ELÄIMELLISTÄ TOUHUA IKEASSA

Järkyttävää

Joulukuun 1.pvä Ikea Tampere. Tällaista menoa en olisi ikinä kuvitellut näkeväni! Tarjouksessa lampaantalja 9,95e.
Kansa ryntäsi sisälle kyynärpäätaktiikalla heti kun ovet aukesivat, kuka ensin ehtii rohmuamaan, jee!

No, hetihän se eka esille laitettu erä oli loppuun käsitelty, ja kun myyjä roudasi uutta lavaa paikalle niin
jengi kävi päälle ennenkuin ehti kunnolla edes myymälään. Järjetön töniminen ja kiroaminen jatkui. Loppui sekin kasa hetkessä, ja kun myyjä taas lähti seuraavaa hakemaan niin mitä tekee kansa? Ryntää perkele varastoon myyjän perässä!!!!!
Siinä sitä revittiin toisia jopa hiuksista, huoriteltiin ja tönittiin. Eräälläkin naisella veri vuosi silmästä!
Parhailla ahnehtijoilla oli tietysti kaksikin ostoskärryllistä TÄYNNÄ taljoja, voi herranjestas sentään!

Kassalle päästyämme kuuntelimme kun vaksi oli soittamassa POLIISIA paikalle "akkatappelun" takia!

MIKÄ HELEVETTI IHMISIIN ISKEE KUN HALAVALLA SAA JOTAIN??? Unohdetaan täysin käytöstavat ja kohdellaan kanssaihmisiä näin törkeästi.

Ja pahimmat riitapukarit oli tietysti vanhempia naisia, eipä yllätys sinänsä.
HÄVETKÄÄ!!!

16

4315

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • S

      Aivan hullua menoa oli kyllä. Olin itsekkin aivan äimänä, kun näin miten ihmiset rohmusivat, tönivät ja huusivat.

      Omasta mielestäni on täysin kohtuutonta että unohdettiin käytöstavat ja rohmuttiin monta kärryllistä taljoja.
      Koska EI kukaan tarvitse 20 lampaantaljaa. Surullista mutta totta, näitä taljoja sitten luultavasti kaupitellaan kaiken maailman joulumarkkinoilla kovaan hintaan.
      Pakko sanoa että ärsytti suuresti katsella kun ihmiset tönivät kärryjä jotka olivat tupattu täyteen taljoja.

      Mielestäni Ikean moka on tässä se, ettei taljojen määrää per asiakas oltu rajoitettu.
      Jos jokaisen asiakkaan ostot olisi rajoitettu esim. 3 taljaan, olisi niitä riittänyt useammalle ja tuollainen naurettava riehuminen olisi vähentynyt.

      Olisi mukavaa tosiaan, jos ihmiset ajattelisivat muitakin, sen sijaan että päässä liikkuu ainoastaan "mullemullemullemullemullemulle"

    • 26

      Ikealta hinnoitteluvirhe, liian alhainen hinta. Nuo sivuilmiöt olis saatu pysymään poissa korkeammalla hinnalla.

      • huopaako

        No eihän se hinta saa vaikuttaa siihen, miten käyttäydytään. Vaikka kokemuksen mukaan juuri vanhat naiset ovat kaikkein huonokäytöksisimpiä.

    • Vauvalle talja pulkk

      IHANAAAAA IHANAAAAAAAAA olis kannattanut laittaa lappu 1 talja per ostaja niin ei tälläistä olis syntynyt tai ainakin olis pitänyt juosta se yksikin autoon ensiksi kun lähtee hakemaan toista.

      En kyllä ymmärrä mitään kärrytolkulla ostamista, mutta eipä ainakaan kannata ostaa jos ne myyvät niitä 20kympillä jossain netin syövereissä antaa sitten omistaa vain kärryllisen taljoja kun kerran hamstrasi.

      Perkele.

      • pöllöö touhua

        ei aitojen taljojen perässä ..... olisitte ees ostaneet aidon lampaantaljan !

      • ...
        pöllöö touhua kirjoitti:

        ei aitojen taljojen perässä ..... olisitte ees ostaneet aidon lampaantaljan !

        Tiedän jonkun verran taljojen valmistuksesta.
        Valmistusmaa on mitä todennäköisemmin KIINA.
        Suomalaisissa taljoissa ei saa käyttää karsinogeenisia aineita taljan valmistuksessa, mutta
        miten mahtaa olla näissä taljoissa???
        Tiedän että niitä käytetään halpamaissa, ehkei välttämättä näissä?
        Onko taljoja tutkittu mitenkään, että onko kemikaalijäämiä???
        Lapsille kivoja, mutta itse en ainakaan ostaisi, kuin kotimaisia turkiksia.
        Hinta on kylläkin viisinkertainen eli sekin kertoo jotakin!
        Hinnoitteluvirhe se ei varmastikaan ollut, koska tiedämme mitä työ Kiinassa maksaa.
        Minusta myyjän olisi hyvä ilmoittaa aina valmistusmaa.

    • Eläinten ystäväää

      Jos eläimistä tehdyt asiat kiinnostaa, niin eläinkaupasta saa esim. siansorkkia. Eiks ookkin tosi makeeta? Samoin maasta löytää linnun sulkia jne. ihan ilmaiseksi.

      • kokoluokka n.100 cm.

        Lammastaljathan tulevat vähän niin kuin sivutuotteena.
        Eli lihahan on se päällimmäinen kasvatuksen syy.
        Eivät ole siis mitään turkiseläimiä.
        Todellakin valmistusmaa olisi hyvä aina kertoa kuluttajille.
        Ehkä näissäkin nyt "poisto" myynnissä olleissa taljoissa on leima nahkapuolella
        kirjoitettuna "made in china".
        Edelliseen kirjoitukseen vedoten, jokainenhan itse päättää mitä lapsensa rattaisiin
        laittaa lämmikkeeksi.
        Itse näitäkin tuotteita myyneenä, en ole Kiinalaisia taljoja ostanut.
        Syytä voi arvailla, tukkuhinnat kylläkin houkuttelevat.(todella alhaiset)
        Haluan tarjota ostajille laadukasta kotimaista tavaraa ja olkoonkin, ettei kauppa käy kuin
        tässä em.liikkeessä, mutta tiedän ainakin hyvillämielin mitä kuluttajille myyn.
        Niin ja valmistuksessa Suomessa käytetään tiukkoja kriteereitä käytettävien kemikaalien suhteen.
        Ovat kotimaisissakin melko kovia aineita ei kylläkään karsinogeenejä.
        Tästä taas hyötyvät työntekijät ja mahdollisesti asiakkaatkin.

      • 15+9
        kokoluokka n.100 cm. kirjoitti:

        Eikö vianomasiten pitäisi puuttua kiinalaisten lampaantaljojen maahantuontiin, jos niissä on karsinogeenisia aineita? On paljon esimerkkejä, joissa maahantuonti on kielletty ja jos ovat päässeet jo myyntiin, on kuulutettu palautettavaksi vaarallisina tuotteina.

      • ,,,
        15+9 kirjoitti:

        Niin tarkalleen aine jota näissä ns.halpamaissa käytetään on Formaliini.
        Eli on veden ja formaldehydin seos.
        Kemikaalista löytyy netistä faktaa, jos haluaa perehtyä.
        Tällähän on bakteereita tappava vaikutus, mutta taljoissa tätä käytetään lisäksi
        lampaankarvojen "kiillotukseen".
        Eli taljat ovat enemmän turkismaisia, irtokarvaisia ja kiiltäviä.
        Suomessa aine on kielletty, koska on luokiteltu karsinogeeniksi.
        Eli tarkoittaa, ettei työntekijöitä saa altistaa aineelle.
        Kiinassa porukkaa ja tekijöitä riittää ja työsuojelu on ala-arvosta.
        Valmiit myytävä taljat ovat sitten asia erikseen, uskon ja toivon, ettei
        niissä ole mitään jäämiä valmistuksessa käytetyistä kemikaaleista.
        Tämänhän täytyisi tietysti olla Suomessa ilmiselvää, että tuotteet aina tutkitaan
        ja testataan.
        Mutta itse en näitä suosi, koska työmenetelmät usein ovat mitä ovat.
        En nyt sano, että tämä koskisi juuri näitä nyt myytyjä taljoja, koska en valmistusmaata
        ja tekotapaa tiedä.
        Tämä vain yleisesti tiedoksi.

      • suomeen
        15+9 kirjoitti:

        Eikö vianomasiten pitäisi puuttua kiinalaisten lampaantaljojen maahantuontiin, jos niissä on karsinogeenisia aineita? On paljon esimerkkejä, joissa maahantuonti on kielletty ja jos ovat päässeet jo myyntiin, on kuulutettu palautettavaksi vaarallisina tuotteina.

        kymmeniätuhansia laivakontteja tavaraa.
        No esim. muistaakseni kengissä käytettiin viimeksi kosteuttasitovana aineena sellaista
        ainetta, mikä myöhemmin kiellettiin.(pikku pussi laatikossa)
        Viranomaiset eivät Kiinatavaran perässä pysy.
        Ostajat tässä ovat tärkeimmässä roolissa, koska tekevät lopulta aina sen viimeisen
        päätöksen.
        Tälläisiä "eettisiä" arvoja ovat: lapsityövoima ym...
        Tämä nyt esillä oleva tuote on vain pisara meressä.
        Kyllähän nämä turvallisia ovat, jos ei nyt syömään rupea.

      • Ei taljoille
        suomeen kirjoitti:

        En edes ymmärrä, mihin kukaan voi edes tarvita lampaantaljaa. Mattona ihan törkeitä pölykasoja, ja mauttoman näköisiäkin. En ostaisi edes kympillä, joten miksi ihmisten pitää riehua ja haalia niitä edes sitä yhtäkään?

      • No jos vaikka
        Ei taljoille kirjoitti:

        En edes ymmärrä, mihin kukaan voi edes tarvita lampaantaljaa. Mattona ihan törkeitä pölykasoja, ja mauttoman näköisiäkin. En ostaisi edes kympillä, joten miksi ihmisten pitää riehua ja haalia niitä edes sitä yhtäkään?

        perheen lemmikkilammas kärsii karvanlähdöstä tai pälvikaljuudesta, niin sillä on hyvä olla peruukki.

      • Ikeanlammas

        Kunnollinen lampaantalja se Ikean taja oli. Samoja lampaita kuin ne muiden liikkeiden 39,95 taljat. Ei siinä eläimistä tehdyt asiat sen enempää kiinnosta kuin kengissä tai hanskoissa jotaka ovat yleisimmin NAHASTA valmistetut. (Taitaa tulla edelliselle yllätyksenä.)

        No se siitä. Ikean "vetenaarina";) voin todeta että kyllä siinä haavi auki loksahti kun ihmiset tappelivat tosissaan taljoista. Useimmiten foorumeilla on väitetty että siellä jotkut tädit olisi niistä tapelleet. Kissan viikset. Tädit ei uskaltautuneet lähellekään. Torimyyjät ja muut otukset siellä olivat apajilla. Itse olin lapsen kanssa liikkeellä, joten piti jäädä takavasemmalle.

        Pari sain kuitenkin, yksi kummallekin, kun kiireisimmät trokarit oli saaneet omansa...

        Useimmat ihmiset on elukoita, eikä siinä sen kummempaa. Harmittaa niitten lampaitten puolesta. Susikin olisi ollut asiallisempi...

    • urfuyry7r7uh

      ahneella on ennen pitkää sellainen loppu

      • 20

        totuuden tapahtumasta voimme lukea kohta CableGatesta, CIA on kuitenkin ollut tuollakin korvat höröllään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45552
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      41
      11329
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10951
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9765
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      87
      8592
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      276
      6640
    7. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      43
      2344
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      12
      2244
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      44
      2084
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      0
      1741
    Aihe