Mikaela Nylander perusteli pakkoruotsikeskustelussa pakkoruotsia tuntemattomalla tulevaisuudella ja siihen varautumisella. Itselleni kävi juuri näin: muutin kaksikieliseen kuntaan, jossa suomenkieliset ovat kielienemmistönä. Vaikka olen kohtuullisin hyvin arvosanoin käynyt pakkoruotsitetun koulutieni ihan maisterintutkintoon saakka, minulle ei koulutustani vastaavaa työtä ole löytynyt, ei edes sitä ensimmäistä työpaikkaa, jossa voisin elävöittää ja vahvistaa kouluruotsiani oikean puhutun kielen tasolle. Aktiivisesti olen kysellyt, esittänyt erilaisia tuettuja harjoittelujaksoja rahoitusvaihtoehdoiksi sekä tuonut esiin haluni oppia ruotsia, erityisesti siksi että, paikkakunnan ruotsin murre on vaikea. Työkokemusta ja suosituksia muualta Suomesta on, palkkatoiveeni on hyvin maltillinen ja työtehtävien suhteen en ole turhan valikoiva. Mielestäni televisiokeskustelussakin perätty asenteeni ruotsin kielen oppimista ja käyttöä kohtaan on kunnossa.
Usean vuoden kokemuksella olen ikäväkseni joutunut toteamaan, ettei kaksikielisyys ole henkilökohtaisessa elämässäni ollut mikään ilo ja rikkaus, vaan työelämään siirtymisen este. Kokemukseni perusteella minulle on syntynyt mielikuva, ettei pakkoruotsin kannatuksen takana ole ole aitoa halua elävän kaksikielisyyden luomiseen vaan kyse on taidosta, joka pidetään tiukasti harvojen hallussa ja josta on tehty työhönottovalinnan tärkein kriteeri. Ruotsinkielen taidosta näyttää olevan hyötyä vain jos olet syntyperältäsi ruotsinkielinen.
Olisi kiinnostavaa kuulla tämän näkökulman tiimoilta muiden keskustelijoiden kommentteja ja kokemuksia, mutta jätetään ne keskustelua eteenpäinviemättömien herjojen huutelut pois.
Usean vuoden kokemuksella olen ikäväkseni joutunut toteamaan, ettei kaksikielisyys ole henkilökohtaisessa elämässäni ollut mikään ilo ja rikkaus, vaan työelämään siirtymisen este. Kokemukseni perusteella minulle on syntynyt mielikuva, ettei pakkoruotsin kannatuksen takana ole ole aitoa halua elävän kaksikielisyyden luomiseen vaan kyse on taidosta, joka pidetään tiukasti harvojen hallussa ja josta on tehty työhönottovalinnan tärkein kriteeri. Ruotsinkielen taidosta näyttää olevan hyötyä vain jos olet syntyperältäsi ruotsinkielinen.
Olisi kiinnostavaa kuulla tämän näkökulman tiimoilta muiden keskustelijoiden kommentteja ja kokemuksia, mutta jätetään ne keskustelua eteenpäinviemättömien herjojen huutelut pois.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nylanderin perustelu oli jo ontuva sinänsä. Eipä osaa itsekään kunnolla suomea pakkosuomesta huolimatta vaikka olisi tarpeen, kun on päätynyt elämässään kansanedustajaksi ja kaupunginvaltuustun puheenjohtajaksi. Koko aikuiseksi kasvaminen on valintoja täynnä, myös koulussa ja jatko-opiskeluissa ja ne käikki rajoittavat valinnanvapautta myöhemmin ja siinä paletissa joku ruotsi on vain pisara meressä. Sinun tapauksessa ei-ruotsinkielisellä syntyperällä ja väärällä tai puuttuvalla jäsenkirjalla voi olla merkityksensä.
"Ruotsinkielen taidosta näyttää olevan hyötyä vain jos olet syntyperältäsi ruotsinkielinen."
Keinotekoisen kaksikielisyyden nimissä pidetään suuri osa Suomen virkamiehistöä äidinkieleltään ruotsinkielisten käsissä. Useimmiten ettei peräti aina synnynnäinen äidinkieleltään ruotsinkielinen osaa paremmin ruotsia kuin sitä koulussa oppinut. Oulussa ei riittänyt pitkät ruotsin opinnot, virkamiesruotsitutkinnot tai melkein vuoden lisäkurssituskaan tyydyttämään rantaruotsalaisten ruotsinvaatimuksia.
että pakkoruotsilla ja ruotsin osaamisen vaatimuksella viroissa joissa sitä ei ikinä tulla tarvitsemaan tehdään valtavia tulonsiirtoja ruotsin- ja kaksikieliseen leiriin. Ruotsinkielinen työllistyy ja saa parempaa palkkaa on seurausta tästä apartheid-politiikasta. Suomenkielisen työ- ja virkaura usein pysähtyy paikalleen näitten vaatimusten vuoksi.
Keinotekoista kaksikielisyyttä pidetään yllä sen tuomien etuoikeuksien takia, ei kielellisistä syistä.
Oudointa on se, miten aitosuomalaiset päättäjät on saatu tukemaan moista omaa kansaansa sortavaa järjestelmää!