Vielä on voimissaan

26

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kehoitusta

      (lainaus)

      Tunnettu ateisti: ”Haluaisin rohkaista useampia tekemään abortin”

      Joel Kontinen

      Omaperäisistä tempauksistaan tunnettu Minnesotan yliopiston biologian apulaisprofessori PZ Myers kirjoitti hiljattain blogissaan abortista. Hän sanoo kannattavansa abortteja ja haluavansa rohkaista useampia tekemään abortin.

      Myers ottaa kantaa internetissä äskettäin suuren suosion saaneeseen kyselyyn, jossa aborttia pohtiva pariskunta kysyy muilta, mitä heidän pitäisi tehdä. Koko sivusto on kaikesta päätellen huijausta, mutta Myersin näkemykset ovat todellisia.

      Miksi kiivaaksi jumalankieltäjäksi tunnustautuva Myers on niin viehättynyt kuolemasta? Hän sanoo, että sikiöstä eroon pääseminen ei ole mikään iso juttu, koska se ei vielä edes ole ihminen.

      Aivan kuten Peter Singer, Myers näyttää olevan älyllisesti rehellinen ateisti, joka myöntää, ettei ihmisen elämällä ole mitään itseisarvoa.

      Kristinusko korostaa ihmisen luontaista arvoa. Toisin kuin Haeckelin väärennettyjen sikiökuvien innoittamat darvinistit uskovat, ihminen on ihminen jo ennen syntymäänsä. Jumalan kuvana hän on äärimmäisen arvokas.

      Lähde:

      http://scienceblogs.com/pharyngula/2010/11/an_online_abortion_poll_for_re.php

      http://bwanajoe.blogspot.com/2010/12/tunnettu-ateisti-haluaisin-rohkaista.html

      • a.

        Kertoisiko joku että onko abortoidun mielestä noilla mitään eroa?

      • 34
        a. kirjoitti:

        Kertoisiko joku että onko abortoidun mielestä noilla mitään eroa?

        Kysy abortoidulta.

      • Bwana-Joen kannattaisi kantaa vastaavaa huolta paljon paljon abortteja suuremmasta ongelmasta eli liiasta väestönkasvusta.

      • a. kirjoitti:

        Kertoisiko joku että onko abortoidun mielestä noilla mitään eroa?

        missä tuota mielipidettä voisi käydä kysymässä?

    • a.

      perustuu vain ja ainoastaan siihen mitä kristillisessä seurakunnassa tapahtui Raamattuun kirjoitetun sanan mukaan. Ei tuollaista silloin sallittu. eikä sotilaspappeja eikä ylipäätään sanaa pastori mainita koko Raamatussa. Kristityiltä oli kaikki väkivaltainen käytös kielletty, paitsi oman ja omaisten hegen puolustaminen rikollisten uhatessa.

      Olen pettynyt ns.kritillisiin kirkkoihin siinä että heille ei laiton väkivallan käyttö ole lainkaan vierasta.
      Turkanan ev. lut kirkko on ihan yhtä syylllinen väkivaltaan kuin tuo likittämänsä naisen polttaja pastorikin. Ja kuulumalla tuohon kirkkoon sotilaspastoreineen Turkana antaa sille kannatuksensa ja on todellisuudessa yhtä verivelkainen kuin tuo naisen polttanut pastorikin.

      Turkana on vain tekopyhä helvettikypsä ulkokultainen teeskentelijä. Jos Turkana pääsee taivaaseen niin sitten ei Saatanallakaan ole mitään hätää. Aborttimurhaajamyönteinen hoitsumme Turkana on syylllinen 'isolla Ässällä niinkun Saatana itse. Ero ei ole iso.

      • Sinä olet juuri tuollainen fundamentalisti, joka kivittäisi ihmisiä aviorikoksista. Niin, ja en kuulu kirkkoon, kuten olen sinulle lukuisia keroja jo kertonut.

      • Apo-Calypso

        Itsepä olet moneen kertaan todistanut kuuluvasi samanlaiseen uskonnolliseen roskaväkeen kuin tuon uutisen "kristityt", turha kitistä kun lirupaskat ovat jo housuissa.

      • 34

        Sinulla ei kuule ole paljon varaa puhua tekopyhyydestä.

      • a.
        moloch_horridus kirjoitti:

        Sinä olet juuri tuollainen fundamentalisti, joka kivittäisi ihmisiä aviorikoksista. Niin, ja en kuulu kirkkoon, kuten olen sinulle lukuisia keroja jo kertonut.

        Mutta kuulut siis kuitenkin johonkin nykyiseen uskisporukkaan joka hyväksyy vapaat abosrtit????

        Alahan kalppia pois sieltäkin. Ei ole lahkosi ev.luttia parempi tässsä asiassa.

