Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä pedofiliavihjailuja ei voi enää luokitella huumoriksi.
Vasemmistoliiton nuorten julkaiseman Libero-lehden pakinatyyppisessä kirjoituksessa vihjataan, että Timo Soini olisi pedofilian kannattaja.
IS tavoitti Timo Soinin lauantaina kommentoimaan uutista. Soini oli parhaillaan tapaamassa kannattajiaan Mellunmäen ostoskeskuksessa Helsingissä.
- Kaikkeen olen lähes jo tottunut politiikassa, mutta täytyy sanoa, että kyllä tämä kaikkien aikojen rimanalitus on, Soini pahoittelee kirjoituksen vihjailuja.
Soinin mukaan tämäntyyppisen tekstin tuottaminen ja julkaiseminen osoittaa täydellistä arvostelukyvyn puutetta.
- Mutta se kielii siitä, että perusuomalaisten kannatuksen nousu saa näköjään äärivasemmiston suunniltaan, Soini jatkaa.
Soini ei aio lähteä tekstin suhteen kuitenkaan jatkotoimenpiteisiin.
- Ei tässä nyt kannata hysteerinen olla, mutta läheisille ihmisille tämä ei ole kovin mukavaa. Toivottavasti pohjakosketus on nyt saatu ja voidaan mennä eteenpäin.
Helsingin Sanomien teettämän gallupin mukaan perussuomalaisten kannatus hipoo 15,4:ää prosenttia. Soini myöntää, että kannatuksen kasvu tuntuu mukavalta.
- Hyvällä mielellä ollaan ja kovaa työtä tehdään jatkossakin, Soini vakuuttaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.