Käsitteet sekaisin?

Aikanaan aloin sivariksi koska olen anarkisti ja suvusta oli jo mennyt tarpeeksi miehiä sodassa. Katsoin ettei homma ole minun kohdallani järkevää.

Tietenkin uhkailtiin vankilalla, totesin että jos sinne laittavat niin menen.

Eipä tuo ole myöhempää elämää haitannut, olen ollut hommissa missä takuuvarmasti selvitetään taustat.
Yhdessä oli jopa varattu puoli vuotta siihen, erittäin tarkkoja ovat olleet ja siinä on suojelupoliisikin saanut selvittää myös sukulaisten asiat.

Ei sivariksi ryhtyminen tarkoita arkuutta tai verenpelkoa, ihan hyvin sopisi jos toisivat eteiseen rynnäkkökiväärin ja kassillisen paukkuja. Kaipa noita osaa käyttää noin kolmen minuutin opettelun jälkeen. Armeijan pelleily ja määräily vaan ovat liikaa.
11410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

noin järjettömään keskustelunavaukseen törmännyt tällä palstalla. Mitä useampaan kertaan sen lukee, niin sen järjettömämmältä se tuntuu.

Mistä sinä oikeastaan haluat keskustella? Siitäkö joulupukista, joka toisi eteiseesi rynkyn ja kassillisen paukkuja?

Äänestä

Katsokaapas yle tv1:lta tali-ihantala 1944 ja miettikää vähän miksi maanpuollustus on tärkeää. voipi olla että tulee sivarilla itku ja äitiä ikävä jo katsoessa, saatikka että itse pitäisi olla vastaavanlaisessa paikassa, sitten voisi olla jo löysemmät tavarat housuissa!

Äänestä
  • jota sivarit on kiusanneet. Voi vittu näitä urpoja...

    Minkä helvetin takia sivareiden ja totaalien pitäisi puollustaa tätä maata, kun kaikille sotahulluillekaan ei ole sotakenkiä, saati asetta.

    Äänestä

sotilaat lymyilee taka-alalla vaikka rauhanaikana muuta väitetään.

Sivareille saatava ehdottomasti vapautus sodanajalle asepalveluksesta, koska niin sivareita kohdellaankin rauhanaikana.

Äänestä
  • "Sivareille saatava ehdottomasti vapautus sodanajalle asepalveluksesta, koska niin sivareita kohdellaankin rauhanaikana."

    Sivareilla on vapautus asepalveluksesta myös sodanaikana. Lakimuutos 2008

    Äänestä

  • C kirjoitti:

    "Sivareille saatava ehdottomasti vapautus sodanajalle asepalveluksesta, koska niin sivareita kohdellaankin rauhanaikana."

    Sivareilla on vapautus asepalveluksesta myös sodanaikana. Lakimuutos 2008

    Oikeus on vihdoinkin koittanut.
    En ollut valmis leikkaamaan tukkaani silloin enkä ole yhtään innokkaampi kuolemaan tämän maan puolesta.

    Menköön kaljupäät ja naiset sinne sotimaan kun kelpaavat.

    Äänestä

  • moppitukkasivari kirjoitti:

    Oikeus on vihdoinkin koittanut.
    En ollut valmis leikkaamaan tukkaani silloin enkä ole yhtään innokkaampi kuolemaan tämän maan puolesta.

    Menköön kaljupäät ja naiset sinne sotimaan kun kelpaavat.

    puolustamaan itseäsi tai muita kun vaara uhkaa, mutta rauha kyllä kelpaa sinullekin.

    Ei ole mikään ihme, että tuollaisen asenteen omaavia vihataan ja lakikin on puolellanne.

    Tämänkin järjettömyyden aiheuttaa asevelvollisuuslaki johdannaisineen, ei todellakaan armeija.

    Idiootteja on puolin ja toisin. Oikeastaan olisi parempi, että syntyisi joku sisäinen hässäkkä, jossa rauhanmiehet ja sotahullut tappaisivat toisensa ja jäljelle jäisivät täysijärkiset, jotka perustaisivat tilalle oikeudenmukaisen ja vapaan hyvinvointivaltion.