        Kehoittaisin lähtemään sieltäkin hiiteen jos kerran saavat sinut hyväksymään vapaan abortin.
        Miksi olla osana tukemassa murhanhimoista saatanaalista uskontoa? Hä?
        Kerrohan syy siihen?

        Liity minun ja Paavalin ja Pietarin alkuseurakuntaan.

        vieläkään valjennut mikä ero on vapaalla abortilla ja Suomen lakien hyväksymällä abortilla?

      • a.
        Apo-Calypso kirjoitti:

        Itsepä olet moneen kertaan todistanut kuuluvasi samanlaiseen uskonnolliseen roskaväkeen kuin tuon uutisen "kristityt", turha kitistä kun lirupaskat ovat jo housuissa.

        Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa. En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät. Sinä myös kirkkoinesi.

        Veli Turkananikin ymmärsi vihdoin erota kirkosta, mutta miten on sinun kanssasi? Riittääkö kantti?

        Turhaan pelkäät taivaspaikkasi puolesta, ei sinne mene yksikään evolutti.

      • a.
        reynard.the.fox kirjoitti:

        vieläkään valjennut mikä ero on vapaalla abortilla ja Suomen lakien hyväksymällä abortilla?

        saliikoj oku taho abortin vai ei. Kristitty, siis todellinen kristitty ei vapaata aborttia salli. Piste.

      • a.
        34 kirjoitti:

        Sinulla ei kuule ole paljon varaa puhua tekopyhyydestä.

        minua? Mokoma perusteellisesti petetty aivopesty evokki.

      • Apo-Calypso
        a. kirjoitti:

        saliikoj oku taho abortin vai ei. Kristitty, siis todellinen kristitty ei vapaata aborttia salli. Piste.

        Toisin sanoen, kaltaisesi "kristitty" uskonnollinen roskaväki ei kunnioita Suomen lakeja, ja ovat lähtökohtaisesti maanpettureita.

        Tämähän on tiedetty jo aikoja...

      • Apo-Calypso
        a. kirjoitti:

        Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa. En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät. Sinä myös kirkkoinesi.

        Veli Turkananikin ymmärsi vihdoin erota kirkosta, mutta miten on sinun kanssasi? Riittääkö kantti?

        Turhaan pelkäät taivaspaikkasi puolesta, ei sinne mene yksikään evolutti.

        Itsepä tulit määritelleeksi oman asemasi uskonnollisen roskaväen joukossa kinutessasi "Mooseksen" lakia nykypäivään. Myöhäistä kitistä kun paskat ovat jo housuissasi.

        Suhteeni Suomen kirkkoon on oma asiani, ei sinun, tai kaltaisesi ääriuskonnollisen, patologisista valehtelijoista koostuvan roskaväen asia.

        Sopii repiä siitä.

      • 34
        34 kirjoitti:

        Sinulla ei kuule ole paljon varaa puhua tekopyhyydestä.

        Minua ei kannata yrittää ärsyttää.

      • a. kirjoitti:

        Mutta kuulut siis kuitenkin johonkin nykyiseen uskisporukkaan joka hyväksyy vapaat abosrtit????

        Alahan kalppia pois sieltäkin. Ei ole lahkosi ev.luttia parempi tässsä asiassa.

        Kehoittaisin lähtemään sieltäkin hiiteen jos kerran saavat sinut hyväksymään vapaan abortin.
        Miksi olla osana tukemassa murhanhimoista saatanaalista uskontoa? Hä?
        Kerrohan syy siihen?

        Liity minun ja Paavalin ja Pietarin alkuseurakuntaan.

        Mitä kaikkea kieltäisit jos poliittinen päätösvalta olisi sinun?

        Sallisitko abortin edes (a) raiskatulle alaikäiselle tai (b) jos raskaus uhkaisi äidin henkeä? Miten perustelet näkökantasi?

      • Apo-Calypso
        a. kirjoitti:

        minua? Mokoma perusteellisesti petetty aivopesty evokki.

        Tulipa paha!

        Oikein sydäntäni vääntää, olenko sittenkin tehnyt vääryyttä palstan puhtaimmalle pulmuselle, joka on sentään opiskellut "Sanghain kirkkoyliopistossa" "psygologiaa", sakea ryypäten Kiinan kulttuurivallankumouksen aikaan, ja matkoillaan etsiskellyt ja löytänyt ydinvoimaloita Moskovan keskuksesta, ja opintoreissujen välillä kasvatellut ihan omaa rakasta hirvinautaansa muumuunsa avustuksella, ja ratkaissut ihan ikiomassa genetiikan laboratoriossaan, oman navettansa kylmäkeittiössä perimän ongelman verisukulaisuuskäsitteellään...

        En sittenkään taida olla väärässä. Kaltaisesi patologinen valehtelija on, ja on syntymästään saakka ollut patologinen valehtelija, ja pysyy patologisena valehtelijana kuolemaansa saakka.

