Lumienkeli

SamiA kirjoitti:

Tarina jatkuu:

Aamulla varhain huomasin, että pihallani oli lumienkeli, joka makasi kasvot alaspäin hangessa. Käänsin enkelin oikein päin ja huomasin, että enkelin siivet olivat jäätyneet paikoilleen, mutta kasvot loistivat silti kirkkaasti. Enkeli oli jäätynyt hankeen, eikä se kyennyt liikkumaan.

Olin jo kauan elänyt yksin ja tottunut yksinäisenä olemiseen, joten en tiennyt, mitä nyt pitäisi tehdä. Kannoin enkelin nopeasti sisälle huoneeseeni ja se alkoi sulamaan, niin että vettä tippui huonosti lakatun parkettilattian päälle.

Tuli ilta ja oli mentävä nukkumaan ja enkeli suli sulamistaan parkettilattian päällä. Se ei liikkunut, vaan oli kokonaan jäässä. Lopulta nukahdin ja näin unta enkelistä, joka saapuu luokseni. Se oli lumienkeli, joka oli jätetty talvella ulos jäätymään. Kukaan ei sitä halunnut ja kaikki hyljeksivät sitä, eikä se jaksanut enää taistella talven kylmää vastaan, vaan se menetti toivonsa ja jäätyi.

Aamulla heräsin outoon valoon ja siipien kahinaan.
Enkeli oli sulanut ja näin kuinka se levitti siipensä huoneeni laidoille asti. Enkelin kasvot olivat kauniit ja ne loistivat kirkkaasti. Sillä oli päällään kaunis valkoinen vaate, joka oli punottu taidokkaasti. Sen hiukset olivat kuin puhdasta pellavaa. Siivet kahisivat ja huone täyttyi rakkaudella. Oli kuin kaikki kesän kukat olisivat tuoksuneet, aina kun sen siivet löivät. Ennen niin synkkä huone oli yhtä äkkiä täynnä elämää.

Lopulta ymmärsin, että olen kuin tuo lumienkeli, joka oli tullut pihalleni jäätymään, mutta sydämeni on kivikova ja kasvoni eivät loista kauniisti. Vaatteeni eivät ole puhtaat, vaan ne ovat aikojen saatossa tahriutuneet, eikä elämässäni ole mitään kauniisti punottua. Ymmärsin, että olen antanut periksi, enkä enää halunnut rakastaa. Huomasin, että minusta oli tullut katkera ja vanha mies, joka ei halua antaa anteeksi kärsimäänsä pahaa.

Itkin lattialla katkerasti ja mietin kaikkea kärsimääni pahaa. Mieleeni ilmestyi niiden ihmisten kasvoja, jotka olivat minua loukanneet ja jotka olivat minulle velkaa, enkä kerta kaikkiaan kyennyt millään antamaan heille anteeksi. Samassa siivet taas kahisivat ja huoneeseen pöllähti rakkautta. Kevään kukan tuoksuivat ja synkkä huone tulvi elämää. Enkelin kasvot loistivat kauniisti, eikä niissä näkynyt katkeruutta lainkaan, vaikka se oli hylätty talven kylmään jäätymään.

Halusin olla niin kuin tuo lumienkeli, jonka kasvot loistivat kauniisti ja jonka päällä oli taidokkaasti punottuvaate. En halunnut enää olla katkera vaan annoin, riippumatta siitä miltä minusta tuntuu, anteeksi kaikille, jotka olivat minua vastaan rikkoneet. Yhtä äkkiä koin, että vapaudun taakastani ja minulle näytettiin kaikki ne ihmiset, joita vastaan olen rikkonut ja joille olen itse velkaa. Ihmettelin, että miksi en ollut koskaan ennen heitä huomannut. Samassa enkelin siivet taas löivät ja huoneeseen tulvi rakkautta.

Seuraavana aamuna varhain menin ulos ja huomasin, että pihalle oli tullut lisää lumienkeleitä jäätymään. Siivet olivat niillä jäässä, mutta niiden kasvot loistivat kirkkaasti. Ryhdyin kantamaan enkeleitä sisälle huoneeseeni ja ne alkoivat sulaa huonosti lakatun parkettilattian päällä. Joka aamu pihalle oli ilmestynyt lisää enkeleitä ja kannoin ne aina yhtä takuu varmasti sisälle. Aamuisin niiden siivet kahisivat kilpaa ja rakkautta tulvi ennen niin synkkään huoneeseen. Niiden kasvoit loistivat kauniisti ja niillä oli yllään kauniisti punottuvaate.

Yhtenä aamuna herättyäni huomasin, että yhtään lumienkeliä ei enää ollut huoneessa ja että pihalle ei ollut tullut yhtään lumienkeliä jäätymään, vaan piha oli tyhjä. Ihmettelin, että mitä tämä merkitsee, kunnes ymmärsin, että olen itse kuin lumienkeli. Olin siipirikko, enkä kyennyt lentämään halki taivaiden, niin kuin aidot lumienkelit. Kasvoni eivät loistaneet kirkkaasti, eikä elämässäni ollut mitään kauniisti punottua. Käperryin toivottamana hankeen vähäksi aikaa, kunnes en enää kyennyt liikkumaan. Olin jäätynyt samalla tavalla kuin pihan lumienkelit. Viimeisillä voimillani katsoin ylös taivaan kanteen ja huomasin kuinka tuhannet lumienkelit saapuivat minua noutamaan. He tarttuivat minusta kiinni ja nostivat minut ylös. Olin siipirikko, mutta yhtä äkkiä siipeni olivat täysin ehjät ja päälläni oli taidokkaasti punottuvaate. Kasvoni loistivat kirkkaasti, eikä niissä näkynyt merkkiäkään katkeruudesta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä