Tämän keskustelupalstan perusteella voisi päätellä, että sarjaan on tullut jonkunlainen kyllästyminen. Onpa ollut hiljaista täällä. Eipä ole ollut juurikaan kommentteja tämän tuotantokauden jaksoihin.
Mielestäni sarja on polkenut paikallaan jo pitkään. Alkuaikana sarjassa oli jonkinlaista jatkuvuutta, mutta nykyisin ei. Eikä parilla edellisellä tuotantokaudellakaan. Suurinpiirtein samat kuviot jaksosta toiseen. Ainoa piristys mielestäni on ollut Rachelin avautuminen, Joelle...
Edellisestä kirjoittamastani huolimatta katson jokaisen jakson.
Lopun edellä!
5
697
Vastaukset
- Allinkujalainen
Pidän kyllä sarjasta vieläkin paljon, mutta minun innostani kuoli osa pois Philin kuoleman myötä.
Nykyisin kiinnostaa tämä Ginan sukulaistyttö ja nuori poliisi (nyt ei just tuu nimet mieleen). Josko kommelluksien jälkeen näistä tulis pari. Minusta se olis niiiiiiiin romanttista. - cgfchfg
Tämä palsta oli aktiivisimmillaan, kun sarjaa näytettiin arkisin aamupäivällä. Tuo päivittäisyys ilmeisesti sopi sarjan luonteeseen. Pitkä tauko ja kerran viikossa esitystahti ei tunnu olevan sarjan katsojien mieleen, tai ainakaan ei aiheuta kirjoittelua tänne.
- särkelä_
Itse katselen sarjaa "puolella silmällä", tykkään bongata biisejä joita siellä taustalla soitetaan.
Tänään soi Olavi Virran sävellys "Yö kerran unhoa annoit" Mr. Acker Bilkin klarinettiversiona ! - .kissu
Pitää jotenkin totutella sihen että sarja loppuu ja menossa on jonkunlainen "jäähdyttely" vaihe , ylen politiikan tuntien, eiköhän tuo vielä uusita kokonaankin...
- emmerda
nimittäin sarja uusintana, alusta alkaen. Paljon mukavampia jaksoja oli alussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on767481- 737349
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1555924Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist544877En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204139Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53850- 313477
- 383442
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris862875Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2092532