        Hassua, kuinka tämä jb/a./jb007/viksumpi/korfu/pollliisi/jne. jne. -pelle jaksaa yrittää näytellä täysipäista, vaikka kaikki merkit osoittavat hänen olevan vakavia mielenterveysongelmia poteva, vaikeista unihäiriöistä kärsivä antisosiaalinen, megalomaaninen narsissisti, jonka hänen oma perheensäkin on jo hyljännyt.

        Hakeudu jo vähitellen hoitoon, oman terveytesi vuoksi.

      • a. kirjoitti:

        Mutta kuulut siis kuitenkin johonkin nykyiseen uskisporukkaan joka hyväksyy vapaat abosrtit????

        Alahan kalppia pois sieltäkin. Ei ole lahkosi ev.luttia parempi tässsä asiassa.

        Kehoittaisin lähtemään sieltäkin hiiteen jos kerran saavat sinut hyväksymään vapaan abortin.
        Miksi olla osana tukemassa murhanhimoista saatanaalista uskontoa? Hä?
        Kerrohan syy siihen?

        Liity minun ja Paavalin ja Pietarin alkuseurakuntaan.

        ""Mutta kuulut siis kuitenkin johonkin nykyiseen uskisporukkaan joka hyväksyy vapaat abosrtit????""

        En kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön.

        ""Alahan kalppia pois sieltäkin. Ei ole lahkosi ev.luttia parempi tässsä asiassa.

        Kehoittaisin lähtemään sieltäkin hiiteen jos kerran saavat sinut hyväksymään vapaan abortin.
        Miksi olla osana tukemassa murhanhimoista saatanaalista uskontoa? Hä?
        Kerrohan syy siihen?""

        En myöskään tue murhanhimoisia uskontoja, päinvastoin, esim. vastustan Mooseksen lain käyttöönottoa jyrkästi.

        ""Liity minun ja Paavalin ja Pietarin alkuseurakuntaan.""

        Sinä et ole alkuseurakuntalainen, jotka sen sijaan että olisivat keränneet suuria maallisia omaisuuksia, jakoivat omaisuutensa köyhille Jeesuksen käskyn mukaisesti ja sen sijaan että valehtelisivat sen minkä kerkesivät, pyrkivät käsittääkseni olemaan mahdollisimman rehellisiä.

      • a. kirjoitti:

        Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa. En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät. Sinä myös kirkkoinesi.

        Veli Turkananikin ymmärsi vihdoin erota kirkosta, mutta miten on sinun kanssasi? Riittääkö kantti?

        Turhaan pelkäät taivaspaikkasi puolesta, ei sinne mene yksikään evolutti.

        "En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät."

        Onko tietoinen valehtelu sinun mielestäsi eettisesti hyväksyttävää?

      • poikjuhg
        a. kirjoitti:

        Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa. En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät. Sinä myös kirkkoinesi.

        Veli Turkananikin ymmärsi vihdoin erota kirkosta, mutta miten on sinun kanssasi? Riittääkö kantti?

        Turhaan pelkäät taivaspaikkasi puolesta, ei sinne mene yksikään evolutti.

        "Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa."

        Paitsi jatkuva valehtelusi, todennäköisesti sekä tahaton että tahallinen, ja viime päivinä yleistynyt taipumuksesi toisten nimittelyyn, kun he eivät halua uskoa sinun "totuuksiasi".

        Mahdatko olla kovinkaan varma omasta taivaspaikastasi?

      • 34
        a. kirjoitti:

        Minulla ei ole mitän hävettävää oman yhdenmiehen uskontoni kanssa. En ole mukana missään eettisesti arveluttavassa käytöksessä johon monet kirkot ja kaikki uskisvolutionistit syyllistyvät. Sinä myös kirkkoinesi.

        Veli Turkananikin ymmärsi vihdoin erota kirkosta, mutta miten on sinun kanssasi? Riittääkö kantti?

        Turhaan pelkäät taivaspaikkasi puolesta, ei sinne mene yksikään evolutti.

        "oman yhdenmiehen uskontoni kanssa."

        Mitä? Eivätkö edes Behe, Leisola ja Reinikainen enää halua leikkiä kanssasi? Yksin oot, sinä ihminen, jne.

      • ufffaffaa 23
        a. kirjoitti:

        minua? Mokoma perusteellisesti petetty aivopesty evokki.

        "perusteellisesti petetty aivopesty"...

        Mitenkähän tuo kuulostaakin kretun suusta niin hassulta?

      • kuvaa mainiosti se, että syntymättömällä lapsella on sinun maailmassasi enemmän arvoa kuin raiskatulla naisella.

      • Kuulkaa suuren jiibeen moraalia! Kenelläkään muulla ei ole yhtä sairasta, kieroutunutta elämänkatsomusta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      136
      7177
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4981
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      67
      4346
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1779
    7. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1599
    8. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1575
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1448
    Aihe