Voisiko älyllisen pohdiskelun kautta nousta vastakkainasettelun ja väärinymmärrysten kehästä kohti erilaisuutta kunnioittavaa suomalaisuutta?
Pakollisen ruotsin vaihtaminen vapaaehtoiseen on käytännön välttämättömyys. Se, että tästä väännetään niin kovasti, taas kertoo taustalla olevan kielitaitoa ja yksilöllisyyttä merkittävämpia teemoja.
Taustalla puhumme kansallisista tarinoista - niiden suhteen ei ole oleellistä päättää, kuka on oikeassa, vaan ymmärtää kansallisten tarinoiden merkitys ja oppia viemään erilaisia tarinoita rinnakkain eteenpäin.
Eräs tarina sisältää unelman kaksikielisestä Suomesta, jossa suomenkielisiä ei ole koskaan sorrettu ja jossa kaikki voittavat opiskelemalla ruotsia, on yksi merkittävistä suomalaisista tarinoista. Ja sehän on kaunis tarina. Sen rinnalla kulkee toinen merkittävä tarina, jossa sisukas kansa taistelee tiensä läpi nälän, venäläisten vainojen ja vähemmistökielisen virkavallan ja nousee kalliisti maksettuun itsenäisyyteen. Todellisuudessa tarinoita on vieläkin enemmän.
Meidän ei tarvitse päättää näiden tarinoiden välillä, ne voivat elää rinnakkain - ehkä niiden rinnakkainelo ja niiden hetkittäinen ristiriitaisuus on oleellisesti osa tämän päivän suurta suomalaista tarinaa, johon maahanmuuttajat tuovat omat sävynsä. Näistä loimista syntyvät huomisen suuret tarinat. Suurten tarinoiden tunnistaminen on tärkeää, niiden kunnioittaminen myös.
Onko mahdollista, että meitä yhdistäisi erilaisten suurten tarinoiden Suomi?
Pakollisen ruotsin vaihtaminen vapaaehtoiseen on käytännön välttämättömyys. Se, että tästä väännetään niin kovasti, taas kertoo taustalla olevan kielitaitoa ja yksilöllisyyttä merkittävämpia teemoja.
Taustalla puhumme kansallisista tarinoista - niiden suhteen ei ole oleellistä päättää, kuka on oikeassa, vaan ymmärtää kansallisten tarinoiden merkitys ja oppia viemään erilaisia tarinoita rinnakkain eteenpäin.
Eräs tarina sisältää unelman kaksikielisestä Suomesta, jossa suomenkielisiä ei ole koskaan sorrettu ja jossa kaikki voittavat opiskelemalla ruotsia, on yksi merkittävistä suomalaisista tarinoista. Ja sehän on kaunis tarina. Sen rinnalla kulkee toinen merkittävä tarina, jossa sisukas kansa taistelee tiensä läpi nälän, venäläisten vainojen ja vähemmistökielisen virkavallan ja nousee kalliisti maksettuun itsenäisyyteen. Todellisuudessa tarinoita on vieläkin enemmän.
Meidän ei tarvitse päättää näiden tarinoiden välillä, ne voivat elää rinnakkain - ehkä niiden rinnakkainelo ja niiden hetkittäinen ristiriitaisuus on oleellisesti osa tämän päivän suurta suomalaista tarinaa, johon maahanmuuttajat tuovat omat sävynsä. Näistä loimista syntyvät huomisen suuret tarinat. Suurten tarinoiden tunnistaminen on tärkeää, niiden kunnioittaminen myös.
Onko mahdollista, että meitä yhdistäisi erilaisten suurten tarinoiden Suomi?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei kukaan ole vaatimassa miltään vähemmistöltä pois oikeutta puhua omaa kieltään (vaikka osassa Ruotsia näin toimitaankin suomalaisten osalta). Kysymys on siitä, ettei täysin turhan kielen pakko-opettamiselle ja tutkintojen vaatimiselle ei ole olemassa yhtään kestävää perustetta.
On aivan sama, hoitavatko asian mamut muutaman vuoden päästä vaatimalla (oikeutetusti) samaa asemaa kuin ruotsinkielisillä, vai hoitavatko asian suomalaiset. Lopputulos on sama, eikä sen saavuttamiseen voi mitenkään mennä enää yli kymmentä vuotta.
Mäen haluu enkä pysty oppimaan matikkaa, niin Tala sano, ettei mun tarvii!!!
Nyt mä en haluu äikkää ku se on vaikeeta aikä mun tarvii!!
Mä en haluu liikuntaa, se on tylsää, ei sitä tarvii!!!
Mää en haluu eikä mun tarvii ja netti fennot sanoo, ettei mun tarvii!!!
tämänlaisia aloituksia kaivattaisiin kaikkien nettikiihkofennojen vihakatkeruus viestien sijaan. Eteenpäin yhdessä on se juttu, ei se että haetaan yhtä ja toista epäkohtaa ja vastakkainasettelua ja negatiivista energiaa. Uskallatteko jatkaa aloittajan positiivisella tyylillä-onko teissä isänmaan henkeä siihen?
Mutta onhan tuota aloitustasi mukavampaa lukea, kuin niitä solvaus- ja valejuttujasia.
Kokeile, osaatko jatkossakin hieman siistiä sanavarastoasi.
Tämä lienee palstan omaa folklorea, että jokaista ei-avoimesti-pakkoa-kannattavaa kutsutaan Talaksi. Kirjoitin kyllä asiallisemman keskustelun toivossa, mutta toisaalta - kaikki nämä herjatkin kuulunevat kuvioon.
Mitä olen perehtynyt Suomenruotsalaisuuteen niin valitettavasti yhteisymmärrystä ei tule ikinä olemaan nykyisten varttuneempien sukupolvien välillä.
Valtaosa ankkalampaisista kokee, että muumiruotsi on TÄYSIN, siis aivan TÄYSIN samanarvoinen kieli suomen kanssa, heille vähemmistökielen asemaan joutuminen on täysin käsityskyvyn ulkopuolella, saavuttamattomissa, jotain juutalaisvainojen kaltaista, tähtimerkin hihaanlaittoa.
Jo pakkoruotsista luopuminen nähdään verisenä loukkauksena ja täysin epäloogisena mahdottomuutena, koska "suomi on kaksikielinen maa ja molemmat kielet ovat tasavertaisia".
En tiedä syntyykö tämä eriytynyt todellisuusmaailma kotona, koulussa vai oman median kautta mutta se vain on olemassa. Sanoisin, että on helpompi käännyttää jehova kristinuskoon kuin puhkaista ankkalampelaisen oma illuusio.
Alle vuosi sitten olin vielä hyvin toiveikas, että ongelma ratkeaa vuoropuhelulla, loogisella ja rauhallisella keskustelulla. Nyt en enää usko siihen tippaakaan, on melko ajanhaaskausta yrittää mitään vuoropuhelua.
Historian pohjalta suomi on alkuperäisempi ja vanhempi kieli, ei mene läpi. Historian pohjalta täällä on aina asunut enemmän kantaväestöä, ei mene läpi, nykytilanteessa ruotsi on täysin kiistaton vähemmistökieli, ei mene läpi. Ja jos,(siis huom. jos) on melkein puhkaisemassa kuplan, niin toinen lopettaa keskustelun siihen paikkaan ja pakenee tilanteesta ulos. Kuten Sampo Terho totesi, tämä on täysin tunteellinen asia, logiikalla, matematiikalla tai historialla ei ole yhtikäs mitään merkitystä.
Kaiken lisäksi moni Suomenruotsalainen luulee, että EU tai YK rientää apuun jos heidän asemaa yritetään heikentää, siis ihan aikuisten oikeasti. Minä en tiedä yhtään tapausta missä kansainväliset tuomioistuimet tai organisaatiot olisivat tuominneet esim. sen, että jollekkin pienelle väestöryhmälle annetaan vahva virallinen vähemmistökielen asema.
Joudumme siis vain tylysti jättämään RKP:n kirkumaan päätösovien ulkopuolelle, kuin potilaan jolle on määrätty edunvalvoja.
Jotain valoa on sentään tunnelissa, pääkaupunkiseudun Suomenruotsalaiset nuoret tajuavat melko pitkälle, että ruotsi on vähemmistökieli, jota voi puhua esim. sukulaisten ja kavereiden kanssa. Tämä on heille luonnollinen asia, koska he ovat syntyneet ja eläneet sitä arkea. He ymmärtävät, että yhteiskunta pyörii suomeksi mikä on kertakaikkisen itsestään selvä asia, paitsi heidän vanhemmilleen.
"--- suomi on alkuperäisempi ja vanhempi kieli, ei mene läpi. Historian pohjalta täällä on aina asunut enemmän kantaväestöä, ei mene läpi, nykytilanteessa ruotsi on täysin kiistaton vähemmistökieli, ei mene läpi --- moni Suomenruotsalainen luulee, että EU tai YK rientää apuun jos heidän asemaa yritetään heikentää, siis ihan aikuisten oikeasti. Minä en tiedä yhtään tapausta missä kansainväliset tuomioistuimet tai organisaatiot olisivat tuominneet esim. sen, että jollekkin pienelle väestöryhmälle annetaan vahva virallinen vähemmistökielen asema. "
Myös itse olen kokenut samanlaisia keskusteluja.
Epäilen, että koko suomenruotsalainen media on valjastettu tämän maailmankuvan pönkittämiseen, sillä niin kirkkaasti nämä samat argumentit tulevat aina läpi:
- Ennen suomalaiset lukivat enemmän kieliä kuin nyt (suomenkielisen nuorison englannintaito on huikeasti entistä parempi ja alaluokilla aloitetaan kieliä enemmän kuin aikaisemmin eikä ruotsia osata juurikaan huonommin, vain ollaan tietoisempia sen käyttöalan kapeudesta)
- suomenkielisen akateemisen väestön on ehdottomasti osattava hyvää ruotsia, ylioppilaskirjoituksissa ruotsin tulisi olla pakollinen - vaikkapa ainoa pakollinen kieli englannin sijaan, mutta jos halutaan, ammattikouluporukan tietyt linjat voidaan vapauttaa ruotsista
- englanti ei saisi olla suomenkielisille ensimmäinen kieli vaan sen pitäisi olla ruotsi, jolloin saksa ja jopa venäjäkin olisi helpompaa, suomalaiset eivät tarvitse kovin hyvää englantia, se on vain kupla, suomalaisen kulttuurin kannalta on parempi osata hyvää ruotsia kuin hyvää englantia (vaikka englanti on yksi koulun kiitollisimmista oppiaineista juuri siksi, että lapset jo pääsevät käyttämään sitä ja ovat sen avaamista ovista innoissaan, koulu ja vapaa-aika tukevat näin toisiaan todellisen kaksikielisyyden synnyssä)
- ruotsi on helpompi kieli kuin englanti, joten jos englantia pitää oppia, sen aika on vasta ruotsin jälkeen
- suomenkieliselle on tärkeintä saada kielitaito, jolla voi muuttaa vapaasti Suomen sisällä, saada virkoja Suomessa (sillä perustuslaki määrää virkaruotsin) ja mahdollisesti kokeilla pohjoismaisia työmarkkinoita
- perustuslaista seuraa pakollinen ruotsi, ei ehkä kirjaimesta mutta hengestä, KAIKKI valtiosääntöoppineet, jotka perustulakia ymmärtävät, ovat tätä mieltä
- suomenruotsalaisuus kuolee lähes heti, kun pakollinen ruotsi lakkaa - kyse on kulttuurin tuhoamisesta
- EU joutuu jatkuvasti korjaamaan Suomen perustuslain tulkintoja ja EU todella pitää huolta siitä, ettei kielivähemmistön asemaa tulla Suomessa huonontamaan antamalla valtaväestölle vapautus pakollisesta ruotsista...
Tämä on jo valheellisuudestaan huolimatta niin selkeästi koottu kokonaisuus, etteivät ihmiset voi yksitellen päätyä tällaiseen kokonaisvaltaiseen maailmankuvaan, siihen tarvitaan yhteisön opetusta, joka luontevasti tapahtuu median kautta ja vahvistuu arkisissa keskusteluissa.
Tällaisia väitekokoelmia kannattelee se omaksi koettu, positiivinen perusta (suomenruotsalaisuus on merkittävä kulttuuri Suomessa), mutta tavalla, jossa kielletään muiden kokemuksille raktentuvat positiiviset perustat (suomenkielisten, uussuomalaiste ja esim. saamelaisten).
Nämä päättelyketjut, joilla yritetään oikeuttaa oma tarina ainoaksi oikeaksi eivät ole sama asia kuin alkuperäiset tarinat. Toki niitä tehdään ja niiden ikävät puolet (epätotuus, kaunistelu, syyttely, tarkoituksenmukainen valikointi ja tulkinta) ovat kansallisiin tarinoihin väistämättä liittyviä, mutta silti eri asioita, irrallisia liitteitä.
Mielestäni voimme hyväksyä ruotsinkielisen Suomen "unelman kaksikielisestä Suomesta, jossa suomenkielisiä ei ole koskaan sorrettu ja jossa kaikki voittavat opiskelemalla ruotsia" nimenomaan unelmaksi, tarinaksi, joka heille on merkityksellinen ilman että hyväksymme sen pohjalta rakennetun tavoiteohjelman ja muiden tarinoita kunnioittamattomat argumentit.
Joo joo, Suomenruotsalaiset saavat kuvitella asuvansa minun puolesta vaikka hattiwattien maassa, mutta kun heidän illuusio menee heti rikki, jos kaksikielisyyden pakotus yleisellä tasolla lopetetaan. Ei ole mahdollista uudistaa kieltenopetusta ilman, että aiheutetaan kertakaikkinen henkinen ja identiteettinen kriisi, poislukien jossain rannikon kalastajamökissä jossa ei näy tv eikä tule lehtiä. Siellä elämä svenska-finlandissa finlandeerina jatkuu entiseen malliinsa, pahaa maailmaa suojassa.
"illuusio menee heti rikki, jos kaksikielisyyden pakotus yleisellä tasolla lopetetaan"
Olet oikeassa siinä, että illuusio menee rikki ja aiheuttaa katkeruutta - jollei sitä tiedosteta illuusioksi ja sen taustalla olevaa tarinaa unelmaksi.
Mutta jo noin kolmannes suomenruotsalaisista kykenee galluppeissa irtautumaan ehdottoman pakon periaatteesta, jotkut hyvin pitkälle. Onko siis syntymässä uusi tarina, joka ei perustu vain illuusiolle vaan jonkinasteiselle realismille.
Svekoversio kielihistoriastamme ei TODELLAKAAN ole "suomalainen tarina". Se on ruotsalainen tai suomenmaalainen tarina!
Jos et ymmärrä tuota eroa, olet väärällä palstalla. Tai et ehkä ole vain ymmärtävänäsi. Sitten olet oikealla palstalla eli kirjoitat svekopropagandaa.
Entä jos "suomenmaalainen tarina" on yhden suomalaisen identiteetin tarina - suomalaisia identiteettejä kun voi olla useanlaisia.
Ei ole aikaa ja resursseja laastaroida suomenruotsalaisten identiteettiongelmia kun lakeja ruvetaan muuttamaan, aikansa tulee itkua kun "kotimaa vietiin" mutta tulevat sukupolvet ovat taas enemmän kiinni todellisuusmaailmassa, eli itku loppuu luonnollisen poistuman myötä. Onhan täällä ollut myös varmasti melkoinen itku siitä, kun Ruotsin sotajoukot lähtivät ja Venäläiset tulivat tilalle, vaan eipä itketä enää kuin enintään Ahvenanmaalla Ruotsalaisten joukkojen perään.
Kauheen rumasti nämä hurrit ovat suomalaisista puhuneet. Sehän pitää muistaa että vaikka Mannerheim korosti ruotsinkieltä äidinkielenään ei hän koskaa ollut minkään rasistisen svekkojärjestön kuten RKP:n jäsen. Mannerheim vihasi Hitlerin, Lillen ja Freudenthalin kaltaisia typeriä rasisteja joiden pitä oman merkityksettömyyttään ja alemmuudentunnettaan kompensoida muita haukkumalla.
Esimerkiksi Lille sanoi että suomalaiset ovat "aasialaisia villejä". Freudenthal puolestaan väitti suomalaisten talonpoikien olleen erämaiden pölkkypäitä. RKP jakaa mitalleja kummankin herran nimissä mikä viittaa että hurrit uskoo 1920-luvulla keksittyihin rotuoppeihin. Kehtavatkin vielä siat verrata omaa asemaansa juutalaisiin.
Apartheid on sinänsä oikea vertaus koska vaikka suomalaisia ei vielä väkivaltaisesti ole kohdeltu niin selvästi ruotsinkieltä puhuville pyritään valtiolliselta tasolta alimpaan kunnanjohtajaan takaamaan rajattomat etuoikeudet kun taas suomenkielisten oikeutta rajoitetaan Nurnberg tyyllillä.