    Äänestä

  • C kirjoitti:

    "Sivareille saatava ehdottomasti vapautus sodanajalle asepalveluksesta, koska niin sivareita kohdellaankin rauhanaikana."

    Sivareilla on vapautus asepalveluksesta myös sodanaikana. Lakimuutos 2008

    Onneksi nämä lait on helppo kumota, jos sota koittaa. sinne sitten miinoja tallomaan ja ihmismuureiksi mokomat vastuuttomat paskahousut. Jos on pasifisti, niin sittenhän on muutenkin orja mentaliteetiltaan, joten suljetaan pakkotyöhön. Vitut niiden "ihmisoikeuksista", ruikuttakoon miten lystäävät. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.

    Äänestä

  • moppitukkasivari kirjoitti:

    Oikeus on vihdoinkin koittanut.
    En ollut valmis leikkaamaan tukkaani silloin enkä ole yhtään innokkaampi kuolemaan tämän maan puolesta.

    Menköön kaljupäät ja naiset sinne sotimaan kun kelpaavat.

    Toivon, että joku karvainen homo alistaa sinut seksiorjakseen. Sitähän sinä varmaan toivot.
    Ei se niin mene, että muut puolustavat maataan ja jotkut raukat vapaamatkustajat sillä välin yrittävät nussia niiden naisia... nämä aseistakieltäytyjät kuuluukin tappaa sotatilanteessa, elleivät tottele.

    Äänestä

  • iyoyoyupiu kirjoitti:

    näin rauhan aikana. Ja hässäkän tullen luultavasti myös saavat.

    Laki kuitenkin kieltää rikokset myös hätätilassa. Rikolliset otetaan kiinni ja pannaa muutamaksi vuodeksi vankilaan, jossa niitä pannaan perseeseen, jos ei muuten niin henkilökunnan toimesta. Eli tämä touhu on homojen hommia alusta loppuun.

    Revi siitä.

    Äänestä

  • llkjjklkjglkgjl kirjoitti:

    Onneksi nämä lait on helppo kumota, jos sota koittaa. sinne sitten miinoja tallomaan ja ihmismuureiksi mokomat vastuuttomat paskahousut. Jos on pasifisti, niin sittenhän on muutenkin orja mentaliteetiltaan, joten suljetaan pakkotyöhön. Vitut niiden "ihmisoikeuksista", ruikuttakoon miten lystäävät. Sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua.

    toivottavasti joudut hoitoon, ennenkuin teet jotain rikollista.

    Ei ole mitään järkeä rakennella muureja paskahousuista. Voi vittu, että on joillakin ihmeellinen ajatuksenjuoksu. - Pelottaa niin perkeleesti, että pitää mennä jonkun paskahoususivarin selän taakse piiloon. Ei saatana, mitä idiootteja täällä kirjottelee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hhjkhkjhjkh kirjoitti:

Aikanaan aloin sivariksi koska olen anarkisti ja suvusta oli jo mennyt tarpeeksi miehiä sodassa. Katsoin ettei homma ole minun kohdallani järkevää.

Tietenkin uhkailtiin vankilalla, totesin että jos sinne laittavat niin menen.

Eipä tuo ole myöhempää elämää haitannut, olen ollut hommissa missä takuuvarmasti selvitetään taustat.
Yhdessä oli jopa varattu puoli vuotta siihen, erittäin tarkkoja ovat olleet ja siinä on suojelupoliisikin saanut selvittää myös sukulaisten asiat.

Ei sivariksi ryhtyminen tarkoita arkuutta tai verenpelkoa, ihan hyvin sopisi jos toisivat eteiseen rynnäkkökiväärin ja kassillisen paukkuja. Kaipa noita osaa käyttää noin kolmen minuutin opettelun jälkeen. Armeijan pelleily ja määräily vaan ovat liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu