä olevan lähempänä alempaa keskiluokkaa pukeutumisesta ja käyttäytymisestä päätellen.Ai että kun nauratti.

    Se pukeutuminen rahvaaksi oli taktikoitua. Näillä velkaisilla 300 neliön luukun omistajilla kun ei ole varaa ostaa mitä vaan, kuten meillä velattomilla :) Joutuvat sitten lähtemään aleeseen haaliakseen lisää tavaraa ja ollakseen onnellisia.

    Äänestä

siellä tekivät tiliä? Ikea ei ole kuullut yksi per /talous. Sehän on selvää, että hamsterit ja tilin tekijät ovat liikkeellä.

Äänestä

Olin itse paikanpäällä keskiviikkona ja kyllä sielä oli täys tappelu ja huuto taljoista!! Pienestä tönimisestä ei voi puhua,kyllä se oli täyttä kiroilua ja huorittelua! Ei sinne joukkoon uskaltanu mennä lapsen kanssa,joten ilman tarjous taljaa jäätiin!

Äänestä
  • ehdottomasti.sossusta on juuri tullut korvausrahat :)

    Äänestä

  • hahahahahaha kirjoitti:

    ehdottomasti.sossusta on juuri tullut korvausrahat :)

    Veikkaan että sossun asiakkaita ei taljat paljon kiinnosta, eiköhän asialla olleet velkaantuneet äidit ja isät, uusi köyhäinluokka -velkaiset!
    Ja kohta me kohtuumenoiset, velattomat joudutaan pakon edessä maksamaan heidänkin velat pois. Ahneet pärjää, tuli taas todistettua!

    Äänestä

Mitäpä ei äidit ja isät tekisi lastensa lämmikkeiden turvaamiseksi. Siis parhaimman kyynärpäätaktiikanhan omaa lastaan puolustava äiti :)

Äänestä
  • itse keskeiset ihmiset kehtavatkin olevinaan aikuismaista.On tää*minä minä *kultturi mennyt liian pitkälle oikeesti monessa..Ihmisistä tullut ahneita raadollisia petoja suorastaan.Kait ne tekokarvaa on ainakin ihmeen pehmeitä..en ostas.En edes lapselle vaarallista ainakin vauvalle joka mahaallaan siinnä kellis..pulkassa lämmikkeenä menee muutaman kuukauden kunnes kuluu ja paskoutuu.

    Äänestä

Ihan kuin TV-sarjoista ja elokuvista olevat stereotyyppinen ostoksilla käynti alennuksien takia! O,O;

Äänestä

materialismi ja kaiken haaliminen on sairaus..

"kaikkea tarpeellista"

mutta hei, talouskasvua..

ja lisää velkaa..

Äänestä

eikö kellää oo kuvia, siinähän ois mahtavat otokset, sais nauraa oikein makeesti tampperelaisille : D

paljonkos tuli taljalle hintaa:

normaalihinta 60 €
- ostohinta 10 €
- matkakulut 10 €
säästö 40 €

tästä säästetystä summasta vähennetään: poliklinkkamaksu 12 € särkylääkkeet 8,00 € tappelussa rikkoontuneiden silmälasien korjauskulut 40 €

jäädään 20 euroa miinukselle..

Kannattikohan sittenkään : D

Äänestä

Miettikääpä tätä, tankillinen polttoainetta maksaa 70 rahaa, joku ikean talja tajouksessa 10 rahaa.

Se, että niputatte muutaman reissun vaikka samaan, tai säädätte kenties termostaattejanne asunnosta pienemmälle sisälämpötilan 26 asteesta 20 asteeseen. Säästätte vuodessa satoja euroja jopa tuhansia.

Aivan samoin kun laitatte vettä säästävät suuttimet hanoihin vesilaskunne tippuu.

Miksi siis joku kympin hetkittäinen säästö (kertakustannus) on se, joka aiheuttaa kiilaamista ?

Eikö olisi parempi vaan elää kohtuulista elämää, ja miettiä aidosti sitä, ettei kotia tarvitse varustaa multimediahelviteksi kaikenmaailman kännykköilla Ipadeille sun muilla.

Mulle ainakin riittää vähempi, tyytyväinen olen siitä jos onnistun muita ihmisiä, sairaita, avuttomia tai vanhoja auttamaan.

-ekonomi-

Äänestä
  • Siilisimo toi oli paras!Näen silmissäni tilanteen:)

    Äänestä

Ihmetellä täytyy mitä noilla lammasvainaitten nahoilla tehdään....voi voi.

Äänestä
  • siis näin nuoremman ihmisen näkökulmasta niin toi kuulostaa jotenkin käsittämättömältä että aikuiset ihmiset tappelee tavaratalossa jostain aletuotteista... ja huorittelu ja käsirysyt kuuluu teinipoikien maailmaan mutta AIKUISET? aikuisten kuuluisi olla ESIMERKKEJÄ eikä alentua tuollaisten typeryyksien vietäväksi. ja lapset kattoo vierestä. joo moro!

    Äänestä

  • saatais mainiota tv viihdettä!
    laitettais vastaaviin kauppoihin joku samantyylinen tarjous eri paikkakunnille
    ja sitten kuvatais kun juntin mellastaa jonkun turhakkeen perässä
    `ku se pittää saaha kun on niiiin halapaa` tyyliin
    joku tuulipukumerkki vois ponssata tätä hanketta

    Äänestä

  • Itse ainakin pesen auton ikkunoita noilla karvareuhkoilla.

    Äänestä

tämä vain osoittaa että suomi on kyllä oikea eu.n koiran paska ja maailman peräsuoli yhdessä romanian kanssa, missä muualla taistellaan verissäpäin lampaantaljoista kuin kahdessa pummilandiassa suomessa ja romaniassa

Äänestä
  • ne samat taljat ollu 2 talvena alessa!!! ja ne on niitä pieniä=) kyllä on mennyt sairaaksi tämä suomi!!!ja jotkut taljoista ei aitoja....

    Äänestä

Joulua voi odotella vähemmän verisestikin. Tarjolla päivittäin joku tosi kiva joulunen kuva odotusta helpottamaan: http://ajatussolmu.blogspot.com/

Äänestä

ne asiakkaat taisivat olla susia lampaiden vaatteissa ;)
niin sitä aina täällä naureskellaan muiden maiden tyhmille ihmisille, mutta annas olla kun joku riekale tulee tarjoukseen .... neandertalien vaistot nousevat pintaan!

Äänestä

Mulle kaikki heti ja NYT! Eli ensi Ikea-reissulle nyrkkeilyhanskat mukaan...
lol

Äänestä
  • no ens vuonna vielä joku vetää aseen esiin

    Äänestä

"Siellä yhden pahvilaatikon kimpussa oli parhaimmillaan 15 ihmistä."

-Tämän olisin halunnut nähdä. :)

Äänestä

Kaikki nämä taljat on nyljetty uudessa-seelannissa elävien lampaiden päältä.
Jos nyt sitten joku nylkyhaava tulee ,niin kyllä siihen voi ikea-ämmien äijät runkata.
Siihen nää taljat meni. tyhmiäkö olette. Lastenrattaisiin muka,,,,

Äänestä

ostin niitä yhen laatikollisen. Käytän sitä tumputukseen, tykkään nimittäin hieman karvasemmasta ja lampaiden käyttö kun elävänä on kielletty, muka eläin rääkkäystä. Palkitten itteni kerran kuussa aidolla lampaan taljalla ja myyn ne sitten käytön jälkeen netissä. Kyllä se kunnon talja tekee poikaa, ei sitä voi verrata edes minkin turkkiin... Kokeilkaapa

Äänestä
  • pyyhin niihin perseeni kun ne on niin mukavan pehmeitä ja valkoisia ni näkee tuleeko veri pylly panon jälkeen. Tulin muuten just linnan juhlista, että terveisiä.

    Äänestä

"Paikalla ollut asiakas kertoo Suomi24-palstalla, että tappelu taljoista yltyi huoritteluksi ja hiuksista kiskomiseksi, eikä verenvuodoltakaan vältytty."

Missäs on LINKKI ?

Viesti ilmoitettu poistoon, koska ei ole viitteitä mainittu.

Äänestä

kuulostaa todella järkevältä....voi helvetti sentään, mikä saa ihmiset näin kiimaan...lampaantaljat

Äänestä
  • Kysymys on VANTAAN TAMMISTON liikkeestä. VEIKON KONE on kysymyksessä. Oli komeat jonot siellä. Itse en saanut televisiota tai kameraa. Mutta se ei harmittanut, sillä jo tarjonta itsessään oli mahtavaa ja todella alhaiset hinnat.

    Aion käydä VANTAAN TAMMISTON VEIKON KONEESSA uudelleen. VIELÄ TÄNÄÄN.

    Äänestä

Jumbon Cittarissa eilen!

Äänestä

Onko tullut uusia tarjouksia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

päin! kirjoitti:

IL Julkaistu: 02.12.2010 20:29
Raivopäiset asiakkaat taistelivat keskiviikkona Tampereen Ikeassa tarjoustaljoista.
Edullinen lampaantalja villitsi asiakkaita Tampereen Ikeassa keskiviikkona käsirysyyn asti.
Paikalla ollut asiakas kertoo Suomi24-palstalla, että tappelu taljoista yltyi huoritteluksi ja hiuksista kiskomiseksi, eikä verenvuodoltakaan vältytty.
- Kiinnostus taljaa kohtaan oli aikamoista. Vähän se lähti liiallisuuksiin. Se oli sellaista kyynärpäillä tönimistä, muotoilee tavaratalonjohtaja Juha Taskinen IS:lle.
Joulukuun tarjouksena lampaantaljaa myytiin hintaan 9,95 euroa. Hinta houkutteli aamulla asiakkaita oven taakse odottamaan tavaratalon aukeamista.
- Hämmästyin aamulla töihin tullessa, kun parkkipaikalla oli niin paljon autoja, Taskinen sanoo.
- Meillä oli lähes 4 000 taljaa. Jotkut asiakkaat ostivat kerralla kymmenisen kappaletta, eivätkä ne kauaa kestäneet. Tietääkseni taljat loppuivat Espoosta ja Vantaalta myös.
- En nähnyt kenenkään lyövän ketään, tapahtumia todistamassa ollut Ikean business navigator Mikko Koukkanen rauhoittelee.
- Se oli sellaista innokasta kaupankäyntiä, että ”tää on mun, älä koske tähän”, mutta ei mitään mikä ei sovi lasten korville.
Taljat loppuivat matto-osastolta nopeasti, ja asiakkaat ohjattiin etsimään niitä itsepalveluvarastosta. Siellä yhden pahvilaatikon kimpussa oli parhaimmillaan 15 ihmistä. Avuksi kutsuttiin ylimääräinen vartija.
- Aika nopeasti aloimme itse jakaa taljoja asiakkaille, ja tilanne rauhoittui, Koukkanen kuvaa.
Vastaavaa intoa ei tavaratalossa ole aiemmin nähty. Tapaus saa liikkeen valmistautumaan tuleviin tarjouskampanjoihin huolellisemmin.
- Jatkossa varmaan siirrymme enemmän tähän jakamiskäytäntöön, Koukkanen sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu