Kohti uutta

Sain vielä tehtäväksi informoida seuraavat asiat.

Jeesuksen tulemukseen liittyvät perustiedot ja ”Johannes Kastajan” eli Branhamin sanoman perustan kuvaus olivat julkisilla foorumeilla kaikkiaan noin kahdeksan vuoden ajan ja kaikki ne jotka ovat halunneet omaksua tuon perustan, ovat jo Luojan läsnäolossa jatkoa varten. Enää noita selityksiä julkisilla foorumeilla ei enää tarvita.

Luoja odottaa nyt niin kauan kun profetiaperusteisissa lahkoissa vaikuttava ydinryhmä (antikristus ja väärä profeetta) saavat tuotua esiin lihallisuuteen eli tämän maailman viisauteen perustuvan kattavan kuvauksen Jeesuksen tulemuksesta. Tämän perusta on Lausannen julistus. Eli mitään ei ole odotettavissa ainakaan ennen maaliskuun puolta väliä. Luoja toimii vasta vastustajiensa jälkeen.

Luoja kuitenkin ohjaa koko ajan niitä tahoja joita antikristus ja väärä profeetta vainoavat. Esimerkkinä perinteinen luterilainen kirkko, joka on muutosprosessissa Jeesuksen tulemusta varten
.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ollut ja mennyt. Samoin hänen ennustama tuomiopäivä ja Amerikan tuhoutuminen vuonna 1977 on "hedelmä", joka kertoo sen mikä arvo tulevaisuuden ennustuksiin nähden kyseisellä miehellä on.

Hedelmistään puu tunnetan.
En usko, että ihmiset ja vielä vähemmän Jumala tykkää siitä että ennustetaan valhetta.

Hänen mukaan vuonna 1906 (syntymä vuosi) on alkanut Ilmestyskirjan viimeisen seurakunnan Laodikean aika ja sen sanansaattaja olisi juuri Branham itse. Ilmestysten myötä hän on tulkinnut, että hän oli tuo lopunaikojen profeetta ja tien valmistaja pian saapuvalle Kristukselle.

Auto-onnettomuus teki näköjään lopun hänen toiminnastaan, mutta kirjoitukset ja puheet jäävät aina elämään ja ihmiset takertuvat niihin vaikka ei ole mitään takeita niiden paikkansa pitävyydestä. Tarkoitan hänen ennustuksia, en mahdollisia tapahtuneita ihmeitä.

Itsellä herää kysymys: Liittyykö Branhamilaisuus kuinka tiiviisti helluntailiikkeeseen tänä päivänä?
Niin kuin Elvis oli ja meni, niin meni myös W. Branhamin aika ohi ja maailma jatkaa kulkuaan eteenpäin maaliskuunkin 2011 jälkeenkin.

Äänestä
  • Tuo pitää paikkansa Brahami ole sekatyömies-ei siis valittu.Ammattimiehet ovat eri asia.

    Äänestä

  • Branhamilaisuudesta olen kuullut vasta viime vuosina ja olen ikäni elänyt eri helluntaiseurakunnissa eli ei todellakaan ole päivän puheenaihe. Mieheni tietää jonkun pienen branhamilaisen lahkon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pekka R kirjoitti:

Sain vielä tehtäväksi informoida seuraavat asiat.

Jeesuksen tulemukseen liittyvät perustiedot ja ”Johannes Kastajan” eli Branhamin sanoman perustan kuvaus olivat julkisilla foorumeilla kaikkiaan noin kahdeksan vuoden ajan ja kaikki ne jotka ovat halunneet omaksua tuon perustan, ovat jo Luojan läsnäolossa jatkoa varten. Enää noita selityksiä julkisilla foorumeilla ei enää tarvita.

Luoja odottaa nyt niin kauan kun profetiaperusteisissa lahkoissa vaikuttava ydinryhmä (antikristus ja väärä profeetta) saavat tuotua esiin lihallisuuteen eli tämän maailman viisauteen perustuvan kattavan kuvauksen Jeesuksen tulemuksesta. Tämän perusta on Lausannen julistus. Eli mitään ei ole odotettavissa ainakaan ennen maaliskuun puolta väliä. Luoja toimii vasta vastustajiensa jälkeen.

Luoja kuitenkin ohjaa koko ajan niitä tahoja joita antikristus ja väärä profeetta vainoavat. Esimerkkinä perinteinen luterilainen kirkko, joka on muutosprosessissa Jeesuksen tulemusta varten
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu